Mukavaa kevättä :)

On onni asua täällä lännessä,
mittari on huitonut kahtakymppiä ikkunassa
lähes koko viikon.
Tuuli pirulainen hieman estää, etten toppia
ole vielä päälleni viskannut, hih ;)

Miten kevät on edennyt?
Onko kesälomasuunnitelmat käynnissä,
vai vappuako odottelet? ;)
Entä lasten koulu, joko kovin odottavat
kevätjuhlaa ja pitkää lomaa? :)
7394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aurinkoisen ihanaa on ollut meilläkin. Viimeisiä aurauksesta kertyneitä lumikinoksia sulatellaan. Pikkuisen kai ilma houkutteli heppaiseen pukeutumiseen, koska jonkun verran on tuntunut flunssan oireita ja aivan kuin kuumetta olisi vähän. Pahaksi ei ole onneksi äitynyt ja arvelen sen menevän näillä tuntemuksilla ohi parissa päivässä.

Kesämökillä ei olla vielä käyty. Haluan, että kaikki lumet ovat sulaneet. Sitten voitaisin piipahtaa päiväsiltään haravoimassa. Yötä ei haluta olla vasta kuin koulujen loputtua. Ihmeempiä suunnitelmia meillä ei ole. Varmaa on vain, että tytöllä on rippikoululeiri heinäkuun alussa. Kova vapun juhlija en ole ollut milloinkaan. Lapsella alkoi just koulussa kevään viimeinen jakso, joten vapauden riemu päässee valloilleen, kunhan koeviikko on ohi.

Äänestä

keskempää suomea, hämeestä vaan ei hidas = )

Eikä uskalla vaatetusta vähentää, sen verran (kuumeinenkin) flunssa ilmoittelee olemassa olostaan.

Ihana kevät (jos ei lasketa kevät uupumuksen tuomaa sairaslomaa), vappu ja juhannus menee hyvin 8 lapsen kanssa (ikä haarukalla 9-18).

Toukokuussa tohinaa; harrastuspuolen tapahtuma, kevätjuhlia, ylioppilasjuhlat.

Loma alkaa lapsilla ja itsellä samaan aikaan, kesä ja heinäkuu, lapsilla lisäksi elokuun alku mummolassa.

Kesällä tiedossa synntäreitä, häät, viikonloppu merellä saaristossa, viikon matka lappiin (molempien lapset silloin ex:llä), ja tietysti korkeasaari ja huvipuisto retket.

Äänestä

Täällä lakeuksilla on lumet saaneet kyytiä.
Eilen kuuntelin kuovin huutoa ja tunsin, että on KEVÄT!
Aika vain menee työn merkeissä, energiaa tarttis jostain...huoks
Vappua en odota sen kummemmin, se menee työssä..
ja kesästä ei vielä tiedä. Toivottavasti työtä kuitenkin riittää.
Poika harjoittelee kovasti ysishowta...odottaa tietoa kesätöistä.
Tyttö tuumas eilen, et ei oo enää kauan lomaan ja sitten hän lähtee maailamnkiertueelle..!!??
Ihmeissäni kysyin, että minne on menossa. Naureskeli, että lomalla menee isän, kummin, mummojen ja enon luokse lomailemaan.

Äänestä

ensin ajetaan auto sateensuojattomaan paikkaan
truutataan ½pulloa mäntysuopaa katolle
jatkamme hyvin alkanutta loputonta
kodin kevätsiivousta akkunain pesulla
hetken kuluttua on auto kuin uusi
ikkunanpesu performanssi saa sateen paikalle
rationalisointia

-laiskuria laulattaa-

Äänestä

"Kevään leikkiin mä tahdon päästä
maasta mustasta nousemaan
enkä välitä talven jäästä
tiedän auringon saapuvan ajallaan
vaikka roudassa maa on vielä
valo aikaansa odottaa
näen leskenlehtiä siellä
missä eilen näin mustan maan."

Kevät on pitkällä jo täällä oulun korkeudellakin.
Pihalle olen jo kerran uskaltanut multaa levittämään.Lunta enää ihan pieni läntti.

Kesää ei olla uskallettu vielä suunitella..
kun on kaikenlaista harmia taas edessä.
mutta jotain kivaa kuitenkin.

Koulun loppumista odottaa koko jengi kovasti.. alkaahan silloin vapaus hetkeksi.

Kevät on ihanaa aikaa...
vielä pätkä Petri Laaksosen kappaleesta.

"Olin kasvanut kiini kaamokseen
sinä sulatit sielun jäätyneen
hellävaroen käänsit katseeni yöstä aurinkoon.
Kevätauringon ensisuudelmaa
huulet rohtuneet ei voi unohtaa
sinun luonasi routainen maa
väriloistoonsa taas puhkeaa
valo vielä minut löytää"

Kuvaa hyvin olotilaani pitkän synkän sairastelun jälkeen.

(sanat Markus Bäckman)

Äänestä

Kevätväsymys vaivaa...
väsyttää, väsyttää..mutta kai se energia
minutkin löytää..

Vappu menee töissä, ja ihan kiva niin, vaikka olisihan ollut kiva pojun kanssa käydä kojuja kattelemassa, mutta säästyyhän krääsän ostelulta.. :)

Kesäloma tieto tuli, lomailemme elokuussa.
Poju lienee kesällä paljon mökillä
isovanhempien kanssa.
mutta elokuussa lähdemme reissaamaan.

*on siis kevät, kuljen hakaniemen rantaan...*

Äänestä

Kevättä rinnassa, totta tosiaan!!

Pidin talviloman rippeitä tällä viikolla ja katosin rakkaan kanssa 2 vuorokaudeksi kenenkään tavoittamattomiin... Nyt olen laitellut pientä pihanplänttiäni (= postimerkin kokoinen rivitalonpiha). Tulppaanit nousee jo pontevasti esiin, narsissit ja helmililjat kukkii. Pionien alut pullistelevat lupaavasti esiin mullasta.

Tähän mennessä poika (ja tytärkin, silloin kun vielä asui kotona) on laittanut teltan takapihalle toukokuussa ja muuttanut sinne taskulamppujen, Aku Ankkojen & kitaran kanssa, ja tulla tupsahtanut joskus syyskuun alun pakkasilla takaisin omaan huoneeseensa. Nyt hän tuntee kai olevansa liian vanha (ikivanha 17-vuotias), joten telttaa ei enää laiteta. Saan siis vihdoin ostaa kunnon pihakalusteet siihen kohtaan, missä tähän asti on nököttänyt lasten kesähuoneteltta.

Upea kevätpäivä täällä etelärannikolla lukuunottamatta kylmää koillistuulta. Huomenna on fillarin huolto, ja sitten vaan kurvailemaan pitkin Kirkkonummen hiekkateitä tukka tuulessa hulmuten... ah iihana kevät!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


3:n äiti kirjoitti:

On onni asua täällä lännessä,
mittari on huitonut kahtakymppiä ikkunassa
lähes koko viikon.
Tuuli pirulainen hieman estää, etten toppia
ole vielä päälleni viskannut, hih ;)

Miten kevät on edennyt?
Onko kesälomasuunnitelmat käynnissä,
vai vappuako odottelet? ;)
Entä lasten koulu, joko kovin odottavat
kevätjuhlaa ja pitkää lomaa? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu