Pieni novellini, joka on väkerretty yön pimeinä tunteina. Teksti ei ole kovin laadukasta, koska kirjoittelen tosi harvoin mitään vapaaehtoisesti. Olisi kuitenkin kiva saada palautetta, kommenttia, rakentavaa kritiikkiä, haukkuja... ihan mitä vaan.
------
Nainen niin kauniina valkoisessa mekossaan. Seisoo vavahtamatta, päättäväisenä. Hän on tehnyt valintansa, järkisyistä, ymmärrän, vaikka muuta väittääkin. Sanoo minulle, että ei tunne niin kuin minä tunnen ja että tämän on loputtava. Hänen silmänsä viestivät kaikkea muuta. Siksi kai tulin. Jokin typerä toivo minussa elää. Laitoin juhlamekon ja kaikkea.
Musiikkia alkaa soida. Hän kävelee eteen isänsä taluttamana. Sulhanen on siellä jossain edessä, tuskin näen häntä. Tuijotan vain valkoisen puvun uurrettua selkäpuolta ja laskeutuvaa helmaa. Olen kuin sumussa.
Pappi höpisee tavanomaisensa. Onko niillä korulauseilla mitään merkitystä sellaisessa suhteessa kuin tuo? Ollaan kohokohdassa. Valoa tulvii valkoseinäisen kirkon kaari-ikkunoista sisään. Kysymys kuuluu: "Tahdotko ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta?" Sana "uskollisuutta" särähtää kuin terävä veitsi.
Tauko on pitkä. On hiirenhiljaista. Jonkun yskäisy jää kaikumaan ihmisten täyttämissä puupenkeissä. Se tapahtuu kuin hidastettuna, kuin yllättäen pieni säie järkeä olisi ilmestynyt hänen tajuntaansa, vaikka paikalla olijoista hänen tekonsa näyttää varmasti järjettömältä. Ei, tällä ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa, hän on tunteidensa vallassa. Hän kääntyy poispäin alttarilta ja lähtee juoksemaan pitkää käytävää. Korkokengät tömähtelevät ikivanhaa mattoa vasten. Pölyhiukkaset leijailevat siellä, missä niihin osuu tarpeeksi valoa. En epäröi hetkeäkään, säntään takimmaiselta penkkiriviltä oven eteen juuri kun hän on tavoittamassa sen. Hän pysähtyy, katsoo hämmentyneenä, kuin vasta nyt huomaisi minun olevan siellä. Olen kuin huomaamatta tarttunut hänen käteensä. Katsomme toisiamme ja katse unohtuu paikalleen hänen silmiinsä, jossa sen on turvallista olla. Se on ollut siinä aiemminkin.
Aika ja paikka muistuu mieleeni, kun hän tarttuu minunn ja kääntää minut juhlakansaa kohti. Hämmentyneet silmäparit tuijottavat. Hän on itsekin kääntyneenä. Hän hengittää ilmaa keuhkoihinsa "Erästä toista minä oikeasti rakastan... jos hän vain tahtoo minut takaisin." Hän katsoo vaikeana sulhaseen: "Anna anteeksi!" Juhlakansa on menettänyt kykynsä hengittää. Hän kääntyy katsomaan minua. Hänen äänensä rakoilee: "Tahtoisitko sinä vielä yrittää... voitko millään antaa anteeksi?" Olen yhä hämilläni, mutta suuni kaartuu hymyyn. Silmäni kohtaavat hieman epävarmat, odottavat. Saan vastattua: "Tahdon".
Hänen suunsa kaartuu hymyyn ja silmät säteilevät. Hän tulee lähemmäksi. Painaudumme suudelmaan, joka lupaa: ei enää salailuja, ei mitään kulisseja. Kuuluu kohahdus, kun monikymmenpäinen juhlakansa vetää yhtä aikaa henkeä. "Minäkin tahdon", hän kuiskaa korvaani.
------
Nainen niin kauniina valkoisessa mekossaan. Seisoo vavahtamatta, päättäväisenä. Hän on tehnyt valintansa, järkisyistä, ymmärrän, vaikka muuta väittääkin. Sanoo minulle, että ei tunne niin kuin minä tunnen ja että tämän on loputtava. Hänen silmänsä viestivät kaikkea muuta. Siksi kai tulin. Jokin typerä toivo minussa elää. Laitoin juhlamekon ja kaikkea.
Musiikkia alkaa soida. Hän kävelee eteen isänsä taluttamana. Sulhanen on siellä jossain edessä, tuskin näen häntä. Tuijotan vain valkoisen puvun uurrettua selkäpuolta ja laskeutuvaa helmaa. Olen kuin sumussa.
Pappi höpisee tavanomaisensa. Onko niillä korulauseilla mitään merkitystä sellaisessa suhteessa kuin tuo? Ollaan kohokohdassa. Valoa tulvii valkoseinäisen kirkon kaari-ikkunoista sisään. Kysymys kuuluu: "Tahdotko ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta?" Sana "uskollisuutta" särähtää kuin terävä veitsi.
Tauko on pitkä. On hiirenhiljaista. Jonkun yskäisy jää kaikumaan ihmisten täyttämissä puupenkeissä. Se tapahtuu kuin hidastettuna, kuin yllättäen pieni säie järkeä olisi ilmestynyt hänen tajuntaansa, vaikka paikalla olijoista hänen tekonsa näyttää varmasti järjettömältä. Ei, tällä ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa, hän on tunteidensa vallassa. Hän kääntyy poispäin alttarilta ja lähtee juoksemaan pitkää käytävää. Korkokengät tömähtelevät ikivanhaa mattoa vasten. Pölyhiukkaset leijailevat siellä, missä niihin osuu tarpeeksi valoa. En epäröi hetkeäkään, säntään takimmaiselta penkkiriviltä oven eteen juuri kun hän on tavoittamassa sen. Hän pysähtyy, katsoo hämmentyneenä, kuin vasta nyt huomaisi minun olevan siellä. Olen kuin huomaamatta tarttunut hänen käteensä. Katsomme toisiamme ja katse unohtuu paikalleen hänen silmiinsä, jossa sen on turvallista olla. Se on ollut siinä aiemminkin.
Aika ja paikka muistuu mieleeni, kun hän tarttuu minunn ja kääntää minut juhlakansaa kohti. Hämmentyneet silmäparit tuijottavat. Hän on itsekin kääntyneenä. Hän hengittää ilmaa keuhkoihinsa "Erästä toista minä oikeasti rakastan... jos hän vain tahtoo minut takaisin." Hän katsoo vaikeana sulhaseen: "Anna anteeksi!" Juhlakansa on menettänyt kykynsä hengittää. Hän kääntyy katsomaan minua. Hänen äänensä rakoilee: "Tahtoisitko sinä vielä yrittää... voitko millään antaa anteeksi?" Olen yhä hämilläni, mutta suuni kaartuu hymyyn. Silmäni kohtaavat hieman epävarmat, odottavat. Saan vastattua: "Tahdon".
Hänen suunsa kaartuu hymyyn ja silmät säteilevät. Hän tulee lähemmäksi. Painaudumme suudelmaan, joka lupaa: ei enää salailuja, ei mitään kulisseja. Kuuluu kohahdus, kun monikymmenpäinen juhlakansa vetää yhtä aikaa henkeä. "Minäkin tahdon", hän kuiskaa korvaani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oot ihan hienosti kuvaillut tunnelmaa ja mieleen piirtyy kuva kirkosta sisältä, ja koko tapahtumasta.Silloin mun mielestä tarina on ihan onnistuneesti siltä osin kirjoitettu:)
Kuitenkin tää on novelliks liian lyhyt.Jään kaipaamaan kerrontaan ennen kuin tää morsian päätyy miehen kanssa alttarille.Enemmän tarinaa näistä kahdesta naisesta.
Ja tietty niinkuin aina leffat loppuun tähän niinku sun tarina, niin toivoisin jatkoa miten nää naiset jatkavat tästä eteenpäin:)
Niin ja, mä en nyt ainakaan ole kenenkään novelleja arvostelemaan:D Mutta kun pyysit;)
Kiitos arvostelusta. :D
Joo, hahmot varmaan jää aika tuntemattomiksi ja tapahtumien taustoistakaan ei hirveästi anneta informaatiota. Sain vain yöllä inspiksen ja mieleeni tuli joku tuon tapainen kohtaus, joka oli pakko saada vangittua paperille. Ehkä saan joskus inspiraatiota kehitellä tarinaa ja hahmoja lisää.