AMALIA

Hei kaikille.
Olen mielenkiinnolla seurannut Suomi24-palstan thaimaa osiota jo pidemmän aikaa. Minulle on jäänyt epäselväksi kuka on tämä mystinen Amalia. Onko hän mahdollisesti jokin mielikuvitushahmo vai kenties joku thaimaan lähettiläs joka kirjoittelee mukavia kommentteja muiden kirjoituksiin ja jakaa muille luettavaksi mukavia thaimaa aiheisia kertomuksia?
Lähes jokaisessa viestiketjussa, on aihe mikä tahansa, kirjoitetaan Amaliasta. Ihmettele kovasti kuinka tämä Amalia on onnistunut saamaan tuollaisen kulttimaineen. Itse olen vain Pellervo "Pelle" Hollo.
Terveisin Pelle & Oo ja Budis
35304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

taitaa olla joku asiantuntija jonka kaveri viestiketjuun yhtyy, liekkö samassa päässä? tosiaankin sulle seriffin oikeudet. mukava on ollut sinun juttujasi lukea. nähtävästi paljon kiertäneenä voinet kertoa olisko muitakin rauhallisia paikkoja kuin samet. vähän meduusoja kirkasta vettä ja lapsen ja oman amalian kaa snorklailee.

Äänestä

Amalia (aito) on varsin mielenkiintoinen "persoona". Hänen kirjoituksiaan on ollut helppo seurata ja jäljittää muiltakin suomi24 foorumeilta kuin ainoastaan näiltä Thaimaan matkailuaiheisilta. Useamman vuoden on jo näitä rustaillut. Aikaisemmin oli "hauskaa" seurata kuinka heti aamusta herättyään kävi kommentoimassa eri foorumeiden keskustelut usein vakio järjestyksessä ja kuinka sitten roikkui keskusteluissa yömyöhään. Välissä toimintansa oli suorastaan maanista, mutta viime aikoina on ollut vaisumpi.

Vähän vastaavia kirjoittelijoita on ollut myös muilla Thaimaan matkailuaiheisilla foorumeilla joita valvotaan ja moderoidaan tätä suomi24 foorumia paremmin. Viime aikoina Amalian profilointia ja kirjoituksiensa seuraamista on hieman vaikeuttanut se, että jotkut muut kirjoittajat ovat provosointi mielessä tekeytyneet Amaliaksi.

Suomi on pieni maa ja jotkut eri foorumeille Thaimaan "matkailusta" kirjoittelevat tyypit ovat tarvittaessa jäljitettävissä ja yksilöitävissä aika helposti.

Tarvinneeko sitä edes ääneen sanoa, että eihän sekään mikään mahdoton skenaario olisi, että sinun, PellervoHollo, näppiksestä ovat peräisin myös nämä Amalian horinat?

Äänestä
  • etta taa "Amaliaksi" ristitty henkilo on,

    Quote
    mokkiin unohdettu aikamiespoika, joka tulehduttaa Suomi24.fi keskustelupalstoja raivollaan.
    Unquote

    Lahde Aamulehden sunnuntai liite, 19 Huhtikuuta 2009, kirjoittaja Stig Höger kolumnissaan
    Tunarien Tanssikielto.

    Onko hairikko sama jolla oli samat kirjoitukset Matkalaukun Thaimaa osiolla noin kahdeksan
    vuotta sitten. Silloin viisaammat paatelivat etta han on finninaamainen pojan nossikka.
    Josko han nyt on kasvanut jo mieheksi, perakammariin.

    Mutta parempi nain kuin etta lahtisi torrakan kanssa jahtaamaan ihmisia ostareille.
    Annetaan terapian jatkua.

    Tanaan aurinkoa ja hiukan pilvia, lampoa 33 ºC parvekkeella varjossa, tahtoo Leo lammeta.
    Taa talla kertaa taalta Phuketin ylanurkasta.

    Äänestä

  • keskiyonaurinko kirjoitti:

    etta taa "Amaliaksi" ristitty henkilo on,

    Quote
    mokkiin unohdettu aikamiespoika, joka tulehduttaa Suomi24.fi keskustelupalstoja raivollaan.
    Unquote

    Lahde Aamulehden sunnuntai liite, 19 Huhtikuuta 2009, kirjoittaja Stig Höger kolumnissaan
    Tunarien Tanssikielto.

    Onko hairikko sama jolla oli samat kirjoitukset Matkalaukun Thaimaa osiolla noin kahdeksan
    vuotta sitten. Silloin viisaammat paatelivat etta han on finninaamainen pojan nossikka.
    Josko han nyt on kasvanut jo mieheksi, perakammariin.

    Mutta parempi nain kuin etta lahtisi torrakan kanssa jahtaamaan ihmisia ostareille.
    Annetaan terapian jatkua.

    Tanaan aurinkoa ja hiukan pilvia, lampoa 33 ºC parvekkeella varjossa, tahtoo Leo lammeta.
    Taa talla kertaa taalta Phuketin ylanurkasta.

    Tämä "Amalian penikka", ryhävalashuorittelija, onkin tapaus erikseen. Ehkä toinen aikamiespoika.

    Äänestä

  • kossuvgissy kirjoitti:

    Tämä "Amalian penikka", ryhävalashuorittelija, onkin tapaus erikseen. Ehkä toinen aikamiespoika.

    Pitihän se arvata, että tuo sama sika-Amalia, joka on tuo sama Amalianpentu änkes taas tännekin, sulle tulle ja samalla lähtö kun Pellervosta tulee sheriffi! Hyvä!

    Äänestä

  • nycfrcuncjuvtnuuvgtn kirjoitti:

    20.32 normi-ihmiset seuraa uutisia. Tähän aikaan yöstä ne nukkuu. Tiesitkö muuten että suurin osa nykyajan "uusnatseista" ei olisi läpäissyt Aatun rotumääritelmää?

    Äänestä

  • nycfrcuncjuvtnuuvgtn kirjoitti:

    Pitihän se arvata, että tuo sama sika-Amalia, joka on tuo sama Amalianpentu änkes taas tännekin, sulle tulle ja samalla lähtö kun Pellervosta tulee sheriffi! Hyvä!

    Jos Pellervon matkailu- ja elämänkokemus pitää yhtään paikkaansa niin hänhän suorastaan hinkuu päästä tänne vahtimaan sinun ja muitten vesipäitten kirjoitteluja...

    Äänestä

  • hohoohigohi kirjoitti:

    Jos Pellervon matkailu- ja elämänkokemus pitää yhtään paikkaansa niin hänhän suorastaan hinkuu päästä tänne vahtimaan sinun ja muitten vesipäitten kirjoitteluja...

    Vahva epäilys on, että SINÄ olet sama hullu kun tuo sika-Amalia. SA on saanut jo niin pahasti turpaansa niin olet päättänyt aloittaa uuden elämän amalianpentuna, jakomielitautinen kun olet. Tuo amalian perseennuolenta taktiikkasi on liian läpinäkyvää, vaikka koetat esiintyä miehenä. Hyvänä esimerkkinä olivat nuo sinun "audisi" jutut, ensin esitit miestä, sitten kun sun hermot paloi, alkoi yhtäkkiä tulla selviä amalian kommentteja.
    Ps. Muuten, yhtään MUN viestiä EI ole poistettu, koko suolen historia aikana, miksiköhän?
    Montako sun viestiä on kadonnut? Oliskohan lailla siihen mitään yhteyttä, jakomielitautihullu?

    Äänestä

  • oletko uusnatsi? kirjoitti:

    Pidä SINÄ turpas kii omista ja muiden POISTETUISTA viesteistä niin kauan kun et ole rekisteröitynyt. Taidat itse olla AMALIA? PASKAA tänne ainakin suollat joka vitun päivä.

    Äänestä

  • Amalian aviomies kirjoitti:

    Pidä SINÄ turpas kii omista ja muiden POISTETUISTA viesteistä niin kauan kun et ole rekisteröitynyt. Taidat itse olla AMALIA? PASKAA tänne ainakin suollat joka vitun päivä.

    KOLMAS (3.) persoona esiin? Missäs SUN rekisteröitymises on, homo vai huora?
    Helppoo seurata sun hullun touhujas, ensin tuota samaa pientä vilunkia, sitten karkeampaa kielenkäyttöä vastaukseksi ja lopuksi niitä audi juttuja, kun hermot on palaneet! Heh heh
    Kuinkas paljon niitä viestejä sulta on kadonnut, joka päivä jokunen? Sä olet muiden puheiden perusteella vielä häiriköinyt monilla muillakin palstoilla, onpa sulla katkera elämä.

    Äänestä

  • tuleeko nyt jo kirjoitti:

    olen yhtä pelkuri kuin sinä. en ole rekisteröitynyt etkä ole sinäkään. näin ollen et voi väittää mikä on sinun kirjoituksesi ja mikä ei ole.

    Äänestä

  • Aanustappi kirjoitti:

    olen yhtä pelkuri kuin sinä. en ole rekisteröitynyt etkä ole sinäkään. näin ollen et voi väittää mikä on sinun kirjoituksesi ja mikä ei ole.

    olevan suuri viehtymys perseeseen, kun sun tekstis usein viittaa siihen. Oletko kenties piilohomo? Mä väitän, koska mä tiedän, en välitä mitä sä sanot, koska sä et tiedä. Yksinkertaista, rakas Watson. Mä seurasin tuossa aikana eräänä yhtä ketjua ja huomioin juuri tuon 3:nen persoonasi, se vaihtui niiiiiin luontevasti tuosta 2:sta persoonastasi, kun tunteesi alkoi kuohua pinnalle. Haluatko ketjun nimen, siellä se "Audihenkilö" edelleen jatkaa elämäänsä.

    Äänestä

  • sulla näyttää kirjoitti:

    Taas amalian penikka jatkoi monologiaan viiiden kommentin verran. Otappa tuosta selvää oliko siinä joku tervejärkinenkin seassa vai oliko riitelikö penikka vaan keskenään? Ainakin se syytteli seitsemättä ja kahdeksatta sivupersoonaansa joistain audikeskusteluista... Mä ainakin olen sitä mieltä että mielenterveystyöhön pitäisi panostaa....

    Äänestä

  • oletko uusnatsi? kirjoitti:

    Vahva epäilys on, että SINÄ olet sama hullu kun tuo sika-Amalia. SA on saanut jo niin pahasti turpaansa niin olet päättänyt aloittaa uuden elämän amalianpentuna, jakomielitautinen kun olet. Tuo amalian perseennuolenta taktiikkasi on liian läpinäkyvää, vaikka koetat esiintyä miehenä. Hyvänä esimerkkinä olivat nuo sinun "audisi" jutut, ensin esitit miestä, sitten kun sun hermot paloi, alkoi yhtäkkiä tulla selviä amalian kommentteja.
    Ps. Muuten, yhtään MUN viestiä EI ole poistettu, koko suolen historia aikana, miksiköhän?
    Montako sun viestiä on kadonnut? Oliskohan lailla siihen mitään yhteyttä, jakomielitautihullu?

    Pyytäisin, ihan yleissivistystä yllä pitääkseni, saada valokuvasi. Jokainen löytäisi sen wikipedian sivuilta hakusanalla "tyhmä".

    Äänestä

  • hjeoiwhgioeg kirjoitti:

    Taas amalian penikka jatkoi monologiaan viiiden kommentin verran. Otappa tuosta selvää oliko siinä joku tervejärkinenkin seassa vai oliko riitelikö penikka vaan keskenään? Ainakin se syytteli seitsemättä ja kahdeksatta sivupersoonaansa joistain audikeskusteluista... Mä ainakin olen sitä mieltä että mielenterveystyöhön pitäisi panostaa....

    Taas yllä oleva 20.6.2010 16:11 amalianpenikka piilohomo tuli esittämään tuota 3tta persoonaansa, siis edelleen sua samaa kaistapäätä, audiärhentelijää.

    Äänestä

  • jyfguig kirjoitti:

    Pyytäisin, ihan yleissivistystä yllä pitääkseni, saada valokuvasi. Jokainen löytäisi sen wikipedian sivuilta hakusanalla "tyhmä".

    Sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, voit jatkaa vielä hetken tuota jakomielistä esiintymistäsi täällä, iltis kyllä julkaisee kuvasi etusivullaan, jolloin jokainen maailmassa tunteen synonyymillä MS JERK sut, ja kaikki vanhemmat varoittelevat lapsiaan tulemasta sunlaiseks hulluks.

    Äänestä

  • bvfyjbghjwfbhrb kirjoitti:

    että jengi voi olla sekaisin!

    Äänestä

  • Lääkäri2010 kirjoitti:

    että jengi voi olla sekaisin!

    ja sama hullu jatkaa, oliko tuo jo (vasta) 4. persoonasi (lääkäri).

    Äänestä

  • Psykiatri2010 kirjoitti:

    ja sama hullu jatkaa, oliko tuo jo (vasta) 4. persoonasi (lääkäri).

    Sinä se olet yksi ja ainoa persoona mutta se persoonasi on aivan perseestä. Joka viestiin keksit sinäkin uuden nimimerkin.

    Äänestä

  • 5. persoona kirjoitti:

    Sinä se olet yksi ja ainoa persoona mutta se persoonasi on aivan perseestä. Joka viestiin keksit sinäkin uuden nimimerkin.

    Taas noita persejuttuja? Oletpa sinä Anaalimies sinnikäs. Siinä sulle uusi nimimerkki!

    Äänestä

  • vähintäänkin kirjoitti:

    Taas noita persejuttuja? Oletpa sinä Anaalimies sinnikäs. Siinä sulle uusi nimimerkki!

    Amalia, anatolia, anus ja aasinnussiminen on kaikki niin hienojan A-alkuisia sanoja ja lähellä amalian penikan sydäntä. Voisi kuvitella että amalian penikka sai juuri kolmannelta luokalta päästötodistuksen.

    Äänestä

  • ufhyfryhjfyuu kirjoitti:

    Amalia, anatolia, anus ja aasinnussiminen on kaikki niin hienojan A-alkuisia sanoja ja lähellä amalian penikan sydäntä. Voisi kuvitella että amalian penikka sai juuri kolmannelta luokalta päästötodistuksen.

    Niin voisi, mutta et tainnut saada?

    Äänestä

  • bfvjbsfdjvbvbdjb kirjoitti:

    Niin voisi, mutta et tainnut saada?

    hupsista kun kutittaa pyllystä...

    Äänestä

  • njinsnisaeeb kirjoitti:

    hupsista kun kutittaa pyllystä...

    No niin minuakin, mitäs tehtäis?

    Äänestä

  • bjbsjskerjb kirjoitti:

    No niin minuakin, mitäs tehtäis?

    PEUKUTTAKAA TOISIANNE!!!

    Äänestä

  • ksehdnbdhdhjd kirjoitti:

    PEUKUTTAKAA TOISIANNE!!!

    On näemmä jäänyt se tokaluokankin todistus saamatta.
    Mistähän tuollaiseksi oikuksi syntyy, onks sun vanhemmilla insestiä?

    Äänestä

  • fvgjrfghfgbr kirjoitti:

    On näemmä jäänyt se tokaluokankin todistus saamatta.
    Mistähän tuollaiseksi oikuksi syntyy, onks sun vanhemmilla insestiä?

    Itse et ole tainnut saada.
    Raavi vaan sitä finnsitä persettäsi.

    Äänestä

  • bfvjbsfdjvb kirjoitti:

    Itse et ole tainnut saada.
    Raavi vaan sitä finnsitä persettäsi.

    Nytkö meni sulta amalianpenikka hermot, kun alkoi tuo ite-oot ite-oot ite-oot, noin vähästä? Voi voi antti anaalipoikaa.

    Äänestä

  • hjhnsvgdvjb kirjoitti:

    Nytkö meni sulta amalianpenikka hermot, kun alkoi tuo ite-oot ite-oot ite-oot, noin vähästä? Voi voi antti anaalipoikaa.

    täyttä paskasakkia. Suoli24 on nimensä veroista paskaa.

    Äänestä

  • on ihan kirjoitti:

    täyttä paskasakkia. Suoli24 on nimensä veroista paskaa.

    Mukava lukea tällaisia lupsakoita matkailu kommentteja, ihanasta Thaimaasta. Ihan eittämättä tulee kyllä hinku näistä tarinoista johtuen taas matkustaa Thaimaahan.
    Mukavaa kesää vaan kaikille innokkaille palstan kirjoittajille.

    Äänestä

  • thaikaa kirjoitti:

    Nämä - täällä toisiaan " kehuvat" , hiekkalaatikko tasoiset-
    henkisesti- jälkeenjääneet EI ikinä ole Thaimaassa käyneetkään,
    eivätkä tule koskaan sinne matkustamaan. Pitäisi vaan löytää
    oikea keskustelufoorumi, jos jotenkin auttaisi mielenterveystoimistojen
    ruuhkia, näin kesällä.

    Äänestä

  • sulla näyttää kirjoitti:

    olevan suuri viehtymys perseeseen, kun sun tekstis usein viittaa siihen. Oletko kenties piilohomo? Mä väitän, koska mä tiedän, en välitä mitä sä sanot, koska sä et tiedä. Yksinkertaista, rakas Watson. Mä seurasin tuossa aikana eräänä yhtä ketjua ja huomioin juuri tuon 3:nen persoonasi, se vaihtui niiiiiin luontevasti tuosta 2:sta persoonastasi, kun tunteesi alkoi kuohua pinnalle. Haluatko ketjun nimen, siellä se "Audihenkilö" edelleen jatkaa elämäänsä.

    "Haluatko ketjun nimen, siellä se "Audihenkilö" edelleen jatkaa elämäänsä."

    Haluan.

    Äänestä

  • Oma hiekkalaatikko kirjoitti:

    Nämä - täällä toisiaan " kehuvat" , hiekkalaatikko tasoiset-
    henkisesti- jälkeenjääneet EI ikinä ole Thaimaassa käyneetkään,
    eivätkä tule koskaan sinne matkustamaan. Pitäisi vaan löytää
    oikea keskustelufoorumi, jos jotenkin auttaisi mielenterveystoimistojen
    ruuhkia, näin kesällä.

    Näin kesä saa lemmenkin leiskumaan noin kiivaasti, ovathan he omia mieltymyksiäänkin esitelleet jo joka puolelta, ja toisiltaan kyselleetkin.
    Voivat sitten yhdessä matkustaa thaimaahan, katsomaan onkohan kaikki mukavasti kerrotut asiat tosia siellä paikanpäällä.
    Kyllä kiihkeä lempi on mukavaa katsella ja lukea. Mahdollinen hää matkakin tehdään kahteen kertaan, toinen thaimaahan ja toinen sitten varmaan turkkiin.

    Äänestä

  • Sinäpä tuon sanoit.

    Äänestä

  • mainoskikka ! kirjoitti:

    Sinäpä tuon sanoit.

    Tulipa taas ehta sika-Amalia paikalle, tännekin myymään pilluaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PellervoHollo kirjoitti:

Hei kaikille.
Olen mielenkiinnolla seurannut Suomi24-palstan thaimaa osiota jo pidemmän aikaa. Minulle on jäänyt epäselväksi kuka on tämä mystinen Amalia. Onko hän mahdollisesti jokin mielikuvitushahmo vai kenties joku thaimaan lähettiläs joka kirjoittelee mukavia kommentteja muiden kirjoituksiin ja jakaa muille luettavaksi mukavia thaimaa aiheisia kertomuksia?
Lähes jokaisessa viestiketjussa, on aihe mikä tahansa, kirjoitetaan Amaliasta. Ihmettele kovasti kuinka tämä Amalia on onnistunut saamaan tuollaisen kulttimaineen. Itse olen vain Pellervo "Pelle" Hollo.
Terveisin Pelle & Oo ja Budis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu