kisuillenne

"Lisäksi lemmikkieläintä pitävän
henkilön tulee järjestää eläimelle tila, hoito ja huomio lajin ja rodun perusteella
eläimen tarpeiden mukaisesti ja erityisesti antaa eläimelle riittävästi sopivaa
ruokaa ja vettä sekä riittävästi tilaisuuksia liikuntaan. Erityisesti tulee ryhtyä
kohtuullisiin toimiin eläimen karkaamisen estämiseksi.
Mikäli edellä mainittuja ehtoja ei ole täytetty, ei eläintä saa pitää lemmikkinä."

nyt kaikki kenellä on vain ja pelkästään sisäkissoja, lukekaas tarkkaan ja ottakaa opiksenne!! kissa tarvitsee liikuntaa!!!!! vaihtoehtoja toteuttaa kissan liikunta on monia, luovuus myös kunniaan.
1. kisu valjaisiin ja pihalle
2. kisu ulkotarhaan leikkimään
3. kisu vapaana pihalle, valvovan silmän alla
4. kisu maaseudulle esim. parin päivän lomalle ottamaan rennosti maalaismaisemassa

miksei kissoille joka kaupunki voisi järjestää erillistä, suurta tilaa, jossa kissat saisivat vapaana haistella luonnon tuoksuja, nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja olla kissoja? moni tulisi tyytyväiseksi ja näin voisi myös välttää näitä riitatilanteita....
41254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

jaahas...

meillä on täysin sisäkissa... oli viime kesänä sillä mahdollisuus landella juosta ja touhuta pihalla.. niin eipä neiti sinne tahtonut.. koitin narussa ja koitin vapaana... aittaan neiti juoksi samoin tein eikä sieltä ulos tullut.. paitti yöllä kukat syömään..

jotenka... et varmaankaan kissaa omista itse joten et voi myöskään neuvoa mitä jokaisen pitää tehä kissansa eteen.. meillä kissa päivittäin juoksee ympäri asuntoa ja mielestäni saa siinä sen liikunnan mitä tarvihteepi... eipä se määräänsä enempää sitä kaipaa... kuten et sinäkään..

Äänestä
  • minulla on paljon kissoista kokemusta. myös ihminen tarvitsee liikuntaa ja ulkoilmaa, miksi sitten ei kissa?? jos kissasi on arka, niin kokeile feliwayta, ja totuta kissasi valjaisiin. se jo riittää että viet kisun pihalle valjaissa, ei tarvitse aluksi liikkua, vaan totutella kissaa ulkoilmaan. pikkuhiljaa varmasti uteliaisuus herää ja pihalla otetaan jo sitten rohkeita askeleitakin! :) ja sitä mukaa kun kissa huomaa, ettei ulkona ole mitään pelättävää kun sinäkin olet siinä vieressä turvana, niin voi hurja miten sen itseluottamus alkaa kasvaa kohisten! kuinka monta kertaa yrititte totuttaa kissaneitiänne pihaelämään? veikkaan että yritys hyvä kymmenen jäi kahden käden sormiin koska ei tuottanut haluttua tulosta. lisäksi kissanne ei varmaan pentuna ole ollut valjaissa ulkona? on se maailma varmasti pelottava jos ei ole saanut tottua kaikenlaisiin ääniin kun on aina sisällä pidetty, mutta se on aivan luonnollista, rohkaise kissaasi ja ottakaa uusiksi :)

    Äänestä

  • omistava :) kirjoitti:

    minulla on paljon kissoista kokemusta. myös ihminen tarvitsee liikuntaa ja ulkoilmaa, miksi sitten ei kissa?? jos kissasi on arka, niin kokeile feliwayta, ja totuta kissasi valjaisiin. se jo riittää että viet kisun pihalle valjaissa, ei tarvitse aluksi liikkua, vaan totutella kissaa ulkoilmaan. pikkuhiljaa varmasti uteliaisuus herää ja pihalla otetaan jo sitten rohkeita askeleitakin! :) ja sitä mukaa kun kissa huomaa, ettei ulkona ole mitään pelättävää kun sinäkin olet siinä vieressä turvana, niin voi hurja miten sen itseluottamus alkaa kasvaa kohisten! kuinka monta kertaa yrititte totuttaa kissaneitiänne pihaelämään? veikkaan että yritys hyvä kymmenen jäi kahden käden sormiin koska ei tuottanut haluttua tulosta. lisäksi kissanne ei varmaan pentuna ole ollut valjaissa ulkona? on se maailma varmasti pelottava jos ei ole saanut tottua kaikenlaisiin ääniin kun on aina sisällä pidetty, mutta se on aivan luonnollista, rohkaise kissaasi ja ottakaa uusiksi :)

    Tonne jalkakäytävällekkö mä sen vien ulkoilemaan? Vai kenties ostarille? Meidän kissa saa ainakin niin hirveän paskahalvauksen kun vien sen tuohon pihaan (kaksi puuta, kukkaistutus ja asfalttia) ettei siinä paljoa totutella jos haluaa pitää kissan hengissä. Sinun neuvosi on varmaan "muuta". Anna rahat niin ostan heti maaseudulta kivan mummonmökin.

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    totuttanut kissasi jo pennusta olemaan ulkona mahdollisimman monenlaisissa paikoissa, niin se ei saisi paskahalvausta kotipihassakaan.
    Kissa on fiksu eläin joka kyllä oppii nopeasti liikkumaan valjaissa maastossa kuin maastossa, jopa kaupungin vilinässä.

    Äänestä

  • minä -62 kirjoitti:

    Kissoja on erilaisia. Mun nuorimmainen on saanut mahdollisuuksia pennusta asti mennä maalla ulos, vapaana ja valjaissa, mutta pelkää niin ettei ulko-ovesta uskalla ulos astua. Jos nostan sen pihalle, on sillä kova kiire sisälle takas vaikka ei mitään pelottavaa näkyiskään/kuuluiskaan. Ei ole myöskään mitään traumaattisia kokemuksia taustalla. Aion yrittää vastakin, mutta jos ei uskalla niin minkäs teet. Vanhin kissa (kuollut jo =( ) ei puolestaan pelännyt pentunakaan ulos menemistä, tottu valjaisiinkin nopeesti ja ulos oli aina kova halu.

    Äänestä

  • minä -62 kirjoitti:

    totuttanut kissasi jo pennusta olemaan ulkona mahdollisimman monenlaisissa paikoissa, niin se ei saisi paskahalvausta kotipihassakaan.
    Kissa on fiksu eläin joka kyllä oppii nopeasti liikkumaan valjaissa maastossa kuin maastossa, jopa kaupungin vilinässä.

    Kissa ei ole ollut minulla pennusta vaan otin sen löytöeläinkodista kun se oli noin 1½v. Että vaikea oli totuttaa...

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Kissa ei ole ollut minulla pennusta vaan otin sen löytöeläinkodista kun se oli noin 1½v. Että vaikea oli totuttaa...

    Kuten yllä kerroin, asumme keskellä kerrostaloja ja autoteitä niin mitä virkistävää ulkoilua se olisi jos veisin kissan tuohon vilkkaan tien viereiselle jalkakäytävälle ihmisten ja polkupyörien sekaan? Mitä ulkoilun iloa kissa kokisi siellä melun ja asfaltin keskellä? Ei tuolla pakokaasun keskellä paljoa raitista ilmaakaan saa. Puistoja ei ole mailla eikä halmeilla, pihassa on tosiaan kaksi puuta ja kukkaistutukset. Sinne kukkalaatikkoonko mä sen kissan laitan? Vai vienkö naapureiden lasten leikkipaikalle? Siinä on ainoa vihertävä pläntti lähialueella tai no, voikukkia pukkaa jostain kivijaloista toisinaan.

    Miksi ihmeessä mä stressaisin kissaani viemällä sen tuonne ulos melun ja asfaltin keskelle? Se on sisällä oikein tyytyväinen ja onnellinen, parvekkeelta voi turvallisesti kytätä ohikulkevia. Ulkoilu on kivaa, jos sen voi toteuttaa kissalle sopivissa olosuhteissa esim. edellisen asuntomme vieressä oli metsikkö jossa kissa ulkoili oikein mielellään valjaissa. Missään pakkoulkoilussa epäinhimillisissä olosuhteissa ei mielestäni ole mitään järkeä. Kissani siis todellakin osaa kulkea valjaissa vaikka en sitä pennusta ole voinut siihen opettaa. Yllättävät äänet, jatkuva melu, liikenne ja ohi suhahtavat polkupyörät on vain aivan liian pelottavia ja stressaavia eikä kissa koe niiden ympärillä oloa alkuunkaan turvalliseksi, siksi se vetää hirveän paniikin, hyppii ylös alas raajat levällään, heittää volttia, repii ja rimpuilee sekä pahimmassa tapauksessa karkaisi varmasti tiukimmistakin valjaista. Tätä riskiä en ole valmis ottamaan vain jotta voin opettaa kissani ulkoilemaan asfalttiviidakossa. Rajansa kaikella. Me odotamme mielummin sitä päivää kun muutamme jälleen kissaystävällisempään paikkaan.

    Äänestä

  • minä -62 kirjoitti:

    totuttanut kissasi jo pennusta olemaan ulkona mahdollisimman monenlaisissa paikoissa, niin se ei saisi paskahalvausta kotipihassakaan.
    Kissa on fiksu eläin joka kyllä oppii nopeasti liikkumaan valjaissa maastossa kuin maastossa, jopa kaupungin vilinässä.

    Meidänkin pesueessa jossa valjaissa liikkumisen iloja on harrastettu niin maaseudulla kuin kaupungin vilinässä on kaikki kissat ennemmin tai myöhemmin oppineet sen, että taluttimessa on mukava olla kun saa liikuntaa ja virikkeitä!
    Ja meidän valjaskissojamme niin kaupungin kaduilla kuin maaseudun rauhassa olleet mm. vanha löytökissa, vanha 100% maaseudun ulkokissa sekä muita eri-ikäisiä kissoja pikkupikkupennusta alkaen. Kaikki ovat oppineet valjaisiin ja hyvinkin erilaisiin ympäristöihin, vaikka totta kai kissan aikaisemmat kokemukset, ikä ja temperamentti vaikuttaa siihen että onnistuuko ulkoilu kertalaakista vai pitääkö opetella hiljakseen.
    Kaikkein hankalin taluttimessa kulkemaan opetettu oli espanjalaisrakkini joka vanhana kulkukoirana ei ollut varmaan koskaan edes kaulapantaa nähnyt eikä tottunut ihmisen kanssa samaan tahtiin liikkumaan. Oppi muuten sekin ja parhaimmillaan saatoinkin käyttää sen ja yhden kissani yhtä aikaa kävelemässä kun herroilla oli aika lailla sama askelten tahti.

    Mutta tokihan valjaissa liikkuminen ja uusiin ympäristöihin tottuminen vaatii useimmiten harjoitusta niin kissalta kuin koiraltakin! Mutta rakkaudella, pitkämielisyydellä, toistoilla (toistoilla ja toistoilla) ja kärsivällisyydellä se kunnian kukkokin kiekaisee iloisesti!
    Sitkeyttä vaan harjoituksiin, sillä mikään ei ole niin mukavaa kuin lähteä kävelemään oman rakkaan lemmikin kanssa!

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Kuten yllä kerroin, asumme keskellä kerrostaloja ja autoteitä niin mitä virkistävää ulkoilua se olisi jos veisin kissan tuohon vilkkaan tien viereiselle jalkakäytävälle ihmisten ja polkupyörien sekaan? Mitä ulkoilun iloa kissa kokisi siellä melun ja asfaltin keskellä? Ei tuolla pakokaasun keskellä paljoa raitista ilmaakaan saa. Puistoja ei ole mailla eikä halmeilla, pihassa on tosiaan kaksi puuta ja kukkaistutukset. Sinne kukkalaatikkoonko mä sen kissan laitan? Vai vienkö naapureiden lasten leikkipaikalle? Siinä on ainoa vihertävä pläntti lähialueella tai no, voikukkia pukkaa jostain kivijaloista toisinaan.

    Miksi ihmeessä mä stressaisin kissaani viemällä sen tuonne ulos melun ja asfaltin keskelle? Se on sisällä oikein tyytyväinen ja onnellinen, parvekkeelta voi turvallisesti kytätä ohikulkevia. Ulkoilu on kivaa, jos sen voi toteuttaa kissalle sopivissa olosuhteissa esim. edellisen asuntomme vieressä oli metsikkö jossa kissa ulkoili oikein mielellään valjaissa. Missään pakkoulkoilussa epäinhimillisissä olosuhteissa ei mielestäni ole mitään järkeä. Kissani siis todellakin osaa kulkea valjaissa vaikka en sitä pennusta ole voinut siihen opettaa. Yllättävät äänet, jatkuva melu, liikenne ja ohi suhahtavat polkupyörät on vain aivan liian pelottavia ja stressaavia eikä kissa koe niiden ympärillä oloa alkuunkaan turvalliseksi, siksi se vetää hirveän paniikin, hyppii ylös alas raajat levällään, heittää volttia, repii ja rimpuilee sekä pahimmassa tapauksessa karkaisi varmasti tiukimmistakin valjaista. Tätä riskiä en ole valmis ottamaan vain jotta voin opettaa kissani ulkoilemaan asfalttiviidakossa. Rajansa kaikella. Me odotamme mielummin sitä päivää kun muutamme jälleen kissaystävällisempään paikkaan.

    meidän katit liikkuu kotona, joskus on juoksut niin hurjat, ettei uskalla itse liikahtaa kun kissaa lentää huoneesta toiseen.

    Jos tuota ensimmäistä tekstiä ryhdytään oikein juurta jaksain vääntämään niin mielestäni akvaariot pitäisi lailla kieltää, eiväthän kalat tankissä pääse kunnolla ilmaisemaan liikkumisellaan, eivätkä voi näinollen elää oikeaa kalanelämää. Häkkilinnut pitää ehdottomasti viedä alkuperäisille mailleen, joko viidakkoon tai savannille, mistä sitten ovatkin peräisin. Kaiken asteiset matelijat, hyönteiset ja muut vastaavaat niveljalkaiset eivät myöskään kuulu ihmisen rajoittamalle alueelle vaan niiden on annettava olla vapaana luonnossa, tästä poikkeuksena tosin torakka, joka on ihmisen paras kaveri.
    Koirat sallittakoon poliisin ja tullin apuna, sekä opas- ja tukikoirina.

    Äänestä

  • Xisca kirjoitti:

    Meidänkin pesueessa jossa valjaissa liikkumisen iloja on harrastettu niin maaseudulla kuin kaupungin vilinässä on kaikki kissat ennemmin tai myöhemmin oppineet sen, että taluttimessa on mukava olla kun saa liikuntaa ja virikkeitä!
    Ja meidän valjaskissojamme niin kaupungin kaduilla kuin maaseudun rauhassa olleet mm. vanha löytökissa, vanha 100% maaseudun ulkokissa sekä muita eri-ikäisiä kissoja pikkupikkupennusta alkaen. Kaikki ovat oppineet valjaisiin ja hyvinkin erilaisiin ympäristöihin, vaikka totta kai kissan aikaisemmat kokemukset, ikä ja temperamentti vaikuttaa siihen että onnistuuko ulkoilu kertalaakista vai pitääkö opetella hiljakseen.
    Kaikkein hankalin taluttimessa kulkemaan opetettu oli espanjalaisrakkini joka vanhana kulkukoirana ei ollut varmaan koskaan edes kaulapantaa nähnyt eikä tottunut ihmisen kanssa samaan tahtiin liikkumaan. Oppi muuten sekin ja parhaimmillaan saatoinkin käyttää sen ja yhden kissani yhtä aikaa kävelemässä kun herroilla oli aika lailla sama askelten tahti.

    Mutta tokihan valjaissa liikkuminen ja uusiin ympäristöihin tottuminen vaatii useimmiten harjoitusta niin kissalta kuin koiraltakin! Mutta rakkaudella, pitkämielisyydellä, toistoilla (toistoilla ja toistoilla) ja kärsivällisyydellä se kunnian kukkokin kiekaisee iloisesti!
    Sitkeyttä vaan harjoituksiin, sillä mikään ei ole niin mukavaa kuin lähteä kävelemään oman rakkaan lemmikin kanssa!

    Eli minun pitäisi oikeasti viedä kissani väkisin stressaamaan tuonne keskelle asfalttia missä ei vihreää näy missään. Veisittekö te oikeasti kaupungin keskustaan kissanne ulkoilemaan, siihen Mannerheimintielle tms, missä tuhansia ihmisiä kävelee ohi ja autot huutaa. Kyllä se varmaan siihen tottuisi joskus, jos väkisin joka päivä veisin. En tosin usko, että se kovin onnellinen olisi. Ja miten minä muka sen siihen totuttaisin? Katselisin vierestä kun toinen päivästä toiseen saisi hirveitä paniikkikohtauksia ja rimpuilisi itsensä jopa valjaista vapaaksi? Hokisiko sille vierestä "Voi kulta, kyllä sä tähän vielä totut niin ne netissä väitti, susta tulee vielä tosi onnellinen!"? Olisiko tuommoinen oikeasti enää rakkautta? Oikeasti, äly hoi.

    En asu Mannerheimintiellä, mutta lähes yhtä vilkkaita nämä vieressä kulkevat tiet on. Ja korostan, kissani osaa kulkea vajaissa ja flexissä jos ympäristö on rauhallinen. Kyse ei siis ole kissasta joka ei valjaissa viihtyisi, vaan vika on puhtaasti ympäristössä.

    jokainen täysipäinen ihminen ymmärrä sen, että millaiseen ympäristöön oman kissan voi viedä ja mihin ehkä ei! Olen omien kissojeni kanssa ulkoillut kaupungin vilkkaalla ruutukaava-alueella oikein mallikkaasti, mutta tuskin veisin niistä kovahermoisintakaan keskelle keskustan pauhua tai suurliikenteistä väylää.. ihan niin kun sinne en veisi koiriani tai sisareni muksujakaan!

    Tosin ex-naapurini kaksi kissaa tassuttelivat oikeinkin mielellään keskustan kaduilla, ja osasivat odottaa liikennevaloissa kunnes tuli lupa lähteä ylittämään katua. Ja omistajansa siis ulkoilutti näitä kahta kissaa yhtä aikaa!!!

    Kissoissa on siis eroja.. kuten yritin jo aiemmin sanoa.. mutta kaikki kyllä oppivat valjaissa liikkumaan! En nimittäin vielä ole tavannut sellaista kissaa joka ei oppisi.. jotkut vaan kävelevät paremmin ja jotkut tyytyvät ihastelemaan kukan terälehtiä - valintahan on eläimen!

    P.S. Miltsu.. Hyvää Juhannusta sinne Englantiin!!!!! Cheers!

    laiskuutta havaittavissa? joka verhoillaan muka kissan stressiin.. jokainen täysipäinen ymmärtää ettei keskustan vilinöihin kuulu kissaa viedä, mutta autot on keksitty joilla pääsee rauhallisempaan paikkaan ulkoiluttamaan kissaa...

    antaa kissasi oloihin, jotka soveltuvat kissan kaltaiselle eläimelle. Etsi sille uusi koti maalta tai muuta itse maalle. Jos tulee kissan hankinta mieleen, niin silloin pitää pystyä punnitsemaan onko kissalle tarjota kunnolliset elinolosuhteet. Kaupungissa tai taajamassa harvemmin sellaisia löytyy. Siksi pitäisi ajoissa ajatella kissan etua ja jättää se ottamatta.

    Olen useamman kerran jo sanonut, että kissani osaa kulkea valjaissa. Mitä kohtaa et ymmärtänyt?

    Aiemmassa asunnossa asuessa ulkoilimme paljonkin kun vieressä oli metsikkö, kissa liikkui valjaissa oikein nätisti. Nykyisessä en vie ulos, koska kissani pelkää liikennettä liikaa ja saisi paniikkikohtauksen ympäristön takia, ei valjaiden.

    Vielä kerran. Kissani osaa kulkea valjaissa nätisti jos ympäristö on rauhallinen.

    Äänestä

  • huolehtia . . . kirjoitti:

    laiskuutta havaittavissa? joka verhoillaan muka kissan stressiin.. jokainen täysipäinen ymmärtää ettei keskustan vilinöihin kuulu kissaa viedä, mutta autot on keksitty joilla pääsee rauhallisempaan paikkaan ulkoiluttamaan kissaa...

    Kiva, sä varmaan ostat sen auton mulle? Katos elämä täällä kaupungissa on vähän erilaista kun siellä maalla, jos et maalaisena ole semmoista sattunut huomaamaan. Täällä ei autoja tarvita kun asutaan niin lähellä palveluja ja bussit pelaa.

    Väität ettei kissa stressaannu jos sen vie ulos liikenneruuhkiin?

    Äänestä

  • sinun tulisi kirjoitti:

    antaa kissasi oloihin, jotka soveltuvat kissan kaltaiselle eläimelle. Etsi sille uusi koti maalta tai muuta itse maalle. Jos tulee kissan hankinta mieleen, niin silloin pitää pystyä punnitsemaan onko kissalle tarjota kunnolliset elinolosuhteet. Kaupungissa tai taajamassa harvemmin sellaisia löytyy. Siksi pitäisi ajoissa ajatella kissan etua ja jättää se ottamatta.

    Kun kissan otin, asuin metsikön vieressä jossa ulkoilutin kissaani valjaissa ahkeraan. Nyt asu seuraavat kolmisen vuotta tässä keskustassa, sen jälkeen tiedä taas missä, toivon mukaan jossain rauhallisemmassa paikassa. Ilmeisesti minun olisi kissan ottaessa pitänyt ennustaa muuttavani tähän asuntoon? Tai nyt luopua paikasta toiseen heitellystä löytökissasta, koska asun muutaman vuoden huonoilla ulkoilumailla? Entäpä jos muutan kolmen vuoden päästä taas rauhalliselle alueelle? Juuri nyt maalle muutto tai edes toiseen asuntoon muutto ei ole mahdollista.

    Samalla periaatteella tilapäisesti työttömäksi joutuneen pitäisi luopua kissasta vaikka työttömyys ei kestäisi kun puoli vuotta kun ei kuitenkaan voi tarjota tälle tarpeeksi ravinteikasta ruokaa ja voi vaikka joutua muuttamaan pienempään asuntoon! Entäpä jos nyt antaisin kissan pois maaseudulle ja tämä uusi omistaja joutuisikin syystä tai toisesta muuttamaan kaupunkiin? Pistettäisiinkö kissa taas kiertoon?

    Se kissahan kuoleekin heti jos joutuu pari vuotta asumaan keskustassa eikä pääse parveketta pidemmälle ulos...

    muuttanut maaseudulta vanhan ulkokissani kanssa kaupunkiin kun lähdin opiskelemaan ja tiesin että vanhempani eivät kissasta kovinkaan paljoa välittäneet. Alku oli hankalaa kun kissa kärtti ulos, mutta oppi se kuitenkin valjaissa liikkumaan ihan kohtalaisen hyvin. Autoja se pelkää, mutta minä kannankin sen sylissäni läheiseen puistikkoon tai sitten laitan kissan koriin ja fillaroin kolmen kilsan päässä olevalle lenkkipolulle. Kissa on sopeutuvainen eläin kunhan vain omistajallaan olisi pitkää pinnaa sitä opettaa ja totuttaa. Kissa ei ole laiskan lemmikki!

    Äänestä

  • LTO-opiskelija kirjoitti:

    Meillä ei ole kävelymatkankaan päässä (kissa sylissä) semmoisia puistikkoja missä olisi suojaa, kaikki on avonaisia nurmikenttiä. Pyörällä voisi ehkä löytyä useamman kilometrin päästä, mutta se vaatisi pyörän ja sopivan korinkin hankintaan. Enkä oikein tiedä mitä tuo korissa matkaamisesta sanoisi, epäilen ettei olisi kovin rauhallinen.

    Koska kissani ei koskaan ulkoillessaan ole harrastanut mitään suurta liikuntaa vaan lähinnä nuuhkinut ympäristöä paikallaan, en näe mitään tarvetta viedä sitä pyörällä monen kilometrin päähän liikuntaa hankkimaan. Enemmän se liikuntaa saa kun juoksutan sitä höyhentikun tai laserin perässä. Ulkoilmaa se saa parvekkeella. Kissani on erittäin tyytyväinen ja onnellinen. Se on hoikka ja terve kissa, joka syö monipuolisesti lihoja ja laadukkaita märkäruokia. Kaikin puolin siis oivallisessa kunnossa, myös eläinlääkärin mielestä.

    Tämän hetkinen tilanne nyt vain on tämä. Jos kissa siitä jotenkin kärsisi asialle pitäisi tietysti tehdä jotakin, vaan kun se ei siitä selvästikkään kärsi en näe mitään syytä ruveta ihmeellisiin temppuihin jotta saisin kissani juoksentelemaan pihalla joka päivä. Eikä missään määrätä, että liikunnan pitää tapahtua juuri ulkoilmassa, muutenhan tässä pitäisi tosiaan hamsteritkin viedä pihalle. Eiköhän pääasia ole, että eläin on terve ja onnellinen. Sen toteamisessa luotan omaan vaistooni ja eläinlääkärin mielipiteeseen, en tuntemattoman nettikirjoittelijan joka ei koskaan ole kissaani edes nähnyt, saati kotiympäristöä ja muita olosuhteita.

    sika syitä löytää, ellei ole maa jäässä, on kärsä kipeä!

    Äänestä

  • ;)))))))))))) kirjoitti:

    sika syitä löytää, ellei ole maa jäässä, on kärsä kipeä!

    Hyvin näyttää "vastapuolikin" keksivät mitä älyttömämpiä ideoita... Taitaa maalaisilla maalaisjärki olla jäässä.

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Kiva, sä varmaan ostat sen auton mulle? Katos elämä täällä kaupungissa on vähän erilaista kun siellä maalla, jos et maalaisena ole semmoista sattunut huomaamaan. Täällä ei autoja tarvita kun asutaan niin lähellä palveluja ja bussit pelaa.

    Väität ettei kissa stressaannu jos sen vie ulos liikenneruuhkiin?

    polkupyörät ovat myös keksitty, mutta tuntuu että tekosyitä on keksitty kissan harmiksi enemmän kuin paljon..

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Meillä ei ole kävelymatkankaan päässä (kissa sylissä) semmoisia puistikkoja missä olisi suojaa, kaikki on avonaisia nurmikenttiä. Pyörällä voisi ehkä löytyä useamman kilometrin päästä, mutta se vaatisi pyörän ja sopivan korinkin hankintaan. Enkä oikein tiedä mitä tuo korissa matkaamisesta sanoisi, epäilen ettei olisi kovin rauhallinen.

    Koska kissani ei koskaan ulkoillessaan ole harrastanut mitään suurta liikuntaa vaan lähinnä nuuhkinut ympäristöä paikallaan, en näe mitään tarvetta viedä sitä pyörällä monen kilometrin päähän liikuntaa hankkimaan. Enemmän se liikuntaa saa kun juoksutan sitä höyhentikun tai laserin perässä. Ulkoilmaa se saa parvekkeella. Kissani on erittäin tyytyväinen ja onnellinen. Se on hoikka ja terve kissa, joka syö monipuolisesti lihoja ja laadukkaita märkäruokia. Kaikin puolin siis oivallisessa kunnossa, myös eläinlääkärin mielestä.

    Tämän hetkinen tilanne nyt vain on tämä. Jos kissa siitä jotenkin kärsisi asialle pitäisi tietysti tehdä jotakin, vaan kun se ei siitä selvästikkään kärsi en näe mitään syytä ruveta ihmeellisiin temppuihin jotta saisin kissani juoksentelemaan pihalla joka päivä. Eikä missään määrätä, että liikunnan pitää tapahtua juuri ulkoilmassa, muutenhan tässä pitäisi tosiaan hamsteritkin viedä pihalle. Eiköhän pääasia ole, että eläin on terve ja onnellinen. Sen toteamisessa luotan omaan vaistooni ja eläinlääkärin mielipiteeseen, en tuntemattoman nettikirjoittelijan joka ei koskaan ole kissaani edes nähnyt, saati kotiympäristöä ja muita olosuhteita.

    "Koska kissani ei koskaan ulkoillessaan ole harrastanut mitään suurta liikuntaa vaan lähinnä nuuhkinut ympäristöä paikallaan, en näe mitään tarvetta viedä sitä pyörällä monen kilometrin päähän liikuntaa hankkimaan."

    koska läskitkään ei jaksa aina liikkua niin ei ne silloin tarvitse ollenkaan liikuntaa.
    ei kissani ollut tänään nälkäinen niin ei sille huomennakaan tarvitse antaa ruokaa.

    jokainen eläin ja ihminen tarvitsee tietyn määrän liikuntaa pysyäkseen terveenä.. jos sinulla ei ole tarjota kisullesi hyvää elinympäristöä, ruokineen ja liikuntoineen, niin antaisit sen sitten jollekulle joka tietää miten kissaa hoidetaan..

    Äänestä

  • koskaan tarvitse.... kirjoitti:

    Voi lässyn lässyn. Mitenhän kaikki nämä miljoonat kissat pärjää kun niitä ei viedä valjaissa ulos? varmaan kuolevat ylipainoonsa kotiin! KAMALAAAAA!!! KISSAT KUOLEE!! omistajat on laiskoja! pahoja hyi! varmaan saatanasta tulleet! Kissat pitäs viedä maratoonille vähintään, taluttaa helvettiin asti!! Nytkin tuhaneet ja taas tuhannet ja taas tuhannet ihmiset vaan istuu kotona, terve, tyytyväinen, onnellinen, ihana, rakas, kissa kainalossa, saatanan LAISKIJAISET, nyt se kissa sieltä ulos! äkkiä heittäkää se ulos, ei mitään tekesyitä! Ai kissa pelkää? paskat se pelkää. esittää vaan, se on paljon onnellisempi nyt kun se on täällä ihmisvilinässä!

    Koittakaa nyt jo tajuta, että se on jokaisen oma asia, viekä kissansa valjaissa/pannassa/missä tahansa korissa ulos, vai ei. Aloituksen kohta "riittävästi tilaisuuksia liikuntaan", tarkoittaa, että kissalla on kotona tilaa juoksta ja leikkiä (tietää sanoa ihminen joka opiskelee maataloutta ja on myös opiskellut tuota lainkohtaa). Jos tuota ei aikuiset ihmiset jo ymmärtäneet, niin päässä on vikaa, ainakin pilkunnussijan vikaa!

    Hoitakaa niitä omia kissojanne, älkääkä puuttuko muiden kasvatus tapohin tai elämään. Idioottimaista tulla haukkumaan suomi24 palstalla jotain laiskaksi, vain sen vuoksi, ettei halua viedä pelkäävää kissaa ulos valjaissa ja vielä kun itse haukkuja ei ole koko kissaa tai ihmistä nähnyt. Sama kuin sanoisin, että sun lapses on ihan hemmetin ruma, kun et ole käyttänyt ehkäsyä, olit niin hemmetin laiska.

    Tämä palsta on niin lapsellinen ja turha, että huhhuh.

    Äänestä

  • maksat.hellantuuteli kirjoitti:

    polkupyörät ovat myös keksitty, mutta tuntuu että tekosyitä on keksitty kissan harmiksi enemmän kuin paljon..

    Ja polkupyörät on ilmasia? Minulla ei ole tapana varastaa toisten omaisuutta...

    Ja kuten toisessa tekstissä sanoin. Kissani tuskin riemastuisi jos tunkisin sen koriin ja pyöräilisin monen kilometrin päähän. Varsinkaan kun se ei siellä ulkona juoksentele vaan lähinnä kököttää paikallaan. Hurjaa liikuntaa saakin.

    Ja kovasti "te" maalaiset keksitte syitä ja jopa hupaisia keinoja miten minä voisin väkisin viedä kissani ulos. Taisi maalaisjärki unohtua navettaan.

    Äänestä

  • koskaan tarvitse.... kirjoitti:

    "Koska kissani ei koskaan ulkoillessaan ole harrastanut mitään suurta liikuntaa vaan lähinnä nuuhkinut ympäristöä paikallaan, en näe mitään tarvetta viedä sitä pyörällä monen kilometrin päähän liikuntaa hankkimaan."

    koska läskitkään ei jaksa aina liikkua niin ei ne silloin tarvitse ollenkaan liikuntaa.
    ei kissani ollut tänään nälkäinen niin ei sille huomennakaan tarvitse antaa ruokaa.

    jokainen eläin ja ihminen tarvitsee tietyn määrän liikuntaa pysyäkseen terveenä.. jos sinulla ei ole tarjota kisullesi hyvää elinympäristöä, ruokineen ja liikuntoineen, niin antaisit sen sitten jollekulle joka tietää miten kissaa hoidetaan..

    Lueppa uudelleen. Kissani on hoikka (3kg), lihaksikas ja eläinlääkärinkin mukaan terve, vilkas ja sosiaalinen. Se saa liikuntaa kotona laserin perässä juostessa ja hyppiessä höyhentikun kanssa, sekä sillä on paljon erilaisia leluja joiden kanssa se leikkii itsekseen. Kissallani on turvallinen elinympäristö, se saa laadukasta ruokaa ja liikuntaakin sisätiloissa. Ihmisten sopii treenata tunkkaisessa punttisalissa, mutta kissan ei sovi treenata hyvin tuuletetussa (ovet ja ikkunat tunti kaupalla auki) asunnossa jossa on tilaa juoksennella pitkin seiniä?

    Mikä ihmeen pakkomielle täällä on, että vain ulkona oleminen kelpaa vaikka siellä ei liikuttaisi tunnissa metriäkään? Mene itse ulos istumaan ja tuulettamaan ajatuksiasi.

    Äänestä

  • hohhoijaa. kirjoitti:

    Voi lässyn lässyn. Mitenhän kaikki nämä miljoonat kissat pärjää kun niitä ei viedä valjaissa ulos? varmaan kuolevat ylipainoonsa kotiin! KAMALAAAAA!!! KISSAT KUOLEE!! omistajat on laiskoja! pahoja hyi! varmaan saatanasta tulleet! Kissat pitäs viedä maratoonille vähintään, taluttaa helvettiin asti!! Nytkin tuhaneet ja taas tuhannet ja taas tuhannet ihmiset vaan istuu kotona, terve, tyytyväinen, onnellinen, ihana, rakas, kissa kainalossa, saatanan LAISKIJAISET, nyt se kissa sieltä ulos! äkkiä heittäkää se ulos, ei mitään tekesyitä! Ai kissa pelkää? paskat se pelkää. esittää vaan, se on paljon onnellisempi nyt kun se on täällä ihmisvilinässä!

    Koittakaa nyt jo tajuta, että se on jokaisen oma asia, viekä kissansa valjaissa/pannassa/missä tahansa korissa ulos, vai ei. Aloituksen kohta "riittävästi tilaisuuksia liikuntaan", tarkoittaa, että kissalla on kotona tilaa juoksta ja leikkiä (tietää sanoa ihminen joka opiskelee maataloutta ja on myös opiskellut tuota lainkohtaa). Jos tuota ei aikuiset ihmiset jo ymmärtäneet, niin päässä on vikaa, ainakin pilkunnussijan vikaa!

    Hoitakaa niitä omia kissojanne, älkääkä puuttuko muiden kasvatus tapohin tai elämään. Idioottimaista tulla haukkumaan suomi24 palstalla jotain laiskaksi, vain sen vuoksi, ettei halua viedä pelkäävää kissaa ulos valjaissa ja vielä kun itse haukkuja ei ole koko kissaa tai ihmistä nähnyt. Sama kuin sanoisin, että sun lapses on ihan hemmetin ruma, kun et ole käyttänyt ehkäsyä, olit niin hemmetin laiska.

    Tämä palsta on niin lapsellinen ja turha, että huhhuh.

    Sä unohdit kultakalat, hamsterit ja hiiret. Nekin on vietävä pyörällä kolmen kilometrin päähän joka päivä saamaan raittiissa ilmassa liikuntaa tai muuten on paras antaa ne rakastavampaan kotiin. ;P

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Lueppa uudelleen. Kissani on hoikka (3kg), lihaksikas ja eläinlääkärinkin mukaan terve, vilkas ja sosiaalinen. Se saa liikuntaa kotona laserin perässä juostessa ja hyppiessä höyhentikun kanssa, sekä sillä on paljon erilaisia leluja joiden kanssa se leikkii itsekseen. Kissallani on turvallinen elinympäristö, se saa laadukasta ruokaa ja liikuntaakin sisätiloissa. Ihmisten sopii treenata tunkkaisessa punttisalissa, mutta kissan ei sovi treenata hyvin tuuletetussa (ovet ja ikkunat tunti kaupalla auki) asunnossa jossa on tilaa juoksennella pitkin seiniä?

    Mikä ihmeen pakkomielle täällä on, että vain ulkona oleminen kelpaa vaikka siellä ei liikuttaisi tunnissa metriäkään? Mene itse ulos istumaan ja tuulettamaan ajatuksiasi.

    kun kissa ei nyt vaan kuulu asumaan 24/7 sisätiloissa. Tokihan se siihen alistuu ja sopeutuu, mutta on se vaan kissan elämästä iso osa pois ellei se saa tuntea ulkoilman tuoksuja, kävellä erilaisissa maastoissa ja ehkäpä jopa saalistaa muutaman sisiliskon tai sudenkorennon paremman puutteessa.
    Kissan elämästä voi tehdä niin paljon antoisamman ja rikkaamman jos vaivautuu opettamaan sitä olemaan ulkona ja kävelemään valjaat yllään!

    Ihan samoin on muuten esim. kaneilla, marsuilla ja freteilläkin, eli kyllä nekin tykkäävät olla ulkona eikä vain ahtaassa häkissään! Meillä nimittäin on myös kahdella kääpiölupalla valjaat!!!

    Ja joo, laiskuutta ja saamattomuutta on valitettavasti paljon kissojen omistajissa!

    Äänestä

  • 4+22 kirjoitti:

    kyllä lehmätkin on ulos tarkoitettu, mutta navetassahan ne vaan monet kökkii.. Ei meidän neitejä haittaa yhtään vaikka vaan ikkunasta elämää katsovat, katsos monet laiskat omistajat jaksavat keksiä muutakin virikettä. Laiskuutta on se, että viedään kissa pihalle puoleksi tunniksi ja luullaan, että se kissan hoitaminen olikin sitten siinä, teinhän oman osuuteni, vein kissan pihalle. Pyh, se homma on siinä, että keksitään kissalle virikkeitä, kasvatetaan kissan lihaksia leikkimällä, keksitään virikkeitä, touhutaan yhdessä ja se ei ole laiskuutta. Minä en halua viedä kissaani ulos, koska siellä on koiria, koska siellä on ihmisiä jotka eivät pidä kissoista, koska siellä on autoja, koska minun kissani kuuluu olla sisällä minun kanssani piste. Jos olisimme maalla, saisi kissani toki mennä ulos narussa, kuten se mökillä tekeekin, mutta olen luvannut turvata kissalleni turvallisen elämän ja sen teen, omilla ehdoillani.
    Kissani ei ole sohvaperuna, vaan aktiivinen kissa joka on erittäin hyvässä ja melkein treenatussa kunnossa, koska sitä sen rotu vaatii ja siitä kiittäminen on kaksiomme hyvän tilan ja ahkeran leikitys kuntoilun. Ilman ulkoilua.

    Äänestä

  • ilman valjaita kirjoitti:

    sisälläpito on eläinrääkkäystä. Jos et sitä tiedä, niin käy katsomassa kuinka lehmät usein elävät = kahlittuna paikoilleen pieneen tilaan. Sama kohtalo se on muillakin ihmisen kesyttämillä ja jalostamilla eläimillä.

    Puoli tuntia pihalla ei riitä kissalle. Kissan kanssa on oltava ulkona VÄHINTÄIN tunti joka päivä!

    Äänestä

  • 4+22 kirjoitti:

    kun kissa ei nyt vaan kuulu asumaan 24/7 sisätiloissa. Tokihan se siihen alistuu ja sopeutuu, mutta on se vaan kissan elämästä iso osa pois ellei se saa tuntea ulkoilman tuoksuja, kävellä erilaisissa maastoissa ja ehkäpä jopa saalistaa muutaman sisiliskon tai sudenkorennon paremman puutteessa.
    Kissan elämästä voi tehdä niin paljon antoisamman ja rikkaamman jos vaivautuu opettamaan sitä olemaan ulkona ja kävelemään valjaat yllään!

    Ihan samoin on muuten esim. kaneilla, marsuilla ja freteilläkin, eli kyllä nekin tykkäävät olla ulkona eikä vain ahtaassa häkissään! Meillä nimittäin on myös kahdella kääpiölupalla valjaat!!!

    Ja joo, laiskuutta ja saamattomuutta on valitettavasti paljon kissojen omistajissa!

    Ja kun ne "fiksut" argumentit loppu niin lähdetään tälle "mutkun mä sanon" tielle. Missä sanotaan ettei kissaa voi pitää 24/7 sisällä? Mä haluan nähdä sen tutkimuksen jossa sanotaan, että sisäkissoista tulee alistuneita, laiskoja ja läskejä.

    Sinulla on sinun mielipide tähän asiaan ja minulla minun. Sinä ehkä ulkoilutat rotat ja kultakalatkin, mutta minä en. Omistajan laiskuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Enemmän se vaatii viitseliäisyyttä kehitellä kissalle erinäisiä aktivointileluja ja leikkiä sen kanssa joka päivä kun viedä se ulos lenkille (varsinkaan jos se kissa ei siellä pihalla liiku metriä enempää!). Se laiskuus taitaa asua vain sinun korvien välissä kun et muuta vaihtoehtoa näe kun omasi.

    Ja kissani edelleenkin osaa ulkoilla valjaissa. Kysyn vain miten minä voin pakottaa sen juoksentelemaan kun sitä huvittaa vaan nuuhkia ympäriinsä. Ulkoilukerroissa vika ei voi olla, sillä ulkoilutin aiemmassa asunnossa kissaani lähes joka päivä kolmen vuoden ajan (talvella harvemmin). Sitä nyt ei vaan huvita juosta kun voi olla paikallaan, toiset kissat on semmosia, mutta ilmeisesti olen vain laiska kun en saa kissaani vauhtia?

    Vaan juu, eiköhän tämä ole tässä. Sinä et ole minua ja kissaani koskaan nähnyt, et ole meillä edes vieraillut. Eläinlääkäri on minut ja kissani tavannut ja tietää miten kissani elää. Arvaa kaksi kertaa kumman sana painaa enemmän.

    kaikille niille kissoille jotka saavat tuntea auringonpaisteen ja tuulenvireen turkissaan kun ulkoilevat omistajiensa kanssa!

    Ja samoin niille ressuille jotka viettävät koko elämänsä sisällä ja niille jotka joutuvat kuljeskelemaan ulkona ilman omistajansa valvontaa.

    Missään ei muuten lue ettei ihmistä, koiraa, lehmää tai vaikkapa kania ei saisi pitää 24/7 sisätiloissa, mutta maalaisjärjen käyttö on sallittua ja jopa suotavaa.

    Äänestä

  • Juhannuskissa kirjoitti:

    Juhannusta sinnekin. Täälläkin käytetään maalaisjärkeä ja pidetään kissa sisällä kun lähiympäristö ei kerta kaikkiaan sovi kissan ulkoiluttamiseen. Ulkoillaan sitten taas kun asuinympäristö on siihen sopiva (eli muutettu muualle).

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Ja polkupyörät on ilmasia? Minulla ei ole tapana varastaa toisten omaisuutta...

    Ja kuten toisessa tekstissä sanoin. Kissani tuskin riemastuisi jos tunkisin sen koriin ja pyöräilisin monen kilometrin päähän. Varsinkaan kun se ei siellä ulkona juoksentele vaan lähinnä kököttää paikallaan. Hurjaa liikuntaa saakin.

    Ja kovasti "te" maalaiset keksitte syitä ja jopa hupaisia keinoja miten minä voisin väkisin viedä kissani ulos. Taisi maalaisjärki unohtua navettaan.

    hei jos sulla ei ole edes varaa 50e:n käytettyyn polkupyörään, niin miksi ihmeessä sinulla on kissa??!!? otit kun ilmaiseksi sait??
    oletko sitä mieltä, että kissasi stressaa siitäkin että jos annat sille ruokaa? kun eihän kisuille voi antaa liikuntaakaan, nehän stressaa siitä aivan kamalasti..
    ja jos et jaksa huolehtia kissastasi, eikö olisi kaikkien kannalta parasta antaa kisu uuteen kotiin? kissan tarpeista kuuluu huolehtia!!
    ja kun tekosyyt loppuu niin aletaan käyttää ala-astekieltä ;)

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Lueppa uudelleen. Kissani on hoikka (3kg), lihaksikas ja eläinlääkärinkin mukaan terve, vilkas ja sosiaalinen. Se saa liikuntaa kotona laserin perässä juostessa ja hyppiessä höyhentikun kanssa, sekä sillä on paljon erilaisia leluja joiden kanssa se leikkii itsekseen. Kissallani on turvallinen elinympäristö, se saa laadukasta ruokaa ja liikuntaakin sisätiloissa. Ihmisten sopii treenata tunkkaisessa punttisalissa, mutta kissan ei sovi treenata hyvin tuuletetussa (ovet ja ikkunat tunti kaupalla auki) asunnossa jossa on tilaa juoksennella pitkin seiniä?

    Mikä ihmeen pakkomielle täällä on, että vain ulkona oleminen kelpaa vaikka siellä ei liikuttaisi tunnissa metriäkään? Mene itse ulos istumaan ja tuulettamaan ajatuksiasi.

    onneksi sinulla ei ole päätäntävaltaa.. varmaan kaikki maailman eläimet olisi sullottu pieniin häkkeihin johonkin kellariin mihin ei auringonvalo paista..
    ihme touhua kun kaikki pitäisi alistaa johonkin betonibunkkereihin, häkkeihin ja ties mihin toisen kontrolloimiseen tarkoitettuun vimpaimeen.. sinä varmaan kahlitset elämänkumppanisikin kun olet valmis löhöämään sohvalla ja ajattelemaan ettei kissa kaipaa raitista ilmaa ja uusia tuoksuja..

    Äänestä

  • kissasi kärsii!!!!!! kirjoitti:

    hei jos sulla ei ole edes varaa 50e:n käytettyyn polkupyörään, niin miksi ihmeessä sinulla on kissa??!!? otit kun ilmaiseksi sait??
    oletko sitä mieltä, että kissasi stressaa siitäkin että jos annat sille ruokaa? kun eihän kisuille voi antaa liikuntaakaan, nehän stressaa siitä aivan kamalasti..
    ja jos et jaksa huolehtia kissastasi, eikö olisi kaikkien kannalta parasta antaa kisu uuteen kotiin? kissan tarpeista kuuluu huolehtia!!
    ja kun tekosyyt loppuu niin aletaan käyttää ala-astekieltä ;)

    Ensinnäkään kissani ei ole ollut ilmainen, se on löytökissa ja olen maksanut siitä useita kymppejä, millä ei sinänsä ole merkitystä, sillä ilmaiseksikin kissansa saanut voi huolehtia siitä hyvin.

    Kuten olen kertonut, minusta olisi vähän pöhköä ostaa polkupyörä ja lähteä kuskaamaan kissaa kilometrien päähän, koska a) se tod.näk. vihaisi korissa kulkemista b) se ei ulkona ollessaan liiku juuri metriä enempää. Mitä ihmeen liikuntaa se on? Vai kiskonko minä sitä väkisin valjaissa ja potkin perseeseen, että se juoksisi?

    Ja mitä ihmettä jollain ruualla on tämän kanssa tekemistä? Ruokakuppi sijaitsee rauhallisessa paikassa eikä mieleeni kyllä juolahtaisi viedä sitä esim. ulos jossa kissa ei varmasti uskaltaisi murustakaan syödä. Ei se kissa liikunnasta stressaa, sehän liikkuu sisällä vaikka kuinka, se stressaa melusta, autoista, koirista ja vieraista ihmisistä pihalla.

    Minulle ala-asteella opetettiin ainakin lukutaito, isot alkukirjaimet ja pisteet, sinulle ilmeisesti ei?

    Äänestä

  • johtaja .. kirjoitti:

    onneksi sinulla ei ole päätäntävaltaa.. varmaan kaikki maailman eläimet olisi sullottu pieniin häkkeihin johonkin kellariin mihin ei auringonvalo paista..
    ihme touhua kun kaikki pitäisi alistaa johonkin betonibunkkereihin, häkkeihin ja ties mihin toisen kontrolloimiseen tarkoitettuun vimpaimeen.. sinä varmaan kahlitset elämänkumppanisikin kun olet valmis löhöämään sohvalla ja ajattelemaan ettei kissa kaipaa raitista ilmaa ja uusia tuoksuja..

    Kokeileppa lukea vielä uudelleen. Missään ei ole puhe häkeistä eikä kellareista... Pakokaasu tuskin on kissasta kovin miellyttävä tuoksu. Ja minulla on päätäntävaltaa omaan kissaani. Minun päätökselläni se elää onnellisena rauhallisessa ympäristössä sisällä.

    Äänestä

  • kissansa suojelija kirjoitti:

    Kokeileppa lukea vielä uudelleen. Missään ei ole puhe häkeistä eikä kellareista... Pakokaasu tuskin on kissasta kovin miellyttävä tuoksu. Ja minulla on päätäntävaltaa omaan kissaani. Minun päätökselläni se elää onnellisena rauhallisessa ympäristössä sisällä.

    ootteko kokeilleet, tehdä sinitarrasta sopivankokoista palloa ja heittää sitä, kissa juoksee sen perässä ja tuo sitä omistajalleen suussa ja pudottaa sen sitten, että pitäis taas heittää. :D

    se on kivaa matskua ku kissa saa otteen siitä hyvin hampaillaan ;D

    Äänestä

Kissa EI vaadi ulkoilmaa jollei ole siellä koko elämänsä aikana ollut!
Otin kaksi pentua neljä vuotta sitten eläinsuojeluyhdistykseltä. Olivat kovia kokeneita, arkoja rassuja.
Nyt ovat suht rohkeita, mutta ulos ei kumpikaan kykene. Koitettu on!
En halua niitä sinne väkisin sättiä, koska menevät niin pakokauhun valtaan. Näille riittää kun saavat ikkunasta tuijotella maisemia ja lötkötellä auringonpaahteessa. Nauttivat elämästään täysin rinnoin!
Mielipiteitä on yhtä monta kun on ihmisiä, mutta kenenkään on turha alkaa täällä väittämään mikä on eläimelle parasta, eiköhän jokaisen eläimen rakastava omistaja tiedä sen miljoona kertaa paremmin, piste!!!

Ottaa niin ylettömästi aivoon kaikenmaailman kaikkitietävät ylihössöttäjät! Olisi meillä pienessä Suomessa tuhansittain enemmän kodittomia kissoja, jollei kaupunkiin / kerrostaloihin saisi lemmikejä ottaa, HERÄTKÄÄ!!

Äänestä
  • muistakaa hyvät ihmiset että kissan voi myöskin vaihtaa..
    että ei soveltunut meille.. koska...
    olisiko teillä sellaista joka...
    koska...

    elämä on elämää, kun sen oikein oivaltaa... masakin tietää

    Äänestä

  • on kyllä mukava ulkoilla kissani kanssa vaikka asunkin kaupungin keskustassa. Pienen kävelymatkan päästä löytyy koulun piha jossa iltaisin ulkoilemme kenenkään häiritsemättä. On lääniä ja jopa nurmikkoakin jossa kissan tassuille pehmoista. Fillarointimatkan päässä on kaupungin puisto jossa myös aika usein käymme.

    Äänestä

  • ei tarvitse olla kaikkitietävä tietääkseen ettei kissoja ole tarkoitettu pelkästään tunkkaiseen sisäilmaan!!! tuskin laiskuuttasi olet edes yrittänyt totuttaa vankejasi valjaisiin.. kissa tarvitsee ulkoilmaa siinä missä sinäkin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LIIKUNTAA!! kirjoitti:

"Lisäksi lemmikkieläintä pitävän
henkilön tulee järjestää eläimelle tila, hoito ja huomio lajin ja rodun perusteella
eläimen tarpeiden mukaisesti ja erityisesti antaa eläimelle riittävästi sopivaa
ruokaa ja vettä sekä riittävästi tilaisuuksia liikuntaan. Erityisesti tulee ryhtyä
kohtuullisiin toimiin eläimen karkaamisen estämiseksi.
Mikäli edellä mainittuja ehtoja ei ole täytetty, ei eläintä saa pitää lemmikkinä."

nyt kaikki kenellä on vain ja pelkästään sisäkissoja, lukekaas tarkkaan ja ottakaa opiksenne!! kissa tarvitsee liikuntaa!!!!! vaihtoehtoja toteuttaa kissan liikunta on monia, luovuus myös kunniaan.
1. kisu valjaisiin ja pihalle
2. kisu ulkotarhaan leikkimään
3. kisu vapaana pihalle, valvovan silmän alla
4. kisu maaseudulle esim. parin päivän lomalle ottamaan rennosti maalaismaisemassa

miksei kissoille joka kaupunki voisi järjestää erillistä, suurta tilaa, jossa kissat saisivat vapaana haistella luonnon tuoksuja, nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja olla kissoja? moni tulisi tyytyväiseksi ja näin voisi myös välttää näitä riitatilanteita....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu