Riksun valtuusto erottaa

Perusturvalautakunnan.Kuitenkin se valitaan uudelleen yhtä jäsentä lukuunottamatta.Erotettava Persu
vuoti kuin seula salaisia tietoja maailmalle :-DDD
23537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Erottivat, koska oli kertonut omista asioistaan, joista kyllä saa ja pitää kertoa, jos virkamiehet kohtelevat kaltoin.

Seuraavassa valtuustossa onkin sitten jo kymmenen peussuomalaista, joita ei niin vain erotetakkaan. Johan alkaa silloin lakia rikkovien virkamiesten ja korruptoituneiden politiikkojen puntti tutisemaan.

Äänestä
  • Kenenkään asioita ei ole vuodettu julkisuuteen. Valiokunta jonka tehtävänä oli tutkia onko salassapidettäviä tietoja vuodettu julkisuuteen, muuttikin toimeksiannon tutkimukseksi, että onko Vuorela käyttänyt valtuutetulle sopimatonta kieltä ja nauttiiko näinollen valtuuston luottamusta.

    Kaikki tietävät ettei mitään salassapidettävää ole vuotanut julkisuuteen ja jos vain Vuorela erotetaan sen takia, että hän sanoi Perusturvalautakunnan Puheenjohtajalla olleen niin kiire formula kisoja katsomaan ettei valituksen alaisia päätöksiä, ole aikaa käsitellä.

    Jos vain Vuorela erotetaan voivat Riihimäkeläiset olla varmoja ettei perusturvan toiminnasta lähetetteyjä valituksia todellakaan käsitellä, kun heikompi osaisia ei ole kukaan puolustamassa.

    Äänestä

  • PeuKo kirjoitti:

    Kenenkään asioita ei ole vuodettu julkisuuteen. Valiokunta jonka tehtävänä oli tutkia onko salassapidettäviä tietoja vuodettu julkisuuteen, muuttikin toimeksiannon tutkimukseksi, että onko Vuorela käyttänyt valtuutetulle sopimatonta kieltä ja nauttiiko näinollen valtuuston luottamusta.

    Kaikki tietävät ettei mitään salassapidettävää ole vuotanut julkisuuteen ja jos vain Vuorela erotetaan sen takia, että hän sanoi Perusturvalautakunnan Puheenjohtajalla olleen niin kiire formula kisoja katsomaan ettei valituksen alaisia päätöksiä, ole aikaa käsitellä.

    Jos vain Vuorela erotetaan voivat Riihimäkeläiset olla varmoja ettei perusturvan toiminnasta lähetetteyjä valituksia todellakaan käsitellä, kun heikompi osaisia ei ole kukaan puolustamassa.

    On hyvin helppoa haukkua ja syytellä virkamiehiä mennen tullen millon milläkin palstalla, virkamiehet kun eivät voi asioita kommentoida, koska heitä koskee myös salassapitovelvollisuus. Toisekseen itselleen tekee hallaa ihmiset kun ala-arvoisesti toisinaan kommentoivat asioita lehtien palstoilla, eri asia on tietenkin komentit jotka ovat faktoilla perusteltuja.

    Ps. Oli myös hieman hupaisaa kirjoittaa formulakisoista kun eipähän kisoja paljon lautakunnan kokoontumispäiviänä ajella.. :) Tämä nyt tuskin on asian ydin, mutta tulipahan mieleen..

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    Olen lukenut hänen blogia joka on täyttä paskaa täynnä. Ei tervejärkisen juttuja.

    Äänestä

  • Ei kymmenellä valtuutetulla ole enemmistöä valtuustossa. Persuja ei taida niin paljon olla vapaallakaan.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    On hyvin helppoa haukkua ja syytellä virkamiehiä mennen tullen millon milläkin palstalla, virkamiehet kun eivät voi asioita kommentoida, koska heitä koskee myös salassapitovelvollisuus. Toisekseen itselleen tekee hallaa ihmiset kun ala-arvoisesti toisinaan kommentoivat asioita lehtien palstoilla, eri asia on tietenkin komentit jotka ovat faktoilla perusteltuja.

    Ps. Oli myös hieman hupaisaa kirjoittaa formulakisoista kun eipähän kisoja paljon lautakunnan kokoontumispäiviänä ajella.. :) Tämä nyt tuskin on asian ydin, mutta tulipahan mieleen..

    Jos virkamies ei pelkäisi niin paljon asemansa puolesta, niin hän ehkä jopa kykenisi tuomaan muutoksen tuulet tähän yhteiskuntaan. En tarkoita yksin häntä, vaan yhteistyössä muiden virkamieslainrikkojien kanssa hän voisi viedä uudet lakiesitykset eduskuntaan. - Virkamiehet voivat myös asiaa kommentoida, rakentaa parempia palveluja ja löytää uusia ratkaisuja, salassapitovelvollisuudesta huolimatta. Mutta he eivät halua tehdä sitä, sillä heidän on helpompi paeta vastuuta, vetoamalla tähän salassapitovelvollisuuteen.

    Virkamiesyhteiskunnassa virkamiehet joko syöksevät yhteiskunnan tuhoon, tai kykenevät pelastamaan sen, jos he riittävän ajoissa tekevät tarvittavat muuokset. Entinen Neuvostoliitto tuhoutui suunnitelmatalouteensa. Kaikki varmaan muistavat viisi- ja kymmenvuotissuunnitelmat, joihin tämä valtio sitten kaatui virkamiestensä avustamana. Suomi on virkamiesten vallassa ja EU-virkamiesten vallassa ja heitä on noin 1 miljoona. - Miten luulet Suomen selviävän tulevaisuudessa kun nämä virkamiehet omistavat lait, vallankäytön, ja arvostelukin on kiellettyä ja sitten heillä on vielä tukijansa kuten sinunlaiset ihmiset, jotka eivät mitään kyseenalaista.

    Äänestä

  • loving care kirjoitti:

    Nämäpä miljoona virkamiestä tulevat vielä kokemaan melkoisen murroksen, kun kassasta loppuu raha. Millään kansalla ei ole varaa ylläpitää niin monta tyhjäntoimittajaa kansaa kiusaamassa. Yksityistäminen, rationalisointi ja ulkoistaminen nettiin tuovat suuria muutoksia monen virkamiehen elämään. Se mikä oli itsestään selvää vielä 70-ja luvuilla, ei nykypäivänä ole ollenkaan selvää, eikä varmaa.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    On hyvin helppoa haukkua ja syytellä virkamiehiä mennen tullen millon milläkin palstalla, virkamiehet kun eivät voi asioita kommentoida, koska heitä koskee myös salassapitovelvollisuus. Toisekseen itselleen tekee hallaa ihmiset kun ala-arvoisesti toisinaan kommentoivat asioita lehtien palstoilla, eri asia on tietenkin komentit jotka ovat faktoilla perusteltuja.

    Ps. Oli myös hieman hupaisaa kirjoittaa formulakisoista kun eipähän kisoja paljon lautakunnan kokoontumispäiviänä ajella.. :) Tämä nyt tuskin on asian ydin, mutta tulipahan mieleen..

    Johti Vuorelan erottamiseen perusturvalautakunnasta.

    Äänestä

  • PeuKo kirjoitti:

    Johti Vuorelan erottamiseen perusturvalautakunnasta.

    Siis mitä?

    Äänestä

  • 4345434543 kirjoitti:

    Siis mitä?

    Alkoi kun Vuorela ilmoitti Aamupostissa Tommi Rädyllä perusturvalautakunnan puheenjohtalla olleen, kiire katsomaan Formula ajoja ettei perusturvalautakunnalla ole aikaa käsitellä kaupunkilaisten valituksia. Tommi oli sanonut että käsitellään nopeasti nämä, salassapidettävät perusturvalautakunnan valitukset, niin ehditään katsomaan formula-ajoja.perusturvalautakunnan kokous ja Formula ajot olivat samana iltana.

    Sattuupa somasti, kun heittelet noita pilkkuja ihan mihin sattuu, niinkuin myös henkilö, josta tässä ketjussa on kyse :)

    Äänestä

Punikkien juonia, joka nyt voi naurattaa, mutta kyllä se hymy kohta hyytyy.

Äänestä

Luin ensin, ettää Riksun valtuusto eroaa mutta pettymykseni oli kova kun niin ei ollutkaan asian laita.

Äänestä

voi voi sentään, mitäköhän top secreettiä sielläkin nyt olisi ollut. Ihan hyvin olis Vuorela voinu jatkaa. Byrokratian suitsissa pitämisessä olisi mies paikallaan.

Äänestä

Valtuuston tekopyhät lierot käyvät joukolla totuudenpuhujan kimppuun salatakseen kaupunkilaisilta, millaisia haisevia lieroja ovat. Todella raukkamainen ja halveksittava teko! onneksi asiasta on tehty rikosilmoitus ja poliisi tutkii sitä.

Varsinkin eräs henkilö valtuustossa voisi hillitä egoaan ja opetella käyttäytymään. Valtuusto ei ole koululuokka, jossa voi mielin määrin alistaa, häpäistä ja nöyryyttää ”alempien” kansanryhmien jälkeläisiä. Toivottavasti seuraavassa valtuustossa ei enää ole tämän henkilön kaltaisia ”Mersu-demareita”.

Äänestä

Riihimäellä valtaa pitävät johtavat virkamiehet, joita valtuuston apinat ja kaupungin alamaiset asukkaat tottelevat. Näinhän se on ollut jo kymmeniä vuosia. Virkamiestä ei saa arvostella!

Äänestä
  • Ei saa kertoa, jottei heidän töppäilynsä, mielivaltaisuutensa ja typeryytensä tule julki.

    Äänestä

  • 8990789 kirjoitti:

    Ei saa kertoa, jottei heidän töppäilynsä, mielivaltaisuutensa ja typeryytensä tule julki.

    kuulin, ettei Saara Räsänen voi kuulua valtuustoon enää syksyllä, kun ei enää Riksussa asu. Pitääkö paikkaansa?

    Äänestä

  • Tallinna oi Tallinna kirjoitti:

    Pitää, ellei lakia rikota.

    Äänestä

  • Tallinna oi Tallinna kirjoitti:

    kuulin, ettei Saara Räsänen voi kuulua valtuustoon enää syksyllä, kun ei enää Riksussa asu. Pitääkö paikkaansa?

    Hän asuu Helsingissä, eikä voi siksi lain mukaan olla Riihimäen kaupunginvaltuuston jäsen. Valtuutettuna voi olla vain asuinkunnassaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikein sille:) kirjoitti:

Perusturvalautakunnan.Kuitenkin se valitaan uudelleen yhtä jäsentä lukuunottamatta.Erotettava Persu
vuoti kuin seula salaisia tietoja maailmalle :-DDD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu