Selkeästi näki että hiljentymään päin on, sen verran vähän oli porukkaa mutta toisaalta asunto itsessään oli pyynniltään kohtuullinen, taloyhtiän suuret remontit tehtynä, eli hyöty lienee n.500-800e/m2, hinta oli vain hieman enenmmän kuin vastaavanlaisilla täysin remontoimattomilla rytökasoilla menneen vuoden aikana. Jos ei se vähän häiritsisi että vastapäinen talo kadun toisella puolella on yhtä korkea ehkä tuosta jo tarjoaisin jotain.
Näytöllä kävin
hahhahhahhaa
8136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pistä etuoven kohdenumero niin ihmetellään yhdessä.
Et sä missään ole käyny, kännissä herästi sohvalta päämärkänä ja paskat housuissa.
222716
Tuon hintaisissa asunnoissa on muutenkin vähemmän porukkaa ja tosiostajat harvassa. Menee nimittäin useimpien perustuulipukujen hintahaarukasta heittämällä ohi. Toisaalta, kun rommaus alkaa niin eiköhän se ensimmäisenä näy juuri kalliiden asuntojen kohdalla. Siitä lasketellaan sitten kohti perusasuntojenkin tippumista.
laskua on ollut jo pitkään. Alhaiset korot eivät saaneet samanlaista rallia aikaan.
..ettei ollut kuitenkaan tuo, laiton vain urveltajan hiljaiseksi hämäyksellä. Tosihomma että arvokkaammassa päässähän se pahiten näkyy, normaalintaisissa asunnoissa, millaista minäkin tsekkasin, ei mitään maailmoja kaatavaa tapahdu varmaan sen edellisen laman tapaan vaan ennemminkin sellaista normalisoitumista, ihan hyvä aika alkaisi kohtapuoliin olla jo ostostella.
Painu vittuun..
Tuskin on ollu yleisessä esittelyssä?
"karin" oli välittäjä välittömästi soittanut poliisit paikalle. Poliisit veivät tämän "karin" välittömästi raudoissa pois. "kari huusi ja rimpuili kovasti vastaan, huutaen jotain sekavaa "rommeli" schaissea.