Härmälä

Varattiin sauna ma ja vuoro to klo 18-19 saavuttiin klo 17.30 menimme saunaan ja sauna kylmä. Voi helevetti mitä meininkiä, eikä ollut eka kerta kun oli näin. Mikähän mahtaa vaivata kyseistä leirintäaluetta?
4966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan kamala alue. Oltiin joitakin vuosia sitten ja oli muuttunut todella paljon edelliskerrasta. Joku nuorisoporukka oli varannut useita mökkejä ja bilettivät koko yön. Ei saatu nukuttua sen silmällistäkään. Varijana oli joku kukkakeppi, joka ei saanut porukalle yhtään mitään, vaikka kävimme valittamassa metelistä. Alueella piti olla hiljaisuus klo 23 alkaen. Emme varmasti mene enää ikinä sinne. Ainoa positiivinen asia oli, että alennusta saimme vuorokausihinnasta peräti 2 euroa!

Äänestä

Olen muutamina kesinä yöpynyt härmäläs ja myös samanlaisia kokemuksia on kuten juuri tämä kylmä sauna. Hiljaisuus yöllä tuntuu olevan outo käsitys ja henkilökunta jotenkin passiivista en oikein voi suositella. Parempi valinta on taulaniemi camping vähän kauempana keskustasta, mutta paljon fiksumpi paikka, etenkin lapsiperhelle.

Äänestä
  • Kyseisellä alueella on. Olimme perheen kanssa loppukesällä pari päivää ja totesimme ettei kaikki ole kohdallaan. Saunan varaus on omituinen toimenpide... yms. Eikö tampereen kaupungin olisi syytä ottaa haltuunsa alueen ylläpito.

    Äänestä

  • kusnetsof kirjoitti:

    Kyseisellä alueella on. Olimme perheen kanssa loppukesällä pari päivää ja totesimme ettei kaikki ole kohdallaan. Saunan varaus on omituinen toimenpide... yms. Eikö tampereen kaupungin olisi syytä ottaa haltuunsa alueen ylläpito.

    Tietääkseni sen kaupunki omistaa. Mutta kantsis kyllä ajatella, kuka siellä toimii, laittaa vaikka kilpailu käyntiin, että saatais sellainen yrittäjä joka leirintäalueen pitämisestä on kiinnostunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mane vm-60 kirjoitti:

Varattiin sauna ma ja vuoro to klo 18-19 saavuttiin klo 17.30 menimme saunaan ja sauna kylmä. Voi helevetti mitä meininkiä, eikä ollut eka kerta kun oli näin. Mikähän mahtaa vaivata kyseistä leirintäaluetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu