1. Vuosipäivä: Michael Jackson on kuollut

Michael Jackson menehtyi 25.6.2009 eli 25.6.2010 vietetään hänen kuolemansa vuosipäivää. Vieläkö muistat tämän viestin, joka ilmestyi keskustelupalstallemme 26.6.2009?

-------------------------------------------------------------
Michael Jackson kuollut
jackofan.. 26.6.2009 01:22
Nyt on popin suurin legenda menehtynyt.
Olipahan melkoinen uutispommi. Vaikka uraa varjosti erinäiset syytteet ja skandaalit, mutta miehen lahjakkuutta ei voi kukaan kieltää. Vaikka ongelmia ollutkin, ja tiedä sitten oliko syytteissä oikeasti perää. Rauha sielulleen ja enkeleitä lapsilleen.
------------------------------------------------------------

Kuinka nopeasti tämä aika onkaan kulunut? Sillä vielä voin muistaa sen päivän, jolloin kuulin Michaelin kuolleen. Tämä tapahtui aamupäivällä töissä, kun jammailin harvinaisen hyvän musiikin tahdissa hyllyjen välissä työpaikallani - ihmettinkin, että miksi ihmeessä soitetaan näin paljon Michael Jacksonin "parhaita" radiosta. Ei mennyt kauankaan, kun huomasin päivän otsikot iltalehden ja ilta-sanomien lööpeissä - katsastin heti päivän lehdet joiden kannet oli lähes kokonaan mustat ja niitä koristi Michael Jacksonin kuva sekä teksti, joka ilmoitti hänet kuolleeksi. Voiko sellaista otsikkoa uskoa? Että joku niinkin mahtava esiintyjä kuin MJ oli, voisi menehtyä?

Tämä vuosi on ollut monenmoista spekulaatiota, syyttelyä, ihailua ja muistelua. Osat ihmisistä ovat yrittäneet mustamaalata kyseisen henkilön mainetta, mutta osat taasen ovat pysyneet hänen rinnallaan ja tulevat toivottavasti pysymään vieläkin.

Toivottavasti jokainen muistelee Michael Jacksonia omalla tavallaan, pienesti tai suuresti ja pitää mielessään ne asiat, joita Michael on yrittänyt meille opettaa sanoituksillaan, sävellyksillään ja puheillaan. Näin takaamme sen, että hän ei kuollut turhaan, vaan hänen perintönsä kantautuu sukupolvilta toisille.

Michael Jackson Finland blogissa on eräs koskettava teksi, johon tämän viestin haluan lopettaa, sillä jokaisen tulisi muistaa se;

In a world filled with hate, we must still dare to hope.
In a world filled with anger, we must still dare to comfort.
In a world filled with despair, we must still dare to dream.
And in a world filled with distrust, we must still dare to believe.
~Michael Jackson

1

482

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe