Skepsis 2/2010

Homeopatiasta hyvin kirjoitettu juttu:
http://www.skepsis.fi/lehti/2010/2010-2-jarvinen2.html
78583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Tämähän on ihan pelleilyä koko juttu. Nyt pitäisi tulla joko lehdelle syyte valehtelusta tai sittne jutussa esiintyneille roistoille isot rangaistukset. MIksi poliisi ei puutu suureen puhallukseen?

Äänestä
  • onkin oikeassa homeopatiassa "se juttu", että kaikille valitaan oma ns. rakennelääke. Se ei voikaan olla kaikille sama. Esim. meillä mieheni ja poikamme kärsivät kumpikin voimaakkaasta siitepölyallergiasta ja saivat ihan eri lääkettä. Klassisen homeopatian mukaan annetaan vain yksi lääkeaine kerrallaan. Mun mielestä ns. moderni homeopatia, joka hoitaa oireenmukaisesti ei ole homeopatiaa vaan hakuammuntaa, eli samanlaista kuin koululääketiede. Perusteellinen haastattelu on erittäin tärkeä osa homeopaattista hoitoa, eikä lääkettä noin vain pidä heti määrätä. Sellainen ei ole oikeaa homeopatiaa eivätkä vastuulliset homeopaatit sitä haluakaan harrastaa, mutta joskus kuulemma asiakkaat haluavat heti jotain, eivät jaksa tai viitsi käydä haastattelussa ja odottaa oikeaa lääkettä ja ainahan ei ensimmäinen lääke edes auta tai ei auta täydellisesti vaan hoitoa voidaan joutua jatkamaan pitkäänkin.

    Poikamme allergia parani yhdellä lääkkeellä, yhdellä annoksella. Miehellä heti ensimmäisestä kerrasta tuli helpotusta, mutta vasta useamman lääkeannoksen jälkeen hän parani täysin. Moneen vaivaan olemme saaneet apua homeopatiasta, mutta pidän itse energiahoitoa vieläkin tehokkaampana. Ja helpompana. Aina sitä ei kuitenkaan voi käyttää ja niinpä on hyvä, että on valikoimissa useampia eri hoitomuotoja.

    Tuollaisella jutulla ei ole mitään arvoa. Jos nämä hömppälehden toimittelijat olisivat menneet kukin vaivoineen homeopaatin vastaanotolle ja ottaneet sitten saamansa lääkkeet ohjeiden mukaan ja tarpeen vaatiessa jatkaneet hoitoa ainakin vähän aikaa ja sitten kertoneet saivatko apua vai eivät, olisi jutulla jotain arvoa. Tällaisenaan jutun arvo on täysi 0.

    Äänestä

  • Hohhoijaa sentään kirjoitti:

    onkin oikeassa homeopatiassa "se juttu", että kaikille valitaan oma ns. rakennelääke. Se ei voikaan olla kaikille sama. Esim. meillä mieheni ja poikamme kärsivät kumpikin voimaakkaasta siitepölyallergiasta ja saivat ihan eri lääkettä. Klassisen homeopatian mukaan annetaan vain yksi lääkeaine kerrallaan. Mun mielestä ns. moderni homeopatia, joka hoitaa oireenmukaisesti ei ole homeopatiaa vaan hakuammuntaa, eli samanlaista kuin koululääketiede. Perusteellinen haastattelu on erittäin tärkeä osa homeopaattista hoitoa, eikä lääkettä noin vain pidä heti määrätä. Sellainen ei ole oikeaa homeopatiaa eivätkä vastuulliset homeopaatit sitä haluakaan harrastaa, mutta joskus kuulemma asiakkaat haluavat heti jotain, eivät jaksa tai viitsi käydä haastattelussa ja odottaa oikeaa lääkettä ja ainahan ei ensimmäinen lääke edes auta tai ei auta täydellisesti vaan hoitoa voidaan joutua jatkamaan pitkäänkin.

    Poikamme allergia parani yhdellä lääkkeellä, yhdellä annoksella. Miehellä heti ensimmäisestä kerrasta tuli helpotusta, mutta vasta useamman lääkeannoksen jälkeen hän parani täysin. Moneen vaivaan olemme saaneet apua homeopatiasta, mutta pidän itse energiahoitoa vieläkin tehokkaampana. Ja helpompana. Aina sitä ei kuitenkaan voi käyttää ja niinpä on hyvä, että on valikoimissa useampia eri hoitomuotoja.

    Tuollaisella jutulla ei ole mitään arvoa. Jos nämä hömppälehden toimittelijat olisivat menneet kukin vaivoineen homeopaatin vastaanotolle ja ottaneet sitten saamansa lääkkeet ohjeiden mukaan ja tarpeen vaatiessa jatkaneet hoitoa ainakin vähän aikaa ja sitten kertoneet saivatko apua vai eivät, olisi jutulla jotain arvoa. Tällaisenaan jutun arvo on täysi 0.

    Jos homeopatiaa myyvät henkilöt päästelevät keskenään ristiriitaisia juttuja, niin joku heistä valehtelee. Ongelma on siinä, että homeopaatit eivät ole koskaan suostuneet testaamaan myymiensä valmisteiden vaikuttavuutta. Ei näillä hyväuskoisilla hölmöillä voi oikeasti edes olla mitään tietoa toimivuudesta. Osa kaupustelijoista on suoranaisia huijareita, joiden idea on nyhtää hölmöiltä rahat pois. Se ainakin kävi ilmi.

    Menit muuten tössimään väitteen klassisesta homeopatiasta. Sen mukaan aina pitää hoitaa vain oireita, koska Hahnemannin mukaan oireiden takana ei ole mitään sairauksia. Nykyhomeopaattien harrastaman 'haastattelun' idea on tarjota pokalle vilpillinen tunne, että hänestä muka välitetään. Tästä kuuntelemisesta sitten nyhdetään kova hinta.

    Äänestä

  • joku raja kirjoitti:

    > Menit muuten tössimään väitteen klassisesta homeopatiasta. Sen mukaan aina pitää hoitaa vain oireita, koska Hahnemannin mukaan oireiden takana ei ole mitään sairauksia.....

    Tuossa linkissä homeopaatti itse esittelee homeopatiaa, myös tuloksia, jonka näkemys yllätys, yllätys, on täysin päin vastainen kuin skeposen tutkimattomat esitykset!

    http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=14935&cat=47&mw=Homeopatia

    Äänestä

  • homeopatiasta kirjoitti:

    Näitä vedättäjiä maailmalla piisaa. Ensin ei osata edes oman uskonlahkon opinkappaleita. Sitten aletaan törkeästi valehtelemaan, miten ihan hiv-positiivisetkin saadaan parannettua.

    Eikö missään tule sellaista moraalista rajaa, että valehtelu alkaisi häiritä huijaria itseään?

    Äänestä

  • aasiantuntija kirjoitti:

    > Eikö missään tule sellaista moraalista rajaa, että valehtelu alkaisi häiritä huijaria itseään?

    Koska skeponen katsoo peiliin, ja esittää tuon kysymyksen itselleen?

    Äänestä

  • moraali. kirjoitti:

    > Eikö missään tule sellaista moraalista rajaa, että valehtelu alkaisi häiritä huijaria itseään?

    Koska skeponen katsoo peiliin, ja esittää tuon kysymyksen itselleen?

    Mietis nyt itse. Jos suomalainen homeopaatti väittää, että 'Afrikassa' 'joku' parani HIVistä homeopatialla, niin onko väitteen esittäjä
    a) kyyninen huijari
    b) vähän yksinkertainen
    c) hieman sekaisin.

    Äänestä

  • homeopatiasta kirjoitti:

    > Menit muuten tössimään väitteen klassisesta homeopatiasta. Sen mukaan aina pitää hoitaa vain oireita, koska Hahnemannin mukaan oireiden takana ei ole mitään sairauksia.....

    Tuossa linkissä homeopaatti itse esittelee homeopatiaa, myös tuloksia, jonka näkemys yllätys, yllätys, on täysin päin vastainen kuin skeposen tutkimattomat esitykset!

    http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=14935&cat=47&mw=Homeopatia

    > Sen mukaan aina pitää hoitaa vain oireita, koska Hahnemannin mukaan oireiden takana ei ole mitään sairauksia.....

    Jos sais hiukan tarkennusta tuohon esitykseesi.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    > Sen mukaan aina pitää hoitaa vain oireita, koska Hahnemannin mukaan oireiden takana ei ole mitään sairauksia.....

    Jos sais hiukan tarkennusta tuohon esitykseesi.

    No jos vaikka luet Hahnemannin pyhän teoksen Organon der Heilkunst. Kuudennessa pykälässä tämä on selitetty. Sinä et tietenkään voinut asiaa tietää, koska pelkästään teeskentelet kannattavasi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoiluhoitoja, joita todellisuudessa et edes tunne.

    Mahtaa tuntua tyhmältä, kun jälkikäteen googlettelet, mitä ne tarkoittavat ja hoksaat, että joudut puolustelemaan ihan ääliömäisiä juttuja.

    Äänestä

  • hörhöpetteri kirjoitti:

    Onkohan käynyt jälleen niin, kuten tavallista, että skeponen on ymmärtänyt lukemansa juuri päin vastoin kuin on kirjoitettu?
    Lukihäiriö?

    Tutkipa vaikka tuosta linkistä mitä siinä aiheesta kerrotaan!

    http://www.kuntolehti.com/main.php?type=news2&news=250&newsTempl=kirjasto_terveys

    Äänestä

  • Minusta tuntui ihan samalle kun isoveli kertoi , ettei Joulupukkia ole olemassa.Seuraava Jouluna tunnistin itse, eno se olikin, eikä mikään Joulupukki.Vituttaa vieläkin kun Joulupukkia ei ole olemassa. Joiduin hankkimaan kaikki lahjat lapsille itse parikymmentä vuotta. Voi kun homeopatiakin olisikin totta.

    Äänestä

  • hpaattien moraali kirjoitti:

    Mietis nyt itse. Jos suomalainen homeopaatti väittää, että 'Afrikassa' 'joku' parani HIVistä homeopatialla, niin onko väitteen esittäjä
    a) kyyninen huijari
    b) vähän yksinkertainen
    c) hieman sekaisin.

    >Mietis nyt itse. Jos suomalainen homeopaatti väittää, että 'Afrikassa' 'joku' parani HIVistä homeopatialla, niin onko väitteen esittäjä
    a) kyyninen huijari
    b) vähän yksinkertainen
    c) hieman sekaisin.<

    Oikea vastaus on, että jokainen normaalihoksottimilla varustettu tietää homeopatian hyvät parantumistulokset. Ainoastaan medikalisaation kaupparatsut, pseudotieteilijä-skepot, kiistävät sen päivänselvän faktan, että homeopatia on erittäin hyvin toimiva hoitomuoto.

    Äänestä

  • Kylläpä osasit kaivaa vastenmielisen esimerkin homeopaattien kieroilusta. Edustaako tämä ammattikunnan yleistä moraalia vai onko pelkkä poikkeus linjasta?

    Äänestä

  • " http://www.luontaisnetti.fi/artikkelit_juhankorvat.htm "

    Erinomainen artikkeli homeopatian saavutuksista:

    "- Juhalta oli katoamassa kuulo. Lääkärien oli määrä leikkauksella ottaa aivokalvosta pala ja tehdä siitä tärykalvo, mutta onneksi operaatiota ei tarvittu. Homeopaatti Merja Lindströmin neuvojen ansiosta Juhan kuulo on jo täysin normaali. Lääkäri ei voinut muuta kuin ihmetellä ja todeta, että luonto on parantanut pojan korvat!"

    Äänestä

  • lääkärinkin kirjoitti:

    " http://www.luontaisnetti.fi/artikkelit_juhankorvat.htm "

    Ensin ajattelin, että Skepsiksen juttu oli vähän asenteellinen, mutta kyllä nämä sinun kaivamat saastat ovat oksettavinta rahastusta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Onko tällainen liike oikeasti olemassa vai onko tämä joku läpällä tehty sivu?

    Äänestä

  • käärmeöljyn kauppaa kirjoitti:

    Ensin ajattelin, että Skepsiksen juttu oli vähän asenteellinen, mutta kyllä nämä sinun kaivamat saastat ovat oksettavinta rahastusta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Onko tällainen liike oikeasti olemassa vai onko tämä joku läpällä tehty sivu?

    Onpa moraali karannut skepolla käsistä!

    Käytiin puhuttamassa myyjiä, eikä kukaan mennyt edes tutkimuksiin, saatikka kokeillut hoitoja ja sitten kuitenkin esitetään kaikenlaisia, skeposenlaisa esityksiä homeopatiasta.
    Tässä jälleen esimerkki niistä skepon aina vaatimista "tietellisistä tutkimuksista"!

    Äänestä

  • lääkärinkin kirjoitti:

    " http://www.luontaisnetti.fi/artikkelit_juhankorvat.htm "

    Erinomainen artikkeli homeopatian saavutuksista:

    "- Juhalta oli katoamassa kuulo. Lääkärien oli määrä leikkauksella ottaa aivokalvosta pala ja tehdä siitä tärykalvo, mutta onneksi operaatiota ei tarvittu. Homeopaatti Merja Lindströmin neuvojen ansiosta Juhan kuulo on jo täysin normaali. Lääkäri ei voinut muuta kuin ihmetellä ja todeta, että luonto on parantanut pojan korvat!"

    Höh. Aika tavallinen liimakorvatapaus. Aika parantaa, kunhan tulehdukset saadaan kuriin ja ilmastointi välikorvassa paranee. Vaurioita joudutaan joskus vielä korjailemaan leikkauksilla. Suurin moka tuossa oli siinä, ettei ollut seurattu tilaa ja se on pitkälti vanhempienkin vastuulla. Tärykalvon korjausleikkauksessa ei käytetä aivokalvoa. Minkähän vuoksi nämä hörhöt yrittävät aina vääristellä asioita?

    Äänestä

  • esitys kirjoitti:

    Onpa moraali karannut skepolla käsistä!

    Käytiin puhuttamassa myyjiä, eikä kukaan mennyt edes tutkimuksiin, saatikka kokeillut hoitoja ja sitten kuitenkin esitetään kaikenlaisia, skeposenlaisa esityksiä homeopatiasta.
    Tässä jälleen esimerkki niistä skepon aina vaatimista "tietellisistä tutkimuksista"!

    Varmaan luit jutusta, että homeopatiakaupustelijat olisivat itse olleet valmiita myymään uhreille ns. lääkkeitä heti ilman mitään tutkimuksia. Homeopaatin tutkimukset olisivat olleet muuten hyödyttömiä, sillä eri nimellä myytävien sokereiden vaikuttavuutta ei ole viitsitty tutkia. Niinpä ns. lääkkeen suosittelu on ihan sattumaan perustuvaa.

    Luontaisnetin kaltaiset tympeät esimerkit osoittavat, millaiseen piittaamattomuuteen ja julmuuteen jotkut yrittäjät ovat valmiita menemään, jotta saavat nyljettyä muutaman euron.

    Äänestä

Hyvä artikkeli. Kertoo selvästi, että kyse on vain uskomuksista.

Äänestä
  • Mutta siinähän skepukat ovat parhaimmillaan. Mitähän ihmettä yrittivät jutullaan todistaa? No, onneksi kukaan täysjärkinen ei moisia lärpäkkeitä lue. Mikähän mahtaa olla kyseisen "lehden" levikki? No, onhan siinäkin kai jotain hauskuutta kun itselleen ja omille kavereilleen kirjoittelee höpö-juttuja. Saa vähän lisää arvostusta egolleen ja vähän aikaa tuntuu olo taas hiukan paremmalta. Lisää vaan näitä linkkejä tänne naurettaviksi =D

    Äänestä

  • Skepo=Vitsi kirjoitti:

    Mutta siinähän skepukat ovat parhaimmillaan. Mitähän ihmettä yrittivät jutullaan todistaa? No, onneksi kukaan täysjärkinen ei moisia lärpäkkeitä lue. Mikähän mahtaa olla kyseisen "lehden" levikki? No, onhan siinäkin kai jotain hauskuutta kun itselleen ja omille kavereilleen kirjoittelee höpö-juttuja. Saa vähän lisää arvostusta egolleen ja vähän aikaa tuntuu olo taas hiukan paremmalta. Lisää vaan näitä linkkejä tänne naurettaviksi =D

    Hoidettu nosti viimeinkin kissan pöydälle. Niin kauan kuin epävirallisten hoitopalvelujen tuottajien järjestöissä, messuilla ja tilaisuuksissa sallitaan homeopaattien kaltaisten rikollisten toiminta, ei muillakaan ole mahdollisuutta saavuttaa mitään uskottavuutta. Oma pesä pitää siivota ja sanoa rikollisille reilusti hei hei.

    Äänestä

"Homeopatia ja raskaus

Raskauden aikaisia vaivoja voi ja tuleekin hoitaa homeopatialla erityisesti, jos ne hankaloittavat äidin elämää.

Kudosvaurioiden vähenemiseen ja verenvuodon estämiseen voi ottaa Arnicaa matalassa potenssissa synnytyssairaalan lähtiessä tai muutaman päivän ajan ennen ja jälkeen synnytyksen. Kohdun koliikkimaisten synnytyssupistusten aiheuttamien kipujen ja vaivojen lievittämiseen voi ottaa Caulophyllumia.

Synnytyksen ja pelon hoito homeopatialla

Homeopaattisi voi koota sinulle kokonaiskuvasi perusteella ensiapupaketin mukaan synnytykseen. Avustajasi voi huolehtia lääkkeiden antamisesta synnytyksen aikana.

Homeopatian kahta yleisimmin käytettyä lääkeainetta käyttivät jo Pohjois-Amerikan intiaanit auttamaan ja helpottamaan synnyttävää naista. Näitä ovat Cimicifuga ja Caulophyllum.

