Mä oon ihan järkyttyneessä mielentilassa siitä kun tyttis oli tänä aamuna krapulassa.Hän ei ollut ainakaan sanojensa mukaan ollut missään, ihan kotona vaan.Menin tänä aamuna sovitusti käymään ja hän oli ilmiselvästi krapulainen!Silmät punoitti, oli väsynyt ja aamupala ei maistunut.Muutenkin hiljainen ja väsynyt.
Kysyin leikilläni että tuliko juhlittua Prinsessa Victorian häitä?Ei naurahtanut, totes vain huokaisten ettei katsonut kuin siihen asti kun lähtivät kirkosta.
Nyt kun mä mietin, niin hän on usein ollut väsynyt viikonloppuna aamuisin kun oon mennyt käymään.Eikä hän ole ollut sanojensa mukaan juhlimassa.Kyse on nuoresta ihmisestä, jolla on ainakin päällisinpuolin kaikki hyvin.
Oon huolestunut, mutten tiedä miten lähestyisin häntä asiassa.Kysymällä suoraan loukkaan ja hänet tuntien en saa suoraa vastausta, jos hänellä siis on alkoholiongelma?Ja eihän alkoholisti kerro totuutta vaan vaalehtelee!
Minusta yksin juominen on merkki jostain ongelmasta!
En ymmärrä miksi kukaan haluaa yksin juoda?Itse ainakin teen sitä seurassa, koska silloin haluan juttuseuraa ja hauskanpitoa.
Kysyin leikilläni että tuliko juhlittua Prinsessa Victorian häitä?Ei naurahtanut, totes vain huokaisten ettei katsonut kuin siihen asti kun lähtivät kirkosta.
Nyt kun mä mietin, niin hän on usein ollut väsynyt viikonloppuna aamuisin kun oon mennyt käymään.Eikä hän ole ollut sanojensa mukaan juhlimassa.Kyse on nuoresta ihmisestä, jolla on ainakin päällisinpuolin kaikki hyvin.
Oon huolestunut, mutten tiedä miten lähestyisin häntä asiassa.Kysymällä suoraan loukkaan ja hänet tuntien en saa suoraa vastausta, jos hänellä siis on alkoholiongelma?Ja eihän alkoholisti kerro totuutta vaan vaalehtelee!
Minusta yksin juominen on merkki jostain ongelmasta!
En ymmärrä miksi kukaan haluaa yksin juoda?Itse ainakin teen sitä seurassa, koska silloin haluan juttuseuraa ja hauskanpitoa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirjoitat "Silmät punoitti, oli väsynyt ja aamupala ei maistunut.Muutenkin hiljainen ja väsynyt." Oliko jotakin merkkejä, jotka viittaisivat nimenomaan juomiseen?
olis juopotellut, kun hän on viikolla ihan virkeä, energinen ja seuranhaluinen.Usein juuri sunnuntaiaamuisin ja lauantaiaamuisinkin on sellainen ja sen näköinen kun tänä aamuna!
Mä en ole sitä vastaan ollenkaan, että hän kävis ulkona viikonloppuisin.Itse kun olen viikonloput töissä yhtä vkl:ppua kuussa lukuunottamatta, niin en oleta ettei hän sais mennä.Mut huolestuttaa toi että hän yksin juo kotona!
Ei vaan voi ymmärtää.
"ei juoppo", kun on kyse nuoresta ja muuten aktiivisesta naisesta, ni en voi ymmärtää sellaisen kohdalla yksin kotona "tissutelua".Jokainen tavallaan, en tahdo sua loukata.Mutta ei kertomasi "juopottelen yksinäni kun haluan olla yksin, eikä jaksa ihmisiä" sovi tyttikseeni.
Ajattelin vain, että jos pulloja tai viinanhajua ei ole, niin vaikkapa itkemällä ja valvomalla on aamulla kunnossa, jossa "Silmät punoitti, oli väsynyt ja aamupala ei maistunut.Muutenkin hiljainen ja väsynyt." Toivottavasti kaikki selviää, puhumalla asiat ehkä selviävät. Kuten arvelit, ei varmaan kannata töksäyttää kysymystä suoraan vaan aloittaa vaikka siitä, että olet huolissasi toisen väsymisestä ja ruokahaluttomuudesta.
Joskus yksinään tulee mietittyä asioita liikaa, tällöin alkoholi "turruttaa" mukavasti ja saa ajatukset irtautumaan stressaavista aiheista. Itse juopottelen joskus yksinäni, kun tuntuu että haluaa olla yksin, eikä jaksa ihmisiä on mukava ottaa muutama siideri ja rentoutua. Myös itse joskus uniongelmista kärsineenä voin sanoa että yksi paukku ennen nukkumaan menoa auttaa saamaan unen päästä kiinni ja unen laatukin on parempi!
unen laatu ei todellakaan juomisella parane.päi vastoin
Juomalla kyllä nukahtaa, mut unen laatu on huonoa!
Sitä paitsi ap. sanoi aloituksessa että hänen mielestään yksin juominen on merkki ogelmasta.No niitä *ei juopolla* on, kuten uniongelmat ja stressi!Sehän sano että juo siks yksin!
Hmm.. voihan kyse olla alkoholista/oikeasta krapulasta mutta otathan huomioon univaikeudet. Itse olen kärsinyt paljon univaikeuksista. Voin kertoa että kun on viikon nukkunut (tai muutaman päivänkin) 2h yössä ja ja loput yöstä pyöriny sängyssä ja toivonu että kunpa vaan voisin nukkua, ni aamulla/päivällä on olo ku olis krapulassa ja varmaan ulkonäköki on kamalampi. Silmiä kirveltää, punottaa, vetistää, on ihan pökkyrässä eikä pysty keskityy yhtään mihinkään, eikä siinä ruokakaan paljon maistu. Ja se on vakava ongelma!
Mutta jos tyttöystäväsi on viikolla pirteä niin ei välttämättä ole kyse uniongelmasta. Keskustelemalla asiat yleensä selviää!s
Halusinkin valaista, mistä yksindokaaminen voi johtua. En missään vaiheessa sanonut ettei mulla olisi ongelmia. Kyllä niitä on, niin kuin kaikilla joskus. Päällisin puolin kaikki näyttää olevan erittäin hyvin, enkä halua suurimmalle osalle ihmisistä näytääkään että mitään ongelmia olisi.. Stressistä ne univaikeudetkin johtuu. Ja voin vannoa että minulla unenlaatu on taatusti parempi parin siiderin jälkeen kuin ilman, jolloin heräilen jatkuvasti ja nukun erittäin pinnallista unta.
kehittyä alkoholiongelma jos et hoida muulla lailla ku siiderillä tota sun uniongelmaa.Tarkoittaa sitä että sun täytyy hoitaa se perimmäinen syy pois alta, eli stressi!
Ootko muuten kuullu nukahtamislääkkeistä?Nukut yön rauhallisesti ja olet aamulla pirteä.Ei ole sama kuin unilääke!
Auttaa jos et saa unen päästä kiinni, eikä aiheuta riippuvuutta kuten siideri!
Muuten auttaisko sunkin ongelmaan toi puhuminen jonkun kanssa?
sinuna hänelle huolestasi puhuisin. Sehän on ihan yksi osa parisuhdetta että kerrotaan ja puhutaan ja kysytään. Jos hänellä on ongelmia puhumisen suhteen, en kyllä haaskaisi aikaani kauheasti odottamalla kesähäitä. On olemassa mörököllejä jotka ei kommunikoi sen muka rakkaansa kanssa, mikä se sellainen suhde on?
Kysy häneltä miksi hän on viikonloppuisin niin erilainen kuin viikolla. Jos hän loukkaantu siitä niin mitä sitten kun seuraava ongelma on? Ihmettelet itseksesi?
Ei kenekään pelkkä pinppi niin kultaa ole että minkäänlaisia sosiaalisia taitoja suhteeseen ei tarvi tuoda.
Hei kuule, saanko mä käyttää tätä sun "kultainen pinppi" sloganii kun mun kulta taas seuraavan kerran mököttää?
juu ihan vapaasti, kyllä se virtsanpolttama karvarako saattaa kaukaa katsoen siltä näyttääkin.