Katselen tässä kun taivas selkenee. Mukavampi on sinistä taivasta katsoa kuin raskaita harmaita pilviä. Siitä ajatus kulki mielimaisemaan (ei siis mielenmaisemaan). Missä sielusi lepää, uskon että jokaisella on oma mielimaisema. Minulla on kaksi, toinen on ranta josta avautuu aava meri ilman saaria. Siinä ajatus kulkee kauas vapaana ilman esteitä. Toinen paikka on korkean vuoren laella, sieltäkin avautuu näköalat kauas. Mitä korkeammalla sen parempi, alpit ja tunturi ovat parhaita. Harmi kun näille mielipaikoille ei noin vaan pääse. Ruotsin laivalta voi hetken aavaa merta katsella, mutta sekin on eri asia kuin että rannalla istuisi.
Aloituksen tynkä
Katleija
4188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erikoisen tärkeä ja tähdellinen on mielenmaisema. Tein varsin yllättävän havainnon joskus kymmenmonta vuotta sitten - apeiden, etten sanoisi depressiivisten päivien jälkeen mielenmaisemaan tiedostui tietty
lapsuudenaikainen suonotko.
Piilotajunta ehkä lymyili tuolla apealla suoniityn yksityiskohdalla! Kun sen tiedosti, mieli pyrähti iloiseen lentoon kuin metsäkukko pajukosta.
Toisinkin päin. Mielikuvitus saattaa muodostaa unitilan tavoin lapsuuden kultamaisemat sellaiseen loistoon, joita siellä ei todellisuudessa koskaan ollut.
Naapurikylän vaatimaton mäki kylpiessään iltauringon kultaamana oli itsellä muodostunut komeaksi vaaramaisemaksi.
Mielenhiljentymistekniikoissa, sisäiset mielikuvat palaavat säännönmukaisesti 'entisen elämän' mielimaisemiin. Ne muuntuvat koko ajan.
Tämäkin on 'juuriltaan revittyjen' ihmisten todellisuutta. Aloittaja Katleija tuskin tätä tarkoitti, mutta näin se meillä juurettomilla kulkee.
Mikä estää aiheen laajentamista mielenmaisemaan, niinhän jutustelussakin aina käy.
Miksi minua tuo aavan meren katseleminen koskettaa syvältä. Jospa minunkin mieleeni on jäänyt muisto synnyinsaareltani, kun pienenä rannanhiekalla kivi hameen helmassa katselin rannatonta Suomenlahtea. No kivi oli helmaan pantu, jotta en lähtisi omille teilleni sillä aikaa kun isot tytöt olivat uimassa. Minä olin heidän kaitsettavanaan. Tuollainen lienee muistikuva lapsuuden ajalta. Ja tosiaan jotkut muistikuvat eivät koskaan katoa, vaan nousevat aika ajoin samoin tuntein esiin. Joku tilanne ne esiin taikoo, ne määrätyt muistikuvat ja tunnot.
Mielenmaisemasta osataan puhua monella tavalla. En minä osaa omalle kohdalleni määrittää mielenmaisemaani. Tiedän että monet täällä osaisivat varmasti valoittaa tuota aihetta.
Panitpas heti aamusta mielen liikkeelle.En oo tänä aamuna kovin surrealistisella tuulella, hyvin arkiset asiat mielessä.
Aihe on vaikea, miten sen ottaa. Voisi käsittää vaikkapa oikeana maisemana, sisäisin silmin nähtynä, unimaisemana, suggeroimanaan maisemana tai kuvailulla mielensä liikkeistä. Tai jopa kuvailulla kokonaan omasta minästään...tällainen olen.
Oikea maisemani on aina avara, esteetön tila...mitä korkeampi taivas tai meren suuri hiekkaranta maininkien vyöryessä rantaan tai Pohjanmaan latomeri. Ei esteitä näkyvyydelle, vuoria, kukkuloita, sankkaa metsää.
Unimaisemani, siis se minä itse on talo, joka on totisesti vuosien mittaan vaihdellut huonokuntoisesta, pimeästä, uhkaavastakin talosta, avaraksi, valoisaksi, pelottomaksi taloksi.
Piirtäkääpäs puu ja talo kuten varmasti monesti olette lasten kanssa piirustellessa tehneet...millaisia ne ovat.
Oma taloni on aika pieni, mutta torneja ja parvekkeita täynnä, usein keltainen, ikkunoissa verhot, kukkia ikkunoilla. Puuni on hyvin rehevä, vahva, monioksainen, juuret näkyvillä, siinä kasvaa omenoita, vaikkei se olisikaan omenapuu. Näiden perusteella "mieleni maisema" on suhteellisen kunnossa.
Juu....rehevä aihe on tämä Katleija. Tähän voinee palailla myös toisenlaisissa mielentiloissa ollessa.
Kiitos, mielenkiintoinen aihe.
Millainen on mielenmaisemanne tänä aamuna?
Mielenmaisemani on tällä hetkellä puhdas ja sees. Matkaväsymyksestä huolimatta se löytyy. Tällä hetkellä järvimaisema, savun tuoksu ja kuikan huuto aamulla. Hiljaisuus luonnossa ja huikaisevan korkea taivas.
Kuin ikiaikainen hetki rannalla, tuo kuikan ääni saa vastakaikua ihmismielessä, esivanhempienkin kokemana.
Nyt en kaipaa merelle saaristoon Juhannuksena, olisi liian rankkaa taas niin kauas. Tuo järviSuomen kauneus syrjäytti nyt hiljaisuudellaan meren ja kallioiden lumon.