Ajattelin nyt kirjoittaa omakohtaisesta kokemuksesta aihealueelta, kun olen näitä palstoja jonkun aikaa lukenut ja asioita eri kanteilta pohtinut. Toivoisin kommentteja erityisesti samassa tai samankaltaisessa tilanteessa olevilta, koska vertaistukea esim. ystäväpiiristä on vaikea ellei lähes mahdoton saada.
Olen yli kolmekymppinen nainen, seurustellut yli vuoden avomieheni kanssa. Hänellä on edellisestä suhteestaan (avioliitto) 5-vuotias poika. Poika on luonamme n. joka toinen viikonloppu ja nyt lomien aikaan pari viikkoa.
Kaikki on mennyt yllättävänkin hyvin noin yleensä..no, onhan tässä tietysti kaikenlaista pientä kinaa ja kränää ollut mitä nyt normaaliin suhteen alkuun kuuluu. Suurimmat riidat ovatkin sitten tulleet kyllä minun puoleltani, syynä lähinnä oma epävarmuuteni ja/tai mustasukkaisuuteni miehen menneisyydestä ja kokemuksista..siis itse en ole ollut koskaan naimisissa eikä minulla ole lapsia. Näiden mustiskohtausten syyt on tullut myönnettyä miehelle suoraan ja asioista ollaan aina puhuttu niiden oikeilla nimillä. Silti huomaan ettei mies OIKEASTI ymmärrä minun näkökantaani asiaan koska on ns. toisella puolella tässä asiassa. Ja ongelmahan on täysin minun omassa päässäni, tämän olen tiedostanut ja sanonutkin miehelleni.
Mikä sitten on ongelma? Miksi en pääse näistä ajatuksista pois?
Välillä saattaa mennä viikkojakin ettei mitään ongelmaa asian tiimoilta ole. Sitten avot, yksi ilta tämä ex soittaa miehelleni ja kysyy samaa asiaa ties monettako kertaa (esim. lapsen vienti/tuontiajankohdat). Tai keskeyttää lounaamme jollain asialla minkä voisi hyvin kysyä tekstiviestillä. Tämä latistaa tunnelman välittömästi koska tuntuu että "eikö tuosta naisesta pääse koskaan eroon.." (no eipä pääse juu kun on se yhteinen poika, tiedän)
Esimerkkejä mustisaiheista:
Tunne ulkopuolisena olosta, esim. kun exänsä kanssa juttelevat pojan harrastuksista ym. en osaa "iloita" tai ottaa asiaan kummemmin kantaa kun kyse ei ole omasta lapsesta. Kamala sanoa, mutta ei vaan kiinnosta..tuntuu, että heillä on suurempi side kuin meillä, koska heillä on yhteinen lapsi ja perhekuviot koettuna. Enkä koskaan pääse tekemään miehelleni hänen ensimmäistä lastaan, vaan se on jo koettu ja nähty. Sama juttu naimisiinmenon kanssa.
Vanhat valokivat/muistot..en kestä ajatusta että joutuisin näkemään esim. mieheni ja exän hääkuvan! en ole nähnyt mitään vanhoja kuvia heidän yhteisestä ajasta enkä haluakkaan..saa mahani vääntymään. Toisaalta ei miehenikään ole nähnyt minun exieni kuvia eikä sanojensa mukaan haluakkaan nähdä (tai kuulla heistä). Tämäkin tuntuu niiin väärältä, minä joudun elämään hänen menneisyytensä kanssa mutta hän pääsee helpolla kun ei tarvi koskaan kuulla/nähdä mitään mun existä..Toisaalta aika hankalaa kun on lapsi jolla isä ja äiti ja heidän oma menneisyys jota ei voi (enkä halua) pois pyyhkiä. En vain halua nähdä siitä todisteita.
En myöskään mielellään lähtisi samoihin lomakohteisiin missä olleet perheenä. Kaikki ne heidän yhteiset muistot jne..
Vaikea asia hyväksyä että toisen ex tulee olemaan aina siinä..siitä ei eroon pääse vaikka kuinka kitisee. Lähinnä siinä vain rikkoo nykyisen parisuhteen. Mutta silti, tulenko koskaan täysin hyväksymään sitä että toinen nainen vaikuttaa minun ja mieheni elämään, aikatauluihin..ja aiheuttaa tietämättään kinaa meidän välille..aargh.
Luettuna nämä jutut kuulostavat varmasti jonkun mielstä hullulta, mutta näin vaan koen..en ole tässä tilanteessa koskaan aikaisemmin ollut joten tulleet todella yllätyksenä itsellenikin! huh huh. Ystävät eivät millään voi ymmärtää mun ajatuksenjuoksua, eikä ihme kun ei sitä itsekkään aina tajua. Siksi toivoisin saman kokeneilta hiukan näkökantaa asiaan. Menenkö psykologin juttusille vai mitä?
En halua missään nimessä pilata tätä juttua näiden omien ajatusteni vuoksi.
Vielä minun ja lapsen suhteesta sen verran, että poikaa vastaan minulla ei ole mitään mustasukkaisuuden tunteita, vain tätä exää kohtaan. Siis en koe poikaa konkreettisena "näyttönä" heidän suhteestaan kuten joskus olen lukenut jonkun tuntevan vaan tämä liittyy ihan kaikkiin noihin jo koettuihin kuvioihin ja sen mukanaan tuomiin (minun päänsisäisiin) ongelmiin. Poika on mitä mukavin ja tulemme hyvin toimeen. Teemme yhdessä juttuja kolmestaan enkä koe noina isä-viikonloppuina olevani mitenkään "ylimääräinen" tai tiellä. Kaikki pisteet siis ihanalle miehelleni joka kestää minua ja oikkujani, toivottavasti tulevaisuudessakin.
Olen yli kolmekymppinen nainen, seurustellut yli vuoden avomieheni kanssa. Hänellä on edellisestä suhteestaan (avioliitto) 5-vuotias poika. Poika on luonamme n. joka toinen viikonloppu ja nyt lomien aikaan pari viikkoa.
Kaikki on mennyt yllättävänkin hyvin noin yleensä..no, onhan tässä tietysti kaikenlaista pientä kinaa ja kränää ollut mitä nyt normaaliin suhteen alkuun kuuluu. Suurimmat riidat ovatkin sitten tulleet kyllä minun puoleltani, syynä lähinnä oma epävarmuuteni ja/tai mustasukkaisuuteni miehen menneisyydestä ja kokemuksista..siis itse en ole ollut koskaan naimisissa eikä minulla ole lapsia. Näiden mustiskohtausten syyt on tullut myönnettyä miehelle suoraan ja asioista ollaan aina puhuttu niiden oikeilla nimillä. Silti huomaan ettei mies OIKEASTI ymmärrä minun näkökantaani asiaan koska on ns. toisella puolella tässä asiassa. Ja ongelmahan on täysin minun omassa päässäni, tämän olen tiedostanut ja sanonutkin miehelleni.
Mikä sitten on ongelma? Miksi en pääse näistä ajatuksista pois?
Välillä saattaa mennä viikkojakin ettei mitään ongelmaa asian tiimoilta ole. Sitten avot, yksi ilta tämä ex soittaa miehelleni ja kysyy samaa asiaa ties monettako kertaa (esim. lapsen vienti/tuontiajankohdat). Tai keskeyttää lounaamme jollain asialla minkä voisi hyvin kysyä tekstiviestillä. Tämä latistaa tunnelman välittömästi koska tuntuu että "eikö tuosta naisesta pääse koskaan eroon.." (no eipä pääse juu kun on se yhteinen poika, tiedän)
Esimerkkejä mustisaiheista:
Tunne ulkopuolisena olosta, esim. kun exänsä kanssa juttelevat pojan harrastuksista ym. en osaa "iloita" tai ottaa asiaan kummemmin kantaa kun kyse ei ole omasta lapsesta. Kamala sanoa, mutta ei vaan kiinnosta..tuntuu, että heillä on suurempi side kuin meillä, koska heillä on yhteinen lapsi ja perhekuviot koettuna. Enkä koskaan pääse tekemään miehelleni hänen ensimmäistä lastaan, vaan se on jo koettu ja nähty. Sama juttu naimisiinmenon kanssa.
Vanhat valokivat/muistot..en kestä ajatusta että joutuisin näkemään esim. mieheni ja exän hääkuvan! en ole nähnyt mitään vanhoja kuvia heidän yhteisestä ajasta enkä haluakkaan..saa mahani vääntymään. Toisaalta ei miehenikään ole nähnyt minun exieni kuvia eikä sanojensa mukaan haluakkaan nähdä (tai kuulla heistä). Tämäkin tuntuu niiin väärältä, minä joudun elämään hänen menneisyytensä kanssa mutta hän pääsee helpolla kun ei tarvi koskaan kuulla/nähdä mitään mun existä..Toisaalta aika hankalaa kun on lapsi jolla isä ja äiti ja heidän oma menneisyys jota ei voi (enkä halua) pois pyyhkiä. En vain halua nähdä siitä todisteita.
En myöskään mielellään lähtisi samoihin lomakohteisiin missä olleet perheenä. Kaikki ne heidän yhteiset muistot jne..
Vaikea asia hyväksyä että toisen ex tulee olemaan aina siinä..siitä ei eroon pääse vaikka kuinka kitisee. Lähinnä siinä vain rikkoo nykyisen parisuhteen. Mutta silti, tulenko koskaan täysin hyväksymään sitä että toinen nainen vaikuttaa minun ja mieheni elämään, aikatauluihin..ja aiheuttaa tietämättään kinaa meidän välille..aargh.
Luettuna nämä jutut kuulostavat varmasti jonkun mielstä hullulta, mutta näin vaan koen..en ole tässä tilanteessa koskaan aikaisemmin ollut joten tulleet todella yllätyksenä itsellenikin! huh huh. Ystävät eivät millään voi ymmärtää mun ajatuksenjuoksua, eikä ihme kun ei sitä itsekkään aina tajua. Siksi toivoisin saman kokeneilta hiukan näkökantaa asiaan. Menenkö psykologin juttusille vai mitä?
En halua missään nimessä pilata tätä juttua näiden omien ajatusteni vuoksi.
Vielä minun ja lapsen suhteesta sen verran, että poikaa vastaan minulla ei ole mitään mustasukkaisuuden tunteita, vain tätä exää kohtaan. Siis en koe poikaa konkreettisena "näyttönä" heidän suhteestaan kuten joskus olen lukenut jonkun tuntevan vaan tämä liittyy ihan kaikkiin noihin jo koettuihin kuvioihin ja sen mukanaan tuomiin (minun päänsisäisiin) ongelmiin. Poika on mitä mukavin ja tulemme hyvin toimeen. Teemme yhdessä juttuja kolmestaan enkä koe noina isä-viikonloppuina olevani mitenkään "ylimääräinen" tai tiellä. Kaikki pisteet siis ihanalle miehelleni joka kestää minua ja oikkujani, toivottavasti tulevaisuudessakin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
luin juttusi ja oli pakko laittaa ainakin lyhyt vastaus...juttusi oli kuin minun päästäni. Kuvalit hyvin juuri nuo tunteet, mitä itekin koen. Älä ainakaan tunne syyllisyyttä tunteistasi, sinusta tuntuu juuri siltä kuin tuntuu, ja järkevintä on vain hyväksyä se. Itseänikin ovat yllättäneet nämä fiilikset, ja se, että ei mies kuitenkaan loppujen lopuksi osaa asettua minun asemaani. Tällä hetkellä itsestä tuntuu, että haluaisin kuitenkin kokea kaikki ne perhe-elämään liittyvät asiat, naimisiinmenio, lapset sellaisen ihmisen kanssa, jolle ne olisivat myös uusia ja ihania kokemuksia...ja joka osaisi ajatella näistä asioista vielä edes hitusen niiden "ruusunpunaisten" linssien läpi. Tällä tarkoitan sitä, että minusta tuntuu että he, kenellä on epäonnistunut liitto takana, ajattelevat näistä asioista liian raadollisesti. Realisti täytyy tietysti olla, mutta liika kyynisyys pilaa myös ilon näistä asioista...saa nähdä miten suhteemme käy. Aika rankalta tuntuu tällä hetkellä ja en tiedä riittääkö rakkaus:(
tunteesi on aivan normaaleja, joskin niiden pitäisi alkaa jo tasaantumaan kun suhteenne on kuitenkin kestänyt jo yli vuoden.
On normaalia että lapsi tuntee vanhemmastaa mustasukkaisuutta, kun vanhempi löytää itselleen uuden kumppanin ja jossain mittakaavassa on myös normaalia että uusi kumppani on hieman mustasukkainen. Mutta kyllä noiden tunteiden pitäisi ajan kanssa tasoittua. Jos niin ei käy, voi yhteiselosta tulla todella hankalaa.
Älä ruoski itseäsi noista tunteista, mutta toisaalta ohjaa itseäsi irti niistä tunteista.
Ajattele niin, että olet todella onnekas kun olet ihanan miehen mukana saanut ihanan lapsen.
Kaikkea hyvää sinulle.
pitää hyväksyä miehen menneisyys, ja tajuta että se todella on MENNEISYYS. Nykyinen aika kuuluu sulle ja lapselle ja tulevaisuuskin mahdollisesti.
Tiedän, että noita tunteita on vaikea kitkeä, mutta pakkohan sinun on jos meinaat että pystyt tulevaisuudessa nauttimaan yhteisestä elämästänne sen sijaan että mietit mitä mies on tehnyt ja kenen kanssa, ennen sinua.
Kas kas, niin itseni kuuloista tekstiä. Mulla on ollut myös mustasukkaisuutta miehen edellistä avokkia kohtaan, ei niinkään lasta.. Heidän yhteinen elämänsä, menot, teot..ja hmm, varsinkin kun välillä mieheni sanoi mitä he olivat exänsä kanssa tehneet tai kuinka heille oli joku asia mennyt.. Itseäni ei kauheasti kiinnosta ne asiat, jotka muustan edelleen mitä hän on sanonut.
Itselläni kesti kauan, siis parikin vuotta pahin aika, siitä se hellitti ja nyt on mennyt kokonaan jo ohi. Välttelimme puheenaihetta ex. Mieheni tosin ei ole kauheasti lapsen kanssa tekemisissä, näkee kuitenkin aina joskus muttei säännöllisesti.
Anna itsellesi aikaa, koittakaa vaikka tehdä jotkin pelisäännöt. Odotus palkitaan :)
Omaan tarinaani alkuun vaikuttikin varmaan se että mieheni ja ex soittelivat joka arkipäivä melkein toisilleen, ihan muuten vain. Silti mieheni sanoi ettei häntä kiinnosta naisen asiat mutta puhelimeenkin piti mennä puhumaan pihalle,etten minä ole paikalla. Nämä olivat ihan suhteemme alussa, kai mies oli itsekin hieman jollain tavalla kiusaantuneessa tilanteessa. Tottakai minusta tuntui että olenkin vain joku pelinappula siinä tilanteessa ja edelleen kun muistaa ne hetket niin muistaa miltä se tuntui, vaikka ei enää siitä niin välitä - aika kultaa muistot. Kaikesta pääsimme yli kuitenkin.
Kiitokset kaikille vastanneille, kiva kuulla etten ole ainut näiden tuntemusten kanssa..välillä vaan tuntuu ettei oikeasti jaksa oman pään sisäisiä juttuja. Koska tämä loppuu..?
Kuten sanottu aika on se mikä näissä asioissa auttaa. Olen yrittänyt harjoittaa itsehillintää monessa asiassa, koska koen sen välttämättömäksi meidän suhteen jatkumisen ja hyvänä pysymisen kannalta. En voi kaataa kaikkea tätä mieheni niskaan.
Tänään näin vanhoja valokuvia joissa on mieheni ja pieni lapsensa tässä samassa asunnossa jossa nyt asumme mieheni kanssa yhdessä. Voi helvetti..miten pienet asiat voivat saada aikaan tuskaa?!!
Katson tuota kirjahyllyä, sohvankulmaa jne. eri tavalla. Millaiset huonekalut heillä oli, kuinka tuossa on se tuttu sama pöytä..Haluan pois tästä asunnosta!
Onneksi olemme puhuneet yhteisen asunnon ostosta lähiaikoina, tämä asia sai minun puolelta nyt uutta pontta. En jaksa näitä exän haamuja ja tunnetta siitä miten he ovat aikaansa täällä viettäneet.
Olenko ihan sekopää? voih.
Ainakin liian mustis, sen ymmärrän ja tiedostan..
liian mustis, mutta meitä on monia jotka ovat noiden tunteiden kanssa painineet, toisilla ne ovat olleet laimeampia ja menneet nopeasti ohi, toisilla ei.
Pääasia on kuitenkin se, ettet pura mustasukkaisuuden herättämiä pahoja tuntoja miehesi lapseen.
Uusi, yhteinen koti on hyvä idea. Me aikoinaan teimme juuri niin, hän muutti omastaan ja minä omastani uuteen yhteiseen kotiin jossa haamuja ei ole.
Hänellä on tosin esim isot läjät videofilmiä ajasta kun lapset olivat pieniä. Niissä filmeissä on toki mukana myös lasten äiti. Johtuen ehkä siitä, että itsellänikin on liitto takana josta lapseni syntyi, en ole ollut mustasukkainen mieheni ex:lle. Ymmärrän että miehelläni on menneisyys, mutta tiedostan myös sen että menneisyys on menneisyyttä, ja nykyisyys on nykyisyyttä, ja tämän me jaamme yhdessä.
Mieti asia niin, että menneisyytensä vuoksi ja kaikkien niiden ihmisten vuoksi joiden kanssa on elänyt on muovannut hänestä juuri sen ihmisen johon sinun oli helppo rakastua.
Anna itsellesi aikaa, mutta älä sulje miehesi lasta elämästäsi, ja kasva siihen ajatukseen että me olemme tässä, meidän on nykyisyys ja tulevaisuus.
tsemppiä tunnemylläkkään !
täällähän on keskusteluketju jossa aloittaja on saanut vain asiallisia vastauksia eikä kukaan ole tullut ketjua vielä pilaamaan asiattomuuksilla.
Näitä lisää !!!!
näihin samanlaisiin kopioituihin satuihin, ettei enää äjaksa...
kun ihmiset on kyllästyneet SUHUN LISSU !
ihmiset on
vsynyt
äjaksa
Mee helvettiin täältä kun kerta väsyttää, palstan taso nousee heti jyrkästi kun sä saatanan munapää
tajuaisit hävitä.
meni taas, kun tuo aisapari sai suunsa auki..
Miehelläni oli 6- vuotias herttainen tyttö silloin kun tutustuimme. Menimme muutaman vuoden kuluttua naimisiin ja järjestimme kauniit häät, minulle ensimmäinen kerta, hänelle siis toinen. Miksi olisin ollut mustasukkainen exälle? Aloitimmehan oman perhe- elämämme. Myöhemmin kuulin tyttäreltä ja tutuilta exän harmittelevan, kun hänen toinenkin avioliitto purkautui ja ex- miehen liitto onnistui. Meillä on kaksi yhteistä lasta ja lisäksi "iso- sisko."
Turhaan kiusaat itseäsi miehen menneisyydellä! Ehkäpä exäkin tuntee samoja tunteita Sinua kohtaan, kun nyt olet " SE UUSI ONNI!" Kun muutat ajatuksesi, muutat elämäsi! Lycka till !
Piti sitten tulla pilaamaan tämäkin ketju.
Jos olet noin väsynyt niin miksi täällä roikut vuodesta toiseen ja
ammut KAIKKI asialliset kirjoittelut alas.
Ihme tapaus !!!!
hiukan eri tilanne itselläni, mutta välillä ajatukset valtaa mielen, ja monet itkut on itkettykin.. en ole "vihainen" lapsesta, enkä kovin mustis eksästä, tai että tarivisi "pelätä" häntä, tai että heillä olisi tunteita toisiaan kohtaan, mutta hiukan siitä että he tekstailevat ja soittelevat ja näkevätkin lapsen takia..
lainaus :"Vaikea asia hyväksyä että toisen ex tulee olemaan aina siinä..siitä ei eroon pääse vaikka kuinka kitisee. Lähinnä siinä vain rikkoo nykyisen parisuhteen." joo, ja mieheni on tosiaan joutunut jo paljon kestämään, olenkin lopettanut hänen edessään marmattamisen.. yritän itse pyöritellä päässäni asioita.. ajan kanssa kait asiat järjestyy. "ihana" lukea täältä juttuja muiltakin, ettei ole ainoa tunteiden kanssa.. ollut aika maassa tämän asian kanssa välillä.
Minusta olet siinä mielessä tervehenkinen, että tosiaan koet sen mustasukkaisuuden sitä naista kohtaan etkä lasta. Minusta sinun tulisi ajatella asiaa niin, että jos nuo olisivat tulleet toimeen eivät he olisi eronneet. Itselläni ei ole tullut mustasukkaisuutta koska en itse koskaan haikaisle menneitä joten tajuan, että mieheni ja hänen tämä kaukainen entisensä eivät edes haluaisi olla yhdessä. On hyvä, että asioista voi sopia vanhempina sovussa, mutta se ei tarkoita, että nuo kokisivat mitään halua olla yhdessä enää. Jos teille tulee oma yhteinen lapsi silloin asiat voivat mutkistua oikeasti sillä on vaikea sovittaa yhteen kaikkien tarpeet.
itsellesi??? Omituista
tosi pahoja noi sun harhat. Raukka näkee kaikkea fiktiivista ihan totena.
mahtaa toi sun elämä olla kyllä tosi rankkaa, ihmekkös ettei kukaan halua sitä sun kanssa jakaa.
Hassua, juuri eilen suunnittelin kirjoittavani tanne samasta aiheesta. Minakin olen yrittanyt loytaa keinoja lopettaa tama itseni piinaaminen mustasukkaisuuden tunteilla, mutta en ole viela loytanyt. Minun avomiehellani on kaksi lasta ex-vaimonsa kanssa, ja outoa kylla minunkaan tunteeni eivat kohdistu lapsiin tai ole vaikeuttanut suhdettani heidan kanssaan. He asuvat meilla ja nakevat aitiaan harvoin, eika heidan hoitaminen minua haittaa eika tuo pintaan ikavia tunteita. Muut asiat sen sijaan ovat valilla sietamattomia. Onneksi ostimme yhteisen talon ja uuden sangyn ettei tarvinnut enaa heidan yhteista entista kotia sietaa, mutta se historia on silti lasna. Sen verran olen edennyt ongelman analysoinnissa, etta olen huomannut ainoastaan itselleni tarkeiden asioiden ja sellaisten mita en ole mieheni kanssa kokenut mutta haluan tuottavan sen kamalan tunteen. En oikeastaan edes kutsuisi tata mustasukkaisuudeksi, koska tiedan ettei ole kertakaikkiaan pienintakaan vaaraa etta he palaisivat yhteen, vaan oikeammin ehka vahemmyyden tunteeksi. Ei minua haittaa jutut heidan entisesta kodistaan koska meilla on nyt oma koti. Ne asiat mista puhuminen sattuu ovat sellaisia mitka liittyvat lapsiinsa ja heidan historiaan. En esim kesta yhtaan juttuja siita kun pojat syntyivat, ja ajatus siita etta mieheni on kokenut kaiken sen jonkun toisen kanssa tuntuu hirvealta vaikka me suunnittelemme oman perheen perustamista. Kai meilla kaikilla on tarve olla se tarkein ja ainoa rakastamallemme, eika siihen toiveeseen oikein sovi se etta ex jonka kanssa on vuosikymmen vietetty ja lapset tehty hyorii ymparilla. Siina kestaa viela aikaa kun voin sanoa etta annoin miehelleni kaiken ja enemman mita ex antoi, ja siita kai tassa kenka puristaa. Sekin tuottaa epamukavan tunteen etta kumppani on kokenut paljon enemman kuin mina, eika sita korjaa kuin aika. Olen varma etta sinullakin olo helpottuu kun aikaa kuluu ja asemasi vakaantuu. Eika kannata keskittya siihen etta esim et pysty antamaan miehellesi hanen ensimmaista lastaan, vaan ajattele asiaa eri tavalla vaikka etta annat hanelle elamansa ensimmaisen kestavan ja onnellisen parisuhteen. :) omaa oloani joskus helpottaa kun ajattelen etta mieheni haluaa olla minun kanssani vaikka on paljon nahnyt ja kokenut, ja se on imartelevaa. Ja mita tulee paikkoihin ja esineisiin ja huonekaluihin, ajan kuluessa niihin "liimaantuu" teidan historianne ja kokemuksenne eika silla ole enaa mitaan valia etta ex on samalla sohvalla istunut samaa kirjahyllyn kulmaa tuijotellen. Kylla se siita :)
Arvaas miltä minusta tuntui kun ex antoi miehelleni jouluna lahjaksi itse teetetyn kalenterin. Siinä oli kuvia heidän pojistaan ja äiti näkyy kanssa melkein joka ikisessä kuvassa, poseeraavat yhdessä jossain jne. Ja joulukuun kuvana on heidä vanha yhteinen joulukuva missä poseeraa koko perhe tonttupuvuissa! Kiva! Joudun keittiössä katsomaan tuota exää joka ikinen päivä. Välillä, kun on tosi paha päivä, tekis mieli leikata ne exän naamat veks. Muitakin kuvia kyllä olen nähnyt, mm. hääkuvia ja kuullut juttua polttareista jne. En oikein välittäisi kuulla niistä, etenkään kun mies teki heti alusta asti selväksi että hän ei enää ikinä pujota sormusta sormeensa, joten minun on tyydyttävä avoliittoon, hän on häänsä kuulemma jo viettänyt. Sekin satutti kun kertoi kuinka hyvä tunne on saada esikoinen syliinsä, tässä tapauksessa niitä oli kaksin verroin. Ja usein olen kuullut siitä kuinka sankarillisesti vaimo synnytti lapset ja keski raskausajan piinat, että koitappa itse tejhdä sitä sun tätä kun raahaat kahta lasta vatsassa mukana.. :/
Kaiken lisäksi ex muutti juuri isompaan asuntoon. Siihen samaan stanan asuntoon jossa he asuivat perheenä aikaisempaa. Se on iso talo mihin pääsee vain suhteilla, ja voin vain kuvitella miltä naamani näytti kun mieheni kertoi että hänen täytyy mennä laittamaan sinne niitä samoja vanhoja virityksiä, mutta onneksi on tuttu kämppä, muistaa ulkoa kaiken. Ja nyt kun mies muutenkin on viettänyt aikaansa heidän vanhassa yhteisessä asunnossa, se tosiaan satuttaa..
Etkö oikeasti pura pahaa oloasi lapseen? Täytyy sanoa että se on tosi hieno juttu, lapset eivät vanhempiaan voi valita. Ja jos vanhemmat riitelee keskenään kaikki kolme tai jopa neljä, se on tosi ikävää lapsen kannalta. Eli koita aina pitää lavasteita pystyssä ainakin lapsen takia. Jaksamisia, toivottavasti saat neuvoja jotka auttavat.
Ei kenenkään tarvitse pitää miehen exän kuvaa keittiössä. Ota se pois ja hanki tilalle vaikka toinen kalenteri. Ex hän yrittää tahallaan laittaa kiilaa väliinne. Meillä ei ole puhuttu exista. Asiat puitiin seurusteluaikana ja exät nousevat keskusteluun jostain ulkopuolisesta asiasta kuten tiedotusvälineistä. Elätte jonkilaisessa symbioosissa miehen exän kanssa. Mies ei ole kunnolla irti hänesta ja ei ole myöskään kunnolla kiinni sinussa. Oletko kertonut miltä sinusta tuntuu se, että mies ei halua sitoutua. Nostaisin sinun kissan pöydälle ja pyrkisin prosessoimaan tilannetta miehen kanssa. Oletko sinä se joka luopuu omista unelmistaan ja vai löytyykö mieheltä vastaantuloa asioissa.
On miehiä, jotka eivät käy auttamassa exiä näiden kotona, koska se ei kuulu enää heille.