Aikoinaan paheksuin homoystävieni yhden illan juttuja. Olen melkein aina seurustellut, mutta yhden illan hoitoja on kuitenkin kertynyt. Yleensä niistä on jäänyt paska fiilis.
Tällä hetkelläkin seurustelen, mutta petän minkä kerkeän. Pidän poikaystävästäni todella paljon (olisi kornia käyttää tässä yhteydessä sanaa "rakastan"), olemme olleet kaksi vuotta yhdessä. Suhteemme on edelleen intohimoista, mutta minusta tuntuu ihan helvetin tyhjältä.
Olen miettinyt paljon homon arkea. Olen kertonut vanhemmilleni ja he ovat hyväksyneet asian, tosin siitä tuli pieni tabu. Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää; olen tullut kaapista ulos ja enkä ole hävennyt asiaa. Useimmat tuntemani ihmiset ovat hyväksyneet minut juuri tällaisena kuin olen. Jopa työpaikallani kaikki tietävät ja väännämme asiasta vitsiä. Siltikään en tunne oloani hyväksi.
Harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti. Jotenkaan en löydä itsestäni mitään väärää. Jotenkin minun on silti hyvin vaikeaa olla sinut kanssa itseni kanssa. Mietin joka päivä minkälaista elämäni olisi heterona. En kuitenkaan oikeasti voisi ajatella seurustelevani naisen kanssa. Minulla ei ole mitään uskonnollista vakaumusta, jonka johdosta haluaisin eheytyä.
Kaikki yhden illan hoitoni ovat olleet miehiä. Enkä tiedä miksi olen mennyt heidän kanssaan sänkyyn. Saan seksuaalisen tyydyksen jo omasta suhteestani, enkä kaipaa lisää huomiota tai hyväksyntää. Mielessäni pyrin eroon koko ajatuksesta, mutta nykyään lihani on vain niin heikko.
Minun on koko ajan vaikeampaa ajatella itseäni homona. Mietin olenko tällaisen asian kanssa yksin? Onko kukaan kokenut vastaavaa?
Tällä hetkelläkin seurustelen, mutta petän minkä kerkeän. Pidän poikaystävästäni todella paljon (olisi kornia käyttää tässä yhteydessä sanaa "rakastan"), olemme olleet kaksi vuotta yhdessä. Suhteemme on edelleen intohimoista, mutta minusta tuntuu ihan helvetin tyhjältä.
Olen miettinyt paljon homon arkea. Olen kertonut vanhemmilleni ja he ovat hyväksyneet asian, tosin siitä tuli pieni tabu. Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää; olen tullut kaapista ulos ja enkä ole hävennyt asiaa. Useimmat tuntemani ihmiset ovat hyväksyneet minut juuri tällaisena kuin olen. Jopa työpaikallani kaikki tietävät ja väännämme asiasta vitsiä. Siltikään en tunne oloani hyväksi.
Harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti. Jotenkaan en löydä itsestäni mitään väärää. Jotenkin minun on silti hyvin vaikeaa olla sinut kanssa itseni kanssa. Mietin joka päivä minkälaista elämäni olisi heterona. En kuitenkaan oikeasti voisi ajatella seurustelevani naisen kanssa. Minulla ei ole mitään uskonnollista vakaumusta, jonka johdosta haluaisin eheytyä.
Kaikki yhden illan hoitoni ovat olleet miehiä. Enkä tiedä miksi olen mennyt heidän kanssaan sänkyyn. Saan seksuaalisen tyydyksen jo omasta suhteestani, enkä kaipaa lisää huomiota tai hyväksyntää. Mielessäni pyrin eroon koko ajatuksesta, mutta nykyään lihani on vain niin heikko.
Minun on koko ajan vaikeampaa ajatella itseäni homona. Mietin olenko tällaisen asian kanssa yksin? Onko kukaan kokenut vastaavaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
joudutko käyttämään vaippoja vai toimiiko sulkijalihas vielä hyvin? eikö se peppuaukko jää "on" asentoon kun harrastat noin paljon seksiä? onko muuten vaikea istua panon jälkeen?
haista vittu.