Mustarastaan pesä
melkein irrallaan.
Kolme poikasta maassa,
pesässä kaksi.
Kuolleita kaikki.
Murheellinen hävitys;
kateissa emotkin.
Surutyössä varmaan,
ajattelin ihmisen lailla.
Menetettyjä lapsia suree.
Illalla kuului toivon ääni,
mustarastaan huilu soi
kuin keväällä.
Pariskunta rakensi taas,
uutta pesää.
melkein irrallaan.
Kolme poikasta maassa,
pesässä kaksi.
Kuolleita kaikki.
Murheellinen hävitys;
kateissa emotkin.
Surutyössä varmaan,
ajattelin ihmisen lailla.
Menetettyjä lapsia suree.
Illalla kuului toivon ääni,
mustarastaan huilu soi
kuin keväällä.
Pariskunta rakensi taas,
uutta pesää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Surullinen tarina, lopussa kuitenkin uutta toivoa!
Sen kertoo, ken osaa !
Luonto on täynnä hävitettyjä pesiä tähän aikaan vuodesta, mutta onneksi emme niitä juuri pääse näkemään. Yhden kuolema on toisen elämä. Kuinkahan monta lintua ja linnunpoikaa tarvitaankaan yhden minkki- tai supikoirapoikueen kasvattamiseen?
Mutta onneksi eläinten suru lyhyt.
Miksi joillekin käy niin kuin käy, surullisesti.
Elämä repii irti, rikkoo ja hävittää..
Se tuntuu aina niin.....
Vastauksia emme aina saa, jos koskaan
Silti se toivon täytyy näyttäytyä, syttyä, tuoda jatkuvuutta.
Koskettavaa elämänkuvausta tee - kiitos - elämä jalkuu...
Jotkut lintulajit tuntuvat olevan erityisen alttiita pesiensä ja poikastensa menettämiseen. Olen monena vuonna mökillä seurannut harmaasieppojen pesintäyrityksiä. Mutta kun ne luontonsa mukaan pesivät puoliavoimeen tilaan, sen huomaavat toiset linnut ja mahdollisesti oravakin. Ja kerta toisensa jälkeen pesä ryöstetään tyhjäksi. Tämän estämiseksi olen rakentanut niitä varten vähähän enemmän piilossa olevia pesähyllyjä räystään alle, mutta ongelma on siinä, etteivät harmaasiepotkaan tahdo niitä löytää. Yhden kerran löysivät ja pesintäkin onnistui. Toivottavasti oppivat vastedes ja elämä jatkuu. Kiitos kommentista Muru!