Tanssin aloitus

Järjestetäänkö missään kaupungeissa tanssikursseja niille, jotka ei ole ikinä tanssineet, jotka ei oo hyvässä kunnossa, ja jotka on jo 20v? Entä pystyisikö jostain löytämään itselleen ihan henk.kohtaisen opettajan?

Olisin niin halukas oppimaan tanssia, erityisesti kiinnostaa tanssit, joita näkee elokuvissa. Eli ei mitään tavallista valssia tms. kun niitä osaan, vaan jotain hiphoppia tai muita nopeita ja hienoja tansseja. Toisaalta en kehtaisi mennä edes aloittelijoiden kursseille, koska oma keho on mitä on, eli ylipainoa jne. Siis hyvä kunto minulta löytyy, eli jaksan aika paljon liikkua kun pyöräilen, mutta muuten keho ei ole urheilullinen.

Jokatapauksessa rakastan musiikkia ja olen musikaalinen, ja haluaisin aina ruveta tanssimaan kun jossain kuluu musiikkia. en vain osaa, en osaa ededs improvisoida, kun en osaa perusliikkeitä.

Eli mistä olisi mahdollista kysellä apua ongelmaani? Kiitos jo vastauksista!
8681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En tiedä, missä päin Suomea asut, mutta kyllä tanssikursseja järjestetään lähes joka kaupungissa. Mene rohkeasti alkeiskursseille. Et taida tietää, miten hienoja (ja nopeitakin) tansseja siellä nykyään opetetaan, ja miten hienoja tansseja lavoillakin tanssitaan. Esim. fusku, jive, bugg, latinotanssit saattavat olla mieleisiäsi. Käy lavoilla katselemassa, mutta ota selvää esim. netistä, millä lavoilla käy paljon nuoria. Hyvä nettiosoite: www.tanssinet.fi.
Millekään pienelle nuorisoseuran kesälavalle ei kannata mennä. Siellä on vain vanhoja pariskuntia, ja tanssitaan valssia ja humppaa. Jotain kesäillanvalssi-ohjelmaa katsoessa saa ihan väärän käsityksen tämän päivän tanssilavojen elämästä. Isoilla lavoilla, esim. Riutanharju, Valasranta käy paljon nuoria ja yllätyt varmaan, miten hauskaa ja vauhdikasta lavatansseissa voi olla. Kun osaat jo perustansseja, ja sinulla on innostus tanssiin, opit varmaan helposti näitä uusiakin kädenalitansseja.
Jos asut pääkaupunkiseudulla, voit käydä Pavilla katselemassa. Siellä käy monen ikäistä porukkaa. Tosin enemmän keski-ikäisiä
Jos et halua tanssia parin kanssa, niin mene zumbaan. Kursseilla ei yleensä tarvita omaa paria, vaan siellä toimii parinvaihto.
Tanssimalla kunto kohoaa ja painonkin voi saada hallintaan. Ylipainoa ei kuitenkaan tanssikursseilla tarvitse hävetä. Meitä on siellä kaiken kokoisia ja kaiken mallisia ja myös kaiken ikäisiä. Musiikki tuntuu olevan sinulle tärkeää ja rytmi veressä. Älä pidättele, vaan lähde mukaan!
Näin puhuu paljon varttuneempi nainen, joka ei muuta kadu kuin sitä, että ei nuorena jo lähtenyt (päässyt) toteuttamaan itseään.

Äänestä
  • Kiitos paljon vastauksesta:)

    Äänestä

Mutta osaat valssia tms..

Tyypillinen tilanne, nykyajan ihmiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa ettei ole koskaan tanssinut.
Itse olin tilanteessa etten ollut koskaan tanssinut, en diskoissa en lavoilla en siis missään. En osannut yhtään ainutta tanssiaskelta, minun lähtötaso oli se etten ollut yhtään tanssinut, 40 vuotiaaseen mennessä.

Äänestä
  • Siis osaanhan minä perusaskeleet valssista yms. niitä tuli harjoiteluta vanhojentansseissa lukiossa. Mutta muuta minä en oo tanssinut.. sitä varmaankin yritin hakea.

    Äänestä

Ei löydy aloittelijoille tanssikurssia.
Kaikki Suomen valtakunnassa järjestettävät kurssit on tarkoitettu niille jotka ovat jo
käyneet jonkun tanssikurssin.

Äänestä
  • :)

    Äänestä

  • jos_osaisin_tanssia kirjoitti:

    :)

    Olet henkilö joka osaa tanssin alkeet ja jonkin verran tai ehkä enemmänkin mutta haluaisit oppia jotakin muuta.
    Tämä oli ilmeisesti se sinun asia.

    Tuo sinun esilletulo oli vähän kuin olisit sanonut täysin uimataidottomalle että en osaa uida ja tarttis saada opetusta kun ei oikein suju toi 2000 uinti helposti. Siis uimataidoton ei pysy ollenkaan pinnalla.

    Nykyajan tanssikoulutuksessa on samanlainen vika järjestetään tekniikkaharjoituksia uimataidottomille, kerrotaan miten liutaan pitkään ennen seuraavaa vetoa ja että huolehditaan hengitystekniikasta.
    Se vain että uimataidoton on kerennyt jo hukkua ennen ensinmäistä liukua.

    Tästä on myös kyse kun reteesti lähdetään ns. alkeiskursseilla tahkoamaan eteenpäin, on siis "tanssitaidottomia" ja oikeasti tanssitaidottomia.

    Äänestä

  • Tajusit pointin. kirjoitti:

    ymmärrän pointtisi, mutta kirjoittaessani aloitustekstiä en ajatellut noin.
    But I get your point.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jos_osaisin_tanssia kirjoitti:

Järjestetäänkö missään kaupungeissa tanssikursseja niille, jotka ei ole ikinä tanssineet, jotka ei oo hyvässä kunnossa, ja jotka on jo 20v? Entä pystyisikö jostain löytämään itselleen ihan henk.kohtaisen opettajan?

Olisin niin halukas oppimaan tanssia, erityisesti kiinnostaa tanssit, joita näkee elokuvissa. Eli ei mitään tavallista valssia tms. kun niitä osaan, vaan jotain hiphoppia tai muita nopeita ja hienoja tansseja. Toisaalta en kehtaisi mennä edes aloittelijoiden kursseille, koska oma keho on mitä on, eli ylipainoa jne. Siis hyvä kunto minulta löytyy, eli jaksan aika paljon liikkua kun pyöräilen, mutta muuten keho ei ole urheilullinen.

Jokatapauksessa rakastan musiikkia ja olen musikaalinen, ja haluaisin aina ruveta tanssimaan kun jossain kuluu musiikkia. en vain osaa, en osaa ededs improvisoida, kun en osaa perusliikkeitä.

Eli mistä olisi mahdollista kysellä apua ongelmaani? Kiitos jo vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu