Mitä ihmettä?

Yöllä tapahtui jotain. Näin todella elävän unen. Olin siinä veljeni kanssa, ja yllättäen jokin todella musta hahmo lähti tulemaan nopeasti veljeäni kohti. Hahmo oli musta, aivan pimeän musta. Pelkäsin sitä todella paljon, ja veljeni pelkäsi myös. Kaikki tuntui aivan todelta ja selkeältä kuin olisin ollut hereillä. Hahmon lähestyessä minä tajusin, että olen sitä vahvempi, ja hyppäsin sen päälle. Se hajosi, kuoli minun mennessäni sen sisään. Se ei saanut veljeäni. Ja aamulla kuulin, että veljelläni oli herätessään huono olo ilman syytä... Karmivaa. Se hahmo.. Se ei ollut edes musta.. Se oli kuin reikä todellisuudessa...
4372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko lukenut Elisabeth Haichin vihkimyksen? Tosi hyvä kirja. Olen lukemassa sitä nyt varmaan kolmatta kertaa ja aina siitä löytyy uutta pohdittavaa. kirjassa on juuri samanlaisia hahmoja mitä kuvailit. Ne on kai joitain ihme demoneja, mitkä esittäytyvät muutamassakin kohtaa Elisabethille unessa tai jossain rajatilassa ennen kuin hänen läheisensä on sairastumassa. Muistaakseni siinäkin kuvattiin hahmoa jonkinlaiseksi pahan ilmentymäksi ja mustaksi reiäksi mistä on kaikki valo kadonnut. Kaipa ne on totta kun niitä muutkin on nähneet. Mielenkiintoista tuo sielujen yhteys, mikä sinulla ja veljelläsi näköjään on :) Ehkä siinä kävi niin, että tuo demoni oli sairastuttamassa veljeäsi, mutta sinä oikeasti ennätit apuun. Toivottavasti veljesi voi jo paremmin

Äänestä
  • Ei, en ole lukenut tuota kirjaa, mutta täytyy pistää korvan taakse. Se hahmo... Se oli jotain sellaista, mitä en todellakaan ole ennen nähnyt. Ja herätessä oli todella hassu olo. Minulla on muunkinlaista kokemusta ja iän myötä pelko on hävinnyt. Nytkään tuo hahmo ei saanut aiheutettua kovinkaan suurta paniikkia, koska osaan suojata itseni. Heh, minähän kävin sen kimppuun, ettei se saisi veljeä. Muutenkin, olen aina suojellut nuorempaa veljeä vielä aikuisenakin. Onneksi hän voi jo paremmin. :)

    Äänestä

  • TaiSteLija9 kirjoitti:

    Ei, en ole lukenut tuota kirjaa, mutta täytyy pistää korvan taakse. Se hahmo... Se oli jotain sellaista, mitä en todellakaan ole ennen nähnyt. Ja herätessä oli todella hassu olo. Minulla on muunkinlaista kokemusta ja iän myötä pelko on hävinnyt. Nytkään tuo hahmo ei saanut aiheutettua kovinkaan suurta paniikkia, koska osaan suojata itseni. Heh, minähän kävin sen kimppuun, ettei se saisi veljeä. Muutenkin, olen aina suojellut nuorempaa veljeä vielä aikuisenakin. Onneksi hän voi jo paremmin. :)

    Eikö kannattaisi pistää tuollaisille mustille entiteeteille luu kurkkuun ja lakata pelkäämästä sillä voivat syödä juurikin sitä pelko-emotianaalia. Sitten voit alkaa masteroimaan eli käskyttämään niitä ja mihinköhän tarkoitukseen you know.

    Äänestä

  • DarkNH kirjoitti:

    Eikö kannattaisi pistää tuollaisille mustille entiteeteille luu kurkkuun ja lakata pelkäämästä sillä voivat syödä juurikin sitä pelko-emotianaalia. Sitten voit alkaa masteroimaan eli käskyttämään niitä ja mihinköhän tarkoitukseen you know.

    Joskus 30 vuotta sitten pimeänä syysyönä, nukuttiin serkkutytön kanssa mummolan aitassa kahdestaan. Yllättäen serkku heräsi yöllä, nyki minua olkapäästä, ja sanoi että ihan niin kun joku olisi koskettanut häntä. Rauhoittelin ,että tuskin se mitään on, varmaan vaan levotonta unta näit. Nukutaan nyt vaan. No, serkku rauhoittuikin lopulta, ja pari tuntia menikin sitten mukavasti nukkuessa, kunnes, hän repi minua jälleen hereille: "No nyt se kouristeli, ja tarttui minuun lujempaa!" Serkku alkoi olla jo hädissään. Totesin, että ei se varmasti mitään ole, korkeintaan joku kummitus, sanoin leikilläni. Vähän aikaa siinä sitten naureskeltiin ajatukselle , että jos se tosiaan oli joku vaari vainaa mikä kummitteli, ja jatketiin taas nukkumista. Seuraavaksi, tunnin päästä kuului valtava kiljahdus. Niin kova, että mummo kuuli sen avonaisesta ikkunasta taloonsa, ja juoksi taskulamppu kädessä katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Mummo aukaisi narisevan aitan oven, ja suuntasi valokeilan sisälle: Hän näki minut puristelemassa serkkutytön tissejä, ja masturboimassa lakanoille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaiSteLija18 kirjoitti:

Yöllä tapahtui jotain. Näin todella elävän unen. Olin siinä veljeni kanssa, ja yllättäen jokin todella musta hahmo lähti tulemaan nopeasti veljeäni kohti. Hahmo oli musta, aivan pimeän musta. Pelkäsin sitä todella paljon, ja veljeni pelkäsi myös. Kaikki tuntui aivan todelta ja selkeältä kuin olisin ollut hereillä. Hahmon lähestyessä minä tajusin, että olen sitä vahvempi, ja hyppäsin sen päälle. Se hajosi, kuoli minun mennessäni sen sisään. Se ei saanut veljeäni. Ja aamulla kuulin, että veljelläni oli herätessään huono olo ilman syytä... Karmivaa. Se hahmo.. Se ei ollut edes musta.. Se oli kuin reikä todellisuudessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu