Epänörtit alalla

Koulujen jälkeen oli melkein yllätys itselleni että alan työpaikoista löytyy ihmisiä, jotka eivät välttämättä avaa edes tietokonetta vapaa-aikana tai tee mitään siihen liittyvää. Windowsin ja sen apuohjelmien ym. perusjuttujen osaaminenkaa ei välttämättä ole heille tuttua.
Itse olen kasvatun tietokoneen ääressä ja ala oli ns. "kutsumustyö" heh.
Koenko itseni liian nörtiksi/epänormaaliksi vai ovatko muut väärällä alalla?
10883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Juttu menee niin, että IT-ala, kuten mikä tahansa muukin ala, on työ, ei koko elämä. Toinen syy voi olla siinä, että muutaman vuoden työssäolon jälkeen ei enää vähempää voisi kiinnostaa työajan jälkeen puuhastella tietokoneilla, kun sitä ruutua saa tuijottaa 8-10 tuntia joka päivä toimistolla. Itsekin vielä opiskeluaikana tykkäsin väkerrellä koneiden ja ohjelmistojen kanssa. Nykyään avaan koneen kotona vain viihdekäyttöön. Jos se menee rikki tai sekoaa, niin osaan sen kyllä itse korjata, mutta en tee sillä mitään työhön liittyvää, paitsi ehkä joskus luen sähköpostit. Luen mieluummin kirjaa, urheilen, laiskottelen tai vietän aikaa ystävien parissa. Perhettä ei ole vielä. Jos olisi, niin varmaan se pitäisi vapaa-ajalla kiireisenä.

Äänestä

Silloin kun olin it-alan töissä en käyttänyt vapaa-aikaani juurikaan tietokoneisiin, mutta alan vaihtamisen jälkeen olen viihtynyt hyvin näyttöruudun ääressä myös iltaisin. Sitäpaitsi tietokoneen ääressä istuminen vuorokaudet ympäriinsä on elimistölle ihan mahdoton rasitus, ja tulet huomaamaan sen jossakin vaiheessa.

Äänestä

Sama juttu täällä että ennen jaksoi työajan jälkeen kiinnostaa mut nyt vuosien jälkeen ei enää (surffailua lukuunottamatta). Sukulaisten soitot tietokoneongelmien kanssa on ihan tarpeeksi. Ehkä ajoittain voi tehdä jotain pientä, esim Ubuntun asensin yhteen koneeseen ja sitä jaksoin jonkin aikaa tutkia. Mut yleensä saa koneet kyllä olla, jos toimii edes jotenkin.

Äänestä

IT-ammattilaisen on syytä käyttää vähäinen vapaa-aikansa esimerkiksi liikuntaharrastuksiin, koska koneen ääressä väkertäminen on ajanmittaan rasittavaa. Saa hiirikäden ja kyssäselän.
Jos aikoo menestyä alalla, täytyy lisäksi hankkia muitakin taitoja kuin vain tietokoneiden kanssa ähräämistä. Esimerkiksi pitää osata neuvoa asiakkaita ja neuvotella heidän kanssaan sekä johtaa projekteja. Silloin sosiaaliset taidot voivat olla tärkeämpiä kuin kaikelainen nippelitieto. Näitä taitoja voi kehittää toimimalla vaikkapa urheiluseuroissa ja muissa harrastuspiireissä. Kielitaidon kehittäminen on myös kannattavaa toimintaa.

Äänestä

Muutama vuosi tekee tehtävänsä...
Elätkö työtäsi varten vai onko työ elämääsi varten?

Minua itseäni ihmetyttää alalla ihmiset, jotka sanovat, että vapaa-aikanaankin pitäisi kehittää joko alakohtaisia tai muita taitoja jotka auttavat töissä. Eikö ihmisillä todellakaan ole muuta elämää kuin työ ja usein epätoivoiset yritykset kiivetä uraportaita.

Ei alan palkat niin hyviä ole, että vapaa-ajankin kannattaa sillä myydä.
Uralla eteneminen tarkoittaa usein valtavasti enemmän töitä ja tämä muutaman
hassun 100e/kk takia. Onko tämä kaikki sen arvoista?

Äänestä

Tulet yllättymään vielä toisenkin kerran pari vuoden jälkeen.
Nimittäin yllätyt siitä, että olet voinut ajatella tekeväsi vapaa-ajallakin jotain töihin liittyvää.

Kun vähän ikää ja työvuosia karttuu, niin huomaat, että työ on työtä ja vapaa-ajalla tehdään ihan jotain muuta.

Äänestä

Tulee sinullekin se aika kun lomalla "unohdat" koneen jonnekin vaikeasti saavutettavaan paikkaan ja annat kännyn akun hiljalleen hiipua aivan, aivan tyhjäksi.

Jos kuitenkaan näin ei käy ja näpytät koneellasi joulut ja juhannukset niin otan osaa. Olet täydellinen orja ilman elämää.

Äänestä

Siinä vaiheessa kun on osaaja alallaan, niin ei tarvitse todistella mitään. Puolisoni, suuri idolini, on tehnyt 20 vuotta alan töitä. Hänen ei tarvitse pitää puhelinta auki vapaa-ajallaan. Hän käy kotona lähinnä muutaman kerran viikossa katsomassa jotain harrastuspalstoja ja henk.koht.sähköpostejaan. Hänen ei tarvitse päteä, eikä edes hakea töitä, hänet haetaan. Mitä noihin juttuihin tulee, että koulutus on vanhentunut, niin koko ajanhan sitä työssä opetellaan uutta, oli työ melkein mikä tahansa. Puolisoni ei tee enää lainkaan ohjelmia opistoaikaisilla kielillä, C:tä lukuunottamatta ja siitäkin on käsittääkseni versio muuttunut.

20 tuntia päivässä koneella 15 vuotta, niin olet alle nelikymppisenä selkävaivojen vuoksi työkyvytön. Tarve näyttää pätevyyttään vähenee sitä mukaa, kun todellinen pätevyys lisääntyy.

Äänestä

Koko otsikko on jo niin typerä että ei edes viitsi lukea tätä ketjua, epänörtti ? Eihän tuo ole edes suomenkieltä.

Äänestä

Kyllä noi epänörtit myös huomaa muutenkin, yleensä siinä että pätevyys on kaikkea muuta kuin riittävää.

Tää on vähän kuten rupeisin lääkäriksi vähän lueskelemalla kotilääkäri lehteä. Yleisosaaminen ja kokemus puuttuu -> heikko suoritus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häiritseejotenkin kirjoitti:

Koulujen jälkeen oli melkein yllätys itselleni että alan työpaikoista löytyy ihmisiä, jotka eivät välttämättä avaa edes tietokonetta vapaa-aikana tai tee mitään siihen liittyvää. Windowsin ja sen apuohjelmien ym. perusjuttujen osaaminenkaa ei välttämättä ole heille tuttua.
Itse olen kasvatun tietokoneen ääressä ja ala oli ns. "kutsumustyö" heh.
Koenko itseni liian nörtiksi/epänormaaliksi vai ovatko muut väärällä alalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu