JÄRKYTTÄVÄÄ!!!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010062311923902_uu.shtml

Voiko tälläistä tapahtua suomessa?
Palvelet isänmaatasi ja isännöitsijä tuhoaa omaisuutesi sillä aikaa?
6506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän asiassa ole mitään epäselvyyttä. Kerta on oikeidenpäätös häädöstä.

Vuokralaisen on aivan turha valittaa mistään minnekään. Haastemies on yrittänyt tavoittaa vuokralaista aivan varmasti ja virallisen kaavan mukaan.
Mutta eipä häneen oli saatu yhteyttä. Omaisuudenkin sai hävittää koska se ei ollut oikeastaan minkään arvoista.
Itkeä jostain kaijuttimista tai pleikkarista. Joka on ehkä uutena voinut maksaa kymmenen vuotta sitten paljonkin, mutta tänä päivänä sellaisella ei ole arvoa juuri mitään.

Jutussa ei mainita vuokran suututtaa.
Ottaapa kaveri opiksi, eikä siinä kannata esittään mitään uhria.

Hyvä vitsi että jos päätöstä muutetaan joutuu vuokraisäntä korvaamaan kaiken. Hah..sanon minä. Mitään korvauksia eivät joudu maksamaan.
Päin vaston vuokralainen saa maksettavaksi ison laskun kuluista ja lukonvaihdosta.

Äänestä
  • "Haastemies on yrittänyt tavoittaa vuokralaista aivan varmasti ja virallisen kaavan mukaan. "

    Jos haastemies ei löydä asevelvollisuuttaan suorittamassa olevaa kansalaista niin suosittelen ammatinvaihtoa

    Äänestä

  • "Haastemies on yrittänyt tavoittaa vuokralaista aivan varmasti ja virallisen kaavan mukaan."

    on haastemiehellä joka ei löydä avoimesti omalla niemllään Suomen armeijassa
    olevaa miestä?
    Kyseinen haastemies ansaitsisi heti potkut, ihan turha kaveri.

    Äänestä

  • Jos joku käräjäoikeus on antanut häätötuomion tuollaisesta "rästistä". Tai silloinhan linja pitää, jos vuokra on ollut n. 55 €/kk.

    Mutta "muiden kuin arvoltaan vähäisten" huoneistotarpeistoon, tai -irtaimistoon, kuuluvien esineiden hävittäminen ilman "ulosottomiehen" hävittäminen on rikos.

    P.S. Muista että häädön toimeenpanija on aina ulosottovirasto, jolla on oikeus käyttää poliisia apunaan, mutta ei koskaan vuokranantaja.

    Äänestä

Miksi tyyppi ei ole huolehtinut asioistaan? Varmaankin ilmoituksella ja perusteluilla, että nyt on vähän tiukkaa olisi ollut neuvotteluvaraa estää tapahtunut.
Suomessa on laki, että toisen omaisuutta ei voi käyttää miten tykkää omiin tarkoituksiinsa sopivalla tavalla, vaan omaisuus kuuluu yhä sen omistajalle ja sitä pitää kyllä kunnioittaa.
Varsinkin nuorille on väärin antaa vaikutelma, että samaan lopputulokseen pääsee, eli tässä tapauksessa saa pitää asuntonsa, huolehtii maksuistaan tai ei.
En ole poliisivaltion kannattaja, mutta tietoisen riskin ottaa, kun ei hoida asioitaan ja siitän on sitten seuraamukset ne mitkä on.

Äänestä
  • mars! Ja pyydä ihan itse osastonhoitajalta ettei enää päästä sinua koneelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaallista? kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010062311923902_uu.shtml

Voiko tälläistä tapahtua suomessa?
Palvelet isänmaatasi ja isännöitsijä tuhoaa omaisuutesi sillä aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu