Ilmakuvausta...

Jossakin päin maailmaa ilmakuvausta suoritetaan leijaan asennetulla kameralla.
Jotkut harrastavat ilmakuvausta rc-lennokkiin asennetulla kevyellä ja pienikokoisella kameralla ja nykyään on jo saatavilla hyvin pienikokoisia videokameroita, jonka saa rc-lennokkiin.

Tämä ilmakuvaus on aika mielenkiintoinen harrastus. Ajattelin, että voisi kokeilla ilmavalokuvausta leijaan kiinnitetyllä kameralla, niin kameran painollakaan ei ole niin suurta merkitystä, kuin, jos sen laittaisi rc lennokin kyytiin.
Voisi kokeilla kuvata yli 300 metristä ylöspäin ainakin lähelle kilometrin korkeutta, kunhan lennätys narua saa tarpeeksi hankittua.
Ilmailuliikenne on melkoisen harvaa täälläpäin eli ei ole lentokoneita juuri koskaan näkynyt taivaalla.
Ilmakuvaushaave olisi tietenkin saada kuvattua näkymää pilvien korkeudelta, jossa pilviä olisi ympärillä ja muutama pilvi siinä alapuolella.
Kun ei oikealla lentokoneella ole mahdollisuutta päästä kuvaamaan, niin täytyy yrittää käyttää muita keinoja.

Mikähän mahtaa olla leijanlennätyksen korkeus ennätys suomessa ja maailmalla ?
2435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen ennätyksestä en tiedä, mutta tuossa on juttua eräästä leijasta, jolla päästiin yli 13000 jalkaan (~4 kilometriä). Tosin ihan millä tahansa leijalla ei taida onnistua ja vaatii jonkin verran rahaakin.

"On Saturday, August 12, 2000, at 5:44 EDT, a high tech delta, having 270 square feet of nylon kite skin, measuring 30 feet from wing tip to wing tip, and 18 feet tall, sporting hollow fiberglass spars 1.5 inches in diameter, flying on 270 pound test woven Kevlar line 3/32 inch in diameter. It was flown from a flying field in Kincardine, Ontario, 860 feet above sea level, N44 degrees, 13 minutes and 08 seconds/ W81 degrees, 31 minutes, 41.2 seconds, to a height not less than 13,600 feet above the flying field, (altitude exact to several feet still being calculated) thereby establishing a new world record for altitude of a single kite on a single line. The previous record was 12,471 feet, which was set in 1896."

http://tkf.toronto.on.ca/oldsite/richard.htm

Äänestä
  • Ei noin korkealle tavallisella leijalla taida päästä ja kuvassa ollut leijakin oli melko suurikokoinen ja tuollainen maksaa varmaan muutaman tuhannen euroa, eli ei taloudellisesti ole oikein järkvää.
    Mitä nyt itsellä on lennätuskokemusta leijoista, niin jos tuonkokoisen leijan saa ilmaan ja ei tarvi olla kovinkaan voimakas tuuli, niin ei sitä yksi ihminen pysty hallitsemaan.
    Ei sitä edes uskaltaisi lennättää, koska ei kuitenkaan pystyisi hallitsemaan.
    Olisiko noin 8 kertaa tuosta leijasta pienempää laatikkoleijaa lennätin 10-15 m tuulessa, niin aika tavalla leija pani vastaan. kun sitä taivaalta vedin alaspäin.
    Leijaa tulee lennätettyä yleensä 150 m korkeudella. Kyllä pilvet on joskus harvoin hyvin matalalla.
    Kerran lennätin sähköliidokkia 120-150 m korkeudella ja liidokki katosi näkyvistä.
    Onneksi liidokki tuli hetken päästä taas näkyviin. Silloin oli sellaisia sumusadepilviä hyvin matalalla.

    Jos tavallisella laatikkoleijalla ajattelisi lennättää korkealle ja sieltä ilmakuvausta, niin tarvittaisiin useampi laatikkoleija jonkin matkan päähän toisistaan kannattelemaan lennätysnarua leijojen välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilma haukka kirjoitti:

Jossakin päin maailmaa ilmakuvausta suoritetaan leijaan asennetulla kameralla.
Jotkut harrastavat ilmakuvausta rc-lennokkiin asennetulla kevyellä ja pienikokoisella kameralla ja nykyään on jo saatavilla hyvin pienikokoisia videokameroita, jonka saa rc-lennokkiin.

Tämä ilmakuvaus on aika mielenkiintoinen harrastus. Ajattelin, että voisi kokeilla ilmavalokuvausta leijaan kiinnitetyllä kameralla, niin kameran painollakaan ei ole niin suurta merkitystä, kuin, jos sen laittaisi rc lennokin kyytiin.
Voisi kokeilla kuvata yli 300 metristä ylöspäin ainakin lähelle kilometrin korkeutta, kunhan lennätys narua saa tarpeeksi hankittua.
Ilmailuliikenne on melkoisen harvaa täälläpäin eli ei ole lentokoneita juuri koskaan näkynyt taivaalla.
Ilmakuvaushaave olisi tietenkin saada kuvattua näkymää pilvien korkeudelta, jossa pilviä olisi ympärillä ja muutama pilvi siinä alapuolella.
Kun ei oikealla lentokoneella ole mahdollisuutta päästä kuvaamaan, niin täytyy yrittää käyttää muita keinoja.

Mikähän mahtaa olla leijanlennätyksen korkeus ennätys suomessa ja maailmalla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu