Metsäkoneenkuljettajaksi ??

miten olisi mahdollista päästä metsäkoneenkuljettajaksi siis ajokoneen kuljettajaksi oppisopimus koulutuksella pääsisin kyllä erääseen yritykseen mutta ikää on 15v ja kokemusta kyllä jonkin verran mutta jossakin jotkut suuremmat herrat väittävät että alle 16 vuotias ei saa ajaa metsäkoneella ? mites olisikohan sitten mahdollista oppisopimuksella päästä ajamaan niin saisi ammatinkin ? he kuulemma luokittelevat metsäkoneen ajon ''vaaralliseksi'' ammatiksi. mutta metsäkonetta kun kumminkin saa ajaa jo15v traktorikortilla :D ?
31469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osa metsätalouden perustutkinnon opiskelijoistakin täyttää 16 vasta koulun alkamisen jälkeen syksyllä, mutta saavat silti ajaa metsäkonetta oppitunneilla. Jos nyt pääsit peruskoulusta, sinulla on oikeus oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutus on käytännössä samaa kuin pitempi työssäoppimisjakso. Perustutkinnon viimeisenä vuonna monitoimikoneen kuljettajilla tulee olla ajokortti C. Traktorikortti antaa hyväksilukuja sekä perustutkinnossa että autokoulussa (laitteen käyttö ja hallinta).

Ei tule mieleen muita vaarallisia tilanteita ammatissa kuin koneen huolto vaikeissa oloissa maastossa, ei siis huoltotallilla.

Jos oppisopimustoimisto panee vastaan, voitte (sinä ja yritys) mainita sille, että työ on mahdollista myös liikkuen kotoa esim. pyörällä tai toisen mukana työmaalle, kunnes täytät 16 v. Työhallinnon sivuilta näkyy, että sekä metsäkoneenkuljettajista että monitoimikoneenkuljettajista on pula.

Äänestä

Oppisopimuskoulutukseen vaaditaan 15v. ikä ja peruskoulun päättötodistus.Lisäksi oppisopimus edellyttää työpaikkaa johon työsopimus tehdään koulutuksen ajaksi. Työpaikan sovletuvuuden oppisopimuskoulutukseen arvioi oman kotipaikkasi tai seutukuntasi oppisopimustoimisto.Samoin oppisopimustoimistossa päätetään työnanatajalle maksettava koulutuskorvaus. Ikäsi perusteella työnantajasi ei voi saada palkkatukea työvoimatoimistosta koulutuksen ajaksi. Oppisopimuskoulutus ei ole käytännössä sama kuin pidempi työssäoppimisjakso, kuten yhdessä vastauksessa manitiin. Työssäoppimisjaksot liittyvät oppilaitosmuotoiseen koulutukseen ilman työsopimusta.
Metsäkoneenkuljettajien oppisopimuskoulutukseen liittyvää tietopuolista opetusta järjestetään ainakin Keski-Suomessa Jämsässä. Teoriajaksoille osallistuu oppisopimusopiskelijoita ympäri Suomea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön!? kirjoitti:

miten olisi mahdollista päästä metsäkoneenkuljettajaksi siis ajokoneen kuljettajaksi oppisopimus koulutuksella pääsisin kyllä erääseen yritykseen mutta ikää on 15v ja kokemusta kyllä jonkin verran mutta jossakin jotkut suuremmat herrat väittävät että alle 16 vuotias ei saa ajaa metsäkoneella ? mites olisikohan sitten mahdollista oppisopimuksella päästä ajamaan niin saisi ammatinkin ? he kuulemma luokittelevat metsäkoneen ajon ''vaaralliseksi'' ammatiksi. mutta metsäkonetta kun kumminkin saa ajaa jo15v traktorikortilla :D ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu