Koirani on jo 5-vuotias uros kettuterrieri, luonteeltaan todella jääräpäinen ja omaa huomattavasti fyysistä kokoaan isomman egon. Koira on normaalisti kiltti ja tottelevainen (mitä nyt välillä vähän riehaantuu) sekä oppii nopeasti uutta, edelleenkin. Ongelmana on vaan ainainen taistelu ulkoillessa...
Olemme kokeilleet vaikka ja mitä mutta aina se tuntuu unohtuvan.. Joskus menee todella hyvin, mutta joskus taas ihan kuin ei hihnassa olisi koskaan ollutkaan. Pennusta asti opetettu olemaan hihnassa.. Kokeiltu on
-pysähtymistä, sekä sitäkin että tulee luokse takaisin vierelle, sitäkin että kun katsoo niin matka jatkuu..
-takaisin kääntymistä, suunnan vaihtamista
-nykäisyä
-kieltoa EI tai EI VEDÄ
-takaisin sisälle tulemista. ( yhtenä aamuna laskin 37 kertaa ennen kun päästiin tielle asti, sitten menikin ihan hyvin loppuun asti. Illalla riitti vaan 4 kertaa takaisin sisälle meno)
-opetettu kulkemaan vierellä, käskyllä, rinnalle tulo
-opetettu olemaan hihnassa niin että hihna roikkuu taluttajan vyötäröllä, myös kotona ollessa eikä pelkästään lenkillä, ja siinä aina pysähtyminen jos vetää.
-käytetty pantaa ja valjaita
-opetettu kulkemaan aina jommalla kummalla puolella
Ja oli varmaan jotain muutakin millä on koitettu saaha kulkemaan nätisti.. mutta ei... Joskus kokeiltiin fleksiäkin mutta ei auta, pääsääntöisest kuitenkin hihnassa. Luulisi jo koiran tuohon ikään mennessä oppineen että vetäminen on kiellettyä, ja osaisi se varmaan tajuta että mukavampaa on kulkea hihna löysällä, koska se kuitenkin senkin "osaa". Mutta miksi se sitten kuitenkin vetää? Olemme olleet aina määrätietoisia ja johdonmukaisia, koskaan se ei ole saanut vetää, aina on ollut "koulutus päällä"..
Jos jollakin olisi hyviä vinkkejä mitä kannattaa koittaa, alkaa omat ideat olemaan jo loppu.
Hihnanssa veto ongelma
44
2919
Vastaukset
- fadfsf
Voisiko kyseessä olla vääränlainen hihna tai panta (esim. flexi ei ole kouluttaessa hyvä, puolikuristava panta ja vahva hihna on hyviä vaihtoehtoja)? Voihan vika olla vaikka koulutuksen tavassa, mutta jos olette kerta pennusta asti aina pysähtyneet kun hihna vähänkin kiristyy ja odottanut katsekontaktia, niin ihmettelen kyllä jos ei suostu olla vetämättä. Oletteko siirtyneet liian nopeasti (ns. luovuttanut) toiseen koulutusmuotoon?
- japsimania
Vedonestovaljaat??
kaverini seropi on ainakin jättänyt vetämisen pois tuon hankinnan jälkeen.
omasta kokemuksesta en voi neuvoa koska meillä tehosi pysähtyminen ja hiljaa odotos siihen asti että koira istuu ja katsoo taakse...saattoi olla huvittavan näköistä kun 30metrin matkalla keskimäärin 5 pysähdystä. - pulitiikkaa
Kommentoida tänne::::Koiratha täytyy pitää ulkona aina kiinni..ja pois räksyttämästä yleisiltä leirntäalueilta,,,yms------Koirien omistajien pitää opettaa// kouluttaa koirat eikä itse omaksua koiriensa tapoja,,,kutenn niii-in usein näkee käyneen..!!!
- emma s.c.
Ilmeisesti "parhaiten" toimii tuo takaisin-sisälle-tyyli, mikset jatka sitä? Koira vain hämmentyy eikä tiedä mitä siltä oikein halutaan, jos vaihdat metodia liian tiheään. Jatka pari kuukautta putkeen yhtä metodia, koirasi oppii kyllä, onhan se oppinut paljon muutakin. Vika ei siis ilmeisestikään ole koirassa, vaan opetustavassa. Ole kärsivällinen, älä menetä hermojas missään vaiheessa ja palkitse onnistumisesta kunnon lenkillä :)
- emma s.c.
Saako koira muuten riittävästi liikuntaa? Ilmeisesti koirasi on erittäin vilkas elikäs tarvitsee aktiviteetteja, aivojumppaa ja työtä myös lihaksille. Voisitte kokeilla lisätä liikuntaa ja opettaa temppuja ym. Kettuterrieri on nimensä mukaisesti alunperin työkoira, joten se kaipaa paljon tekemistä.
- itsepäinen muuli
Koiran ollessa itsepäinen kuin muuli niin siihen ei varmaan auta muu kuin tottua. ;)
Meillä koira kanssa on vähän samanlainen tapaus, mutta elämme miltei sovussa sen asian kanssa. Kuljetaan 7metrin punotun fleksin kanssa. Tämä on osoittautunut parhaaksi meidän tapauksessa. Haukku saa pitää etäisyyttä minuun ja kuljeksia pusikoissa missä haluaakin. Harvoin edes kulkee tietä pitkin.
Sitten joskus tulee näitä siirtymätaipaleita jolloin ei sen mielestä ole mitään mielenkiintoista missään ja silloin mielellään vetää. Tällöin käytän jotakin kolmesta käskysanasta(pelkästään tai vuorotellen): ei_vedetä, odota, tai hiljennä. Kukin tehoaa vähän erilailla eri päivinä, riippuen jalkaterien asennosta koiran noustessa ylös. Voi riippua myös tähtikartan asennosta kuuhun nähden (;P). Mene ja tiedä
Kun kaikki tunnetut käskysanat ovat kärsineet inflaation, ja käsivarsi tunnoton jatkuvasta kiskomisesta, on aika pitää hihnakäyttäytymisen kertauskurssi. Tällöin lenkille lähdetään tavallisella hihnalla, vedon alkaessa koira pyydetään/vedetään vierelle ja hihnasta otetaan kaikki mahdollinen löysä pois. Käskytetään kulkemaan sivulla ja ilmoitetaan että vain vastuu tuo vapautta sekä kehotetaan ottamaan vastuuta omasta kulkemisesta. Kun tuntuu että ollaan menty matkaa vedotta hetken, päästetään pari kierrosta hihnaa kädestä, ja vastaavasti heti jos vetoa ilmaantuu se vedetään pois ja muistutetaan vastuullisuudesta. Ennen takaisinvetoa voi myös nykäistä suoraan ylöspäin, joka havahduttaa koiran kuulolle. Ellei vetäminen lopu tällöin niin otetaan löysät taas pois.
Yleensä tämä kertauskurssi kestää noin kolme päivää. Ja jokainen lenkki vedetään samalla tavalla.
Nykyään tätä kertausharjoitusta ei tarvitse pitää oikeastaan kuin muutaman kerran vuodessa.
Eli oma ajatukseni on että kokeilkaahan vielä kerran riittävän pitkällä fleksillä ja yhdistettynä noihin kertausharjoituksiin. Hankkikaa mahdollisimman pitkä fleksi (8m) ja katsokaa ensin tällä ja sitten kun/jos alkaa ärsyttää, niin pidätte muutaman päivän intensiivikurssin tavallisella hihnalla kuten yllä kerroin ja palatkaa jälleen pitkään fleksiin. Koira luultavasti muistaa kyllä ainakin muutaman päivän ajan opetukset eikä ihan heti ala vetämään. Kun sitten viikon parin jälkeen on autuaasti jo unohtanut pidä kertausharjoitus taas tavallisella ja palaa jälleen fleksiin. Luultavasti seuraavaan kurssitarpeeseen menee sitten jo taas enemmän aikaa.
Meillä päästiin tähän pisteeseen noin vuodessa ja nyt on jo reilusti yli puoli vuotta siitä kun viimeksi on asiaa kerrattu. Vetää toki ajoittain kuten kerroin, mutta se ei ole enää sellaista ärsyttävää jatkuvaa kiskomista kilometri toisensa perään.- Hauenleuka
Eivät kuitenkaan niin pahoja ettei olisi saatu vetoa pysymään kohtuuden rajoissa.
Jos olette maaseudulla tai esikaupunkialueella, missä on hiekottamattomia teitä niin vedättäkää koiralla kelkkaa tai lasten pulkkaa usein. Kesällä vedätys jää varmaan ellei ole pulkkaan pyöriä alle, rattia ja jonkinlaisia jarruja.
Eräästä ulkolaisesta koirakirjasta bongasin neuvon käyttää hihnoista tehtyä päitseä niin, että talutushihna kiinnitetään koiran pään sivulle. Koiran vetäessä pää kääntyy pois menosuunnasta ja koira häkeltyy ja lakkaa vetämästä. Koirien päitsiä en tiedä Suomessa olevan kaupan, voi olla, mutta en ole myöskään koskaan nähnyt. Voisi olla kokeilemisen arvoinen vehje. - SanttuJ.
Hauenleuka kirjoitti:
Eivät kuitenkaan niin pahoja ettei olisi saatu vetoa pysymään kohtuuden rajoissa.
Jos olette maaseudulla tai esikaupunkialueella, missä on hiekottamattomia teitä niin vedättäkää koiralla kelkkaa tai lasten pulkkaa usein. Kesällä vedätys jää varmaan ellei ole pulkkaan pyöriä alle, rattia ja jonkinlaisia jarruja.
Eräästä ulkolaisesta koirakirjasta bongasin neuvon käyttää hihnoista tehtyä päitseä niin, että talutushihna kiinnitetään koiran pään sivulle. Koiran vetäessä pää kääntyy pois menosuunnasta ja koira häkeltyy ja lakkaa vetämästä. Koirien päitsiä en tiedä Suomessa olevan kaupan, voi olla, mutta en ole myöskään koskaan nähnyt. Voisi olla kokeilemisen arvoinen vehje.Hauenleuka tarkoittaa varmaan kuonopantaa sekä canny collaria
http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=3019
http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=433
Nuo on kyllä hyviä tuotteita. Pysyy isompiki koira helpommin hallinnassa. - kv
Hauenleuka kirjoitti:
Eivät kuitenkaan niin pahoja ettei olisi saatu vetoa pysymään kohtuuden rajoissa.
Jos olette maaseudulla tai esikaupunkialueella, missä on hiekottamattomia teitä niin vedättäkää koiralla kelkkaa tai lasten pulkkaa usein. Kesällä vedätys jää varmaan ellei ole pulkkaan pyöriä alle, rattia ja jonkinlaisia jarruja.
Eräästä ulkolaisesta koirakirjasta bongasin neuvon käyttää hihnoista tehtyä päitseä niin, että talutushihna kiinnitetään koiran pään sivulle. Koiran vetäessä pää kääntyy pois menosuunnasta ja koira häkeltyy ja lakkaa vetämästä. Koirien päitsiä en tiedä Suomessa olevan kaupan, voi olla, mutta en ole myöskään koskaan nähnyt. Voisi olla kokeilemisen arvoinen vehje.Lopettaa vetämisen...ilmeisesti viittaa päitsillä siihen ja niitä on myynnissä eläinkaupoissa
- SanttuJ.
Yks keino mikä tuli mieleen, on et opetatte erikseen koiralle mikä on "sallittua" vetämistä. Jos siis koiralle tulisi tätä kautta selväksi et valjailla saa vetää, mut pannalla ei. Vetolajeissa on hyvä opettaa koiralle käskysanoja joilla siis pyritään saamaan koira vetämään, kääntymään oikeaan suuntaan, hiljentämään vauhtia ja pysähtymään. Esimerkiksi täältä löytyy tietoa erilaisita vetolajeista:
http://www.vul.fi/sulanmaanlajit.htm - Matti Viikate
Teidan taytyy olla enemman ulkona jotta koira tottuu valjaisiin. Kavelkaa jossain rauhallisella paikalla niin koira keskittyy paremmin kavelemiseen. http:///mattiviikate.newsvine.com/
- Doggi hemmo
Meillä on 1,5 vuotias tanskandoggi, joka tottakai on kokeillut vähän väliä hihnassa vetämistä ;) Kaikenlaisen muun koulutuksen lisäksi kuonoremmi on ollut se kaikista tehokkain ja opettavaisin keino. Eli jos olet nähnyt hevosilla käytettäviä, pään ja turvan varaan sidottavia ohjaksia niin semmoiset hankittiin jo aikaa sitten ja niillä koira ei yksinkertaisesti pysty vetämään. Jos yrittää, kääntyy nokka kohti omistajaa ja vetämisestä tulee mahdotonta. Aivan kuten hevosilla, myös koirilla liike on kuonoa kohti. Itse käytän flexiä ko pannan kanssa, mutta sitä en suosittele kuin hyvin varovaisen opetteluvaiheen jälkeen. Siinä jos koira ehtii keriä vauhtia niin saattaa käydä niskoille pahasti. Eli kuonopanta yhdistettynä tava 1,5 metriä hihnaan on alkuun hyvä yhdistelmä. Ja liikuntaa tottakai koira vapaana yms aktiviteettia niin fysiikalle kuin psyykkeellekkin koira tarvitsee. Eritoten terrierit, nehän on kuuluisia menijöitä :D
- :;:;:
Meillä koira kulkee perässä. Ei taida olla kouluttajien mukaan oikea paikka, mutta ei vedä ja seuraa kiltisti. Sama paikka myös ilman hihnaa. Taisi oppia vahingossa metsäpoluilla kulkiessa. On ainakin johtajuus selvä.
Kannattaa myös kokeilla koulutusta makupaloilla. Tekee koiralle vaikka sen rinnallakävelyn mielekkääksi, vaadi katsekontakti ennen makupalaa. Tämä oli siis tällainen ei todellakaan asiantuntijan neuvo. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8098821#comment-37639635
Kuten huomaat, on asiaa käsitelty ennenkin.- hau
Mulle meinasi tulla sama ongelma mun koiran kanssa. Itsepäinen kääpiökokoinen koira tuntui niin oudolta isomman jälkeen. Se on niin matalalla, kun yrittää kouluttaa hihnaan.
Teinkin niin että en hirveästi ruvennut taistelemaan vastaan, kun se vetää. Menin / menimme sinne minne minä halusin. En kulkenut aina samaan lenkki reittiä vaan saatoin yhtäkkiä kääntyäkin sinne minne ei ole ennen menty. Nyt reilun vuoden ikäisenä kulkee jo hihna löysällä.- on ..
Varsin yksinkertainen ongelma. Tavat joita olet jo kokeillut,niin niistä löytyy jo ongelmaan tepsivä keino. Miksi sitten koirasi edelleenkin vetää taluttimessa,siksi koska et osaa vahvistaa oikea aikaisesti oikeaa käytöstä. Ongelmasi ratkeaisi noin puolessa tunnissa,jos taluttimen päässä olisi taitavampi henkilö. Taluttimessa vetämisen pois karsiminen on yksi helpoimmin korjattavia ongelmakäytöksiä.
- Woof31
on .. kirjoitti:
Varsin yksinkertainen ongelma. Tavat joita olet jo kokeillut,niin niistä löytyy jo ongelmaan tepsivä keino. Miksi sitten koirasi edelleenkin vetää taluttimessa,siksi koska et osaa vahvistaa oikea aikaisesti oikeaa käytöstä. Ongelmasi ratkeaisi noin puolessa tunnissa,jos taluttimen päässä olisi taitavampi henkilö. Taluttimessa vetämisen pois karsiminen on yksi helpoimmin korjattavia ongelmakäytöksiä.
Koira ei todennäköisesti enää kunnioita sitä hihnan toisessa päässä olevaa ihmistä ja siitä johtuu se ettei se ota käskyjä tosissaan. Näin muistaakseni se Koirakuiskaaja joskus sanoi.
Oma koira haukkui aina vastaantulevia koiria mutta se saatiin pois Koirakuiskaajan neuvoilla (lyhyt hihna ja katsekontakti) joten sitä samaa suosittelisin tuohonkin. Ja kannattaa kokeilla jotain ulkopuolista kouluttajaa jota koira todennäköisesti kunnioittaisi enemmän.
- Russelista
Itellä oli samat metku koirilla. Ja työ russeli kun tuo on niin. Kokeile lempilelua annat lenkille lähdettäessä suuhun keskittyy siihen ja unohtuu liika vetäminen. Pitäs kävellä aika lupsakasti näin.
- Perra
Minulla karkeakarvainen kettuterrierinarttu oppi tämän miehen ohjeilla kulkemaan kauniisti hihnassa:
LIVE kanavalla: Koirakuiskaaja
Koirakouluttaja Cesar Millan opastaa ongelmakoirien omistajat helpompaan arkeen yksinkertaisin keinoin. - en kyllä suosittele
Perra kirjoitti:
Minulla karkeakarvainen kettuterrierinarttu oppi tämän miehen ohjeilla kulkemaan kauniisti hihnassa:
LIVE kanavalla: Koirakuiskaaja
Koirakouluttaja Cesar Millan opastaa ongelmakoirien omistajat helpompaan arkeen yksinkertaisin keinoin.kenellekään, se ukko ei taida ymmärtää koirista sitten mitään. Yhtä jaksoa katsoin, jossa koira pelkäsi lapsia. No tämä neropatti vaan piteli koirasta väkisin kiinni ja lapsi tungettiin siihen viereen....ítse kukin saa päätellä oliko viisaasti toimittu...
- K.K.A
Kokeiles Cesar Millanin tapaa. Goolettamalla löytyy sivustot... ja jossain vaiheessa pyöri mtv3 avalla hänen ohjelmansakkin, Koirakuiskaaja. Ongelman ratkaisu ei välttämättä ole yksi selitteinen, olit varmasti lähellä jo onnistumista kokeiltuasi sisään menoa... jatka sitä, aina kun on aikaa. Jollet noilla eväillä saa itse onnistumaan niin turvaudu lähimmän ammattilaisen apuun. Jos sekään ei auta niin voin itse ajaa vaikka toiselle puolelle suomea pientäkorvausta vastaan.
47v nyt ja monta koiraa myös eri rotuisia ollut. Tänään näin erään isän lapsien kanssa ja totean asiaan että "ei se omena kauas puusta putoa"!!!!!! Opit otetaan isännältä tai vanhemmilta!!!!! Vanhempana on enään turha lähteä opettamaan uusia asioita jos "pentuna" saatu valta itselle tai joku antanut periksi!!!!! Kummi poika on pikkuisen sellainen kun "mummi" antaa periksi mutta koiralla vain YKSI ISÄNTÄ ja tarvitsee valita koiran isännän mukaan, ei ulko näön!!!!! Nyt toinen rotikka menossa ja ei ongelmia, päin vastoin olen laihtunut entistä enemmän ja se positiivista!!!!!!!
- Afra
Koiralla taitaa olla liikaa energiaa siksi se vetää. Tee 10 km juoksulenkki ensin sen kanssa ja kouluta vasta sitten ettei saa vetää. Liian enerkistä koiraa on vaikea kouluttaa. metsästyskoirat on yleensä tosi energisiä koiria joilla virtaa riittää sen kanssa kanssa pitää tehdä pitkiä lenkkejä tai aktivoida muuten energiaa muualle.
- 2 hauvaa
Koira vetää jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa. Ainakin meillä kävellään kiltisti kun päivittäin tehdään pitkiä lenkkejä, mutta jos joskus tehdään vain lyhyt lenkki alkaa heti hurja vetäminen :)
Toivottavasti ongelma ratkeaa teillä!
- Turk12
Komenna kunnolla, niin varmasti on häntä koipien välissä.
Ei räksytä, ei hauku, eikä muutakaan.
Ärsyttää kun jotkut ämmät ei osaa käsitellä koiria.
Aamusta iltaan räksyä, hakkua, huutoa ja muuta skeidaa. - pietu 3
Anna lyijyä tai terästä niin loppuu temppuulu,niin meillä tehrähän.
- heh__
jep, älä ressaa ;D Mitään pahaa ei tapahdu vaikka se vetäisikin... On vieläpä sen verran pieni koira, ettei saa mummokaan edes vesijääkelillä nurin.
- heh__
niin... ja itsepäinen koira oppii, kun pistää kovan kovaa vastaan ;D Mutta ei kyykytyskään turhan takia kivaa ole.
- 13
koira kyllä osaa kulkea et taida vain osaa kouluttaa,opettaa kunnolla
vois mennä ihan johonkin kouluun
missä näyttäis oikean tekniikan
jotain vikaa sun koulutuksessa jos koira ei oo vielä oppinut - Kukkahatuton setä
1. etsi joku avoin paikka, jossa mahtuu harjoittelemaan
2. koiralle normaali kaulapanta tai kuristava
3. ota ihan tavallinen hihna (flexin voit heittää roskiin)
4. ote hihnasta max. 50 cm etäisyydeltä
5. aloita siten, että koira kävelee sinun vierelläsi/takanasi, välitön "nykäisy" jos alkaa keulia ja samalla "tsss" tai vastaava "suhahdus" eli ei tarvita mitään "ei", "älä" tai "ei vedä" komentoja, niillä saa vain koiran sekaisin. Hihnassa ei vedetä koskaan eli "vetämättömyyttä" ei tarvitse erikseen käskeä
6. pikkuhiljaa annat lisää hihnaa ja jos tulee vetoa, niin heti korjausliike ja sihahdus
7. vaihtele suuntaa satunnaisesti ja katso, että koira seuraa, korjaus välittömästi jos ei seuraa
15 minuuttia ja 95 % koirista ymmärtää pelin hengen. 30 minuuttia ja loputkin älyää :) Yleisesti ottaen, jos koiralla on energiaa vetää hihnassa, niin sillä on liikaa energiaa eli liian vähän liikuntaa ja lisäksi se kuvittelee (tai tässä tapauksessa tietää) olevansa pomo joka sanoo, mihin mennään.
Tuota kaava kun toistat päivittäin X päivän ajan, niin parin viikon kuluttua vanhat tavat on korjattu.- itsepäinen muuli
neuvo koko ketjussa. Tuo on täydellinen tiivistelmä siitä hihnakäyttäytymisen "kertauskurssista" jota meilläkin pidetään silloin tällöin ja jota omassa viestissäni aiemmin selitin.
Its perfect and its work
Kun homman on sisäistänyt sekä koira että omistaja voi taas palata huoletta fleksiin... ;D
oletteko ottaneet yhteyttä KOULUTTAJIIN ? ja entäs kurssit ? ne tietty maksaa paljon......tai vähän, en tiiä
kun ei oo kokemusta koirankasvatuksesta.....
Ja ei saisi koskaan kummallakaan puolella opettaa kulkemaan, kun se vie liikaa tilaa jalkakäytävällä ! ja te
ulkoiluttajat kävelette aina VÄÄRÄLLÄ puolella tietä ! Miksi ? Myös teidän OMISTAJIEN pitäisi mennä liiken-
nekouluun ! opetteleen OIKEN menemistä. Olisi reilua vain että suomessa olisi joku keksinyt KUMMALLEKI
N puolelle tietä omat jalka- pyöräily- koiran ulkoiluttamis- ja vaunujen/rattaiden työntäjät kaistat. Ja kai-
kissa olisi poliisin valvonta ja muutenkin ohjausta, jos tenaville omat häpeälliset vanhemmat opettaa me-
nemään VÄÄRÄLLÄ puolella. Koira EI OLE MIKÄÄN pyörä ! te ulkoiluttajat pysytte samalla puolella kuin oi-
kealla puolella kävelevät ! okei ?- mainita.
mikä olisi sopiva rangaistus väärin kulkevasta koirasta(ja lastenvaunuista ja keppikävelijöistä ym).
Mitä mieltä olisit siitä että ensimmäisestä kerrasta vietäisiin koirakko istumaan jalkapuuhun kirkon ovenpieleen jossa ohikulkijat saisivat luvalla räkiä päälle ja osoittaa näin halveksuntaansa? Sitten toisen kerran kun jää kiinni niin kaksi viikkoa päivin-öin jalkapuussa ja kolmannesta ristiinnaulitaan...
- osku&epe
kannattaisko kokeilla kouluttaa?!?!?
- ruotua perkele
Kouluta äläkä hyssyttele. Jos ei muu auta niin tilaa sähköpanta netistä niin oppii yllättävän äkkiä.
- ISO-V
Elainten ystavana voisin sanoa, etta voihan sita harkita etta antaa koiran vetaa ja lisaa samalla itsekin vauhtia, eli muuttaa kavelyt holkaksi. Se tekee kuitenkin molempien fyysiselle kunnolle hyvaa. Veikkaan toki, ettei koira sitten kun on saanut hieman kovempaa menna hetken, niin viitsi enaa vetaakaan niin paljoa. Saattaisi hyvin se yhteinen rytmi loytya niinkin pain. http://mattiviikate.newsvine.com/
- koiruli.
Meillä oli ihan sama juttu, kokeiltiin kaikkea mahdollista, ja lopulta sitten yksi keino toimi. Se oli kyllä tosi hankalaa ja aikaavievää ja ei saa yhtään lipsua, mutta toimipahan loppujen lopuksi. Koira pitää pystyä päästämään pihalle tai johnkin pissalle koska se ei välttämättä aluksi pääse kunnon lenkeille.
Tein niin että vein koiran ulos, ja heti kun vähänkin remmi kiristyi, palattiin kotiovelle. Aluksi ei päästy kuin ehkä metri eteenpäin kerrallaan, sitten joka kerta vähän pidemmälle, ja monta päivää siihen meni kunnes lopulta päästiin niin pitkälle että voitiin päästää koira vapaaksi eikä ollut enää vetämisongelmaa siis. Ja täytyi aika tiukasti pitää kiinni tuosta säännöstä, vähän kun alkoi lipsumaan niin alkoi vetäminen taas.
Varmaan on helpompiakin keinoja mutta toi oli sellainen että koira käveli tosi kiltisti ja täysin vetämättä sen lopussa. - jimmypaton
mulla on itellä 2 koiraa ja en jaksa yhtään sitä stanan vetämistä, vedonesto valjaat on iha ok mut ei nekään kaikkea poista. kuristavat ja puolkuristavat pannat ihan hyödyttömiä. mulla on tepsinyt melkeinpä täydellisesti kuonopannat (koira ei pysty vetämään ku oma pää kääntyy vetäessä), vähän aikaa voi koiralla olla totuttelemista ja mulla ainakin koirat välillä esittää ettei ois hirveen mukavat,ku niitä pännii kun ei voikaan mennä minne haluu :D mutta ei ne koiraa haittaa jos on oikean kokoiset ja on vähän aikaa totutellut. eli ongelmasi on ratkaistu
- eräs omistaja
http://www.rockwells.net/netstore/product_info.php?cPath=21_33_88&products_id=2252
meillä tuo ollut nyt muutaman kk, oppi nopeasti parissa päivässä, toimii, ei vedä yhtän ja lenkit mukavia. olen ottanut koirani 5v:na ja aina vetänyt hillittömästi riippumatta lenkkien pituudesta. oliskohan edelliset omistajat etteivät lenkittäneet ollenkaan, ei osannut olla hihnassa. en usko koira kärsii mtenkään vaan varmaan nauttii kun taluttaja on johtaja ja saa itse vain kävellä. kaupassa oli asiantunteva myyjä, pyysi toisen paikalle kun itse pohdin juur kuristavia pantoja ja vedonestovaljaita, tämä asiaan paneutunut myyjä ehdotti tuota ja hyvä valinta. liikkeeseen sai viedä koiran sisälle ja pystysi sovittamaan koon. tässä haltin hihnassa on varmistushihna, sitä ei kaikissa malleissa ole ja se on ainakin meillä hyvä jos koira repii kuonhinan pois se pääsisi silloin karkuun. tuo maksoi n. 13e edellisellä koirallani oli vedonestovaljaat eikä yhtään apua.
- karvapää toiseen
johtaja. Vaikuttaa siltä, että tässä tapauksessa laumanjohtaja on määrätietoisin, eli HÄN. P.S. Tietenkin tiedät sen, mutta niille, jotka eivät ole tähän asti tienneet.
Mitä ohjeeksi? - Sepä onkin vaikea kysynys. Virsikirjassa sanottiin ennen; "suo halullisten hallita."- missymoon
Onpa "hyviä" neuvoja; koira jos vetää niin hommaa sille 8 metriä pitkä flexi!! Ja jos on itsepäinen niin siihen pitää vaan tyytyä, eihän tuo ole ratkaisu, vaan selkeä vallan luovutus koiralle. Hyvät naurut ainakin oon saanut täältä :D J
os koira juoksee edelläsi ja annat tehdä sen ja olla kiihtyneessä mielentilassa niin se on johtaja ei se joka on hihnan toisessa päässä. Eli ensin johtajuus-asia kuntoon, ennenkaikkea! Sinun täytyy olla 24/7 johtaja koirallesi olitpa väsynyt tms. Ja lenkkejä tarpeeksi ja lisäksi älyllistä toimintaa esim aktiivipallo jne. tai mahdollisuus tehdä esteitä kentällä ja hyppyyttää. Kuonopanta apuvälineistä on ihan ok.
Meille tuli koira joka oli vetänyt 10 v. elämästään vaan eipä enää. Meillä se tietää ketkä on johtajia eli mieheni ja minä. Eikä ole vain yhtä johtajaa, jos perheessä on monta jäsentä, vauvakin voi olla johtaja koska on ylempiarvoinen kun koira ja pitääkin. Jos koirasi saa kerjätä, saa makupaloja, sille lässytetään jatkuvasti ja palkitaan ihan ilman että olisi tehnyt mitään hyvää ja oikein, nukkuu lakanoissasi vieressäs, makaa sohvallasi ja ärisee jos yrität heivata häntä, hyppii sinua vasten niin näistä merkeistä voi jo päätellä että koira on pomo.
Eli johtajuudesta kaikki lähtee! Ja sitten eikun kouluttamaan johdonmukaisesti ja vaikka se veisi kuinka aikaa ja hermoja. Koirasi täytyy rauhoittaa jo ennen lenkkiä kotonasi, se ei saa vikistä ja häslätä. Ja kun se on rauhallinen menet ensin aina ovesta, ei koira. Ja ole rauhallinen koko ajan, vaikeaa se on alussa mutta siihen oppii ja on hyvä taito muussakin elämässä, tämä on tärkeintä tässä.
Saimme vedon näillä asioilla pois, selkeä johtajuus, kuonopanta oli jonkin aikaa ja ettei koira saa kulkea edellämme vasta kun annamme sille "vapaa" käskyn. Koiran ei ole tarpeellista kuseksia joka puuhun ja tolppaan, haistella jokaikistä kakkakikkaretta ja pissiä. Vaan sinä päätät milloin annat hänelle löysän hihnan hetkeksi tarpeilleen ja sitten takasin ruotuun. Lykkyä ja menestystä sekä pitkää pinnaa yritykseen! Kyllä vanhakin koira oppii keinot, ihan kukkua etteikö oppisi!
- livtv
http://www.livtv.fi/ohjelmat/isännän-ja-koiran-käytöskoulu/etusivu
- asphyxiated
EI kuristuspantoja, EI vedonestoja, EI puolikuristavia, EI sähköpantoja, EI kuritusta tai väkivaltaa eikä MISSÄÄN tapauksessa fleksejä.
Lue Turid Rugaasin vetämättä paras niin ehkä sinä ja muutkin ymmärrätte miksi koira vetää ja mitä tehdä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2786091Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651969- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942