Cimicifugaa voidaan käyttää, kun synnytys alkaa hyvin, mutta yhtäkkiä supistukset harvenevat, kohdunsuun avautuminen pysähtyy ja supistuksen loppuvat. Tällaisessa tilanteessa Cimicifuga annettuna kielen alle saattaa usein synnytyksen loppuun hyvinkin nopeasti.

Caulophyllumia taas voidaan käyttää, kun supistukset ovat kovia, lyhyitä ja tehottomia. Synnyttäjä ja kohtu väsyvät. Synnyttäjä saa kylmänväristyksiä ja voi tuntea sisäistä vapinaa. Kohdunkaula on paksu ja kohdunsuu pysyy tiukasti kiinni tai pehmenee ja avautuu erittäin hitaasti. Tällöin Caulophyllum antaa synnyttäjälle lisää voimia ja auttaa pehmentämään kohdunsuuta.

Chamomilla auttaa, kun supistukset ovat sietämättömät ja kramppaavat, tai kun supistukset ovat epäsäännölliset ja tuntuvat reisiin saakka.

Kun synnyttäjällä on levoton olo, hänellä on perhosia vatsassa ja hän tärisee, Gelsemium auttaa.

Homeopatiasta löytyy apu myös silloin, jos synnyttäjä on pelokas, levoton tai huolestunut.

Synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeen on hyvä ottaa Arnicaa nopeuttamaan toipumista. Jos olo on hyvin väsynyt, kipeä, joka paikkaa särkee ja sänky tuntuu kovalta, pari annosta Arnicaa matalassa potenssissa auttaa.

Jos synnytys on aiheuttanut shokin, mielenkuohun tai pelkoja ja unettomuutta, annos Aconitumia tuo avun.

Jos synnytys on edennyt hitaasti ja kudokset ovat joutuneet kovaan venytykseen, rakko on ylipingottunut eikä kykene virtsaamaan, annos Causticumia auttaa.

Homeopatia auttaa myös synnytyksessä paljon verta menettänyttä äitiä toipumaan.

Jos lapsi on syntynyt keisarileikkauksella, kivunlievitykseen voi ottaa Hypericumia; leikkaushaavaa voi huuhtoa keitettyyn, jäähdytettyyn veteen laimennetulla Hypericum-uutteella.

Homeopatiasta löytyy apu lukuisiin pieniin ja isompiin vaivoihin. Jos käytät itsehoitolääkkeitä, käytä vain matalia potensseja (D6, D12 tai C6).

Homeopatia auttaa myös imetysongelmissa ja vaippaihottumasta koliikkiin, korvatulehduksista nivustyriin - kaikkee tähän löytyy apua kokeneen homeopaatin luota."

http://www.aktiivinensynnytys.fi/artikkelit.php?artikkelinr=21

Äänestä
  • Kyllä raskaus saa alkunsa ihan muusta kuin homeopatian käytöstä.

    Intiaanit eivät muuten käyttäneet homeopatiaa synnytyksissä.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Kyllä raskaus saa alkunsa ihan muusta kuin homeopatian käytöstä.

    Intiaanit eivät muuten käyttäneet homeopatiaa synnytyksissä.

    Mutta mistä saa alkunsa skepoilu?

    Äänestä

  • vain. kirjoitti:

    Mutta mistä saa alkunsa skepoilu?

    Lapsuuden traumoista, henkisistä ongelmista, pätemisen tarpeesta?

    Äänestä

  • Itse olen synnyttänyt kolme lasta täysin luomusti. Kauhulla kuuntelin muiden äitien kertomuksia synnytyksistä: oli repeämiä, keisarileikkauksia, imukuppeja, runsaita verenvuotoja, kipulääkityksiä jos jonkinmoisia ja niistä seuranneita ongelmia kuten toispuoleista puutumista, rajuja päänsärkyjä, oksentelua ja mikä pahinta: vauvalle ongelmia, monet vauvat jouduttiin laittamaan suoraan happikaappiin. Kauheaa. On hyvä, että on mahdollisuus esim. keisarileikkauksiin, on lääkkeitä joilla verenvuoto voidaan tyrehdyttää, mutta...uskon että monet ongelmat saavat alkunsa itseasiassa näistä lääketieteellisistä toimenpiteistä. Synnytykseen kun ei pitäisi puuttua jos ei ole mitään ongelmaa. Kipu ei ole ongelma ja sitä voidaan tehokkaasti lievittää luonnonmukaisesti. Avautumisvaihetta voidaan helpottaa ja hieman nopeuttaa jne.

    Kätilöt olivat omissa synnytyksissäni todella hienosti tukena; eivät tarjonneet kivunlievitystä ja kaikki eteni toiveitteni mukaan. Jäi ihanat muistot ja itseluottamukseni kasvoi. Lapset ovat olleet alusta lähtien terveitä ja rauhallisia. Voi tietysti johtua myös pitkästä imetyksestä ja melkoisen luonnonmukaisesta elämäntavastakin. Kukaan lapsistamme ei ole koskaan käynyt lääkärissä minkään sairauden takia. kaikki on hoidettu luonnonmukaisesti mm. homeopatialla.

    Homeopatia on upea asia. Ja niin on monet muutkin hoidot kuten vyöhyketerapia, yrttilääkintä ja energiahoito. Uskon, että jonain päivänä nykyinen ns. lääketiede asettuu omalle paikalleen, eli yhdeksi osaksi kokonaisvaltaista hoitoa. Lääkkeitä ja leikkauksiakin joskus tarvitaan. Paljon vähemmän vain kuin nykyään.

    Äänestä

  • siitä ne on tehty kirjoitti:

    Lapsuuden traumoista, henkisistä ongelmista, pätemisen tarpeesta?

    Tuommoisia kirjoittelet skeposten kehittelemällä tietokoneellasi. Sinunkin on helevetin helppo siellä kirjoitella kaikkea paskaa, kun saat vaivoihisi kutakuinkin ilmaisen hoidon ja toiset ( ei sinunlaisesi) ovat rakentaneet ympärillesi yhteiskunnan , joka hyväksyy myös sinunlaiset vapaamatkustajat.

    Äänestä

  • on hörhöt tehty kirjoitti:

    >Tuommoisia kirjoittelet skeposten kehittelemällä tietokoneellasi.

    Olen aivan varma etteivät skepot kehitelleet tietokonetta. Päinvastoin!
    Skepot oli niitä jotka väittivät, ettei maailmassa ole tarvetta kuin viidelle tietokoneelle (IBM:n pääjohtaja).
    Taas tuli yksi piste mielenhäiriösi piikkiin.

    >Sinunkin on helevetin helppo siellä kirjoitella kaikkea paskaa, kun saat vaivoihisi kutakuinkin ilmaisen hoidon ja toiset ( ei sinunlaisesi) ovat rakentaneet ympärillesi yhteiskunnan , joka hyväksyy myös sinunlaiset vapaamatkustajat.

    Minä en hyväksy vapaamatkustajia (mm. somaliloisia) ja sinun tulisi hakeutua hoitoon. Minä rakennan työkseni yhteiskuntaa ympärillesi, olen teollisuuden alalla töissä, lähinnä sähköenergian. Ikkunastani katselen tällaisia aikaansaannoksiani:
    http://www.sahkoala.fi/ajankohtaista/alanuutisia/fi_FI/160610_abbn_aurinkosahkovoimala/

    Millaista "meriittiä" sinä voit osaltasi tarjota, siis muita kuin valheellisia väitöksiä skepojen erinomaisuudesta?

    Äänestä

  • tuo skepo on pipi kirjoitti:

    Skepo, mutta sivullinen tässä keskustelussa.

    Keskustellaanko skepsismin ja tieteenhistorian suhteesta vaihtoehtoliikkeisiin tai paranormaaliin "tutkimukseen".
    Valitse sinä aihe ja argumentoi. Minä poika vastaan ihan skeptikkona.

    Skeptisyys asuu tieteen teon ytimessä. Epäile, mallinna, testaa ja vielä senkin jälkeen epäile. Heitä sitten uusi teoriasi tieteen susilauman raadeltavaksi. Jos se siitä selviää hengissä, se selviää myös skepsismistä.
    IBM:n pääjohtajaa ei valita eikä koskaan ole valittu tieteellisin ansioin. Suuri osa tieteen tekijöistä ei kykene olemaan suurten konsernien johtajia ja kukaan tietämäni konsernijohtaja ei ole ollut eturivin tiedemies. Vaertauksesi ontuu kuin Rautavaaran Eerikson.

    Rekenna sinä sähkärinä yhteiskuntaa, mutta jätä tiede ja tieteenfilosofia niille, jotka siitä edes jotain tietävät ja ymmärtävät. Tietsikkasi perusteoriasta ja myös kehityksen tietellisestä ohjailusta ovat vastanneet skepot.

    Äänestä

  • yhvlfutfytdi kirjoitti:

    ” Skepo, mutta sivullinen tässä keskustelussa. ”

    Skepo. Pidät siis itseäsi yltiöempiristisen maailmankatsomuksen kannattajana, eli mitään, mitä nykytiede ei ihmisen kyvyistä tällä hetkellä tiedä, ei myöskään voi olla olemassa ja se täytyy kaikin keinoin kiistää ja pyrkiä todistamaan olemattomaksi. Tämä on keskeisin skepoilun argumentoinnissa, johon kuuluu valehtelu, vääristely ja olemattomien tai tarkoitushakuisten ns. tieteellisten tutkimusten käyttäminen todisteina oman mielipiteen ja uskon vahvistamiseksi.

    Skepoilu poikkeaa hyvin voimakkaasti terveestä epäilystä ja totuuden etsinnästä, ollen kannattajilleen pyhä, jota ei voi, eikä pidä arvostella. Tämä tyypillinen uskonnollinen asenne on nähtävissä kaikessa skeposten kirjoituksissa ja toimissa, koskien ihmisen olemusta.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Et näköjään ymmärrä yhtään mitään sen paremmin skepsismistä kuin tieteestäkään. Kuinka joku voi olla oikeasti noin pihalla asiasta, josta kirjoittaa. Olet melko säälittävä patologisessa kateudessasi ja vihassasi.
    Mene ihmeessä liittymään uuteen Kopernikukseen. Siellä on varmaan mieleisiäsi skepoja.

    Äänestä

  • y7fot6di65s kirjoitti:

    Teepä itsellesi seuraava kysymys ja vastaa siihen rehellisesti. Miten suhtaudut ystävääsi tai työtoveriisi, jota olet pitänyt normaalina, samoin skeptisesti ajattelevana ja mielestäsi järkevänä kanssaihmisenä, joka on käynyt syystä taikka toisesta energiahoidossa ja kertoo mielestäsi uskomattomista kokemuksistaan, joita olet pitänyt tähän asti mielikuvituksen tuotteena.

    Vastauksestasi riippuu oletko skeposesti ajatteleva, vai skeptikko, joka kiinnostuu asiasta laittamatta sitä suoralta kädeltä huuhaa viitekehyksen alle. Skeptikon ajatteluun ei kuulu uskonnon kaltainen asenteellisuus, jota skeposten teot ja kirjoitukset hyvin ilmentävät.

    Äänestä

  • yhvlfutfytdi kirjoitti:

    Skepo, mutta sivullinen tässä keskustelussa.

    Keskustellaanko skepsismin ja tieteenhistorian suhteesta vaihtoehtoliikkeisiin tai paranormaaliin "tutkimukseen".
    Valitse sinä aihe ja argumentoi. Minä poika vastaan ihan skeptikkona.

    Skeptisyys asuu tieteen teon ytimessä. Epäile, mallinna, testaa ja vielä senkin jälkeen epäile. Heitä sitten uusi teoriasi tieteen susilauman raadeltavaksi. Jos se siitä selviää hengissä, se selviää myös skepsismistä.
    IBM:n pääjohtajaa ei valita eikä koskaan ole valittu tieteellisin ansioin. Suuri osa tieteen tekijöistä ei kykene olemaan suurten konsernien johtajia ja kukaan tietämäni konsernijohtaja ei ole ollut eturivin tiedemies. Vaertauksesi ontuu kuin Rautavaaran Eerikson.

    Rekenna sinä sähkärinä yhteiskuntaa, mutta jätä tiede ja tieteenfilosofia niille, jotka siitä edes jotain tietävät ja ymmärtävät. Tietsikkasi perusteoriasta ja myös kehityksen tietellisestä ohjailusta ovat vastanneet skepot.

    >Keskustellaanko skepsismin ja tieteenhistorian suhteesta vaihtoehtoliikkeisiin tai paranormaaliin "tutkimukseen".

    Ei kiinnosta, valitan.

    >Valitse sinä aihe ja argumentoi. Minä poika vastaan ihan skeptikkona.

    Ei huvita. Ei edes kuulu palstan aihepiiriin keskustella skeptikoista.

    En ymmärrä miksi puhut että skeptikon pitäisi olla tiedemies?

    >Rekenna sinä sähkärinä yhteiskuntaa, mutta jätä tiede ja tieteenfilosofia niille, jotka siitä edes jotain tietävät ja ymmärtävät.

    En ole ajatellutkaan olevani tiellä tuossa.

    Olen itsekin skeptikko. En kuitenkaan skepsis ry:n jäsen, mutta eihän skeptikkona oleminen sitä vaadi.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Teepä itsellesi seuraava kysymys ja vastaa siihen rehellisesti. Miten suhtaudut ystävääsi tai työtoveriisi, jota olet pitänyt normaalina, samoin skeptisesti ajattelevana ja mielestäsi järkevänä kanssaihmisenä, joka on käynyt syystä taikka toisesta energiahoidossa ja kertoo mielestäsi uskomattomista kokemuksistaan, joita olet pitänyt tähän asti mielikuvituksen tuotteena.

    Vastauksestasi riippuu oletko skeposesti ajatteleva, vai skeptikko, joka kiinnostuu asiasta laittamatta sitä suoralta kädeltä huuhaa viitekehyksen alle. Skeptikon ajatteluun ei kuulu uskonnon kaltainen asenteellisuus, jota skeposten teot ja kirjoitukset hyvin ilmentävät.

    Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?

    Äänestä

  • Valinnanvapaus!!! kirjoitti:

    Itse olen synnyttänyt kolme lasta täysin luomusti. Kauhulla kuuntelin muiden äitien kertomuksia synnytyksistä: oli repeämiä, keisarileikkauksia, imukuppeja, runsaita verenvuotoja, kipulääkityksiä jos jonkinmoisia ja niistä seuranneita ongelmia kuten toispuoleista puutumista, rajuja päänsärkyjä, oksentelua ja mikä pahinta: vauvalle ongelmia, monet vauvat jouduttiin laittamaan suoraan happikaappiin. Kauheaa. On hyvä, että on mahdollisuus esim. keisarileikkauksiin, on lääkkeitä joilla verenvuoto voidaan tyrehdyttää, mutta...uskon että monet ongelmat saavat alkunsa itseasiassa näistä lääketieteellisistä toimenpiteistä. Synnytykseen kun ei pitäisi puuttua jos ei ole mitään ongelmaa. Kipu ei ole ongelma ja sitä voidaan tehokkaasti lievittää luonnonmukaisesti. Avautumisvaihetta voidaan helpottaa ja hieman nopeuttaa jne.

    Kätilöt olivat omissa synnytyksissäni todella hienosti tukena; eivät tarjonneet kivunlievitystä ja kaikki eteni toiveitteni mukaan. Jäi ihanat muistot ja itseluottamukseni kasvoi. Lapset ovat olleet alusta lähtien terveitä ja rauhallisia. Voi tietysti johtua myös pitkästä imetyksestä ja melkoisen luonnonmukaisesta elämäntavastakin. Kukaan lapsistamme ei ole koskaan käynyt lääkärissä minkään sairauden takia. kaikki on hoidettu luonnonmukaisesti mm. homeopatialla.

    Homeopatia on upea asia. Ja niin on monet muutkin hoidot kuten vyöhyketerapia, yrttilääkintä ja energiahoito. Uskon, että jonain päivänä nykyinen ns. lääketiede asettuu omalle paikalleen, eli yhdeksi osaksi kokonaisvaltaista hoitoa. Lääkkeitä ja leikkauksiakin joskus tarvitaan. Paljon vähemmän vain kuin nykyään.

    > Homeopatia on upea asia. Ja niin on monet muutkin hoidot kuten vyöhyketerapia, yrttilääkintä ja energiahoito. Uskon, että jonain päivänä nykyinen ns. lääketiede asettuu omalle paikalleen, eli yhdeksi osaksi kokonaisvaltaista hoitoa. Lääkkeitä ja leikkauksiakin joskus tarvitaan. Paljon vähemmän vain kuin nykyään.

    Oletpa huono potilas!

    Onko skeposen niin hyvät ja "tieteelliset" ohjeet menneet aivan hukkaan, etkä edes järjestä sitä skeposen aina peräänkuuluttamaa rahaakaan oikeisiin osoitteisiin?

    Äänestä

  • rahat pois kirjoitti:

    Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?

    Jos olet tuo jolle EKP kysymyksensä osoitti, niin mikset vastaa? Yksinkertainen kysymys, johon on helppo vastata. Kerro myös samalla OMAT kokemuksesi energiahoidosta, niitä sinulla varmastikin on lukuisia. Ellet näihin pysty vastaamaan, lienee parasta ettet sotkeennu aiheisiin joista et tiedä mitään. Mutu-pohjalla keskusteleminen on näet melko naurettavaa. Onhan sekin tietysti arvokasta, huumorihan on tärkeää =D

    Äänestä

  • Ex-skepoilija kirjoitti:

    >Mutu-pohjalla keskusteleminen on näet melko naurettavaa.

    Tällä palstalla kaupallinen palveluntarjoaja EKP on itse myynyt hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei ole olemassa mitään näyttöä. Ainoastaan hänen henkilökohtainen mutu-tuntumansa.

    Äänestä

  • kansannarauttaja kirjoitti:

    >Mutu-pohjalla keskusteleminen on näet melko naurettavaa.

    Tällä palstalla kaupallinen palveluntarjoaja EKP on itse myynyt hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei ole olemassa mitään näyttöä. Ainoastaan hänen henkilökohtainen mutu-tuntumansa.

    Miten kukaan voi keskustella aiheesta josta ei tiedä mitään ja lisäksi ei edes ymmärrä yksinkertaisia kysymyksiä? En ole kyllä EKP:n mainoksia tällä palstalla nähnyt. Laitatko linkin jossa hän myy tuotettaan? Voihan näet olla, että on mennyt multa ohi silmien. Se mitä EKP kirjoittaa energiahoidosta on kyllä täyttä asiaa. Koskettamatta tapahtuva jäsenkorjaus onnistuu myös minun tuntemaltani energiahoitajalta ja monilta jotka pitävät käsiään asiakkaan kipeissä tai hoitoa tarvitsevissa kehon kohdissa. Tuohan on se maailman vanhin parannusmenetelmä, ei mikään "uutuus hoitotuote" joksi yrität sen vääntää.

    "Laitatko linkin jossa hän myy tuotettaan?"

    Vai tämmöinen veivaus. Mitäpä jos jokainen palveluntarjoaja ostaisi itse mainostilaa tuotteelleen. Tietysti olisi hyvä ensin tsekata, onko parantelutuotteella mitään parantavaa vaikutusta.

    Äänestä

  • potilas. kirjoitti:

    > Homeopatia on upea asia. Ja niin on monet muutkin hoidot kuten vyöhyketerapia, yrttilääkintä ja energiahoito. Uskon, että jonain päivänä nykyinen ns. lääketiede asettuu omalle paikalleen, eli yhdeksi osaksi kokonaisvaltaista hoitoa. Lääkkeitä ja leikkauksiakin joskus tarvitaan. Paljon vähemmän vain kuin nykyään.

    Oletpa huono potilas!

    Onko skeposen niin hyvät ja "tieteelliset" ohjeet menneet aivan hukkaan, etkä edes järjestä sitä skeposen aina peräänkuuluttamaa rahaakaan oikeisiin osoitteisiin?

    Nyt tässä on sattunut semmoinen väärinkäsitys, että homeopatia, vyöhykkeily, yrttivedätys ja energiahoitelu eivät ole terveydenhoitoa ollenkaan. Siksipä ostajaksi joutuneella uhrilla ei ole potilaan asemaa ja oikeuksia.

    Äänestä

  • hörhömainosta kirjoitti:

    "Laitatko linkin jossa hän myy tuotettaan?"

    Vai tämmöinen veivaus. Mitäpä jos jokainen palveluntarjoaja ostaisi itse mainostilaa tuotteelleen. Tietysti olisi hyvä ensin tsekata, onko parantelutuotteella mitään parantavaa vaikutusta.

    Eihän sinun kanssasi voi mitenkään keskustella kun et vastaa mihinkään. Onko ymmärryksesi tosiaan noin rajallinen, ettet kykene ymmärtämään selkeitä kysymyksiä? Vai etkö vain osaa vastata? Vai etkö halua? Niin kauan kuin keskustelusi taso on tuollaista hölynpölyn kierrätystä voit mennä jonnekin muualle purkamaan kateuttasi ja kaunaasi.

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    Nyt tässä on sattunut semmoinen väärinkäsitys, että homeopatia, vyöhykkeily, yrttivedätys ja energiahoitelu eivät ole terveydenhoitoa ollenkaan. Siksipä ostajaksi joutuneella uhrilla ei ole potilaan asemaa ja oikeuksia.

    Kerropa niistä tarkemmin.
    Aihe kiinnostaa monia!

    Äänestä

  • ja oikeudet kirjoitti:

    Kerropa niistä tarkemmin.
    Aihe kiinnostaa monia!

    Potilaan asemaa ja oikeuksia koskevat kysymyksesi voit esittää terveydenhoitoa koskevilla keskustelupalstoilla. Tässä yhteydessä riittää todeta, että tämän palstan aiheena olevissa hoidoissa uhrit eivät ole potilaita vaan vapaasti uunotettavissa.

    Äänestä

  • laki ei suojele kirjoitti:

    Potilaan asemaa ja oikeuksia koskevat kysymyksesi voit esittää terveydenhoitoa koskevilla keskustelupalstoilla. Tässä yhteydessä riittää todeta, että tämän palstan aiheena olevissa hoidoissa uhrit eivät ole potilaita vaan vapaasti uunotettavissa.

    Täällähän sinä aihetta mainostatkin.
    Kerro nyt hyvä ihminen mikä onni ja autuus toisaalla odottaakaan!

    Äänestä

  • ihminen! kirjoitti:

    Sehän on todettu täällä "joitakin" kertoja aiemminkin. Tyhjää lätinää, totaalisen uunotettu lääketieteen uhri. Annetaan ressukan olla rauhassa ja nuolla haavojaan. Mutta ihan tosissaan jos olen, niin säälin tuota kaveria todellakin.

    Äänestä

  • ihminen! kirjoitti:

    Täällähän sinä aihetta mainostatkin.
    Kerro nyt hyvä ihminen mikä onni ja autuus toisaalla odottaakaan!

    Lakkaa höpisemästä. Palstalla esitettiin virheellinen väite uskomushoitojen uhrien asemasta. Korjasin sen verran, että huuhaahuijatut eivät ole potilaan asemassa.

    Jos uskomushoitelijoita oikeasti kiinnostaa, mitkä ovat potilaan oikeudet ja asema, niin siitä voi kysyä terveydenhoitopalstoilta. Vilpittömin mielin olevat voivat tietenkin myös googlettaa lain potilaan oikeuksista. Homeopaattien, eenrgiakanavien ja koskettelematta jäsnekorjailevien ei tietenkään tarvitse välittää tämmöisestä ollenkaan.

    Äänestä

  • vapaata riistoa kirjoitti:

    > Vilpittömin mielin olevat voivat tietenkin myös googlettaa lain potilaan oikeuksista. Homeopaattien, eenrgiakanavien ja koskettelematta jäsnekorjailevien ei tietenkään tarvitse välittää tämmöisestä ollenkaan.

    Se on kuten skeposen terveydenhoitokin.
    Kun googlettaa niitä tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksia, niin jopa olet hyvin hoidettu.
    Vielä googletat lain potilaan oikeuksista, niin ei ole mitään valittamistakaan!

    Ei vaiskaan.
    Kyllä täytyy käydä myös näyttäytymässä.
    Muistuttaahan skeponen maksuista lähes jokaisessa esityksessään.

    Äänestä

  • googlettaa kirjoitti:

    >Vielä googletat lain potilaan oikeuksista, niin ei ole mitään valittamistakaan!

    Ihme touhua. Oletko sinä kiinnostunut potilaan oikeuksista vai et? Jos olet, niin selvitä asia itsellesi joko sisälukutaidon avulla tai kysymällä jollain terveydenhoitopalstalla. Jos et ole, niin lakkaa sitten nassuttamasta. Mutta älä puhu huuhaan uhreista potilaina.

    Äänestä

  • oikeudet kirjoitti:

    "Kerropa niistä tarkemmin.
    Aihe kiinnostaa monia!"

    Lobbarilta ei asiallisia vastauksia saa, mutta tässä sinulle asiasta tietoa:

    http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydenhuolto/potilaan_oikeudet

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

    Kappas vain. Hörhö osasi itse googlettaa kerrankin oikean linkin. Mutta miksi piti vielä alkaa vinkumaan? Luepa nyt laista toinen pykälä, niin sinulle selviää, että huuhaassa koko laista ei tarvitse välittää mitään. Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin.

    Äänestä

  • tahallasi kirjoitti:

    >Vielä googletat lain potilaan oikeuksista, niin ei ole mitään valittamistakaan!

    Ihme touhua. Oletko sinä kiinnostunut potilaan oikeuksista vai et? Jos olet, niin selvitä asia itsellesi joko sisälukutaidon avulla tai kysymällä jollain terveydenhoitopalstalla. Jos et ole, niin lakkaa sitten nassuttamasta. Mutta älä puhu huuhaan uhreista potilaina.

    >Oletko sinä kiinnostunut potilaan oikeuksista vai et? Jos olet, niin selvitä asia itsellesi joko sisälukutaidon avulla tai kysymällä jollain terveydenhoitopalstalla. Jos et ole, niin lakkaa sitten nassuttamasta.

    Sisälukutaidollako potilaan oikeudet hoidetaan ja toteutuu?
    Nassuttakohan skeponen omiaan?

    Äänestä

  • vapaa riista kirjoitti:

    Kappas vain. Hörhö osasi itse googlettaa kerrankin oikean linkin. Mutta miksi piti vielä alkaa vinkumaan? Luepa nyt laista toinen pykälä, niin sinulle selviää, että huuhaassa koko laista ei tarvitse välittää mitään. Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin.

    "Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin."

    Viittaat tuossa ilmeisesti lääkepuoskarointiin, menee kyllä lääketiedepalstan aihepiiriin, mutta tässä aiheesta:

    "Väestössä havaittuihin terveydentilan muutoksiin voi kulloinkin käytetyillä lääkkeillä olla vaihtelevan suuruinen osuus. Tätä voidaan havainnollistaa edellä mainitulla tulehduskipulääkkeiden ja ruuansulatuskanavan yläosan verenvuotojen välisellä yhteydellä. Jos eri tutkimuksissa tulehduskipulääkkeitä käyttävien suhteellinen riski saada ruuansulatuskanavan vuoto verrattuna sellaisten riskiin, jotka eivät näitä lääkkeitä käytä, on 1,5–3,9-kertainen, se tarkoittaa, että tällaisen verenvuodon sattuessa tulehduskipulääkettä käyttävällä henkilöllä lääkkeen käytön ja verenvuodon välisen syy-yhteyden todennäköisyys on 33–74 %."

    "Bostonilaisessa tutkimuksessa 5–7 %:ssa suuren sairaalan sisätauti- ja kirurgisten osastojen hoitojaksoista esiintyi merkittävä lääkkeen haittavaikutus. Noin 1 % haittavaikutuksista johti potilaan kuolemaan ja 12 % oli henkeä uhkaavia. Merkillepantavaa on, että tekijät arvioivat 42 %:n henkeä uhkaavista ja 30 %:n kaikista havaituista haittavaikutuksista olleen ehkäistävissä. Lääkkeen haittavaikutuksen vuoksi hoitojakso piteni keskimäärin 2,2 päivää ja ehkäistävissä olevan haitan vuoksi keskimäärin 4,6 päivää.

    Yhdysvaltalaisia tutkimuksia koskevassa meta-analyysissä on arvioitu, että vuonna 1994 Yhdysvalloissa yli kahdella miljoonalla sairaalassa hoidetulla potilaalla on ollut vakava lääkkeen haittavaikutus ja että lääkkeet olisivat aiheuttaneet noin 100 000 kuolemaa. Lääkehaitat olisivat näin laskien 4.–6. yleisin kuolinsyy Yhdysvalloissa.

    Tanskalaisessa tutkimuksessa noin 8 %:lla yliopistosairaalan sisätautiosastolle otetuista potilaista sairaalahoitoon ottamisen syynä oli lääkkeen haittavaikutus; haitoista yli 50 %:n arveltiin olleen vältettävissä. Tässä aineistossa lähettävä lääkäri ei ollut epäillyt lääkkeen haittavaikutusta yli puolessa tapauksista.

    Suomen mittakaavaan siirrettynä edellä mainitut tulokset tarkoittaisivat, että lääkkeiden haittavaikutukset aiheuttaisivat täällä noin 100 000 sairaalahoitojaksoa ja sairaalahoidon aikana sattuneet haittavaikutukset lisäksi jopa 200 000 ylimääräistä hoitopäivää."

    http://www.oulunomahoito.fi/?page=3894967&id=sae27010

    Äänestä

  • vuodessa USA:ssa kirjoitti:

    >Viittaat tuossa ilmeisesti lääkepuoskarointiin

    Vaihtoehtoinen rehellisyyskäsityksesi teki taas tepposet. Mutta kerrataanpa:

    Terveydenhoidossa hoidettavana olevalla henkilöllä on potilaan oikeusasema. Potilaan oikeusaseman määrittely löytyy laista potilaan oikeuksista. Sen sijaan energiakanavien, hoemopaattien, niksauttelijoiden, Scio-hoitajien ja henkiparantajien uhriksi joutuneilla henkilöillä ei ole potilaan oikeusasemaa.

    Äänestä

  • hoitaa? kirjoitti:

    >Oletko sinä kiinnostunut potilaan oikeuksista vai et? Jos olet, niin selvitä asia itsellesi joko sisälukutaidon avulla tai kysymällä jollain terveydenhoitopalstalla. Jos et ole, niin lakkaa sitten nassuttamasta.

    Sisälukutaidollako potilaan oikeudet hoidetaan ja toteutuu?
    Nassuttakohan skeponen omiaan?

    >Sisälukutaidollako potilaan oikeudet hoidetaan ja toteutuu?

    Lukutaito auttaa selvittämään, mitkä ovat potilaan oikeudet ja milloin ne ovat voimassa. Jokainen homeopaatilla tai niksauttajalla käyvä asiakas osaa nyt varautua, että heillä ei ole potilaan oikeuksia.

    Äänestä

  • huuhaahuijaus jatkuu kirjoitti:

    >Viittaat tuossa ilmeisesti lääkepuoskarointiin

    Vaihtoehtoinen rehellisyyskäsityksesi teki taas tepposet. Mutta kerrataanpa:

    Terveydenhoidossa hoidettavana olevalla henkilöllä on potilaan oikeusasema. Potilaan oikeusaseman määrittely löytyy laista potilaan oikeuksista. Sen sijaan energiakanavien, hoemopaattien, niksauttelijoiden, Scio-hoitajien ja henkiparantajien uhriksi joutuneilla henkilöillä ei ole potilaan oikeusasemaa.

    Onkohan tuo skeponen onnistunut sulkeutumaan omaan kammioonsa, jossa lueskelee noista tutkimuksista ja tuloksista.
    Myös potilaslakia hän on innostunut tutkimaan.

    Koskahan tutkimisen innostus laajenee koskemaan myös esim. liikennesääntöjä ja -lakeja, jotka ovat myös tutkittu ja hyviksi havaittu?
    Nekin ovat oikein hyvät ja takaavat turvallisen liikenteen ja liikkumisen niin skeposelle, kuin hänen inhoamalle "hörhöllekin", niin kauan kun hän tutkii niitä siellä kammionsa hämärässä.
    Kaikki menee hienosti siihen asti, kun hän joutuu poistumaan kammionsa hämärästä kirkkaampaan reaalimaailmaan, jossa pelkkä tutkimusten ja sääntöjen lukeminen ei enää riitä eikä takaa luettua, luvattua turvallisuutta.
    Vasta lakien ja ohjeiden NOUDATTAMINEN voi estää kolarit ja onnettomuudet tai ainakin minimoida niiden esiintyminen!
    Siis skeposen on myös TOIMITTAVA ohjeiden ja lakien mukaan.
    Pelkkä ohjeiden lukeminen ja linkittäminen ei takaa turvallisuutta enää kammion ulkopuolella!
    Mutta taitaa olla aivan liian vaikeaa skeposen ymmärrettäväksi, jos aiheesta ei ole edes niitä tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksiakaan!

    Äänestä

  • ja laki kirjoitti:

    >Vasta lakien ja ohjeiden NOUDATTAMINEN voi estää kolarit ja onnettomuudet tai ainakin minimoida niiden esiintyminen!

    Jos nyt palataan palstan aiheeseen, niin vaihtoehtoilussa potilaslakia ei tarvitse noudattaa ollenkaan. Eli uhrin päälle saa ajaa suojatiellä ihan vapaasti.

    Äänestä

  • ei päde huuhaassa kirjoitti:

    >Vasta lakien ja ohjeiden NOUDATTAMINEN voi estää kolarit ja onnettomuudet tai ainakin minimoida niiden esiintyminen!

    Jos nyt palataan palstan aiheeseen, niin vaihtoehtoilussa potilaslakia ei tarvitse noudattaa ollenkaan. Eli uhrin päälle saa ajaa suojatiellä ihan vapaasti.

    Ohi meni.
    Skeposen ymmärrys ei riittänyt prbleeman ratkaisemiseen!

    Äänestä

  • vapaa riista kirjoitti:

    Kappas vain. Hörhö osasi itse googlettaa kerrankin oikean linkin. Mutta miksi piti vielä alkaa vinkumaan? Luepa nyt laista toinen pykälä, niin sinulle selviää, että huuhaassa koko laista ei tarvitse välittää mitään. Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin.

    "Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin."

    Tarkoitatko ettei näillä lääkepuoskaroinnin uhreilla ole lainsuojaa:

    "Nämä COX-2 inhibiittoreiksi kutsutut aineet, joita on muitakin kuin Vioxx, aiheuttavat veritulppia. Ongelma on ollut alusta asti kaikkien niiden tiedossa, jotka ovat ymmärtäneet prostagladiinien aineenvaihduntaa. Oli ilmiselvää, että uusi lääke oli selvä riski.

    Tehokkaan markkinoinnin ansiosta Vioxx levisi kulovalkean tavoin maailmaan ja täällä Suomessakin oli vaikea tavata nivelvaivasta jolle ei olisi määrätty Vioxx:ia.

    Sitten ilo pilattiin ja eräs David Graham niminen sinnikäs FDA:n tutkija totesi Vioxxin aiheuttaneen ennennäkemättömän katastofin. Lääkkeen aiheuttamiin sydänkohtauksiin oli menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, pahimman arvion mukaan yli 150 000 yksin omaan Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole tietenkään laskenut mitä lääke teki täällä Suomessa. Suomen viranomaiset eivät harrasta tämän tapaista tutkimusta sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat. Asiasta löytyy yksityiskohtaisempi artikkeli niin ikään Forbes -lehdestä, joka valitsi miehen jopa vuoden kasvoksi."

    http://www.forbes.com/2004/12/13/cx_mh_1213faceoftheyear.html

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=11&sivu=4

    Äänestä

  • USA:ssa kirjoitti:

    Ja tuohan on vain jäävuoren huippu. Muistan kun Vioxx-skandaali alkoi Suomessakin vuotaa julkisuuteen ja vielä siinä vaiheessa suomalaiset puoskarit (joita myös lääkäreiksi kutsutaan) olivat sitä mieltä "jotain haittoja on havaittu, mutta Suomessa potilaat voivat edelleen turvallisin mielin jatkaa Vioxxin käyttöä, sillä meillä ei ole havaittu näitä haittavaikutuksia". Suomessa sitä osataan pyöritellä sanoja ja väärennellä tilastoja oikein urakalla. Tuskin on edes Albaniassa aikoinaan harrastettu huijausta yhtä laajasti kuin täällä tollojen lampaiden maassa.

    Aivan loistavasti tosiaan sanottu tuo että Suomessa eivät viranomaiset harrasta tämän tapaista tutkimusta, sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat. Juuri noin se on. Tutkittavaa riittäisi näiden lääkehuijausten ja niiden aiheuttamien haittojen ja tuhansien kuolemien osalta, vaan ei...mietitään vaan mitä margariinia tänä vuonna sponssataan. Miltähän se tuntuu olla kansakunan virallinen Valehtelija? Miltä tuntuu olla vastuussa väärän tiedon levittämisestä? Väärän ruokavalion tuputtamisesta ja sen aiheuttamista sairauksista?

    Normaalilla ihmisellähän olisi mittavat omantunnon tuskat potaskan syöttämisestä, vaan ehei, nämä pomot ja tutkijat ja puoskari-lääkärit vaan tyytyväisenä naureskelevat partaansa lääketehtaiden palkitessa runsaskätisesti.

    Miten nämä skepot ilkeää olla tuossa Valehtelijoiden klubissa mukana? Vastenmielistä hännystelijöiden porukkaa. Sitä mietin joskus, että ovatko oikeasti noin tyhmiä vaiko maksusta tuota tekevät...

    Äänestä

  • USA:ssa kirjoitti:

    "Potilaan suoja ei ulotu puoskareiden uhreihin."

    Tarkoitatko ettei näillä lääkepuoskaroinnin uhreilla ole lainsuojaa:

    "Nämä COX-2 inhibiittoreiksi kutsutut aineet, joita on muitakin kuin Vioxx, aiheuttavat veritulppia. Ongelma on ollut alusta asti kaikkien niiden tiedossa, jotka ovat ymmärtäneet prostagladiinien aineenvaihduntaa. Oli ilmiselvää, että uusi lääke oli selvä riski.

    Tehokkaan markkinoinnin ansiosta Vioxx levisi kulovalkean tavoin maailmaan ja täällä Suomessakin oli vaikea tavata nivelvaivasta jolle ei olisi määrätty Vioxx:ia.

    Sitten ilo pilattiin ja eräs David Graham niminen sinnikäs FDA:n tutkija totesi Vioxxin aiheuttaneen ennennäkemättömän katastofin. Lääkkeen aiheuttamiin sydänkohtauksiin oli menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, pahimman arvion mukaan yli 150 000 yksin omaan Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole tietenkään laskenut mitä lääke teki täällä Suomessa. Suomen viranomaiset eivät harrasta tämän tapaista tutkimusta sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat. Asiasta löytyy yksityiskohtaisempi artikkeli niin ikään Forbes -lehdestä, joka valitsi miehen jopa vuoden kasvoksi."

    http://www.forbes.com/2004/12/13/cx_mh_1213faceoftheyear.html

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=11&sivu=4

    tai sitten hänellä on niin kova kiihko päällä, että ei ehdi järkeillä lukemaansa. Tai sitten osaaminen ei yksinkertaisesti riitä, kun ollaan ortopedian ulkopuolella.

    Graham arvioi ylimääräisten sydänkohtausten määrää. Heikkilä otti luvun, mutta väitti sen olevan kuolleiden määrä. Ammattitaitoinen lääkäri olisi hoksannut, että ne ovat eri asioita. Mainittu tapaus osoittaa, että terveydenhoidossa on toimiva valvonta ja tällaiset tulevat ilmi. Vaihtoehtoilussa ei tarvitse pitää asiakkaista mitään lukua ja heille voi myydä melkein mitä tahansa ilman että viranomaiset puuttuvat asioihin.

    Sinulle on jo aiemmin kerrottu, että Heikkilän esittämä luku on väärä, mutta päätit postata sen silti. Oliko kyseessä joku vaihtoehtoisen moraalin ilmentymä?

    Äänestä

  • taas sama juttu kirjoitti:

    "Amerikkalainen Merck-lääkeyhtiöon ilmoittanut vetävänsä pois markkinoilta Vioxx-tulehduskipulääkkeen, jota käytetään nivelrikon, nivelreuman ja akuutin kivun hoidossa.

    Uuden tutkimuksen mukaan Vioxx lisää sydän- ja aivoinfarktien vaaraa."

    http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2004/09/318922

    Äänestä

  • riskitekijä kirjoitti:

    Kun hörhöpetteri jää kiinni palturin esittämisestä, hänelle tulee kiire postata äkkiä linkkejä juttuihin, jotka ei vät varsinaisesti liity aiheeseen. Nolointa on, että ne ovat usein samaa makkelia, joka on ennenkin osoitettu virheelliseksi.

    Kerrotko, miksi postasit Heikkilän väitteen 150 000 kuolemasta, kun todellisuudessa arvio oli, että infarktien määrä olisi ollut 88000-139000, joista suurin osa ei olisi ollut kuolemaan johtavia? Onko vaihtoehtoinen rehellisyyskäsitys vallitseva normi huuhaan parissa vai eikö ortopedin koulutuksella tarvitse osata numeroita tai englantia?

    Vaihtoehtohuuhaan piirissä valvonta on edelleen olematonta, joten terveyden kannalta hyödyttömiä tai jopa vaarallisia tuotteita ja palveluja on markkinoilla koko ajan. Vaaralliseen toimintaan ei voida edes puuttua, koska keneltäkään ei voi viedä energiakanavan, niksauttajan tai homeopaatin titteliä.

    Äänestä

  • e-kanava kirjoitti:

    Eikö skeponen keksi muita aiheita, kuin jatkuvasti jankata tuota samaa aihetta, josta jo aikaisemminkin on muistanut kertoa monet kerrat?
    Ongelmat ovat siis kovin vähäiset skeposen tarkkailualueella.

    Koska tulee taas sen kuhnetus-jutun vuoro?

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Mitä kuhnejuttua tarkoitat? Radiossa jo Hänninen sanoi, että ei siinä mitään väärää tapahtunut. Ei sitä saa enää muistella.

    Äänestä

  • e-kanava kirjoitti:

    Kun hörhöpetteri jää kiinni palturin esittämisestä, hänelle tulee kiire postata äkkiä linkkejä juttuihin, jotka ei vät varsinaisesti liity aiheeseen. Nolointa on, että ne ovat usein samaa makkelia, joka on ennenkin osoitettu virheelliseksi.

    Kerrotko, miksi postasit Heikkilän väitteen 150 000 kuolemasta, kun todellisuudessa arvio oli, että infarktien määrä olisi ollut 88000-139000, joista suurin osa ei olisi ollut kuolemaan johtavia? Onko vaihtoehtoinen rehellisyyskäsitys vallitseva normi huuhaan parissa vai eikö ortopedin koulutuksella tarvitse osata numeroita tai englantia?

    Vaihtoehtohuuhaan piirissä valvonta on edelleen olematonta, joten terveyden kannalta hyödyttömiä tai jopa vaarallisia tuotteita ja palveluja on markkinoilla koko ajan. Vaaralliseen toimintaan ei voida edes puuttua, koska keneltäkään ei voi viedä energiakanavan, niksauttajan tai homeopaatin titteliä.

    ei se mitään jos tuli infarkti kun ei sentään kuollut! Pikku juttu ns. lääketieteen piirissä. Kyllä kuule ne vaaralliset tuotteet löytyy nimenomaan lääketieteen piiristä. Yleensä kihnutetaan hitaasti ihminen hengiltä, jotta saadaan maksimaalinen voitto lääketeollisuuden pyhälle lehmälle, mutta joskus sattuu tämmösiä vahinkojakin, että joitakin kymmeniä tai ehken satoja tuhansia kuolee ihan äkkiseltään. Montako kuoli Suomessa ko. myrkkyyn? Asia on varmasti tutkittu perinpohjin ja ao. henkilöille maksettu jättikorvaukset. Kuolemaa tosin ei voi rahalla korvata, mutta onhan sekin jotain että omaisille maksetaan korvauksia, jos on vaikka perheen pääasiallinen elättäjä mennyt manan majoille.

    Just tuommosia on ns. skepot: jätetään itse asia huomiotta eikä nähdä sitä inhimillistä kärsimystä, kunhan vaan nyt jotenkin pystyis puolustelemaan Rakasta Ystävää, Lääketeollisuutta, joka haluaa ihan vaan parasta kaikille ihmisille. Puhut täysin asian vierestä, jälleen kerran. Etkö näe vai etkö halua nähdä?

    Äänestä

  • Näkevä ja kuuleva kirjoitti:

    >ei se mitään jos tuli infarkti kun ei sentään kuollut!

    Ei infarkti ole pikkujuttu. Mutta ei ole myöskään pikkujuttu, että joku valehtelee 100 000 ihmistä kuolleeksi. Sellainen vie väitteen esittäjältä uskottavuuden aika äkkiä.

    Mutta kun vaihtoethoilupalstalla ollaan, niin kerropa, mitä vaihtoehtoista hoitoa sinä olisit suositellut näille kroonisille kipupotilaille. Paljonko olisi ollut kuolleisuus, jos mainitsemasi perheenelättäjät olisivat saaneet vaikkapa homeopatiaa, energiakanavointia tai enkeliterapiaa? Tajuat varmaan, että kuolleisuuden lisääntymisestä ei siinä tapauksessa olisi kukaan maksanut mitään korvauksia. Aiheesta ei olisi paljon dojotettu.

    > Mutta kun vaihtoethoilupalstalla ollaan, niin kerropa, mitä vaihtoehtoista hoitoa sinä olisit suositellut näille kroonisille kipupotilaille....

    Mitä skeponen suosittelee kroonisille kipupotilaille, ettei tarvitsisi turvautua niihin kertomiinsa vain "rahastaviin" vaihtoehtoisiin hoitoihin?
    Jostain kumman syystä kun krooniset kipupotilaat ovat nyt päässeet skeposen huolenpidon kohteeksi.
    Olisi toivottavaa että suositukset olisivat toimivia myös KÄYTÄNNÖSSÄ, ettei kovin monien kroonisten kipupotilaiden tarvitsisi itse lopettaa kipujansa ja kärsimyksiänsä oman käden kautta, kun muutakaan apua ei löydy, jo täysin kestämättömiksi kehittyneiden kipujen poistamiseksi.

    Kerropa joskus jotain asiaakin, ettei mene aina sinne "huuhaa" osastolle!

    Äänestä

  • seurattu kirjoitti:

    >ettei kovin monien kroonisten kipupotilaiden tarvitsisi itse lopettaa kipujansa ja kärsimyksiänsä oman käden kautta, kun muutakaan apua ei löydy, jo täysin kestämättömiksi kehittyneiden kipujen poistamiseksi.

    Ihan oikeasti hei. Koita nyt puhua ongelmistasi jonkun ammattiauttajan kanssa.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Oletko havainnut otsikoita, kun olet tullut näille sivuille?
    Tiedätkö mitä ne tarkoittaa?
    Nähtävästi se on sinulle aivan liian vaikeaa ymmärrettäväksi.
    Jos et edes sitä ymmärrä, niin voit hakeutua sivuille jotka vastaavat paremmin esityksiäsi, vai vastaako toistuvat esityksesi todellakin sitä asiaa ja aihetta jota jatkuvasti jankutat?

    Äänestä

  • jauhat? kirjoitti:

    Sinun toistuvat kirjoituksesi oman käden kautta lähtemisestä herättävät tiettyä huolta, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Olisiko viisaampaa, että et enää hengaisi uskomushoitajien liepeillä, kun sieltä ei apua tunnu löytyvän?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Realimaailma on skeposella päässyt pahasti hukkumaan.
    Se ei tiedosta edes alkeita siitä mitä ympärillä tapahtuu!

    Sitä se teettää kun tieto on kovin rajoittunutta, ja netistäkin vain ne määrätyt sivut ovat niitä "ainoita oikeita", joiden tieto miellyttää skeposta. Normaali havainnointi ympäiston tapahtumista on skeposelle täysin vierasta, jos se ei täytä skeposen kriteereitä.
    Niitä ei ole vaikka niihin "kompastuisikin"!

    Mainio inttäjä virtuaalimaailmoissaan tuo skeponen!

    Äänestä

  • rahat pois kirjoitti:

    Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?

    ” Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena? ”

    Näinhän siinä taas kävi, että skeposesti väistellään, kuten tavallisesti. Muutaman kysymyksen olen esittänyt tällä palstalla skepoille, saamatta vastausta niihin, mutta sitäkin enemmän skeposia kirjoituksia. Tähän en edes odottanut vastausta ja jokainen voi itse miettiä vaikkapa ajankuluksi, mikä ero skeptisesti ajattelevalla ja skepolla on. Pieneksi vihjeeksi voisi ajatella vertausta yöhön ja päivään, jolloin päivän valossa erottuu asioita paljon enemmän ja skeposesti hämärän rajamailla eläen nähdään kaikki vain musta valkoisena. Skeposet tavoilleen uskollisena eivät halua puhua asiasta, vaan mielellään kääntävät, vääntävät, vääristelevät keskustelun tarkoitushakuisesti asian viereen. Tämä on nähtävissä tälläkin palstalla skeposten kannanotoissa ja mitään konkreettista ei todellakaan voi käteen jäädä.

    Skepostelu ei edistä ihmisten terveyttä ja eihän se lienekään pääasia, vaan oman lipan kiillotus morkkaamalla muita ja sysäämällä seuraukset muiden kannettavaksi. Skeposesti on hyvä elellä, mutta se tulee kalliiksi kanssaihmisille heidän maksaessa viulut ja yhteiskunnan kontolle jäädessä orkesterin ylläpito. Onneksi on toista viulua soittavia, joiden ääni kantautuu tyventyvässä illassa yhä kauemmaksi ja yhä useampi liittyy mukaan kasvattaen aivan luontaisesti orkesterin vahvuutta.

    Äänestä

  • rahat pois kirjoitti:

    Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?

    "Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?"

    Viittaatko tuossa koululääketieteen hoitoihin, joista näyttöön perustuvia on vain 13%.

    Äänestä

  • lobbarille kirjoitti:

    13 on paljon enemmin kuin 0.
    Se on kuitenkin vain vähän vähemmin kuin älykkyysosamääräsi. Ihme, että noin tyhmä, joka ei ymmärrä, mitä tuolla 13 %:lla tarkoitetaan, osaa yleensä edes kirjoittaa. Vai kirjoittaako äitisi puolestasi ja sinä vaan kerrot äitykälle, mitä pitäisi kirjoittaa?

    Äänestä

  • järkevämpi kirjoitti:

    "Ihme, että noin tyhmä, joka ei ymmärrä, mitä tuolla 13 %:lla tarkoitetaan, osaa yleensä edes kirjoittaa."

    Hyvinhän sinä kirjoitat, mutta jos tuon 13% merkitys on epäselvä, niin tässä selvitys:

    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
    BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö"

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    Äänestä

  • lobbarille kirjoitti:

    "Noin ihan vastakysymyksenä, että mitenkä suhtautuisit henkilöön, joka alkaa myymään sairaille ihmisille hoitotuotetta, jonka vaikuttavuudesta ei oikeasti ole mitään näyttöä? Pitäisitkö häntä höynähtäneenä vai rikollisena?"

    Viittaatko tuossa koululääketieteen hoitoihin, joista näyttöön perustuvia on vain 13%.

    Taidat tarkoittaa nimenomaan homeopaattisia hoitoja, joita tuossa listassa onkin aika paljon. Kutsutaanko niitä nykyään koululääketieteellisiksi?

    Olen kuullut että mainostamaasi koululääketiedettä olisi opetettu Kaironin kursseilla. Onko se jokin uusi vaihtoehtoilusuuntaus, joka eroaa jotenkin lääketieteestä?

    Äänestä

  • järkeä kirjoitti:

    "Ihme, että noin tyhmä, joka ei ymmärrä, mitä tuolla 13 %:lla tarkoitetaan, osaa yleensä edes kirjoittaa."

    Hyvinhän sinä kirjoitat, mutta jos tuon 13% merkitys on epäselvä, niin tässä selvitys:

    "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
    BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö"

    http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm

    Vankka tieteellinen näyttö tarkoittaa kaksoisokkotestiä, jossa hoidon vaste on kiistämätön.
    On paljon sairauksia, joiden testaaminen kaksoissokkotestillä on epäeettistä ja siksi kovimman kategorian näyttöä ei voida edes saada. Leikkaushoidot ovat myös tämän ulkopuolella.

    Tuo 13% ei suinkaan tarkoita sitä, että vain ne hoidot olisivat vaikuttavia, kuten annat ymmärtää.
    Vaihtoehtopiireissä totuuskin tuntuu olevan vaihtoehtoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hoidettu kirjoitti:

Homeopatiasta hyvin kirjoitettu juttu:
http://www.skepsis.fi/lehti/2010/2010-2-jarvinen2.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu