Paradoksi

Minä olen kyllä ymmärtänyt niin, että transsukupuolisuuteen kuuluu se, että kaikin tavoin pyrkii olemaan oma itsensä eli elämään omakseen tuntemassaan roolissa. Tässä valossa tuntuu täydelliseltä paradoksilta se, että joku voi käydä vain hakemassa trassukupuolisuusdiagnoosin plakkariin ja ja jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Jokin ei siinä kyllä täsmää, elikkä väärä diagnoosi ilman muuta.
17394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minä en ainakaan pystyisi elemään entisessä roolissa enää. Nykyinen elämäni tuntuu ainoalta oikealta.

Vähän ihmetyttää miten tutkimukset on suoritettu jos on saatu diagnoosi vaikka ei olisi tarkoituskaan alkaa elämään uudessa sukupuolessa. Yleensä tällaiset tapaukset havaitsevat tilanteensa tutkimusvaiheessa ja keskeyttävät sen ennen diagnoosin antamista (eikä sitä ilmeisesti olisi saanutkaan). Minunkin mielestäni tuntuu paradoksilta että tutkimuksissa esiintyisi uudessa sukupuolessa ja sitten diagnoosin saatuaan palaisi entiseen. Mutta voihan joku kokea olevansa TS ilman diagnoosiakin ja sehän on mahdollista, ei vain katso diagnoosia tarpeelliseksi. Otaksuisin että aika iso osa transgendereitä on juuri tällaisia.

Äänestä
  • Minä en oikein käsitä tätä roolisuoritushömppää. Minä en elä missään roolissa enkä ole koskaan elänytkään. Ennen elin miehen kokoonpanossa ja minua kohdeltiin miehenä (tosin aina ihmeteltiin ajatuksenjuoksuani), nyt elän naisen kokoonpanossa mutta myös isänä. En katso naisen elämääni miksikään rooliksi vaan pelkästään elämäksi.

    Minusta on paradoksi että transtutkimukset ovat jotain roolitutkimusta, kun periaatteessa niiden pitäisi olla tutkimus siitä miten kestää ja pärjää muutosprosessissa tavoitesukupuoleensa. Eihän siinä tutkita onko transidentiteetti tai naisrooli vaan onko dysforiaa kehon ja sosiaalisen/juridisen aseman suhteen ja helpottaako dysforia kehon muutoksen ja sosiaalisen muutoksen myötä. Jos ei tunne diagnoosivaiheessa dysforiaa, ei ole transsukupuolinen. Piste.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Minä en oikein käsitä tätä roolisuoritushömppää. Minä en elä missään roolissa enkä ole koskaan elänytkään. Ennen elin miehen kokoonpanossa ja minua kohdeltiin miehenä (tosin aina ihmeteltiin ajatuksenjuoksuani), nyt elän naisen kokoonpanossa mutta myös isänä. En katso naisen elämääni miksikään rooliksi vaan pelkästään elämäksi.

    Rooli on täsmälleen niinkuin sen ulkopuoliset lukee. Jos sinut luetaan mieheksi, olet "miehen roolissa".
    Ajatuksenjuoksu voi olla ihan mitä vaan.

    Selvitetäänhän tutkimuksissa sekin, onko sekaisin, ja varmasti on helpottavaa kun voi muillekin näyttää terveen papereita. Medikalisoivassa ja patologisoivassa maailmassa muita ihmisiä näyttää aina kummasti helpottavan, kun outoudelle löytyy nimi, oli se sitten transsukupuolisuus, asperger, adhdh tai mikä vain.

    Eikö kerro jonkinlaisesta sosiaalisesta dysforiasta, että ihminen haluaa ilmoittaa olevansa eri sukupuolta kuin miltä näyttää? Luulisi, että tutkimustiimille ei ole uusi asia, että monilla ihkaoikeilla teeässillä on prosessoinnin alkuvaiheessa "Riittää että itse tiedän mitä olen" -tunne, josta usein edetään tunteeseen "...ja että voin kertoa sen muille" ja edelleen "...ja että minut otetaan vakavasti", missä vaiheessa hoidotkin alkavat monella tuntua hyvältä idealta. Keltäpä on pois, jos diagnoosi annetaan jo tässä vaiheessa, vaikka vaihe saattaisi jäädä pysyväksikin. Huonompi varmaan, jos tutkittava sitoutettaisiin kerralla koko hoitopakettiin.

    Äänestä

  • LKP1 kirjoitti:

    Niin joo...outoa tässä Rannan tapauksessa on vain se, että kun hän ei voi olla kaunis nainen, niin hän on sitten niin äijä niin äijä. Kuvitteleeko hän, että hän muuttuu yli yön taianomaisesti äijästä kauniiksi naiseksi. Ja olisiko sellainen muutos sitten uskottava? No, ilmeisesti juuri koska hän laskee tällaisen äkkimuutoksen mahdottomaksi, eikä halua siis olla hetkeäkään välivaihefriikki, niin hän on sitten mieluummin äijä ja sillä siisti.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Minä en oikein käsitä tätä roolisuoritushömppää. Minä en elä missään roolissa enkä ole koskaan elänytkään. Ennen elin miehen kokoonpanossa ja minua kohdeltiin miehenä (tosin aina ihmeteltiin ajatuksenjuoksuani), nyt elän naisen kokoonpanossa mutta myös isänä. En katso naisen elämääni miksikään rooliksi vaan pelkästään elämäksi.

    Minusta on paradoksi että transtutkimukset ovat jotain roolitutkimusta, kun periaatteessa niiden pitäisi olla tutkimus siitä miten kestää ja pärjää muutosprosessissa tavoitesukupuoleensa. Eihän siinä tutkita onko transidentiteetti tai naisrooli vaan onko dysforiaa kehon ja sosiaalisen/juridisen aseman suhteen ja helpottaako dysforia kehon muutoksen ja sosiaalisen muutoksen myötä. Jos ei tunne diagnoosivaiheessa dysforiaa, ei ole transsukupuolinen. Piste.

    Kuten edellisessä viestissä totesinkin, entinen elämäni oli miehen roolin esittämistä ja pirun hyvä näyttelijä taisin ollakin. Nykyinen elämäni ei ole rooli vaan todellista elämää.

    Äänestä

  • roolipeikko kirjoitti:

    Rooli on täsmälleen niinkuin sen ulkopuoliset lukee. Jos sinut luetaan mieheksi, olet "miehen roolissa".
    Ajatuksenjuoksu voi olla ihan mitä vaan.

    niin monet "brassailevat" sillä että elivät tutkimusten aikana kuin kuka tahansa nainen jne.? Tosiasiassa ehkä 1/100 miehestä on sellainen että vaikuttaa ääntä ja kaikkea myöten naiselta naisenvaatteissa.

    Äänestä

  • niin miten ihmeessä kirjoitti:

    niin monet "brassailevat" sillä että elivät tutkimusten aikana kuin kuka tahansa nainen jne.? Tosiasiassa ehkä 1/100 miehestä on sellainen että vaikuttaa ääntä ja kaikkea myöten naiselta naisenvaatteissa.

    Mikä estää elämästä kuin kuka tahansa nainen vaikka ääni ei olisikaan naisellista viserrystä. Ei ollut minullakaan, mutta ei ollut este sille että muut ihmiset olettivat naiseksi. Monella naisella on matala miehinen ääni, eikä heitäkään epäillä miehiksi tai transihmisiksi. Kyllä jo tutkimusvaiheessakin pystyy elämään täysin naisena (ja miehenä sukupuolesta riippuen).

    Äänestä

  • esteenä? kirjoitti:

    "Monella naisella on matala miehinen ääni, eikä heitäkään epäillä miehiksi tai transihmisiksi."

    Kylläpäs muuten epäillään. Tunnen henk. koht. pitkiä tai muuten "miehisiä" cisnaisia joita on epäilty mieheksi useasti, etenkin jos he ovat pukeutuneet miehisesti. Varsinainen transuttelu on taas harvinaisempaa sitä tapahtuu vain sellaisille jotka näyttävät transvestiiteiltä.

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    "Tunnen henk. koht. pitkiä tai muuten "miehisiä" cisnaisia joita on epäilty mieheksi useasti, etenkin jos he ovat pukeutuneet miehisesti."

    Siinähän on pitkälti oma syy jos luullaan mieheksi. Pitäisi noudattaa pitkien transnaisten ohjetta, että pukeutuu tavanomaista naisellisemmin ettei luultaisi mieheksi. Jos iso ja miehinen nainen pukeutuu naisellisesti ja viitsii käyttää meikkejä niin ei yleensä luulla mieheksi. Kyllä miehestäkin saadaan kohtalaisen hyvän näköinen nainen pelkästään meikkaamalla, miksei siis naisestakin. Mutta olen minäkin nähnyt usein isoja naisia jotka ovat hankkineet vaatteensa ja kenkänsä miesten osastolta, osittain pakosta kun naisten puolelta ei ole löytynyt tarpeeksi suuria kokoja.

    Äänestä

Monihan meistä on elänyt vuosikymmeniä väärässä roolissa kolmesta syystä 1) hoitoja ei ollut 2) läheisille mieliksi 3) peläten lopputulosta.
Mutta siinä olen samaa mieltä, että kun kerran on lähtenyt liikkeelle ja hakenut diagnoosin, on tilanne aivan toinen kuin ennen sitä.

Äänestä

Minulle vanhassa moodissa elämiseni oli pakkoa ja harmaata, väkisin ylläpidettyä kulissia, josta ei meinannut uskaltaa päästä eroon, kun mietti itsekseen seurauksia.

Ja sitten kun hyväksyin, että seuraukset tulevat olemaan todella katastrofaaliset taloudellisesti ja ihmissuhteilleni, mutta päänsisäisesti toisi rauhan - oli lopulta päätös pakollinen, rauhoittava, elämää voimauttava.

Olisin nimittäin kuollut jo nyt. Diagnoosini olisi ollut 'elämäänsä kyllästynyt ja pulssi 0'.

Tänään kuitenkin hengitän ilmaa ja etenen 'friikkinä nimenvaihtajana' saaden tasaisesti sekä hyväksyntää että tapaan ihmisiä, jotka eivät minusta pidä. Mutta sitähän se oli vanhassa moodissanikin!

En usko, että ketään ihmistä siedetään moodista riippumatta täysin sataprosenttisesti missään.

Suvaitsevaisuushan ei ole oma päänsisäinen ongelmani, vaan muiden päänsisäinen ongelma. Minun ongelmani onkin kestää se, että olin 32 vuotta väärässä moodissa ja siitä aiheutuneet itsesyytökset. Läheiseteni mielestä on kuitenkin tärkeintä, että elän ja voin hyvin.

Eli en oikeastaan halua ottaa kantaa, tekeekö joku oikein hakiessaan diagnoosin vai ei, elääkö ja missä moodissa elää. Mutta halusin tuoda sen näkökulman esille, että kun on rehellinen itselleen ja hyväksyy itsensä, niin kestää ihan mitä vaan tarvitsee kestää.

Naisena eläminen on minulle suuri kunnia ja itselleni ainoa oikea valinta. Muistokirjoitukseeni täytyy jäädä ainoastaan maininta, että elin elämäni itseeni tyytyväisenä. Tällöin minut tuntevat tietävät, että elin elämäni naisena ulkoisista, syntymässä hieman pieleen menneistä fyysisistä olosuhteista huolimatta, jotka korjattiin myöhemmin paremmin omakuvaani vastaaviksi.

Äänestä

Ranta on saanut sieltä korkeintaan psykoosilääkkeitä, jotka häneltä ovat nyt taas jääneet ottamatta. Ei tarvitse kovinkaan paljon hänen juttujaan lukea kun tulee siihen tulokseen, ettei tuo voi olla millään marginaalilla transsukupuolinen, tai ei ainakaan ennen kuin sekopäisyys on hoidettu pois.

Takalistojournalistille tietysti hän on transsukupuolinen, mutta ei kenellekään muulle.

Äänestä

meitä ihmisiähän on moneen junaan. Moni kuviteelee olevansa transsukupuolinen ja heitä helpottaa pelkkä diagnoosi. Siitä eteenpäin he eivät rohkene. Joku saa diagnoosin ja aloittaa hormonihoidot ja vasta sitten huomaa, ettei tulevat muutokset ulkoisessa habituksessa olekkaan hänelle hyväksi ja palaa entiseen elämäänsä kivutta. Harmi vaan, että ne jotka tietävät mitä ovat ja todella haluavat diagnoosin ja sen tuomat mahdollisuudet tulevaisuuden elämään, joutuvat jonottamaan näiden itsestään epävarmojen persoonien takia. Itse en ymmärrä heitä, jotka selvittelevät omaa sukupuoltaan siellä tutkimuksissa. Ei se tutkimusryhmä sitä kerro oletko sinä mies vai nainen. Sen kyllä pitäisi jokaisen tutkimuksiin hakeutuvan itse tietää.

Äänestä

Siis kaikkihan ovat sitä sukupuolta miksi syntyivät.

Äänestä
  • mutta tavikset luulee että sen voi tarkistaa housuihin kurkistamalla.

    Äänestä

  • henkilö joka kokee olevansa transsukupuolinen on mielestäsi aina sitä sukupuolta mihin hänet on syntymähetkellä määritelty? Mites sitten ne joiden sukupuoli on syntymähetkellä määrittelemätön? Ilmeisesti ne on sitten sukupuolettomia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

diagenos kirjoitti:

Minä olen kyllä ymmärtänyt niin, että transsukupuolisuuteen kuuluu se, että kaikin tavoin pyrkii olemaan oma itsensä eli elämään omakseen tuntemassaan roolissa. Tässä valossa tuntuu täydelliseltä paradoksilta se, että joku voi käydä vain hakemassa trassukupuolisuusdiagnoosin plakkariin ja ja jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Jokin ei siinä kyllä täsmää, elikkä väärä diagnoosi ilman muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu