ESTOKOODI E

Elikäs Opetushallitukselta tuli kirje, jossa kerrotaan, etten tullut valituksi Lapsi- ja perhetyön perustutintoon ja syyksi mainitaan estokoodi E, eli minut olisi hylätty pääsy- ja soveltuvuuskokeessa.
Eilen oli sellainen päivä, että saimme soittaa meidät testanneelle psykologille ja totta kai soitin ja kysyin, miten meni ja miksi on hylätty. Psykologi kuitenkin sanoi, ettei minua missään nimessä oltu hylätty, sillä kaikki osiot olivat menneet todella hyvin. Ihmetteli suuresti asiaa ja ehdotti, että koulu on varmaan rastittanut väärän kohdan lähettäessään tietoja opetushallitukselle, mutta tämän vuoksi menetin mahdollisen varasijapaikan.
Nyt soitin kouluun ja siellä sanottiin, että koittavat selvittää asiaa, koska he ovat merkanneet minut hylätyksi?! Siis mitä ihmettä? Onko muille sattunut vastaavaa?
Tämähän nyt on opetushallituksen rekisterissä ja jos ensi vuonna haen tai ensi kuussa täydennyshaussa, niin ymmärtääkseni pääsevät vertaamaan näihin aikaisempiin tuloksiin, vai?
1677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nonnih.. Tuli koulusta puhelu, et on tapahtunu virhe. Olivat lähettäneet jonkun toisen tiedot miun nimellä. Nyt odottelen, et opetushallitus korjaa tilanteen ja toivon, että pääsen edes varasijalle..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joopajoooooo.. kirjoitti:

Elikäs Opetushallitukselta tuli kirje, jossa kerrotaan, etten tullut valituksi Lapsi- ja perhetyön perustutintoon ja syyksi mainitaan estokoodi E, eli minut olisi hylätty pääsy- ja soveltuvuuskokeessa.
Eilen oli sellainen päivä, että saimme soittaa meidät testanneelle psykologille ja totta kai soitin ja kysyin, miten meni ja miksi on hylätty. Psykologi kuitenkin sanoi, ettei minua missään nimessä oltu hylätty, sillä kaikki osiot olivat menneet todella hyvin. Ihmetteli suuresti asiaa ja ehdotti, että koulu on varmaan rastittanut väärän kohdan lähettäessään tietoja opetushallitukselle, mutta tämän vuoksi menetin mahdollisen varasijapaikan.
Nyt soitin kouluun ja siellä sanottiin, että koittavat selvittää asiaa, koska he ovat merkanneet minut hylätyksi?! Siis mitä ihmettä? Onko muille sattunut vastaavaa?
Tämähän nyt on opetushallituksen rekisterissä ja jos ensi vuonna haen tai ensi kuussa täydennyshaussa, niin ymmärtääkseni pääsevät vertaamaan näihin aikaisempiin tuloksiin, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu