meillä yhteishuoltajuus ja oikeuden päätös tapaamisista, nyt lähiäiti ei anna lasten puhelin numeroita että voisin soittaa lapsilleni, sanoo vain ettei lapset 7,10,11v halua antaa numeroita isälleen ja että voin soittaa äidin puhelimeen jos asiaa on. mikä neuvoksi?
yhteydenpito
gtnerngfgnretfn
331455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Pyydä lapsilta numerot kun ovat luonasi. Älä nyt väännä tästä exäsi kanssa.
lähin nimissä, lähin ei tarvitse antaa numeroita etälle.
Ja pöh - kyllä olisi fiksua (riippumatta kenen nimissä liittymät ovat) antaa ne numerot mutta ei tietenkään voi pakottaa. Mutta ap voi käskeä lapsia kertomaan numeronsa - tai siis ei käskeä vaan kertoa heille että isä haluaa numerot että voidaan soitella/tekstailla. Ei tarvitse vääntää exän kanssa vaan ihan suoraan lasten kanssa sopia nämä kuviot. Ei ole järkeä että lapsille hankitaan kahdet puhelimet.
Sinulla on tapana katsella elämää oman napasi kautta.
Kyllä minä vaadin lapsiltani että kertovat minulle kännynumeronsa jos heillä on hankittu liittymä/liittymä vaihtunut. En lähde siitä kinastelemaan exäni kanssa vaan ihan omien lasten kanssa sovitaan yhteydenpidosta ja muusta.
Sinulla on tapana katsella maailmaa oman napasi kautta.
Sinä vaadit mitä vaadit ja saat mitä saat.
Miksi spekuloit monesta lapsesta ja hankalasta exästä, kun sinulla ei kumpaakaan ole.
On riidanhaastajan asenne vaikeuttaa yhteydenpitoa, lapset taas siinä välissä.
Lähin tulee edesauttaa lasten ja etähuoltajan yhteydenpitoa. Keskinäiset veetutukset kannattaa pitää kahden välisinä eikä lapsia piinata jatkuvasti vanhempien kähinöillä.
Osta heille omat puhelimet ja omat liittymät, niin voivat vastata sinulle siihen numeroon. Onhan tuo hieman omituista äidiltä, mutta kiusa se on pienikin kiusa ja jos hän on lastensa puhelimet hankkinut, niin on hänellä oikeus niistä päättääkin. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus soittaa heille äidin puhelimen kautta, joten yhteydenpitoa ei ole estetty.
Jotkut etät käyttävät lasten puhelimia kontrolloidakseen etäperhettä ja sopiakseen ja peruuttaakseen tapaamisia oman mielensä mukaan, niin niistä ei jää mitään näyttöä lähille esim. yksinhuoltajuushakemusta varten. Kun etä ei halua asioida lähin kanssa, pyydetään lasten numeroita, ei suinkaan muunlaiseen, normaaliin kommunikointiin. Jos etä ostaisi lapsilleni kännykät ja liittymät, kännykät pysyisivät etän luona.
Tämä vain selventääkseni, että joskus lähillä on syy toimia kuten toimii.
Hyi h-tti että käytetään lapsia kostonvälineenä. Lapsilla on oikeus pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa ja pitää kännynsä mukana kummassakin kodissa. Jo ihan sen takia että heillä on kavereita ja sukulaisia jotka myös haluavat pitää yhteyttä. Ja miksi hitossa lähin pitäisi kerätä jotain todisteita? Yksinhuoltajuutta hakemaan että saisi pompottaa sitä etää vielä enemmän?
Antakaa niitten lasten elää normaalia elämää (ja känny kuuluu siihen) vaikka vanhemmat sekoilevat siinä erotuskissaan. Lapsella ei ole mitään lähi- tai etävanhempaa vaan isä ja äiti.
Sinulla on tapana katsella elämää oman napasi kautta.
Kaikkien yhteishuoltajuus ei ole niin simppeliä kuin sinulla, mutta siitä asiasta on turha sinun kanssasi enempää keskustella, koska et ymmärrä kuitenkaan. Olen kuukauden lukenut yksisilmäistä vaahtoamistasi palstalla ja tullut siihen tulokseen, että tietojenkäsittelyäsi hallitsee vasen aivopuolisko. Tunne-elämän tajunta kulkee oikealla.
Jos etä ei tapaa lapsia lainkaan, silloin hän ei myös soita heille, mikäli se on minusta kiinni ja sehän on. Etän ei tarvitse tietää missä me olemme ja kenen seurassa ja koska kotiudumme, jollei hän tapaa lapsia sovitustikaan.
puhelin on etän hankkima. numeron vaihtoon syynä oli että oli saldo loppunut!!!!!!!!!!!! näin sanoi lähi.
Lapsella on oma puhelin, jonka minä omistan ja maksan puhelinlaskut. Lapsen kännykkä pidetään kotona, myös silloin kun lapsi on ulkona. Miksi näin, siksi, että etä kyselee lapselta kaikki mahdolliset asiat mitä minä teen, mitä puolisoni tekee ja nimittelee meitä lapselle. Etä sopii lapsen kanssa, että soittaa kun lapsi on ulkona. Lapsi ei ensin puhunut näistä järjestelyistä mitään minulle, mutta alkoi sitten kertomaan miksi 'etä' haluaa tietää kaikkea ja haukkuu puhelimessa.
Nyt puhelin on kotona ja kun etä soittaa, ja lapsi sanoo heti ettei halua jatkaa puhelua jos toinen ei lopeta kyselyjä eikä haukkumisia. Muutaman kerran lyönyt luurin korvaan ja nyt sujuu puhelut.
Lapsi on tottunut olemaan ulkona ilman kännykkää, itseasiassa tykkää kun ei tartte huolehtia kännystä, rannekello toimii mainiosti.
Ilmeisesti olet edelleen tärkeä henkilö exällesi ja hän haluaa tällä tavalla kiristää lapsilla että saa jutella kanssasi :D
Unohda se exä ja selvitä lasten numerot muuta kautta. Aikanaan exäsi kiinnostus sinua kohtaan hiipuu ...
Jos lapsilla ei olisi kännyköitä, miten pitäisit heihin yhteyttä tapaamisten välillä?
Ilmeisesti luulet edelleen olevasi määräävä tekijä ex-perheesi elämässä ja haluat puhelimen välityksellä hallita lasten kautta. Unohda soittelut ja keskity tapaamisiin. Aikanaan kiinnostusksesi ex-perheesi menoista hiipuu ...
Mikäli lapset ovat niin isoja, että osaavat tekstata sinulle, mikseivät he uhmaa äitiään ja kerro sinulle numeroaan? Oletko ajatellut vaihtoehtoa, etteivät hekään halua antaa numeroa.
soittaisin tietysti lankapuhelimeen lasten kanssa ennalta sovittuna aikana.
menee niin että etä soittaa lapselle useasti päivässä ja tuo todellakin rassaa.Utelee että missä olet jne. Kuka haluaa että etä seuraa puhelimen välityksellä lähin elämää. Joskus ole laittanut puhelimen kiinni ja siitäkös haukkumiset saatu.Mietinyt olen että miten ylimääräisen soittelun sais loppumaan.Kyttäämistä on.
kaunaisia ja pikkusieluisia äitejä riittää haittaamaan ja estelemään lapsen oikeutta pitää yhteyttä isäänsä ?Silkkaa kiusantekoa,jolla kiusaaja vain oman todellisen luonteensa näyttää.
Ei ole ensimmäinen kerta kun lähiäiti pitää lasta kuin omana irtaimena omaisuutenaan, jonka "käytöstä" hän päättää.
Numerot on helppo selvittää ja jos tapaamiset lasten kanssa ei ala äidin temppuilun takia pysymään aikataulussaan, niin sitten vaan rikosilmoitusta vääntämään poliisille lapsen omavaltaisesta huostaanotosta.
Veikkaan että rupee ääni muuttumaan kellossa.
"sitten vaan rikosilmoitusta vääntämään poliisille lapsen omavaltaisesta huostaanotosta. " Heh. Mahtais olla polliiseilla hauskaa. Sinä et ilmeisesti tiedä tapaamisasioista tuon taivaallista?
Unohditko, että alaikäisten lasten äidin puhelinnumero vastaa aina.
Lasten ei kuulu sopia tapaamisista, vaan niistä sopii vanhemmat keskenään. Tämä on just niin tätä: etä temppuilee ja sopii lasten kanssa tapaamisista mielensä mukaan ja lähiäiti pyörii kuin hyrrä suunnitelmiensa kanssa, ja lapsille syntyy turhia paineita kun joutuvat (tässä aloittajankin tapauksessavasta 11v vanhin) muistamaan ja sopimaan isän kanssa tästä seuraavasta ja sitä seuraavasta ja joulun ja isäinpäivän vaihdoista ja peruutuksista.
Tapaamissopimus on sitä varten, että sitä noudatetaan ja jos tapaamiset ei toimi siinä sovitulla tavalla, on syytä kääntyä todistein käräjäoikeuden puoleen. Myös puhelintapaamisista on syytä sopia kirjallisesti.
Kuka on puhunut siitä että ap yrittäisi sopia tapaamisista puhelimitse lasten kanssa? Etävanhemmuus on paljon muutakin kuin tapaamisia, vanhemmuus tarkoittaa kokonaisvaltainen vastuu lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Sillon kun lapset ovat toisen vanhemman luona on hyvä asia että toinen vanhempi pitää yhteyttä puhelimitse. Lapset eivät ole mitään ex-perhettä vaan ovat erosta huolimatta edelleen osana etävanhemman perhettä.
Siinä ap:n tapauksessa taitaa olla joku katkera äiti joka haluaa itse puhua exänsä kanssa ja sen takia yrittää estää lasten ja isän yhteydenpitoa. No, onneksi noita numeroita on helppo selvittää.
kykene vielä sopimaan mistään edes isän kanssa. Äidiltä tarvii lupa kuitenkin joka asiaan.
Mikset kehtaa soittaa lasten äidille? Hävettääkö sua vai kiristääkö mahdollinen uusikko?
on jo sanottu, että voit soittaa äidin puhelimeen ja sitä kautta saat lapsen puhelimeen. Mikä siis on ongelma? Entisinä lankapuhelinaikoina tuo oli ainoa mahdollisuus, että soitettiin yhteen numeroon ja pyydetiin haluttu henkilö puhelimeen. Ei lähi estä sun yhteynpitoa lapsiin. Tapaamisista et mainitse mitään, joten ne varmaankin sujuu ongelmitta? Vai haetko ollenkaan tapaamisiin? Tapaamisaikoina voitte jutella ne kaikki asiat mitä haluat ja muina aikoin pyytää lasten äidin puhelimen kautta lapset puhelimeen. Vaatii siis sinulta sitä kommunikointikykyä, jotta soittaisit äidille.
AP kertoi että on saanut päätöksen tapaamisista oikeuden kautta ja näin ollen kai se puoli toimii. Mutta sikamaista toimintaa tuo ettei anna kouluikästen lasten kommunikoida suoraan vanhempansa kanssa. Katkera äiti joka ikävöi exäänsä niin paljon että yrittää lasten kautta kiristää exäänsä puhumaan hänen kanssa? On kai luonnollista että haluaa soitella/tekstailla suoraan lastensa kanssa eikä sen riivirautaexän kanssa?
tuijotat teidän ihanneeroon ja oman napaasi.
Joskus se soittorumba lapsille suoraan ei ole hyväksi , vaan saattaa olla pelkkää kiusantekoa etävanhemmalta, jos soittelee lapsille suoraan mihin kellonaikaan tahansa tai/ja jos sopii ohi tapaamissopimuksen lapsen kanssa aasioista eikä kerro sitten niistä itse tään lähivanhemmalle.
voi hellanletttas sun tapaa jankuttaa teisän iahnnekuviota kaikkiin erotilanteisiin.
hirveemmin viitti edes jutella sellaisen äidin kanssa joka palkkasi ampujan ampumaan todistajaa jonka olin nimennyt huoltajuus käräjille.
Meilläkin on yhteishuoltajuus ja oikeudenpäätös tapaamisista enkä anna lasten puh.numeroita etälle että voi hän voisi soittaa lapsille, koska lapset 7, 8, 14 ja 15v eivät halua jutella isän kanssa. He eivät halua jutella isänsä kanssa koska heillä ei ole mitään juteltavaa ja isä kyselee koulunumeroista jotka on nähnyt koulun sähköisestä tietoverkosta ja ihmettelee miksi niin huonoja numeroita ja kyselee oletteko jo tehneet sitä ja oletteko tehneet jo tätä ja miksette ole ja onko äiti ostanut teille sitä ja tätä ja oletteko menossa jonnekin, millaisia lomasuunnitelmia teillä on ja miksei äiti tänä vuonna vie teitä sinne ja tänne.
Mutta kaikkein ikävimmiksi lapset kokevat painostavan hiljaisuuden, kun kummallakaan ei ole mitään sanottavaa.
Minusta sinulla on peiliinkatsomisen paikka. Koska lapset ihan itse sanovat etteivät halua jutella sinun kanssasi, ei se ole lähtöisin äidistä. Syytät äitiä ja ihmettelet miksei yhteishuoltajuutenne toimi.
Miksi tapaamissopimus meni käräjille saakka?
Joo, vanhemmat kyselevät tylsiä asioita, miten koulussa on mennyt jne? Hui kamalaa ... :D
Olet muuten pahemman kerran laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia jos piilotat lasten kännynumeroita tai olet kertomatta heidän kouluasioista? Hyi helvetti että tuollaisia "äitejä" riittää ...
taas sekoilet? eikö katse nouse omasta navasta taaskaan minnekään muualle?
Johan se isä näkee ne numerot sieltä koulun sähköisestä verkosta ja jos lapset ei halua jutella ja ovat puhelimessa hiljaa, niin ei se äidin vika ole! Kait sille isälle riitää jos jokaisen kokeen numeron kertaalleen kertoo? Kyllä se kymmenes kerta on liikaa.
Toki kaikenlaista saa lapsilta kysellä, mutta tenttaus ja ylimääräinen utelu on eri asia.
Onneksi teillä asiat kulkeutuu suoran isälle tietoon, sillä teidän lapsihan on paljon isänsä kanssa. Toivottavasti myös sulle kulkeutuu yhtä paljon tietoa :)
Useimmat vanhemmat eivät anna jatkuvaa nega-palautetta koululaisen koenumeroista, jos tuntee lapsensa ja tietää että hän on parhaansa tehnyt.
En ole laiminlyönyt ainoatakaan lakisääteistä velvollisuuttani, joten älä jauha paskaa. Etällä on samat tunnukset koulun sähköiseen verkkoon ja opettajien puhelinnumerot kuin minullakin, joten minun ei tarvitse hänelle kertoa mitään kouluasioita yhteishuoltajuuden puitteissa, hänellä on yhteishuoltajana oikeus ottaa selvää itse asioista jotka häntä kiinnostavat.
Huomaan ettet tiedä lakisääteisistä tai virallisista asioista mitään, mutta suu paukkuu koko ajan. Ota selvää ensin, äläkä vetele hatusta lakisääteisiäsi.
Tyhjä tynnyri "Tseeus" kolisee eniten.
mitäs sitten kun lapset on etällä ja katoavat vaikka jonnekkin pihoja tutkimaan? pitääkö sitten soittaa lähille ja sanoo että soitappa lapset kotiin?????????
on ongelma? Tuohan on aivan eri tilanne.
Jos lapset ovat sulla, eli etällä, niin tietysti he ovat sinun vastuullasi sen tapaamisen ajan!!! Muulloin lapset ovat lähivanhemman vastuulla.
Ja jos oikeasti lasten äiti on palkannut jonkun tappamaan todistajia, niin en oikein usko, että sellainen vanhempi määrätään lähivanhemmaksi.
Taitaa sua vaan harmittaa, kun et voi pompottaa puhelimen välityksellä ja että exäsi on laitanut sun häiriköinnille rajat.
Kyllä exä voi niin terrorisoida puhelimella soittelemalla lapselle monta kertaa päivässä.Seuraamalla lapsen elämää puh. välityksellä.Vielä illalla täytyy hyvät yöt soitella että varmasti tietää missä lapsi on. Tuntuu kuin ei olis omaa elämää olenkaan vaan exä tietää joka liikkeen mitä meillä tehdään.Nyt olenkin asian vienyt eteenpäin..