Ulvilan surma:
Anneli Auer vapautui syytteistä
Tiistai 22.6.2010 klo 09.02 (päivitetty klo 09.08)
Satakunnan käräjäoikeus antoi hetki sitten päätöksen Ulvilan murhajutussa. Oikeus totesi Auerin syyttömäksi miehensä Jukka S. Lahden murhaan.
45-vuotiasta Aueria syytettiin Satakunnan käräjäoikeudessa miehensä murhasta. Oikeus vapautti hänet hetki sitten syytteistä. Auer päässee Turun vankilasta vapauteen aamupäivän aikana.
Jukka S. Lahti kuoli perheen kotona Ulvilassa 1. joulukuuta 2006. Auer soitti yöllä hätäkeskukseen ja ilmoitti tuntemattoman tappajan surmanneen hänen miehensä.
Poliisi etsi yli puolitoista vuotta Auerin antamiin tuntomerkkeihin sopivaa tappajaa. Vasta syksyllä 2008 tutkinnanjohtajan vaihduttua Auer joutui epäilyjen kohteeksi. Hänet vangittiin syksyllä 2009.
Oikeudenkäynti häntä vastaan käytiin tämän vuoden huhti-toukokuussa. Auer on kiistänyt surmanneensa miehensä ja puolustus vaati syytteen hylkäämistä.
Oikeus katsoi, ettei syyte tullut näytetyksi toteen ja vapautti Auerin. Oikeus totesi päätöksessään, että oikeudessa esitettyjen seikkojen perusteella Auer on voinut olla tekijä, mutta yhtä hyvin tekijä on voinut olla ulkopuolinen henkilö.
TIIA RANTALAINEN
[email protected]
-> Näin kirjoittaa siis TIIA RANTALAINEN
ja näin puolestaan kirjoittaa Iltasanomat Rami Mäkinen:
Anneli Auer todettiin syylliseksi - oikeus passitti mielentilatutkimukseen22.06.2010 09:01
Ulvilan murhasta syytetty Anneli Auer on todettu syylliseksi miehensä Jukka S. Lahden surmaan.
Satakunnan käräjäoikeus ei kuitenkaan vielä antanut lopullista tuomiota, vaan passitti Auerin välituomiolla mielentilatutkimukseen.
Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006.
Poliisi jäljitti pitkään perheen taloon yöllä tunkeutunutta ulkopuolista surmaajaa, kunnes viime vuonna epäilyksenalaiseksi joutui Auer.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Iltalehti teki katoamistempun, syyttömyysuutinen on kadonnut ????
nyt on että syyllinen molemmissa iltapäivälehdissä vaikka vielä äsken kirjoittivat eri lailla. ihme sekoilua
MTV kuuluttaja syyte Aueria vastaan Hylätty outooo....klo 9.06
Oli ilmeisesti monella lehdellä kiire päästä julkaisemaan tieto ensimmäisenä: http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194646071795/artikkeli/moni media mokasi aluksi uutisoinnissansa.html
Kertooko jotain median tasosta tässä maassa, jos ei saada nopeasti edes oikein asioita. Pienikin kiire, niin kaikki on pitkin honkia. Herättää kyllä luottamusta varsinkin painettua paskaa kohtaan. Onneksi edes muutama lehti sai nopeasti ulos mitä tapahtui.
perättömän jutun toimittaja saada aikamoisen muistutuksen jos ei potkuja.