Näyttelytarvikkeet

Minkälaisia hihnoja pantoja käytetään collieilla näyttelyissä. Lähielkaupassa myydään niin ohuita valkoisia kangashihnoja, että en kyllä meidän isolle urokselle sellaista osta. Mutta millainen olisi hyvä, vähän tukevampi, olisko linkittää mitään sivuja, kuvia?
4558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen käyttänyt just sitä ohutta tyyppiä. Niitä voi tietysti olla useampaa mallia, mutta perusidea siis, että on ohut. Jutun juoni käsittääkseni on, että hihna on huomaamaton, jottei vahingossakaan varasta huomiota koiralta millään järeällä systeemillä (en ole vakiokävijä näyttelyissä, mutta on tullut poikettua). Ja valkoinen väri toimii useimmilla collieilla hyvin, koska suurimmalla osalla on edes jonkinlainen kaulus, joten väri ei paista turkin seasta kaulalinjaa katkaisevana. Jotain muuta väriä kannattaa miettiä vain, jos omalla koiralla ei ole valkoista kaulusta, ja silloin tietysti siihen turkin väriin sopiva.

Samaa ohutta hihnaa olen käyttänyt sekä sirolla tyttöcolliella että isolla jenkkilinjaisella uroksella, joka vielä näyttelyuransa aikana oli varsin vilkas luonteeltaan. Menoa siis riitti kehässä meillä ihan tuomarinkin mielestä tarpeeksi. ;D Hyvin toimii ja ihan mainiosti pärjää, jos nyt tottelevaisuus ja käytöstavat muuten on edes jotakuinkin hallinnassa. Ja jos katselet poseerauksia kasvattajien sivuilta, niin useimmiten hihna taitaa olla just sitä ohutta mallia, eli pointtina, ettei sitä juuri edes huomaisi.

Äänestä
  • esimerkkejä http://www.petenkoiratarvike.com/näyttelytaluttimet__ja_ketjut_cat_2150.html

    Meillä on käytössä noin 30 kg painavilla uroksilla sivulla näkyvä käärmeketju, johon on laitettu hihnaksi ohut resco. Hyvin on kestänyt vaikka "pojat" on joskus intopinkeenä vetäneetkin :)

    Äänestä

  • 2xlkcollie kirjoitti:

    esimerkkejä http://www.petenkoiratarvike.com/näyttelytaluttimet__ja_ketjut_cat_2150.html

    Meillä on käytössä noin 30 kg painavilla uroksilla sivulla näkyvä käärmeketju, johon on laitettu hihnaksi ohut resco. Hyvin on kestänyt vaikka "pojat" on joskus intopinkeenä vetäneetkin :)

    En ole löytänyt mistään, en halua kellertävää nahka ja sen pitäisi olla SIISTI. Vinkkejä?

    Äänestä

  • näyttelyhihna? kirjoitti:

    En ole löytänyt mistään, en halua kellertävää nahka ja sen pitäisi olla SIISTI. Vinkkejä?

    laita käärmeketju ja yhistä siihen vaikka musta hihna. :) Itse teetätin tilaustyönä valkoisen sievän esittelytaluttimen, mut siihenkin tahtoo kiertyä noi kaulakarvat ympäriämpäri.. :/ eli siis itellä seuraavaksi joskus käärmeketju ja joku hihna siihen. Lisäksi jos talutin on esim. keltaisempi kuin koiran valkoinen väri niin se korostaa vain koiran valkoisia osuuksia puhtaammiksi. :) Eli siis ei se nin justiinsa ole. Kunhan ei ole pantaa joka todella NÄKYY katkaisevana kaulan osassa. :) Käärmeketju on hyvä. Se ei kuluta turkkia tietääkseni, eikä turkki kierry siihen. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isolle urokselle kirjoitti:

Minkälaisia hihnoja pantoja käytetään collieilla näyttelyissä. Lähielkaupassa myydään niin ohuita valkoisia kangashihnoja, että en kyllä meidän isolle urokselle sellaista osta. Mutta millainen olisi hyvä, vähän tukevampi, olisko linkittää mitään sivuja, kuvia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu