Ei enää juhannuskaljoja

Oli tässä miehen kutsumia vieraita. Lapsiakin muutama mukana. Vieraat vanhemmat otti ja me tissuteltiin seuraksi. Oltiinhan tissuteltu parikytä vuotta jo kaljaa. No vaikka itekkin juodaan ollaan molemmat hyvin siistejä. Vieraat lapsineen oli pari yötä ja eli kuin siat pellossa. Siivoilin öisinkin niitten jälkiä ja yöunet jäi hyvin vähiin. Kun ne lähti niin aloittelin suursiivousta niitten jälkeen. Olo oli hirvittävän huono, en muista onko koskaan niin huono ollut. Sydämestä puristi, päässä suhisi ja ilkeä etova tunne. Sisulla siivosin koko päivän.

Illalla lämmitin saunan ajatuksena että saisin seuraavan yön nukutuksi. Mies availi kaljatölkkiä jo minullekin mutta sanoin etten kestä kulaustakaan, on sen verran huono olo. Tästäpä mies nokkaantui ja sanoi minun osoittavan vaan mieltäni. En jaksanut sanoa edes mitään kun hän ovet paukkuen lähti saunasta.

Siinä ajatusten harhaillessa ajattelin että mun elämän on täytynyt olla helvetin pielessä kun olen tarvinnut joka ilta kaljaa rauhokkeeksi. Muistelin että alkuaikoina miehen kanssa join hyvin vähän enkä tykänny kun hän otti tuttujensa kanssa lärvit. Mies on aina komentanut minua ja ollut riitaisa ja pienistä nokkaantuva. Olin vuosien varrella oppinut olemaan ärsyttämättä häntä ja elo sujui suht sopuisasti vuosikausia kun ainä myötäilin häntä ja joustin joka asiassa.

Yö meni edellisten malliin. En saanut niin sekunttiakaan nukutuksi ja huono olo lisääntyi. Jotain oli kuitenkin päässäni tapahtunut. Olin täynnä henkistä voimaa ja kiukkua. Rupesin aamuhommiini. Mies aloitti tavalliseen tapaansa arvelemaan onko puhtaita sukkia. Hänellä en niitä kaksi täyttä laatikollista ja niitä löytyy todennäköisemmin kuin likaisia mutta hän ei ole vielä 30 vuodessa oppinut muistamaan niitten paikkaa, koska minä olen hänelle vaatteet käteen passannut. Nyt olikin toisin. Karjaisin ettei kiinnosta vittuakaan hänen sukkansa eikä paljon muukaan ja lähdin ulos. Samaa tahtia raivosin hänelle ulkona kaikennäköistä mitä oli jäänyt kaivelemaan. Hän hyssytteli ettei naapurit kuulisi kun auoin päätäni. Kuulivat varmaan kun sanoin puhuvani tontillani mitä haluan ja siihen ääneen kun mulle sopii.

Nyt ukko on tehnyt hissuksiin töitä oikein urakalla ja yrittänyt mielistellä koko päivän. Tiedän että petaa iltaa missä taas sopuisasti naukkaillaan. Ei varmaan aavista että mulle riitti. En tarvitse kaljaa sen asian toteamiseen että olen hukannut 30 vuotta elämästäni muitten mieliksi olemiseen ja passaamiseen. Huomasin että en tunne yhtikäs mitään ukkoa kohtaan ja pään selvitessä oli ensimmäinen ajatus että hoidan itteni vapaaksi ukosta ja kaljasta ja aloitan sellaisen elämän mikä mulle passaa.

Oliko tämä teistä katkera vuodatus? Mitä ajattelitte kun luitte? Tämä on tosikertomus suomalaisesta parisuhteesta ja mikä pitää ihmiset yhdessä. Minä tarvitsin sen huonon olon että heräsin ennenkuin on liian myöhäistä.