Kipukynnys

Istun tässä tietsikan edessä tähän aikaan juhannusaaton aattoyönä sen vuoksi, että ristiselässäni on jääpussi lievittämässä kovaa kipua.
Syy siihen, että siellä on ajoittain kipua on se, että magneettikuvausten perusteella teki ortopedi diagnoosin, lanneranka on rappeutunut.

Maa on saanut juuri uuden hallituksen. Tai ei se ole ihan uusi. Se on vanhasta lämmitetty, kuin puuro, joka maistuisi väljähtäneeltä ilman, että siihen ei olisi laitettu jotain uutta maustetta.
Näin on näppylät.
Se uusi mauste hallituksessa on nuorehko nainen Pohjanmaalta, jonka tarkoituksena on hämätä meitä äänestäjiä ensi kevään vaaleissa.
Vanhan hallituksen Vanhanen oli jo niin loppuun kulunut ja monissa, lähinnä yksityiselämän puolella tapahtuneissa skandaaleissa ryvettynyt, että Vanhasen puolue Keskusta katsoi viisaammaksi vaihtaa vetojuhtaa nuorempaan, tuoreempaan ja puhtoiseen pulmuseen.

Vanhanen ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan. Ihan oikein.
Hän oli tuskin saanut eron hallituksineen, kun jo maailmalle kiiri uutinen, että Vanhanen on kutsuttu Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. On huomattavaa, että hänet nimenomaan on kutsuttu.
Olikohan syynä siihen kutsuun se, että Vanhasen perhearvot ovat järjestyksessä vai jokin muu syy?
Aputoimittajan veikkauksen mukaan syynä oli jokin muu, sillä Vanhasella jos jollakulla ei ole perhearvot kovin hyvässä järjestyksessä, jos on uskominen kaikki tietävään mediaan.

Näin ollen, kun kipu ristiselässäni on hieman hellittänyt tätä kirjoittaessani voi todeta, että tasavallassa kaikki hyvin.

Maa on saanut uusvanhan hallituksen, Vanhanen on saanut töitä ja meikäpoika painuu takaisin pehkuihin.

Mukavaa Juhannusta!
12229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minä pitelen lämpötyynyä jalkojeni välissä kivun hellittämiseksi. Sairauteni on tähän asti näkynyt lähinnä paperilla hitaasti kohonneiden PSA arvojen muodossa. Nyt on tullut niin ankaria huomautuksia, että soitin yliopistolliseen pyytäen lähentämään seuranta-aikaani, joka olisi ollut vasta syyskuussa.

Tämä on siitä hassu tauti, että se tykkää liikkeellä olosta ja puuhaamisesta. Yö on sille myrkkyä. Olen siis erittäin hyväkuntoinen "syöpäläinen".

Näitä kipeitä tosiasioita vasten erään pienen identiteettinsä ja kansallisomaisuutensa hukanneen maan hallitusleikit jäävät toisarvoiseksi asiaksi.

Äänestä
  • Matilla on varmasti taitoa ja tietoa tuohon toimeen, lainopillisia ja eduskunnan valvomia tai hallitsemia rajoituksia sekä vapauksia.
    Pienyrittäjät tai perheyritykset jos ketkä niitä tarvitsee, Matilla ainakin kanavat auki.
    Onnea vaan Matille sen pöydän taakse, ei sinnekään ketä vaan humppalullaa oteta, sellaisia lullia löytyy vain tältä sivulta ;-D, ja mehän olemme onnellisesti eläkkeellä.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Matilla on varmasti taitoa ja tietoa tuohon toimeen, lainopillisia ja eduskunnan valvomia tai hallitsemia rajoituksia sekä vapauksia.
    Pienyrittäjät tai perheyritykset jos ketkä niitä tarvitsee, Matilla ainakin kanavat auki.
    Onnea vaan Matille sen pöydän taakse, ei sinnekään ketä vaan humppalullaa oteta, sellaisia lullia löytyy vain tältä sivulta ;-D, ja mehän olemme onnellisesti eläkkeellä.

    . .

    Minua ei kolota ihme kyllä nyt mistään!

    Äänestä

  • Auttaisiko nyt tuohon saumaan terveysmatka. Sellainen voisi olla vaikka Islannin luonnon lämpimissä lähteissä lutuaminen. Halvempi vaihtari olisi Iisalmen Runnin terveyskylpylä.
    Heillä on jotain terveellistä mineraalivettäkin asiakkailleen. Tarkistin äsken eläkeläisrouvalta: Sanoi, että junamatkat ovat seniori-ikäisille 50% alella. Kaksi ihmistä alle 100€.

    "Omalääkärini" kupsahti itse 'pahaan tautiin' vuosia sitten. Sen jälkeen en ole käynyt labrakokeissa. Suurentuneen prostatan takia saan 'lösötä' ainakin 12x/vrk. Nekin vielä ajan kanssa.
    Sukumme miesten elämänkaariin suhteutettuna elän jo 'Metusalemin sarjassa'. Eikä ole 'lohkaisu' - kolmen poisnukkuneen sisarukseni elämänkaaren keski-ikä on n. 34v.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Auttaisiko nyt tuohon saumaan terveysmatka. Sellainen voisi olla vaikka Islannin luonnon lämpimissä lähteissä lutuaminen. Halvempi vaihtari olisi Iisalmen Runnin terveyskylpylä.
    Heillä on jotain terveellistä mineraalivettäkin asiakkailleen. Tarkistin äsken eläkeläisrouvalta: Sanoi, että junamatkat ovat seniori-ikäisille 50% alella. Kaksi ihmistä alle 100€.

    "Omalääkärini" kupsahti itse 'pahaan tautiin' vuosia sitten. Sen jälkeen en ole käynyt labrakokeissa. Suurentuneen prostatan takia saan 'lösötä' ainakin 12x/vrk. Nekin vielä ajan kanssa.
    Sukumme miesten elämänkaariin suhteutettuna elän jo 'Metusalemin sarjassa'. Eikä ole 'lohkaisu' - kolmen poisnukkuneen sisarukseni elämänkaaren keski-ikä on n. 34v.

    En minä Islantiin kun siellä sataa tuhkaa päälle, mutta Runni voisi hyvinkin tulla kysymykseen. Käyn nyt kuitenkin tän kuun lopulla luustokuvauksissa, sitten päätän tehdä jotakin olipa tauti levinnyt tai ei.

    Oikeastaan tässä ei ole mitään dramaattista vaan täysin normaalia ikäkausijuttua. Mulla on takanapäin pelkästään hyvää muisteltavaa. Huonot asiat olen nimittäin unohtanut.

    Tuosta Matista kuitenkin sanoisin, että jos hän olisi reilu mies tai mies yleensä, niin ei lähtisi kesken pois, vaan evästäisi Mari rukkaa sen sijaan, että jakaa tietojaan jobbareille. Matti kuuluu sanoneen ettei hänelle tule moraalisia ongelmia. Sen uskon kyllä.

    Äänestä

Tai oikeastaan supistuneen demokratian merkkejä.

Kannatustaan menettäneen, nyt kai kolmanneksi suurimman puolueen yksi klikki valitsi pääministerin
Valtakunnan vaikutusvaltaisimman poliitikon.

Minä kylläkin kuulin uutisista Vanhasen itse kysyneen kyseistä virkaa.
Miten se oli aikaisemmin täytetty?
Oliko edes päätoiminen vai tavalliseen yhdistyshenkeen vapaaehtoisvoimin, kokouspalkkiolla hoidettu?

Kokoomus on tähänkin asti vienyt KEPUa kuin pässiä tai oikeammin lammasta narussa.
Nyt taitaa vaan vauhti kiihtyä.

Äänestä
  • Ei pakottele mutta kusiputken tulehduksen vuoksi on sulfalääkitys päällä ja vitsa labran viljelyssä.
    Kävin juuri hakemassa kaupasta hapankaalia ja karpalo-/puolukkamehua.

    Ikävä kyllä kaupan kaali on minun makuuni kesken muhinutta ja omani 11kg loppui jo kevättalvella.

    Äänestä

Vanhanen pettää valitsijansa, jos lähtee kesken vaalikauden. Hän on ollut vastuullisessa tehtävässä eikä hänen pitäisi antaa paeta vastuusta hoitaa kausi loppuun. Kepu taitaa toivoa pääsevänsä hänestä eroon ennen vaaleja.

Kansanedustajan vastuun pitää kantaa loppuun saakka.

Äänestä

"Karhunpoika sairastaa, häntä hellikääämme...uni paras lääke on, siitä nauttikaamme..."

Toivottavasti sait unenpäästä taas kiinni . Huomenna pitääkin laittaa 9 erilaista niittykukkaa tyynyn alle, sitten uniin tulee mielitietty. Jääpussi tuntuu vähän hurjalta, eikö lämmin käsi auttaisi paremmin...

Lämminhenkistä juhannusaikaa !

Äänestä
  • Ei siskoseni, lämpökäsittely ei ole tulehdukselle hyväksi, kauniista ajatuksestasi hymyillen!

    Sitten kun tulehdus on ohi sekin voi parantaa!

    Äänestä

  • Karhuemonen kirjoitti:

    Ei siskoseni, lämpökäsittely ei ole tulehdukselle hyväksi, kauniista ajatuksestasi hymyillen!

    Sitten kun tulehdus on ohi sekin voi parantaa!

    Karhuemosen viestissä on vinhaa perää - reumasairauksiakin tiettävästi hoidetaan kylmähuoneissa -100C pakastehuoneissa.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Karhuemosen viestissä on vinhaa perää - reumasairauksiakin tiettävästi hoidetaan kylmähuoneissa -100C pakastehuoneissa.

    kurkkutulehduksessa ja nielurisojen poistoissa kehoitetaan syömään jäätelöä:)

    Ystävättärelläni on reuma, mutta saunaa hän rakastaa, kääriytyen kylmiin märkiin pyyhkeisiin että saa saunassa nauttia. Juuri juteltiin Kuresaaressa ovat ja suolahuone auttaa astmaansa. On hyvä oppia tuntemaan keinot kansanomaisestikin, miehelläni oli ikänsä vuoksi myös prostatavaivoja ja lämpö on siinä a ja o.

    Syöväksi sekin muuttui, mutta ikää myöten oli erittäin hidaskasvuinen, jos ei ole agressiivistä laatua. Isäkin selvisi sen kaa 85 vuotiaaksi asti.

    Cöpenickille lämmin Juhannustervehdys:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aputoimittaja kirjoitti:

Istun tässä tietsikan edessä tähän aikaan juhannusaaton aattoyönä sen vuoksi, että ristiselässäni on jääpussi lievittämässä kovaa kipua.
Syy siihen, että siellä on ajoittain kipua on se, että magneettikuvausten perusteella teki ortopedi diagnoosin, lanneranka on rappeutunut.

Maa on saanut juuri uuden hallituksen. Tai ei se ole ihan uusi. Se on vanhasta lämmitetty, kuin puuro, joka maistuisi väljähtäneeltä ilman, että siihen ei olisi laitettu jotain uutta maustetta.
Näin on näppylät.
Se uusi mauste hallituksessa on nuorehko nainen Pohjanmaalta, jonka tarkoituksena on hämätä meitä äänestäjiä ensi kevään vaaleissa.
Vanhan hallituksen Vanhanen oli jo niin loppuun kulunut ja monissa, lähinnä yksityiselämän puolella tapahtuneissa skandaaleissa ryvettynyt, että Vanhasen puolue Keskusta katsoi viisaammaksi vaihtaa vetojuhtaa nuorempaan, tuoreempaan ja puhtoiseen pulmuseen.

Vanhanen ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan. Ihan oikein.
Hän oli tuskin saanut eron hallituksineen, kun jo maailmalle kiiri uutinen, että Vanhanen on kutsuttu Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. On huomattavaa, että hänet nimenomaan on kutsuttu.
Olikohan syynä siihen kutsuun se, että Vanhasen perhearvot ovat järjestyksessä vai jokin muu syy?
Aputoimittajan veikkauksen mukaan syynä oli jokin muu, sillä Vanhasella jos jollakulla ei ole perhearvot kovin hyvässä järjestyksessä, jos on uskominen kaikki tietävään mediaan.

Näin ollen, kun kipu ristiselässäni on hieman hellittänyt tätä kirjoittaessani voi todeta, että tasavallassa kaikki hyvin.

Maa on saanut uusvanhan hallituksen, Vanhanen on saanut töitä ja meikäpoika painuu takaisin pehkuihin.

Mukavaa Juhannusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu