Vanha verkostomarkkinoija Capitrolli tuotoista:
"- Ei WinCapitan sivuilla puhuttu mistään tuotoista. Jos Pauli on vuonna 2010 puhunut 6300 %:ista, se lienee hänen oma juttunsa. "
Pitkänen tuotoista:
"Jäsenistö saattoi omilta klubin kotisivuiltaan tarkkaan seurata jokaisen sijoituksensa kehitystä jo tuottojakson aikana ja samalla ennustetta, minkälaiseksi tuoton odotetaan tuottojakson päättyessä muodostuvan. Sijoituksen ja sen tuoton määrä vaihteli päivittäin valuuttakaupan tapahtumien perusteella"
Capitrolli etenemisjärjestyksestä:
"Sanon omana mielipiteenäni, että organisaattorin kuuleminen on asiassa äärimmäisen tärkeää. Fakta on se, että syytetty hyötyy siitä. Sen takia hän käyttää mahdollisuutensa.
Voin myös lyödä kanssasi pienen vedon. Jos asia etenee noiden kahden osalta tällaisenaan, ilman julkisia tarkennuksia, ilman aikataulumuutoksia ja ilman että oikeudenkäymiskaari OK 14:4 tulee muuttamaan tapausta, tulen pyytämään tänne anteeksi. Ja syön kaupan päälle hatullisen paskaa."
"Siitä huolimatta oikeuteen viedään ensimmäisenä joku muu kuin organisaattori. Se ei oikeudenkäymiskaaren mukaan vaan voi mennä sillä tavalla."
Pitkänen etenemisjärjestyksestä:
"Ilmeisesti halutaan jonkinlaista "pääsyyllisyyttä", jonka varassa sitten ryhdytään jäsenistöäkin syyttämään. Tämä on aivan karmea strategia tutkinnasta kärsimään joutuvien kannalta.
Pääsyytettyjen asian käsittely saattaa kestää vuosia."
Capitrolli rahaliikenteen sulkemisesta:
"MB oli itse myöntänyt WinCapitan jäsenille rajattoman limiitin, koska Kailajärvi oli toimintaa varta vasten käynyt Lontoossa kesällä esittelemässä. WinCapita oli tuottanut MB:lle yli kolme miljoonaa euroa tuloja, joten voisi kuvitella, että ellei WinCapitan kesäiset selvitykset rahojen alkuperästä enää riittäneetkään, MB olisi kysynyt Kailajärveltä lisää tietoja. MB oli siis antanut rahaliikenteen jatkua viitisen vuotta jatkuvasti kasvavien rahavirtojen kanssa, jonka jälkeen MB yht'äkkiä sulkeekin sivut... Mikä olisi ollut se yksittäinen syy, että rahanpesuepäilyt heräsivät? Miljoonia ja kymmeniä miljoonia oli kuitenkin liikkunut jatkuvasti kuukausien ja vuosien ajan..."
Pitkänen rahaliikenteen sulkemisesta:
"Maaliskuun 7 päivänä 2008 englantilainen Moneybookers on ilmoittanut sulkeneensa varotoimenpiteenä klubin päätilin rahaliikenteen."
"Moneybookersin käyttämä asianajotoimisto on toistuvasti ilmoittanut, että se ei halua antaa asiasta enempää tietoa. Heidän aikanaan ilmoittamaansa varotoimenpiteen syytä ei ole yksilöity. He eivät myöskään toistaiseksi ole selvittäneet, mikä oli se asia, joka sai heidät epäilemään jotakin."
Moneybookers rahaliikenteen sulkemisesta:
"It has come to our attention that WinCapita are currently experiencing operational problems. As a result our Security Department are carrying out a full investigation and as a pre-caution have blocked all incoming and outgoing payments on the WinCapita account."
"- Ei WinCapitan sivuilla puhuttu mistään tuotoista. Jos Pauli on vuonna 2010 puhunut 6300 %:ista, se lienee hänen oma juttunsa. "
Pitkänen tuotoista:
"Jäsenistö saattoi omilta klubin kotisivuiltaan tarkkaan seurata jokaisen sijoituksensa kehitystä jo tuottojakson aikana ja samalla ennustetta, minkälaiseksi tuoton odotetaan tuottojakson päättyessä muodostuvan. Sijoituksen ja sen tuoton määrä vaihteli päivittäin valuuttakaupan tapahtumien perusteella"
Capitrolli etenemisjärjestyksestä:
"Sanon omana mielipiteenäni, että organisaattorin kuuleminen on asiassa äärimmäisen tärkeää. Fakta on se, että syytetty hyötyy siitä. Sen takia hän käyttää mahdollisuutensa.
Voin myös lyödä kanssasi pienen vedon. Jos asia etenee noiden kahden osalta tällaisenaan, ilman julkisia tarkennuksia, ilman aikataulumuutoksia ja ilman että oikeudenkäymiskaari OK 14:4 tulee muuttamaan tapausta, tulen pyytämään tänne anteeksi. Ja syön kaupan päälle hatullisen paskaa."
"Siitä huolimatta oikeuteen viedään ensimmäisenä joku muu kuin organisaattori. Se ei oikeudenkäymiskaaren mukaan vaan voi mennä sillä tavalla."
Pitkänen etenemisjärjestyksestä:
"Ilmeisesti halutaan jonkinlaista "pääsyyllisyyttä", jonka varassa sitten ryhdytään jäsenistöäkin syyttämään. Tämä on aivan karmea strategia tutkinnasta kärsimään joutuvien kannalta.
Pääsyytettyjen asian käsittely saattaa kestää vuosia."
Capitrolli rahaliikenteen sulkemisesta:
"MB oli itse myöntänyt WinCapitan jäsenille rajattoman limiitin, koska Kailajärvi oli toimintaa varta vasten käynyt Lontoossa kesällä esittelemässä. WinCapita oli tuottanut MB:lle yli kolme miljoonaa euroa tuloja, joten voisi kuvitella, että ellei WinCapitan kesäiset selvitykset rahojen alkuperästä enää riittäneetkään, MB olisi kysynyt Kailajärveltä lisää tietoja. MB oli siis antanut rahaliikenteen jatkua viitisen vuotta jatkuvasti kasvavien rahavirtojen kanssa, jonka jälkeen MB yht'äkkiä sulkeekin sivut... Mikä olisi ollut se yksittäinen syy, että rahanpesuepäilyt heräsivät? Miljoonia ja kymmeniä miljoonia oli kuitenkin liikkunut jatkuvasti kuukausien ja vuosien ajan..."
Pitkänen rahaliikenteen sulkemisesta:
"Maaliskuun 7 päivänä 2008 englantilainen Moneybookers on ilmoittanut sulkeneensa varotoimenpiteenä klubin päätilin rahaliikenteen."
"Moneybookersin käyttämä asianajotoimisto on toistuvasti ilmoittanut, että se ei halua antaa asiasta enempää tietoa. Heidän aikanaan ilmoittamaansa varotoimenpiteen syytä ei ole yksilöity. He eivät myöskään toistaiseksi ole selvittäneet, mikä oli se asia, joka sai heidät epäilemään jotakin."
Moneybookers rahaliikenteen sulkemisesta:
"It has come to our attention that WinCapita are currently experiencing operational problems. As a result our Security Department are carrying out a full investigation and as a pre-caution have blocked all incoming and outgoing payments on the WinCapita account."
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pitkänen tuotoista: Tosiasiassa klubin virallisessa esittelyaineistossa ei ole koskaan luvattu tehdä jäsenten varoilla valuuttakauppaa eikä myöskään taattu suuria tuottoja. Koko ajan on korostettu valuuttakaupan suuria riskejä. Klubin taholta on ainoastaan luvattu toimittaa jäsenille automatisoitu valuuttakauppaohjelmisto, jolla voi tehdä valuuttakauppapäätöksiä siirtämättä jäsenmaksua enempää lainkaan varoja klubin tileille.
--
Kapitrolli: Voin myös lyödä kanssasi pienen vedon. Jos asia etenee noiden kahden osalta tällaisenaan, ilman julkisia tarkennuksia, ilman aikataulumuutoksia ja ilman että oikeudenkäymiskaari OK 14:4 tulee muuttamaan tapausta, tulen pyytämään tänne anteeksi. Ja syön kaupan päälle hatullisen paskaa.
(Eipä tarvinnut syödä sitä itseään.)
--
Pitkänen: Ilmeisesti halutaan jonkinlaista "pääsyyllisyyttä", jonka varassa sitten ryhdytään jäsenistöäkin syyttämään. Tämä on aivan karmea strategia tutkinnasta kärsimään joutuvien kannalta.
Kapitrolli: Samaa mieltä. Kolme vuotta on mennyt ja kymmenen lisää tulossa. Madoff ratkottiin puolessa vuodessa.
--
Kapitrolli: WinCapita oli tuottanut MB:lle yli kolme miljoonaa euroa tuloja, joten voisi kuvitella, että ellei WinCapitan kesäiset selvitykset rahojen alkuperästä enää riittäneetkään, MB olisi kysynyt Kailajärveltä lisää tietoja.
- Ei ilmeisesti kysynyt mitään lisätietoja, vaan sulki liikenteen omin päin (?). Mutta KRP:tä ei kiinnosta se, kuka rahaliikenteen sulki.
--
Eikö mielestäsi ole lapsellista verrata toisiinsa omalla nimellään toimivaa, arvostettua ja tunnettua varatuomaria sekä suolimurojen mielivaltaa vastaan tappelevaa, kellistyvää irtonikkiä? Mieti nyt vähän - sama kuin vertaisit nautaa ja lintulautaa.
Missä tämä tieto on.
Hänen videoistaan kyllä saa ihan toisen kuvan.
Tosin lempinimi ei miestä pahenna jollei mies lempinimeä...
on ihmetelty miksi EOK ajaa rikollisten asiaa, heitähän rahat vietiin.
Tottaki jurristi lypsää sieltä, mistä todennäköisesti rahaa irtoaa eniten ja pisimpään. Kynsin hampain huijaamistaan rahoista kiinnipitävää 350 ponzorin porukkaa on helppo cusettaa. Vivuttaa, koska jurristin kuittaama raha nyhdetään veronmaksajain kukkarosta.
Se, että pidät itseäsi lintulautana, on ok. Se, että pidät tunnettua varatuomaria julkisesti nautana on aika erikoista.
käännä ihmeessä vertailut toisin päin.
Voit myös yrittää verrata vaikkapa omenoita tai appelsiineja. Sitruunoita ja lumilapiota. Ladaa ja Mersua. Yötä ja päivää. Coca-Colaa ja mustesuihkupatruunaa. Kalkkunaa ja kanarialintua. Muroja ja puuroa. Mäntyä ja sukellusvenettä. Ranskan maajoukkuetta. Jatka itse listaa.
Suolimuro.
Vertaa nautaa ja lintulautaa...
Koulua ja lumista joulua...
Turoa ja suolimuroa...
Sheikkiä ja naapurin Heikkiä.
Matoa ja viljakatoa...
Saksalaista Oopelia ja soopelia.
Jatka taas itse listaa!
En minä halua sinulta viedä vertailujen iloa. Totean vaan, myös erikoisen allekirjoituksesi.
Capitrolli lainaa Pitkästä: "Tosiasiassa klubin virallisessa esittelyaineistossa..."
Huomaa toki, että minun esittämäni kaksi lainausta sinulta ja Pitkäseltä koskivat klubin verkkosivulla olevaa informaatiota, josta te kerroitte keskenänne ristiriitaisesti. Sinun lainauksesi koskee vain pientä osa-aluetta keskusteltavana olleesta aineistosta. Siinä mielessä lainauksesi, vaikka se olisi tarkkakin, on harhaanjohtava.
"(Eipä tarvinnut syödä sitä itseään.) "
Ei tarvinnut ei, mutta oletko edelleen sitä mieltä että laki pakottaa käytössä olevaan käsittelyjärjestykseen, vai oletko nyt Pikäsen kanssa samoilla linjoilla että kyse onkin strategiasta ja käsittelyjärjestys on niin ollen valinnainen?
"Mutta KRP:tä ei kiinnosta se, kuka rahaliikenteen sulki. "
Tiedämme, että joulukuun lopulla 2007 Wincapitan tilillä oli n. 3 miljoonaa euroa. Kun tili suljettiin, sieltä löytyi n. 5 miljoonaa euroa. Tiedämme myös, että kyseisten ajankohtien välillä Wincapitaan liittyi n. 4000 uutta jäsentä, jotka sijoittivat n. 35 miljoonaa euroa. (Luvut ovat ulkomuististani, joten sallinet jos niissä on epätarkkuutta). Se tarkoittaa, että 33 miljoonaa euroa katosi jonnekin vuoden 2008 kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Puoli miljoonaa euroa päivässä. Minua kiinnostaa missä nuo rahat nyt ovat. Se kuka sulki rahaliikenteen (=Moneybookers) ei ole yhtä kiinnostava kysymys.
"Eikö mielestäsi ole lapsellista verrata toisiinsa omalla nimellään toimivaa, arvostettua ja tunnettua varatuomaria sekä suolimurojen mielivaltaa vastaan tappelevaa, kellistyvää irtonikkiä?"
Ei, mielestäni se ei ole lapsellista. Hauskaa se kyllä on, niin paatoksellisesti olet palstalla esiintynyt että on hilpeää nähdä sinun nieleskelevän puheitasi Pitkäsen tiedonannon johdosta. Mielivalta on hupaisa termi, sillä kenelläkään tällä palstalla ei liene valtaa itse asiassa, joten ei voi olla mielivaltaakaan. Mielipiteitä toki on varmaan jokaisella, sinä vaan otat ne kovin tosissasi. Kova poika olet kyllä kellistymään, siinä olet oikeassa. Kirjoitin sinusta muutamia päiviä sitten seuraavaa, se on edellenkin hyvä luonnehdinta:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9132244/44499016
"Siinä mielessä lainauksesi, vaikka se olisi tarkkakin, on harhaanjohtava."
- Tarkkanakin harhaanjohtava... Just.
"Ei tarvinnut ei, mutta oletko edelleen sitä mieltä että laki pakottaa käytössä olevaan käsittelyjärjestykseen, vai oletko nyt Pikäsen kanssa samoilla linjoilla että kyse onkin strategiasta ja käsittelyjärjestys on niin ollen valinnainen?"
- Mitä sä sekoilet?
"Se kuka sulki rahaliikenteen (=Moneybookers) ei ole yhtä kiinnostava kysymys. "
- Just. Lienet KRP: tutkija, ei heitäkään kiinnosta.
"Ei, mielestäni se ei ole lapsellista."
- Just.
"...hilpeää nähdä sinun nieleskelevän puheitasi Pitkäsen tiedonannon johdosta."
- Voisiko nähdä vielä esimerkin nieleskelystä - ei ole ollut tapana?
"...sinä vaan otat ne kovin tosissasi."
- Aha. Etkös se kuitenkin ollut sinä, joka lähdit minusta tekemään kuvaelmaa? Et kerro mielipiteistäsi itse aiheesta - vaan nimimerkistä Kapitrolli. TOSISSASI lapsellista.
Suolimuro!
"- Tarkkanakin harhaanjohtava... Just. "
Tarkka kylläkin, mutta ei koskenut keskusteltavaa aihetta. Jos kysyt minulta minkävärisiä ovat päärynät ja kerron sinulle että mansikat ovat punaisia, niin kertomani on kyllä tarkkaa mutta johdan sinua värin kuvauksella harhaan, sillä keskustelun aiheena olivat päärynät eivätkä mansikat. Jos sinä ja Pitkänen lausutte jotakin ristiriitaista klubin kotisivulla olevasta materiaalista ja sinä lainaat Pitkästä vain esittelyaineistoa koskien, voi lainauksesi toki olla tarkka, mutta se on harhaanjohtava, sillä keskustelun aiheena oli kotisivulla olleet tiedot tuotoista, ei pelkästään esittelyaineiston tiedot niistä.
"- Mitä sä sekoilet? "
Lue lainaukseni sinulta ja Pitkäseltä uudestaan, jos et pysynyt kärryillä. Sinä olet kertonut meille, että Wincapita-oikeudenkäyntien käsittelyjärjestys määräytyy oikeudenkäyntikaaren mukaan, eikä lakia seuraten muussa järjestyksessä voida edetäkään. Pikänen taas kuvaa käsittelyjärjestystä karmeana strategiana. On outoa käyttää termiä strategia asiasta, joka sinun mukaasi on seurantoa laista. Mahtaako se Pitkänen olla ihan ajan tasalla oikeudenkäyntikaaren osalta, vai oliko tulkintasi siitä sittenkin väärä?
"- Just. Lienet KRP: tutkija, ei heitäkään kiinnosta. "
En ole KRP:n tutkija, mutta Pitkäsen tiedonannossahan käy aivan selvästi ilmi kuka sulki rahaliikenteen. Vastaus kysymykseen on ollut tiedossa jo 7.3.2008 lukien ja olettaisin että poliisillakin on ollut tuo sama viesti tiedossaan jo pitkään. Minusta on huomattavasti kiinnostavampaa mitä tapahtui sille viime vaiheessa kadonneelle 33 miljoonalle, kuin jokin asia jonka jo tiedän. Toki minulla on vahva epäily myös siitä mitä ponzissa tapahtui 33 miljoonalle eurolle, mutta odotan mielenkiinnolla oikeudenkäyntiä jolloin saamme kuulla Hannun suusta saman asian.
"Etkös se kuitenkin ollut sinä, joka lähdit minusta tekemään kuvaelmaa?"
Taisi olla muuten ensimmäinen kerta kun niin tein, lukuunottamatta lyhyitä luonnehdintoja siitä ettäolet 50-vuotias mieshenkilö ja pitkän linjan verkostomarkkinoija. Voit toki ajankuluksesi etsiä kuinka mona luonnehdintaa olet minusta kirjoittanut ennen sitä ja pohtia tykönäsi kuinka tosissaan lapsellista toimintasi on ollut.
"Jos sinä ja Pitkänen lausutte jotakin ristiriitaista klubin kotisivulla olevasta materiaalista..."
- Ja mitähän ristiriitaista on tullut lausuttua?
"Mahtaako se Pitkänen olla ihan ajan tasalla oikeudenkäyntikaaren osalta, vai oliko tulkintasi siitä sittenkin väärä? "
- Varmasti Pitkänen on ajan tasalla. Tulkintani ei ole väärä, kuten Tuusulan tapaus osoitti.
"Taisi olla muuten ensimmäinen kerta kun niin tein..."
- Mutta teit. Ja oli ensimmäinen kerta tai ei ollut.
"... lyhyitä luonnehdintoja siitä että olet 50-vuotias mieshenkilö ja pitkän linjan verkostomarkkinoija."
- Just. Tuppervaaran miehiä jo 50-luvulta. Rautalankakaupiaan mukaan olen juuri yläasteelta päässyt. Koettakaa jo päättää.
"...kuinka mona luonnehdintaa olet minusta kirjoittanut..."
- En yhtä ainoaa. Sinä olet pelkkä nimetön irtonikki, nimetön suolimuro, samaa harmaata massaa kaikki. Sinusta en ole tehnyt yhtään ainoaa luonnehdintaa - tai todista toki muuta. Suolimuroista kyllä olen tehnyt, jonka voin myös toistaa - valehtelevaa, totuutta muuntelevaa ja ennalta tuomitsevaa harmaata massaa. Massan kunniaa ei voi loukata, sanoo suolimuro. Siispä en ole sinuakaan loukannut.
"- Ja mitähän ristiriitaista on tullut lausuttua? "
Lue aloitusviestin lainaukset uudestaan.
"Tulkintani ei ole väärä, kuten Tuusulan tapaus osoitti. "
Tosin sanoen käsittelyjärjestys määräytyy lain mukaan. Pitkäsen käsitys käsittelyjärjestyksestä strategiana ei voi olla oikea.
"Tuppervaaran miehiä jo 50-luvulta."
Aloitit 80-luvulla.
Sinulla on harvinaisen vähän sanottavaa alkuvuonna -08 sisään tulleesta rahasta, josta 33 miljoonaa on teillä tietämättömillä...
"Lue aloitusviestin lainaukset uudestaan. "
- Luin ja ei ristiriitaa.
"Pitkäsen käsitys käsittelyjärjestyksestä strategiana ei voi olla oikea. "
- Pitkänen vastannee omista lausumistaan.
"Aloitit 80-luvulla."
- Okey, sovitaan niin. Tai jo aikaisemmin :DDD
"Sinulla on harvinaisen vähän sanottavaa alkuvuonna -08 sisään tulleesta rahasta..."
- Mitä sanottavaa siitä pitäisi olla...
Capitrolli etenemisjärjestyksestä:
"Siitä huolimatta oikeuteen viedään ensimmäisenä joku muu kuin organisaattori. Se ei oikeudenkäymiskaaren mukaan vaan voi mennä sillä tavalla."
Pitkänen etenemisjärjestyksestä:
"Ilmeisesti halutaan jonkinlaista "pääsyyllisyyttä", jonka varassa sitten ryhdytään jäsenistöäkin syyttämään. Tämä on aivan karmea strategia tutkinnasta kärsimään joutuvien kannalta."
Toinen väittää, että laki estää aloittamasta oikeusprosessia jonkun muun henkilön osalta, kuin organisaattorin. Toinen katsoo, että kyseessä on karmea strategia. Miten lain seuraaminen voi olla strategia?
Jos laki vaatii Capitrollin esittämän mukaista käsittelyjärjestystä, ei Pitkäsen strategiakommentissa ole mitään järkeä, sillä kyse ei ole valittavissa olevasta strategiasta. Jos kyse on strategisesta valinnasta, on Capitrolli väärässä väittäessään, että se ei vaan voi mennä sillä tavalla... Jos voidaan valita yksi strategia, voidaan valita jokin muukin strategia. Kumpi siis on väärässä, sillä molemmat eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa.
Tuo on kirkasta logiikkaa. Kapitrolli on erikoistunut sumeaan.
Voisi sanoa, että sumutettuun... =D
"- Luin ja ei ristiriitaa."
No joo. Sinä et nähnyt ristiriitaa 300% puolivuotistuottojen ja todellisuuden kanssa, joten eipä sinulta kai pidä tuon enempää odottaakaan.
"Kumpi siis on väärässä, sillä molemmat eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa. "
- Pitkänen vahvistanee sinulle omat asiansa niin halutessaan :DDD
Minä viittaan keskustelussani Tuusulan tapaukseen, jossa kyse oli mm. rahanpesusta.
--
Rahanpesu määritellään rikoslaissa toiminnaksi, jossa joku ottaa vastaan, käyttää, muuntaa, luovuttaa, siirtää tai välittää rikoksella hankittua omaisuutta peittääkseen tai häivyttääkseen hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän. Alkurikos rahanpesussa voi olla mikä tahansa rikos.
Jos jäsen on sijoittanut klubiin itselleen oikeudellisesti kuuluvia varoja eikä ole nostanut hänelle oikeudettomasti kuuluneita varoja, häntä ei voida syyttää rahanpesusta, koska rahanpesua tulee aina edeltää muu rikos.
Jos klubiin on sijoittanut rikollista alkuperää olevaa rahaa, jäsen on syyllistynyt jo alunperin jossakin vaiheessa rikokseen.
Tuusulan kaaos-oikeudenkäynnissä avovaimoa syytettiin siitä, että hän olisi muun muassa siirtänyt rahoja Thaimaahan häivyttääkseen niiden laittoman alkuperän...
Vielä kerran: Häivyttääkseen niiden LAITTOMAN alkuperän...
Avovaimon olisi lain hengen mukaisesti tullut olla tietoinen tuosta WinCapitan laittomuudesta - muutenhan häntä ei voitaisi syyttää rahanpesurikoksesta... Lisäksi joka törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy 6 §:ssä tarkoitettuihin toimiin, on tuomittava tuottamuksellisesta rahanpesusta ... Törkeä huolimattomuus saattaa toteutua, kun henkilön olisi rahoja vastaanottaessaan tullut olosuhteista ymmärtää rahojen olevan rikollisesti hankittuja.
--
Tuusulan kaaos-oikeudenkäynnissä avovaimoa syytettiin siitä, että hän olisi siirtänyt rahoja Thaimaahan häivyttääkseen niiden laittoman alkuperän.
Miten avovaimoa pystyttiin syyttämään rikollisten rahojen siirtämisestä ja rahanpesusta, kun rahat eivät ole vielä tänäkään päivänä rikollisia? Siinä vaiheessa, jos WinCapita todetaan rikolliseksi, avovaimoa voidaan syyttää mm. rahanpesusta. Silloinkin oikeuden tulee kuitenkin pystyä todentamaan, että avovaimo on syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen.