ulkolaiset

On ikävää kun suomalaiset työpaikat täytetään virosta ja puolasta tulevilla työntekijöillä.Suomesta loppuu usko kun omat työntekijät ovat olevinaan liian kalliita pidettäviä.Suomeen on perustettu monenlaisia hoitokoteja päihde,vammais,lapsi ja vanhusten "hoivaamiseen" Kun valtio ja kunnat pesevät kätensä resurssi pulaansa vedoten, alkavat yksityiset "bisnesmiehet" toimia ja usein arveluttavilla tavoilla. Hoitolaitoksiin pääsee sisälle kuntien maksamana ja nämä laitokset värväävät halpoja työn tekijöitä palvelukseensa kun ovat ensin saaneet toimintansa rullaamaan suomalaisten ammatti työntekijöiden avustuksella. Nämä ammattilaiset kuitenkin saavat lopputilin ja rahaa ruvetaan vetämään ovista sisään halpojen työntekijöiden avulla. Onkohan valtiolla minkäänlaista tarkastus viranomaista kyseiselle toiminnalle vai saavatko nämä "bisnesmiehet"toimia valtiovallan suojeluksen varjoissa. Ikaalisten luhalahdessa toimii yksi tällainen hoitolaitos jota pyörittää paikallinen "bisnesmies" vailla vertaa.Tämä onneksi on vailla vertaa.
16318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Saadaan viimeinkin kunnollista henkilökuntaa ja laiskat paksut vittuilijat pihalle.

Äänestä

Heillle pitää maksaa sama palkka kuin suomalaisille

Äänestä
  • niistä ulkolaisista selvittäisi, kun valtio määräisi, että sama palkka kun suomalaisillekin. Ei kukaan sit niitä ottas, vaan ottaisi oman maan työttömät hoitsut takasin hommiin =)
    Ei pulaa pitäisi olla niin paljon ainakin vielä, kun kax kertaa vuodessa valmistuu miltein joka kylästä kauhee määrä SH/LH opiskelijoita

    Äänestä

virolaiset vittuun ja polakit myös

Äänestä

Näyttää olevan niin että ellei Suomessa ymmärretä nostaa hoitajien palkkoja asialliselle tasolle jäävät suomalaiset pois hoitotöistä. Monissa muissakin maissa etenkin vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoitajina toimivat köyhistä maista tulleet maan kieltä huonosti osaavat ihmiset jotka tekevät työtä pienellä palkalla. Sitä tulevaisuutta kannattaa pohtia, jokainen meistä vanhenee.
Kävipä juuri hiljattain ilmi että erään grillikioskin hampurilaismyyjät ansaitsevat paremmin kuin me koulutetut hoitajat. Se johtuu kuulemma siitä että illalla ja yöllä auki oleviin kioskeihin on niin vaikea saada henkilökuntaa. No, hoitajatkin joutuvat kohtaamaan kiroilevia ja väkivaltaisia asiakkaita työssään, eikä niitä edes saa kieltäytyä hoitamasta, grillimyyjä voi pistää luukun kiinni ja olla myymättä hampurilaista. Ja jos hampurilaiseen laittaa väärää kastiketta kukaan ei kuole (ellei kyseessä ole harvinaisen paha allergia), mutta voi olla kohtalokasta jos potilas saa väärää lääkettä.

Äänestä
  • Tässä on nyt valitettavasti käynyt niin että suomen hallitus tukee ja sulkee silmänsä täysin ulkomaalaisten työntekiöiden touhuista. ei väliä maksaako veronsa, ei väliä onko ammattitaitoa.Ainoastaan on väliä että suomalainen työmies ja työnainen on mahdollisimman hyvin lyöty maata vasten ja nöyräksi. saa nähdä mitä tästä seuraa, odotan mielenkiinnolla. Suomalainen on tosi kiltti ja ahkera mutta kuinka kauan sitä piisaa.
    sitten nämä yrittäjät jotka häikäilemättömästi käyttävät halpoja ulkomaalaisia hyväkseen. kantavatko vastuun tehdystä työstä vai selitetäänkö taas kun menee mettään. on tämä vapaa liikkuvuus eu:n alueella ihanaa.toivottavasti sinä lukia äänestit eu:ta vastaan niinkuin minä niin voit nukkua yösi rauhassa...siltä osin.
    sääli vaan nuoria jotka ovat olleet pieniä lapsia kun on eu äänestys ollut ja kärsivät nyt ja tulevaisuudessa toisten virheistä sillä heidän työpaikkojansa tämä mielettömyys eniten rokottaa.

    Äänestä

  • aisapoika pike kirjoitti:

    Tässä on nyt valitettavasti käynyt niin että suomen hallitus tukee ja sulkee silmänsä täysin ulkomaalaisten työntekiöiden touhuista. ei väliä maksaako veronsa, ei väliä onko ammattitaitoa.Ainoastaan on väliä että suomalainen työmies ja työnainen on mahdollisimman hyvin lyöty maata vasten ja nöyräksi. saa nähdä mitä tästä seuraa, odotan mielenkiinnolla. Suomalainen on tosi kiltti ja ahkera mutta kuinka kauan sitä piisaa.
    sitten nämä yrittäjät jotka häikäilemättömästi käyttävät halpoja ulkomaalaisia hyväkseen. kantavatko vastuun tehdystä työstä vai selitetäänkö taas kun menee mettään. on tämä vapaa liikkuvuus eu:n alueella ihanaa.toivottavasti sinä lukia äänestit eu:ta vastaan niinkuin minä niin voit nukkua yösi rauhassa...siltä osin.
    sääli vaan nuoria jotka ovat olleet pieniä lapsia kun on eu äänestys ollut ja kärsivät nyt ja tulevaisuudessa toisten virheistä sillä heidän työpaikkojansa tämä mielettömyys eniten rokottaa.

    Ei se ole sen ihmeellisempi asia.

    Äänestä

  • ei kai hoitajien palkkoja tulla koskaan nostamaan, kun naiset itse sanovat, etteivät tarvii palkkaa, kun mies tienaa niin hyvin.ottaa vaan miehekseen insinöörin, niin ei tarvii niin töitäkään tehdä.itse naiset on tähän tilanteeseen itsensä ajanut, mutta myös miehet osaltaan, kun elättävät muijansa.

    Äänestä

  • 595959 kirjoitti:

    ei kai hoitajien palkkoja tulla koskaan nostamaan, kun naiset itse sanovat, etteivät tarvii palkkaa, kun mies tienaa niin hyvin.ottaa vaan miehekseen insinöörin, niin ei tarvii niin töitäkään tehdä.itse naiset on tähän tilanteeseen itsensä ajanut, mutta myös miehet osaltaan, kun elättävät muijansa.

    Kyllä ne päällikkö lonkkaa vetävät tänä päivänä
    ulkomaalaiset työpaikalla.Jotkut tekevät kahta työtä,kun
    täytyy lähettää rahaa omaisille kotimaahan.

    Sitten ollaan aivan puhki vakityössä.
    On niin pajon erinlaista vaivaa ja kolotusta
    jota pitää potea aina sopivan pituisilla
    tauoilla.Toiset vetävät "siestaa" kesken
    päivän.Ottavat lunkisti kuitenkin,liekö valvovat
    yömyöhään.

    Ihania poikkeuksia löytyy,mutta vähemmistönä.

    Äänestä

  • suomalainen sisu kirjoitti:

    vuorotyössä ole nyt aivan syvältä! Toki on jos verrataan palkkakärkeen, mutta suomalaisten palkkojen mediaani on n.2500€/kk! Tähän verrattuna sitä se ei ole ainakaan maakunnissa.
    Itse asiassa ulkomaisten duunareiden tuonti on hyvä asia, melko pitkään ovat paperiduunarit, kirvesmiehet ym kertoneet eittei koulutus kannata kun tehtaassa tulee tiliä amispohjalta niin hyvin ja urakassa tienaa ja pimeet työt vielä päälle jne jne,,,,,,Nooh nyt kun paperitehtaita on "saneerattu" ja nuo virolaiset ym slobot tekee timpurinkin duunit halvalla, niin loppuu se hehkutus.
    Salaa olen iloinen kun paperiteollisuus sareeraa...

    Äänestä

  • mösömasa80 kirjoitti:

    tommosten mösömasojen järjen juoksu on suoraa politiikon perseestä. onkohan mösömasa pohtinut että kurva voi viedä hänenkin työpaikkansa ja halvalla... ja duunari on palkkansa ansainnut aina, sanoi kapitalisti mitä tahansa.

    Äänestä

  • iiihhhaaa kirjoitti:

    Jos se on täysin epäsuhteessa työnvaatimustasoon ym. Väitän ettei ole oikein, että joku pappermies vetään suurempaa liksaa kuin lekuri. Toinen tekee bulkkitavaraa ja toinen taas vastaa hengestä ja terveydestä. Ay-mafia on onnistunut kiristään sellaiset vaatimukset itselleen että tuotanto alkaa oleen jo kannattamatonta. No kaärsikööt nyt seuraukset warkaudessakin. Suoraan sanottuna-en sääli

    kyllä ollaan valmiit maksamaan kun valtio ei sitä enää tuota "ilmaiseksi". Näin käy kun kaikki ajetaan alas ja ulkoistetaan. Ihmisillä ei ole enää varaa valittaa kalleudesta tms. Terveys on jokaiselle tärkeimpiä asioita maailmassa ja kun niitä ei enää ilmaiseksi saa kuten vielä tänä päivänä saa, ne tulevatkin kalliiksi. Uskokaa vaan -ei ulkomaiset tai kotimaiset sijoittajat saa kyllikseen siitä rahasta mitä terveyden/sairaudenhoidosta voidaan tällöin laskuttaa.

    Haukutaan me nyt vaan terveyskeskukset ja keskussairaalat lyttyyn ja odotellaan sitten sitä ...niin ihanan kallista tulevaisuutta. Ja haukutaan vielä tänäpäivänä, kun on varaa siihenkin, niin hoitajien ahneutta palkkojen suhteen, hehän tienaavat melkein jo puolet siitä mitä perusduunari tehtaassa.

    Sijoittajille pieni vinkki: yksityiset hoitolaitokset!

    Äänestä

  • vielä maksetaan.. kirjoitti:

    Todella väärässä !!
    Toki ammatti lääkäri ttulevat tienaamaan ,mut tämä ns. puhelinvastaaja/paperinpyörittäjät/avustajat tulevat saamaan nykyisestä palkasta puolet... eli sairaanhoitajat !!
    Kaikki valtion ja kuntien työntekijöitten palkat puolitetaan.

    Et ole varmaan seurannut nykyistä suuntausta !?
    Kaikki maat tekevät niinkuin olen itsekkin sanonut ettei ole muuta tietä kuin tiputtaa henkilökuntaa ja palkkoja...esim.latvia,espanja,viroirlanti yms. kaikkien on pakko seurata perässä.. Ei ole tuottamattomille aloille varaa maksaa.. vain terveet pärjäävät.. muut kuolevat se on tulevaisuus.

    Äänestä

  • yksinkertaisesti !!! kirjoitti:

    on surku jos se todellakin on tulevaisuus, mutta ei anneta periksi, ei sen tarvitse olla niin.
    ja sitä paitsi kaikki täältä kuolevat myös terveet. ei ole yksikään ahne herra henkiin jäänyt.
    nahkurin orsilla rivissä roikutaan ja siellä ei raha auta.
    on kyllä kummaa porukkaa täällä ei osaa olla huolissaan tulevaisuudesta vaan katkerana tilittää joidenkin paperimiesten palkoista, kyllä on tainnut koville ottaa kun naapurin duunari on ajanut mersulla ohi ! voi vittu kasvattakaa munat jo viimeinkin.

    Äänestä

  • 595959 kirjoitti:

    ei kai hoitajien palkkoja tulla koskaan nostamaan, kun naiset itse sanovat, etteivät tarvii palkkaa, kun mies tienaa niin hyvin.ottaa vaan miehekseen insinöörin, niin ei tarvii niin töitäkään tehdä.itse naiset on tähän tilanteeseen itsensä ajanut, mutta myös miehet osaltaan, kun elättävät muijansa.

    ON TOTTA, ÄMMÄT ON ÄMMIÄ! ITE LÄHIHOITAJA ÄIJÄ, EI TARVI IHMETELLÄ MIKSEI OLE LÄHIHOITAJA MIEHIÄ SEN ENEMPÄÄ, KUN ÄMMÄT PORAA TÖISSÄ JOKA HELVETIN PIKKUASIASTA, JOTKA EI LIITY EDES VÄLTTÄMÄTTÄ TYÖASIOIHIN, TUODAAN HENK.KOHT ASIAT KAHVI TAI RUOKATAUOLLA ESILLE, ESIM KUN SILLÄ INSINÖÖRI MIEHELLÄ MENEE PINNA KIREELLE KUN TÖISSÄ ON NIIN KIIRE! MENISITTE NYT NAISET IHAN ITTEENNE, HALUATTE KUITENKIN KÄSITTÄÄKSENI ÄIJIÄ HOITOALALLE TÖIHIN, VÄHÄN TASOITTAAN TEIDÄN KUPPIKUNTAISUUTTANNE JA KATEUTTA TOISIANNE KOHTAAN! ÄLKÄÄ IHMETELKÖ MIKSEI ÄIJÄT SITÄ JAKSA KUUNNELLA SILLÄ PASKALLA PALKALLA, EIKÄ SE TULE KOSKAAN NOUSEMAAN TUOLLA TOUHULLA.
    KUUNTELIN KERRAN YHDEN LÄHIHOITAJA NAISEN MIELIPITEITÄ, HÄN KERTOI TEKEVÄNSÄ KUTSUMUSTYÖTÄ, PALKKA EI OLE NIIN TÄRKEÄ, EI VARMAAN KUN AJAA UKKONSA 60.000 EURON AUTOLLA, OMAKOTITALOKIN ON SAATU VALMIIKSI...! HALOO! MINÄ AINANKIN JOUDUN ELÄMÄÄN ITSE TUOLLA PALKALLA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeutta vai kirjoitti:

On ikävää kun suomalaiset työpaikat täytetään virosta ja puolasta tulevilla työntekijöillä.Suomesta loppuu usko kun omat työntekijät ovat olevinaan liian kalliita pidettäviä.Suomeen on perustettu monenlaisia hoitokoteja päihde,vammais,lapsi ja vanhusten "hoivaamiseen" Kun valtio ja kunnat pesevät kätensä resurssi pulaansa vedoten, alkavat yksityiset "bisnesmiehet" toimia ja usein arveluttavilla tavoilla. Hoitolaitoksiin pääsee sisälle kuntien maksamana ja nämä laitokset värväävät halpoja työn tekijöitä palvelukseensa kun ovat ensin saaneet toimintansa rullaamaan suomalaisten ammatti työntekijöiden avustuksella. Nämä ammattilaiset kuitenkin saavat lopputilin ja rahaa ruvetaan vetämään ovista sisään halpojen työntekijöiden avulla. Onkohan valtiolla minkäänlaista tarkastus viranomaista kyseiselle toiminnalle vai saavatko nämä "bisnesmiehet"toimia valtiovallan suojeluksen varjoissa. Ikaalisten luhalahdessa toimii yksi tällainen hoitolaitos jota pyörittää paikallinen "bisnesmies" vailla vertaa.Tämä onneksi on vailla vertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu