kun mökille otetaan kissanpentu, kani tai muu "kesäeläin" niin syksyn tullen sen elämä pitää järjestää jotenkin, tai asiallinen lopetus. Kissa ei pärjää luonnossa talvea, eikä kanikaa muualla kuin kaupungissa ja eläimen heitteillejättö on rikos ja huono esimerkki lapsille. Siis kaikki mökkiläiset, ennenkuin otatte kesälemmikin, miettikää, mitäö otuksella syksyn tullen tehdään!
muistakaa
suvikatti
4298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös se kesäkissa normaalisti palaa opiskelemaan syksyllä ja lemmikin omistaja palaa kiltisti vaimonsa luo?
puhun oikeista kissoista, karvaisista naukumaijoista, elävistä hiirenloukuista, kai sen puspussissa päänsä pitäväkin ymmärtää. Ei siis mitään pilailua vaan vähän armoa elikoille, edes sen kalikalla kalloon iskun verran, ettei tartte kylmään ja nälkään kuolla
Mieluummin pää pussissa kuin pipo kireellä.
Koiranpentujen kanssa leikkivät menettävät mielenkiintonsa suloisen pikku töpöhännän kasvaessa isoksi. Sitten nämä eläinloverit laittaa sisätilat sotkevat "lemmikin" ulos narun päähän kyllästyessään. Siinä sitä elämisen arvoista elämää onkin että paremmasta väliä..?
Kissi nyt kasvaessaan pärjää kyllä omillaankin jos ei ole ihan pentu. Etkö ole koskaan nähnyt villikissaa? Minä olen ja pesueen kanssa talvella. Emä oli niin villi tapaus että uteliaille pennuille en meinannut uskaltaa maitoa tarjota. Emää itseä en nähnyt mutta kuulin senkin edestä kun vein mölöä pennuille jotka kurkkivat hylätyn ulkorakennuksen alta uteliaina kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Olivat kyllä kieltämättä mielenkiintoisia esityksiä ihmisen silmissä joka ei ole nähnyt kuin sohvaperunoita..kotikissoja. Ihan kuin minikoon ilveksiä. Sen jälkeen on ollut vaikea suhtautua oikein millään tavalla tai tasolla ns. lemmikkikissoihin. Enkä ole kyllä koskaan muutenkaan ymmärtänyt mikä "oikeus" on ihmisillä elävään olentoon lemmikkitasolla? Mistä lähtien elukat on jotain leikkikaluja? Mietippä sitä kun halailet seuraavan kerran omaas pikku kehrääjää tyyliin äidin pikku kulta..
Niin että muistakaa kaikki eläinrakkaat kesäkissan hankkijat, syksyllä kyllästyessänne laittakaa kissi katiskaan syötiksi.
Tämä toimenpide luonnollisesti suoritetaan joka kesä siihen asti kun lapsosille hankitaan yleensä leikkikalu jota paijata ja silitellä..
latooni ilmestyi syksyllä kävelevä luuranko, kerhäsi ja psuki ja antoi kiinni, siis hylätty lemmikki. Jäljitin kulkurin liikkeet seitsemän talon pituudelta järven rannalle. Uutta kotia ei läytynyt, mutta kustansin eläinlääkärin piikin, koska oma kissani ei voinut sietää tulokasta vaan hyökki heti kiinni, kun näki vilauksenkin.( jo tarpeilla ulkona käyttäminen tuotti vaikeutta kun vanha kissa piti teljetä kamariin, ennenkuin toinen tuotiin ulos toisesta huoneesta). Sittenmmin tienvarrelta loukutin el-suojelun avulla kissaperneen v'hän ennen pakkasia, ja sitten tammikuun pakkissaa yhden kissan pihasta, kun se kolmisen kuukautta ramppasi ilman omistajan löytymistä. Oli tosi villi, sylki ja sähisi, vaikka ei ollut elukassa jöljellä muuta kuin turkki ja luut, selkäranka paistoi läpi karvojen joten niin hyvin kissa suomen luonnossa ruokansa saa.