Ihanko totta

Suolahteen uusi terveysasema

Suolahteen rakennetaan täysin uusi terveysasema. Vanha terveysasema poistetaan käytöstä vakavien sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelmat kesäkuun kokouksessaan.

Kaupungin virkamiesjohto oli aikaisemmin esittänyt, että Suolahden terveysaseman edellyttämät tilat kunnostetaan Kisakatu 4:ssa sijaitsevaan ja kaupungin suurilta osin omistamaan kiinteistöön. Kaupunginhallitus oli kuitenkin ehdottanut uusien, mutta aikaisempaa pienempien tilojen rakentamista terveyskeskukselle. Sosiaalitoimen tilat siirretään mahdollisuuksien mukaan Kisakatu 4.n kiinteistöön.

Valtuuston enemmistö kallistui hallituksen esityksen kannalle pitkällisen keskustelun jälkeen suoritetussa äänestyksessä, äänin 52-8, 13 äänestäessä tyhjää.

Uuden terveysasemaa suunnittelemaan asetetaan työryhmä ja terveysaseman kustannuksiksi arvioitiin alustavasti 2,7-2,8 miljoonaa euroa.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

varautumaan siihen että muutaman vuoden kuluttua uuden terv keskuksen valmistumisesta siellä alkaa olla sisäilmaongelmia, niin että säästölinjalle jo nyt että kaupunki ehtii säästää uuden terv keskuksen remonttiin rahaa tai jopa taas uuteen rakennukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme, kumma jos tott kirjoitti:

Suolahteen uusi terveysasema

Suolahteen rakennetaan täysin uusi terveysasema. Vanha terveysasema poistetaan käytöstä vakavien sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelmat kesäkuun kokouksessaan.

Kaupungin virkamiesjohto oli aikaisemmin esittänyt, että Suolahden terveysaseman edellyttämät tilat kunnostetaan Kisakatu 4:ssa sijaitsevaan ja kaupungin suurilta osin omistamaan kiinteistöön. Kaupunginhallitus oli kuitenkin ehdottanut uusien, mutta aikaisempaa pienempien tilojen rakentamista terveyskeskukselle. Sosiaalitoimen tilat siirretään mahdollisuuksien mukaan Kisakatu 4.n kiinteistöön.

Valtuuston enemmistö kallistui hallituksen esityksen kannalle pitkällisen keskustelun jälkeen suoritetussa äänestyksessä, äänin 52-8, 13 äänestäessä tyhjää.

Uuden terveysasemaa suunnittelemaan asetetaan työryhmä ja terveysaseman kustannuksiksi arvioitiin alustavasti 2,7-2,8 miljoonaa euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu