Unilääkkeistä kysymyksiä

Itsellä on unilääkkeiden hankinta edessä pitkään asiaa pyöriteltyäni. Muutama asia jäi kuitenkin askarruttamaan joihin toivon vastausta.

Mitäköhän lääkettä minulle ensin tyrkyttävät? En halua mitään Vogelin yrttitippoja, ne on jo kokeiltu ja turhaksi todettu. Tahdon toimivaa unilääkettä, kannattaisiko minun kysellä johonkin tiettyyn reseptiä?

Työni takia joudun silloin tällöin nukkumaan 4 tunnin pika unia jotka nykysellään jäävät usein saamatta ja menen duuniin samoilla silmillä. Olisi kuitenkin virkistävää nukkua tuo 4 tuntia, itseasiassa se olisi elintärkeää. Mitä jos nyt otan unilääkettä jotta saisin nukahdettua, onko vaaraa että olen aineen vaikutuksesta vielä 4 tunnin päästä niin uninen etten herää herätyskellon ääneen? Se olisi varsin kiusallista.

Toisaalta tarvitsisin lääkettä joka tehoa pitkään ja lisää unen syvyyttää etten heräisi joka rapsahdukseen. Joudun nimittäin joskus nukkumaan myös päivällä ja huonona nukkujana minua häiritsevät valo ja etenkin meteli, jos joku lääke vaikuttaisi niin etten sitten nukahtamisen jälkeen heräile niihin kokoajan?

Kannattaisko minun pyytä reseptiä kahdelle erilaiselle lääkkeelle? Sellaiselle joka auttaa nukahtamisvaiheen yli ja sellaiselle joka lisäisi unen syvyyttä. Mitä ne voisi olla? Kokemuksia käyttäjiltä.

Varaudun etukäteen etten saa mitään tehotonta luontaishoitoa tai terapiaa vaan oikean lääkkeen oikeaan vaivaan mitä nyt olen jo riittävän kauan katsellut ja ihmetellyt.
Vastaa
91755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meneppä takaisin sinne minne vahinko postasit kysymyksen, laitoin sulle vastauksen josta toivottavast on apua.

Äänestä

Suosittelen Imovanea 7,5 mg, annostuksena puolikas tai yksi tabletti n. puoli tuntia ennen nukkumaan menoa.

Saatavana myös rinnakkaislääkkeenä Zopinox, Zopiclon Alpharma, Zopiclon Generics ym.

Auttaa nukahtamaan, on lyhytvaikutteinen, tuskin vaikeuttaa heräämistä 4 tunnin kuluttua. Varaudu siihen, että suussa on pieni paskan maku herätessä. Sen pitäisi mennä ohi tunnin parin sisällä.

Äänestä
  • Itselläni on tuo Imovane myös, suosittelen lämpimästi.

    Äänestä

  • Imovane/ Zopinox 7,5 mg, tai Stilnoct 10mg...varmaan hyviä nimenomaan nukahtamislääkkeinä. Eivät kyllä takaa, että nukkuisit 10h:n yöunia...vaikutus lyhytkestoinen, ja ko. lääkkeiden etu, riippuvuuta/ vierotusoireita ei pitäisi tulla...kuten voi käydä esim. Tenox nimisen bentsodiatsepiineihin kuuluvan, hieman pidempi vaikutteisen lääkkeen kanssa. Mutta, tietysti...olisi hyvä selvittää, miksi on nukahtamisvaikeuksia?? Eikä ehkä ole järkevää aloittaa lääkitystä...mikäli kyseessä on esim. jokin elämään kuuluva stressivaihe tms. Toisaalta...muutama unilääke...ja kunnon unet...haitanneeko tuo mitään, loppujen lopuksi.

    Äänestä

alan vaihtoa. Tuota jaksaa muutaman vuoden.
Lääkeillä muutaman lisää. Sitten voi tulla
viina kuvaan mukaan, kun lääkkeet eivät tehoa.

Tuontyyppiseen unettomuuteen ehkä paras vaihtoehto
on riippuuvutta aiheuttamaton depislääke,
Miaxanin, Doxalin ja Surmontilin noista sedatiivisista mainitakseni. Sopivuus on itse kokeiltava.

Myös melatoniinista on joillekin iso hyöty, joillekin se ei tehoa mitään, farmasiatavaraa
Suomessa, ulkomailla "kioskista".

Ja hae ne lääkkeet psykiatrilta, ei tarvitse olla
"hullu". Psyykkaaja pystyy määrittelemään muitakin
taudinkuvia kuin laiskuuden tai työn sopimattomuuden.

Äänestä

hei.olen saanut kahta lääkettä unihäiriööni.imovane 7,5 mg ja kokeillut pieninä annoksina jotain masennuslääkkeitä jotka vaikuttavat pienenpinä annoksina unen laadun parantamiseen ettei heräile öisin ja aamu yöstä heräileminen on jäänyt pois.niitten tarkoitus on vain väsyttää.mene lääkäriin ja kysele parasta vaihtoehtoa sinulle sopivaa.säännölliset yöajat auttavat ja että päivällä rasittaa itsensä sopivasti.ja ettei liikoja tressaa ja murehdi!!!!!!!!!!!!!!älä syö työllä itseäsi.tarvitset enemmän unta!et pitemmän aikaa jaksa tuolla unenmäärällä.mutta koita pärjäillä ja toivottavasti saat apua&löydät oikeat lääkkeet.niistä kyllä tulee vähän riippuvaiseksi(imovane).helppo otta lääke enemmin kuin yrittää nukahtaa.mutta toi imovane on kuulemma miedoin ja lääkäreitten mukaan ei jää kiinni,aiheuta riippuvuutta suosittelen väliaikaisesti.

Äänestä
  • Jos unilääkelinjalle menee, kannattaisi olla 2-3 lääkettä, joita vaihtelee ajoittain. Tällöin ei kehity toleranssia, kuten yhtä lääkettä käyttäessä usein tapahtuu.

    Remeronia käytetään myös unettomuuteen, tosin sillä on joukko sivuvaikutuksia eikä siten sovi kaikille.

    Unilääkket tuntuvat aluksi hyvältä ratkaisulta. Sitten huomaa miten kehon oma kyky unensaantiin heikkenee.

    Äänestä

  • "lääkäreitten mukaan ei jää kiinni,aiheuta riippuvuutta suosittelen väliaikaisesti."


    Valitettavasti nyt sellaista unitroppia ei olekaan joka ei aiheuttaisi toleranssin kasvua ja riippuvuutta. Jos joku sanoo Imovanesta tuollaista, joutaisi menettämään lääkärinpaperinsa. Lääkkeistä ei kannata ottaa stressiä, liioittelemalla niiden sivuvaikutuksia mutta on vastuutonta puhua täysin höpöjä.

    Äänestä

Olen pannut merkille uni/nukahtamis lääkkeistä puhuttaessa usein mainittavan Imovanen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että em. lääkkeestä en ole saanut muuta kuin suun pahanmakuiseksi suraavana päivänä.
Miedoista parhaimpana pidän Tenoxia 20mg, mutta tässä lääkkeessä on sellainen ominaisuus. Toisilla kun ottavat kokonaisen tabl. tulee heräämisiä yön aikana. Vastaavasti kun he ottavat vain puolikkaan nukkuvat hyvin. (yksilöllistä).
Itse käytin yli 10 vuoden ajan barbituraatteja joko sombutolia,sombufenia, tai fenobarbitaalia.
(ei saa enää suomesta). Nämä ovat tehokkaimpia mitä on, mutta riippuvuus riski on myös suuri.
Netin kautta tilaamalla saa kyllä ulkomailta.
Suomesta löytyy ainankin yksi tehokas unilääke minkä vaikutus ei tunnu enää aamulla Dormicum 15mg.
Itse en käytä enää muuta kuin Melatoniinia, koska olen aikoinani toleroitunut kaikkiin bentso johdannaisiin, eli vaikka ottaisin 2x20mg tenoksia vaikka aamulla ei ole mitään vaikutusta.

Eli ei unettomuudesta tarvitse kärsiä enää nykypäivänä. Ainoa haitta kaikissa unilääkkeissä on, se että jää "koukkuun".

Nukutaan hyvin. T.unijukka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuwa! kirjoitti:

Itsellä on unilääkkeiden hankinta edessä pitkään asiaa pyöriteltyäni. Muutama asia jäi kuitenkin askarruttamaan joihin toivon vastausta.

Mitäköhän lääkettä minulle ensin tyrkyttävät? En halua mitään Vogelin yrttitippoja, ne on jo kokeiltu ja turhaksi todettu. Tahdon toimivaa unilääkettä, kannattaisiko minun kysellä johonkin tiettyyn reseptiä?

Työni takia joudun silloin tällöin nukkumaan 4 tunnin pika unia jotka nykysellään jäävät usein saamatta ja menen duuniin samoilla silmillä. Olisi kuitenkin virkistävää nukkua tuo 4 tuntia, itseasiassa se olisi elintärkeää. Mitä jos nyt otan unilääkettä jotta saisin nukahdettua, onko vaaraa että olen aineen vaikutuksesta vielä 4 tunnin päästä niin uninen etten herää herätyskellon ääneen? Se olisi varsin kiusallista.

Toisaalta tarvitsisin lääkettä joka tehoa pitkään ja lisää unen syvyyttää etten heräisi joka rapsahdukseen. Joudun nimittäin joskus nukkumaan myös päivällä ja huonona nukkujana minua häiritsevät valo ja etenkin meteli, jos joku lääke vaikuttaisi niin etten sitten nukahtamisen jälkeen heräile niihin kokoajan?

Kannattaisko minun pyytä reseptiä kahdelle erilaiselle lääkkeelle? Sellaiselle joka auttaa nukahtamisvaiheen yli ja sellaiselle joka lisäisi unen syvyyttä. Mitä ne voisi olla? Kokemuksia käyttäjiltä.

Varaudun etukäteen etten saa mitään tehotonta luontaishoitoa tai terapiaa vaan oikean lääkkeen oikeaan vaivaan mitä nyt olen jo riittävän kauan katsellut ja ihmetellyt.
Vastaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu