Pesärikko

Mustarastaan pesä
melkein irrallaan.
Kolme poikasta maassa,
pesässä kaksi.
Kuolleita kaikki.

Murheellinen hävitys;
kateissa emotkin.
Surutyössä varmaan,
ajattelin ihmisen lailla.
Menetettyjä lapsia suree.

Illalla kuului toivon ääni,
mustarastaan huilu soi
kuin keväällä.
Pariskunta rakensi taas,
uutta pesää.
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Surullinen tarina, lopussa kuitenkin uutta toivoa!
Sen kertoo, ken osaa !

Äänestä
  • Luonto on täynnä hävitettyjä pesiä tähän aikaan vuodesta, mutta onneksi emme niitä juuri pääse näkemään. Yhden kuolema on toisen elämä. Kuinkahan monta lintua ja linnunpoikaa tarvitaankaan yhden minkki- tai supikoirapoikueen kasvattamiseen?
    Mutta onneksi eläinten suru lyhyt.

    Äänestä

Miksi joillekin käy niin kuin käy, surullisesti.

Elämä repii irti, rikkoo ja hävittää..
Se tuntuu aina niin.....

Vastauksia emme aina saa, jos koskaan
Silti se toivon täytyy näyttäytyä, syttyä, tuoda jatkuvuutta.

Koskettavaa elämänkuvausta tee - kiitos - elämä jalkuu...

Äänestä
  • Jotkut lintulajit tuntuvat olevan erityisen alttiita pesiensä ja poikastensa menettämiseen. Olen monena vuonna mökillä seurannut harmaasieppojen pesintäyrityksiä. Mutta kun ne luontonsa mukaan pesivät puoliavoimeen tilaan, sen huomaavat toiset linnut ja mahdollisesti oravakin. Ja kerta toisensa jälkeen pesä ryöstetään tyhjäksi. Tämän estämiseksi olen rakentanut niitä varten vähähän enemmän piilossa olevia pesähyllyjä räystään alle, mutta ongelma on siinä, etteivät harmaasiepotkaan tahdo niitä löytää. Yhden kerran löysivät ja pesintäkin onnistui. Toivottavasti oppivat vastedes ja elämä jatkuu. Kiitos kommentista Muru!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Mustarastaan pesä
melkein irrallaan.
Kolme poikasta maassa,
pesässä kaksi.
Kuolleita kaikki.

Murheellinen hävitys;
kateissa emotkin.
Surutyössä varmaan,
ajattelin ihmisen lailla.
Menetettyjä lapsia suree.

Illalla kuului toivon ääni,
mustarastaan huilu soi
kuin keväällä.
Pariskunta rakensi taas,
uutta pesää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu