Olen tässä todella raskain ajatuksin. Tyttärelläni on 2-vuotias poika, josta hän ei näytä juuri välittävän. Jo pidemmän aikaa suuremman mielenkiinnon aiheena on ollut bilettäminen ja omien kavereiden kanssa hengailu... jos ei muuta niin pelkästään kahvilla istutaan kaikenlaisissa kuppiloissa. Lapsenlapseni on ollut mitä hurmaavin pikkumies ja todella helppo lapsi, on nukkunut yöt hyvin ja luonteeltaan erittäin aurinkoinen. Nyt viime aikoina hänessä on esiintynyt levottomuutta ja tuntuu, että hyvään vauhtiin päässyt puhekin on taantunut. Tytär raivostui minulle suunnattomasti, kun ilmaisin huoleni ja muistuttelin elämän arvoista ja tärkeysjärjestyksestä elämässä. Lapsella on isäänsä hyvä suhde, sekä meihin mummeihin, mutta tyttäreni on lapsen huoltaja. Tyttären ja lapsen isän suhde on melkoisen myrskyisä, välillä asutaan yhdessä välillä ei. Tilanne on nyt kriisiytynyt niin, että isä otti lapsen mukaansa ja läksi vaihteeksi omaan kotiinsa. Niin pahalta kuin tuntuukin ajatella asiaa, niin minun on myönnettävä, että tällä hetkellä tiedän pikkumiehen olevan paremmassa hoidossa isänsä kuin oman tyttäreni luona. (edellinen lause näyttää järkyttävältä, mutta se on totta, vaikka kuinka haluaisin ajatella oman tyttäreni puolta). Olen läheltä nähnyt erään huostaanoton ja todella epäonnistuneen sijoituksen huonoon sijoituspaikkaan. Nyt minulla on mieletön huoli suloisesta lapsenlapsesta ja hänen kohtalostaan, jos tytär päättää toteuttaa uhkauksensa ja ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jos lasta ei hänelle välittömästi palauteta. Tähän asti lapsi on milloin kenenkin hoidossa, että tytär pääsee "kulkemaan". Me molemmat mummit hoidamme lasta kilpaa, mutta aina se ei ansiotyön vuoksi onnistu ja silloin lapsi on milloin missäkin, ellei isänsä satu olemaan vapaalla. Tilanne on sietämätön ja pelottava lapsen kohtaloa mietittäessä. Useat henkilöt ovat varmasti sen puolella, että isä saisi lapsen huoltajuuden, jos siitä lähdetään oikeuteen, mutta hirvittää monet julkisuudessakin olleet tarinat huoltajuuskiistoista ja niiden seurauksista eli siitä, että lapsi loppujen lopuksi sijoitetaan täysin vieraalle moneksi vuodeksi. Toivon, että pelkoni on aiheeton ja että tyttäreni tulee järkiinsä ja tajuaa mikä tai kuka on elämässä tärkeintä. Tämä tilanne tuntuu vaan niin käsittämättömän pahalta, että piti tänne kirjoittaa josko jollakulla olisi kokemusta vastaavasta. Sydäntäni särkee ajatella, että en voi olla tilanteessa oman tyttäreni puolta jos pikkumiehen parasta ajatellaan. Järkeä on yritetty puhua tyttärelle jo todella pitkään ja olla muutoinkin tukena, mutta vastakaikuna on jatkuva valehtelu ja yhä vaan paheneva menobuumi.
Huolissaan
turhaanko?
32431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
mietintään ennen sijoitusta, sillä kuten tiesitkin, joukossa on tosi kammottavia, suorastaan tehtävään sopimattomaia paikkoja. Sijaisvanhemmat voivat olla sairaita, luonnehäiriöisiä ja esittävät maailman parasta lapsen hoitajaa (joita voi olla esim. 10), mutta vähät välittävät lapsesta. Saattavat laukata joka päivä sivutoimissaan / luottamustoimissaan kaupungilla.
Jos joskus asiat menevät niin huonosti, että lapsi joudutaan sijoittamaan, teidän ei ole pakko antaa häntä mihin sattuu - voitte esim. itse miettiä, voisiko sijaisperhe löytyä vaikkapa omasta suvusta tai tuttavapiiristä. Älkää huoliko kaiken maailman "hyvän vanhemman esittäjiä".
Prouvouvouvouvouvou!!! Provomittari värähti huippuunsa.
Älkää ruokkiko trollia.
olevan todellakin kuvittelua. Valitettavasti on täyttä totta ja hain tältä palstalta vertaistukea. En tiedä miksi leimasit aloitukseni provoksi? Onko tosiaan niin harvinainen tilanne? En ole trolli, vaan erittäin huolissaan oleva suloisen pikkumiehen mummi.
ensisijaisesti muut vaihtoehdot, jos/kun (tällä menolla) siihen tilanteeseen joudutaan, että lapsi pitää sijoittaa. Kuinka on siinä tapauksessa, että äiti heittäytyy kostonhimoiseksi, eikä suostu mihinkään sukulaissijoitukseen? Hän on jo julistanut, että jos häneltä yritetään poika saada, niin ei sitä saa kukaan muukaan. Silloinhan varmasti käy niin, että lapsi viedään ihan vieraaseen paikkaan. Jo nyt tällä hetkellä, kun poika on isänsä hoivissa (ihan hyvissä käsissä) on tytär ilmoittanut ottavansa yhteyttä viranomaisiin, että lapsi on viety häneltä luvatta. Toivon, että hän ei näin ole tänään jo tehnyt, sillä pelkään todella sen käynnistävän huostaanottoprosessin.
älä nyt ainakaan sossua sotke tähän kuvioon. olet mummo, ole sinä avuksi
pahin pelkoni, että lastensuojelu asiaan sotkeentuu ja ei suinkaan minun aloitteesta. Kuten aloituksessa kerroin ,olen nähnyt todella epäonnistuneen sijoituksen lähipiiristäni erittäin huonoon sijoituspaikkaan ja siksi minulla ei ole epärealistista kuvaa näistä paikoista. Olen mummi, joka on auttanut niin paljon kuin pystyy, ja niin on tehnyt toinenkin mummi. Kyse on tosiaan siis siitä, että tyttäreni uhoaa ettei kukaan muukaan saa lasta luokseen, jos se häneltä otetaan. Ymmärrän itsekin äitinä, että lapsen menettäminen on kauheinta mitä äidille voi tapahtua, mutta näin tulee käymään ellei tilanne olennaisesti korjaannu. Valtava menohalu voittaa lapsen mennen tullen hänen tämän hetkisessä arvomaailmassaan. Asiasta on käyty lukemattomia keskusteluja ja on tehty vaikka minkälaista suunnitelmaa.... kaikki turhaan, heti kohta ollaan kavereiden kanssa bilettämässä ja lapsi ties kenen hoidossa ellei ole isällään tai meillä mummeilla. Lisäksi valtava valehtelu ja silmitön suuttuminen kun hänen asioihinsa puututaan. Tilanne on erittäin ristiriitainen, tytär pitää lapsestaan kynsin hampain kiinni mutta toisaalta laiminlyö tämän hoidon lähes täysin. Tässä on erittäin raskasta olla tukena, kun ei tiedä kuinka auttaisi, hyvä ei ole jos ottaa pikkumiehen luokseen, eikä hyvä ole myöskään silloin ellei ota. Huoli lapsen hyvinvoinnista on päällimmäisenä, mutta tietenkin myös se, että tyttäreni pääsisi takaisin raiteilleen. Kyse ei siis ole varsinaisesti alkoholiongelmasta, vaan aivan valtava bilettämisen tarve. Nekin ajat kun hän fyysisesti on lapsen kanssa, niin suuri osa ajasta menee kännykässä suunnitellessa kavereiden kanssa sitä sun tätä tai sitten Facebookissa keskustellessa. Lapsi saa siinä vieressä olla tarpeineen ja huomionkaipuineen. Niin kauhean pahalta kuin tuntuukin, niin olen sitä mieltä että lasta ei aikaajoin tunnu olevan hänelle olemassakaan. Sosiaalivirasto on varmasti viimeinen paikka, mihin yhteyttä otan, mutta voi olla näin että tytär itse on se, joka sinne ottaa yhteyttä... ainakin, jos kokee itsensä tai oikeuksiansa loukatun, kun isä haluaa lapsensa luokseen, jossa hän totta puhuen tällä hetkellä on enemmän turvassa kun äitinsä kanssa. Järkyttävä sanoa omasta tyttärestä näin, mutta se on totta, eikä sitä mikään tällä hetkellä muuksi muuta.
Jos saisit tyttäresi hyväksymään sen, että lapsenlapsesi saisi olla mahdollisimman paljon isänsä kanssa. Kerrot, että isä on hyvä (=tavallinen) vanhempi ja siinähän se ratkaisu on. Jos tyttäresi tahtoo mennä ja juhlia, niin eikö hän ymmärrä antaa arvoa sille, että lapsi on isänsä hoivassa?
Isovanhemmat joutuvat näissä tilanteissa lujille, usein hankalaan välikäteen, jossa on vaikea nähdä miten pitäisi toimia tai mitä pitäisi sanoa. Haluan lähettää sympatiani sinulle. Kuulostat hyvin järkevältä tyypiltä.
Hankala tilanne teillä.
ehkä voisit tukea suoraan lapsen isää? Tarkoitan noin henkisellä tasolla ja ehkä jotain apua tarjoamalla, esimerkiksi kuljettamalla lasta isän luo tms? Isään kannattaa tässä tapauksessa panostaa, auttaa häntä suoraan.
Miksi sillä tytöllä on niin kova kiire "bilettää". Jos syy on, että hän etsii uutta miesystävää, niin silloinhan asia korjaantuu heti kun se uusi löytyy.
"Jos syy on, että hän etsii uutta miesystävää, niin silloinhan asia korjaantuu heti kun se uusi löytyy."
Et voi olla tosissasi????????????
Kyllä sen tytön, eli tämän pienen lapsen äidin on nyt vaan otettava lusikka kauniiseen käteensä ja laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Oli tai tuli uusi miesystävä, ei sellaisen etsiminen EIKÄ MIKÄÄN MUKAAN voi mennä pienen lapsen edelle.
Mummin huoli on ihan aiheellinen ja lisäksi mummi on pahassa välikädessä, puun ja kuoren välissä. Mutta lapsen etu on tässä se ainoa asia, joka laitetaan yliste muiden. Jos äiti ei ymmärrä lastansa laittaa ykkössijalle elämässään, niin sitten lapsen on parempi muualla.
Luoja !!!!!!
Älkää uskoko tätä stooria - se ei ole totta!
saatiinpas lankaan. Tyhmät uskoo....
mikä tässä on sinusta niin epäuskottavaa? Minulla on niin suuri huoli lapsesta, että tämä on ainoa vastaus, jonka tämän tyyppiseen viestiin annan. Haluaisin itsekin tämän tarinan olevan sepitettä, ei vaan valitettavasti ole.
tyttären ymmärtämään, että lapsen on parempi olla isänsä luona tässä tilanteessa. Yritetty on, seurauksena valtava haukkumisen ryöppy, että kuinka minä hänen äitinä voin asettautua xxx:n (lapsen isä) puolelle. Hän kokee tämän henkilökohtaisena loukkauksena, eikä jotenkin osaa nyt ajatella asiaa lapsen parhaaksi. Hän näkee tämän itsensä ja lapsen isän välisenä kilpailuna lapsesta. Huoltajuus on siis yksin tyttärelläni ja hän on sitä mieltä, että huoltajuus säilyy lähes aina äidillä, ellei tämä sitten ole narkkari. Hän ei kertakaikkiaan näe mitään epäkohtaa siinä, että lapsi on ilta illan jälkeen eri hoitajilla hänen itsensä liitäessä. Totuus on tosiaakin se, että lapsen isä sekä me molemmat mummit olemme hoitaneet häntä vuoroin enemmän kuin äitinsä koko tämän kahden vuoden ajan. Lukemattomien keskustelujen jälkeen olemme aina joutuneet toteamaan, että lupaukset eivät pidä. Tytär kyllä pyrkii peittelemään osan menemisistään valehtelemalla ja se tässä onkin huolestuttavaa, että ei voi luottaa, vaikka kuinka haluasi. Monesti on käynyt niin, että hän on sanonut olevansa lapsen kanssa kotona tai menevänsä meidän mökille kun esim. täältä minun luota lähtee ja sitten onkin paljastunut, että lapsi on kiireesti kiikutettu hoitoon kenelle sattuu saamaan ja eikun menoksi kavereiden kanssa. Kyllähän tässä väkisinkin miettii omia kasvatusvirheitään ja sitä, että mikä meni pieleen, kun omasta tyttärestä on tullut noin välinpitämätön lastansa kohtaan. En olisi huolissani, jos näitä menoja olisi vain vaikkapa joka toinen viikonloppu, mutta meno jatkuu joka ikinen viikonloppu pidennettynä sellaisena ja pari ja pahimpina jopa kolme kertaa viikossa. Lapsi ei paljon siis käytännössä äitiään näe. Isää toki tuemme, mutta minun on tämä tehtävä todella vaivihkaa, saan siitä kauheat vihat niskaani. En tosiaan tiedä, missä ihmeen hämärässä virtuaalimaailmassa tyttäreni elää, kun ei ymmärrä, että lapsi tarvitsee huolenpitoa ja rakkautta. Hän tässä muutama päivä sitten huusikin minulle, että poika ei ole ollut heitteillä. Ei hän tosiaan heitteillä ole ollutkaan, aina on joku hoitamassa, mutta todella harvoin äiti itse. Tilanne on tosiaan tuskallinen, yritän tukea myös omaa lastani, mutta tosiaan pitkän keskustelun tulos menee kerta toisensa jälkeen "harakoille". Ei kai tässä auta muu, kuin toivoa, että jostain sitä järkeä tulisi päähän. Pelkään vaan niin kovasti, että lastensuojelu on kuvioissa kohta mukana ja sitten on myöhäistä jos tyttären uhoaminen toteutuu ja hän kiinni huoltajuudestaan pitää, vaikkei tähän asti ole ollut kykenevä lastaan hoitamaan.
Tämä minun ketju oli ensimmäinen, jonka tänne kirjoitin. Eksyin tähän foorumiin kun selailin netistä sijoitukseen liittyviä asioita. Onko tämä meidän tilanne todella niin harvinainen ja epäuskottava, kun jotkut pitivät provokaationa? Vai onko tämä aihe jotenkin niin tabu, ettei siitä kärsi kirjoittaa? Olen itsekin äiti, minulla on tämän bilettävän tyttären lisäksi kolme vuotta vanhempi poika. Ammattinikin puolesta olen tekemisissä hyvin eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, enkä mielestäni ole kovin ylireagoiva. Ihan tavallinen maalaisjärki sanoo, että omalla tyttärelläni ei ole tällä hetkellä vanhemmuus hallinnassa ja se on valitettavaa, sillä pelkään sen tosiaan johtavan pikkumiehen huostaanottoon ellei järki voita esim. sen suhteen, että lapsi saisi olla isänsä luona. Se avoin kysymys on, että voiko äiti näin halutessaan tehdä mahdottomaksi sen, että isä saisi lapsen huoltajuuden, jos siihen itse ei halua tai kykene?
ym. sellainen viittaa provoon. Mummu, joka kirjoittaa hengailusta ja bilettämisestä ja väittää olevansa kriisitilanteessa ja puhuu vertaistuen tarpeesta. Jotenkin kalskahtaa sellainen, että eivät nämä huostaanottoasiat ole ihan uusia - vaan palstalla ja kenties vaikkapa sijaisperheen vanhempana on pyöritty jo jokunen vuosi. Nyt sitten halutaan vähän kiusata huostan kokeneita vanhempia / henkilöitä. teksti ei vaan tunnu aidolta - sellaiselta, jota kriisitilanteessa oleva mummu kirjoittaa. Sorry vaan! Liian laskelmoitua tekstiä.
sinulta juuri puuttuu tämä maalaisjärki jota et osaa näemmä käyttää. Kun ajattelet tuon mummun kirjoituksen provoksi. Kannattaisi sinunkin enemmän syventyä tuohon aiheen sisältöön ja miettiä josko sinullekkin sitten joskus koittaa aika saada lapsenlapsi ja sinun omasi lapsesi käyttäytyisi samoin kuin tämän mummun oma tytär lapsenlastaan kohtaan. Eiköhän siinä tapauksessa sinulle myös syntyisi huoli? Etsisit keinoja hoitaa asioita ratkaisevasti (vaikka juuri täältä bio-vanhemmat palstalta vanhemmilta joilla saattaisi olla hyviä ideoita tai neuvoja saada tytär ymmärtämään mitä lapselleen tekee) jotta ei kenekään tarvitsisi sitten tulevaisuudessa kärsiä ja katkeroitua sitä tekemättä jättämistään. Huostaanottoa on rankka toimenpide siinä ei pian mummu näe enään lastaan koskaan ja siinä missä harvemmin näkevät lapsen vanhemmatkaan ja kun tiedetty on kuinka vaikeaa on huosta purku saada niin ei siinä sossua vastaan sitten kauheesti auta taistella koska et tule sitä taistelua voittamaan jos taustasi olisi samanlainen kuin tällä mummun tyttärellä.
Tietääkseni tämän palstan tarkoitus on toimia vertaistuki palstana eikä mollaamis ja provo leimaamis palstana, mitä apua luulet tuolla antavasi mummulle joka hakee täältä apua,neuvoja,ideoita jotka voisivat auttaa häntä tämän asian suhteen auttaa tytärtään ja samalla pelastaa lapsi kamalata huostaanotolta jossa lapsi tulisi kärsimään enenmmän kuin koskaan ja täytyy muistaa seksi että sijoituksessa olevatkin lapset joutuvat vaihtamaan sij.paikkaansa 1-5 :kin kertaa koko huostaanottonsa aikana niin huostaanottokaan ei olisi paras ratkaisu vaan paras ratkaisu olisi saada tytär ymmärtämään asian vakavuuden mihin hän pian saattaa lapsensa menettää. Lapselle olisi omat vanhemmat paras vaihto ehto tuohon kamalaan huostaanottoon jossa sij.paikka voi olla pahempikin paikka jossa nyt on ollut eli nyt ei vielä lapsi kokenut väkivaltaa kotonaan mutta saattaa pian sij.paikassa kokea ja kokea paljon muutakin karmeuksia...
Sinä mummu joka hätääsi ja huoltasi tänne kirjoitit... niin ajattelin että jos sinulla esim.kopio kone niin kopioisit näitä huostaanottovanhempien kertomuksia omista kokemuksistaan kun lapsi/lapset huostaanotettu ja sij.paikoissaan mitä joutuivat kokemaan niin esitä ne kopiot tyttärellesi niin ehkä sitten se saisi tajumaan mikä mahdollisesti on hänellä ja lapsellaan edessä. Tämä saattaisi olla yksi paras ja tehokas keino. Esim. kaisa ruokamon (kirjoitinkohan nimen oikein? Jos en niin voisiko joku korjata kiitos) blogista löydät paljon hyviä kirjoituksia koko aiheesta
Toivon mukaan tuosta olisi apua..=)
http://valituille.blogspot.com/2009/03/keskiviikko-maaliskuu-18-2009-lapsi.html
Ihan piti henkäistä syvään... vai laskelmoivaa tekstiä. Siinä olet oikeassa, huostaanottoasia ei ole täysin vieras, kuten jo aloituksessa kerroin, olen nähnyt epäonnistuneen sellaisen lähipiiristä ja siksi olenkin niin huolissani. Totta sekin, että vertaistukea täältä etsin, mutta turhaan. Totean vaan sen, että ei kaikkialla kannata nähdä peikkoja, vaikka pieni terve epäilys asioihin täytyy olla. En aio enää enenpää pahoittaa mieltäni tällä palstalla. Kiitos kaikille, jotka edes hitusen ymmärsitte tilannettani.
Kiitos sinulle, olet ymmärtänyt syvimmän huoleni ja sen miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Tässä äsken kyyneleet silmissä tämän palstan aukaisin ja luin viestejä. En suinkaan itkenyt ilkeiden vastausten vuoksi, vaan siksi, että jälleen kerran loppui puheluni tyttären kanssa siihen, että luuri paiskattiin korvaan. Olivat kavereidensa kanssa terassilla ja erehdyin kysymään, että eikö olisi oikeasti pysähtymisen paikka?! Ei sitä ymmrärrystä näytä tulevan, vaikka mitä yrittäisi, kun ei sitä järkeä sinne päähän tule vaikka mitä tekisi. Täytyy alkaa vaan henkisesti valmistautumaan siihen, että suloinen pikkumies lähtee vieraalle sijoitukseen. Isänsä olisi täysin kykenevä lapsesta huolehtimaan, mutta kun huoltajuus on tyttärelläni ja hän uhoaa, että kukaan muukaan ei lasta saa. Harmi, että ihan samassa tilanteessa olevia ei taida olla täällä palstalla, olisin kaivannut faktatietoa siihen, että pystyykö äiti oikeasti estämään huoltajuuden siirtämisen isälle näin halutessaan. Paras paikka pojalle varmasti olisi isänsä luona tällä hetkellä.
Kokeilen vielä lähettää tyttärelle tekstiviestin, että kävisi tätä palstaa lukemassa ja ottaisi selvää, kuinka vaikeaksi elämä voi todella muuttua lastensuojelun siihen tarttuessa. Suuttuu tietysti silmittömästi tästä minun aloituksesta, mutta olen tehnyt tämän vaan hädissäni ja neuvoja kysyäkseni. En todellakaan ole halunnut kiusata ketään biovanhempia enkä ketään muutakaan. Käsittämätön väite ja kuvastaa osaltaan sitä katkeruutta ja kyynisyyttä mikä varmasti leimaa elämää sen jälkeen kun huostaanotto tapahtuu. Kaikille epäilijöille tiedoksi, että olen valvonut, itkenyt ja rukoillut lapsenlapseni sekä tyttäreni puolesta lukemattomat yöt. En tiedä, mikä saa jotkut mieltämään kirjoitukseni laskelmoivaksi. Toivotaan, että sitten aikanaan osaan laskelmoida myös lastensuojelun kanssa, jos tarvis tulee!
Voisit hakea kysyä täältä jos vaikka he osaisivat neuvoa sinua tässä tilanteessa =)
http://www.laki24.fi/pepe-huoltajuustapaamisoikeus-lapsenhuoltaja.html
Luin viestistäsi, ettet aio pahoittaa mieltäsi enää tällä palstalla. Jos kuitenkin luet vielä tämän, niin ilmoittaudu palstalle. Vastaisin viestiisi, jonka valitettavasti luin vasta nyt. Olen ihan samassa tilanteessa ollut isoäiti, joten ymmärrän täysin mistä puhut. Meillä tilanne on jo ratkennut. En kuitenkaan halua viestitellä siitä täällä, ellet juuri sinä ole enää palstalla.
loukkaannu. Pari vuotiaista useimmat ovat jo päivähoidossa vanhempien työn tai opiskelun takia. Päiväkodissa vaihtuvat hoitajat myöskin. Vaihtuvien hoitajien takia en olisi huolissani ja koska te isovanhemmat olette myöskin apuna niin senkään vähää. Hoitajien luotettavuus on tietenkin tärkeää ottaa huomioon, toisaalta myös päiväkodeissa sidotaan ja pakkosyötetään. Eikö tyttäresi käy työssä tai opiskele. Sitäkin kautta on sosiaalista elämää. Tyttärelläsi on menovaihde päällänsä, eron takia lapsen isästä? Olen samaa mieltä, että kun uusi mies löytyy, tyttäresi tasaantuisi. Nuoren ihmisen ei ole hyvä jäädä ilman puolisoa, ja lapsenlapsesi saisi mahdollisesti siten sisaruksiakin. Että jotain hyvääkin olisi reissuista mahdollisesti odotettavissa aikanaan.
Kannattaako huoltajuudesta kovin mekkaloida kun se kuitenkin on lapsen vanhempien keskinäinen asia ja keskittyä vain huolehtimaan ja nauttimaan omasta lapsen lapsestaan. Teitä on kuitenkin kaksi mummia lasta hoitamassa tyttäresi tarvitessa hoitopaikkaa ja eikö se yhdistäisi teitä mummejakin ja kaipaamasi vertaistuki olisi siinä jo olemassa. Koska tyttärelläsi on yksihuoltajuus, niin jokin syy siihenkin varmasti on, ettei ole yhteishuoltajuutta lapsen isän kanssa. Tämä voi olla tyttäresi tiedossa, on katsonut ettei kerro teille ja teillä on oma näkemyksenne lapsen isästä, vaikka ette ole ollut tämän kanssa niin läheinen kuin tyttärenne on ja olisitte perillä kaikista seikoista. Kummastuttaa, ettei lapsen isä itse hae huoltajuutta, vaan te sivulliset olette asialla. Olisiko isä parempi huoltaja, kun ei huoltajuutta edes ole halunnut tai halua. Hoitiko teidän omien lastenne ollessa pieniä näiden mummit teidän lapsianne, ja auttoivat teitä nyt mummeja kun teet isoa numeroa oman lapsesi ja tämän lapsen arjen auttamisesta. Äidin ja tyttären välit eivät ole helpoimpia, siitä on kirjoitettu kirjojakin. Isovanhemmille on myös opastavia kirjoja. Toivottavasti en loukannut, huoltajuusriidat kylläkin ovat loukkaavia molempien vanhempien osalla ja harvoin lapsen etu. Tuli vielä mieleeni, onko lapsenlapsenne isyys testattu. Toivottavasti asiasi järjestyy parhain päin.
En tosiaan aio mieltäni pahoittaa näistä ilkeistä kommenteista. Tilanne on sellainen, että harvempi sitä ymmärtää ellei ole vastaavaa itse kokenut. En oikein toisenkaan mummon kanssa pysty tilanteesta puhumaan, sillä siellä suunnassa tietysti nähdään tyttäressäni pelkästään pahaa, vaikka lapsenlapsi on äärimmäisen tärkeä ja tervetullut mummolaan milloin vain. Itse vielä kuitenkin toivon (ja uskon), että tytär rauhoittuisi ja osoittaisi sen, että haluaa lapsensa hoitaa hyvin. Tämän hetkinen todellisuus on aivan muuta ja menovauhti on aivan hurjaa. Totuus on että, lapsi on äitinsä hoivissa noin yhtenä iltana viikossa, muut ajat milloin missäkin. Tytär kyllä itse tajuaa, että poika on liikaa hoidossa muualla, ja peittelee tätä valehtelemalla olevansa itse kotona, mika sitten lähes aina paljastuu myöhemmin. Itse en työni puolesta (valitettavasti) pysty poikaa katsomaan kuin muutamana päivänä viikossa ja noin joka toinen viikonloppu. Hoitaisin mielelläni vaikka aina, sillä silloin tietäisin, ettei pikkumies ole ainakaan heitteillä, mutta pakko on töissä käydä. Huoli pikkumiehen tulevaisuudesta on syvä, nytkin on takana melkoinen viikonloppu äidin bilettäessä. Lapsi olisi tosiaan tällä hetkellä paremmassa hoidossa isänsä luona, mutta tämä on tyttärelle sellainen punainen vaate, että uhkailee lastenvalvojalla tajuamatta itse omaa tilannettaan. Hän vaan toistaa kerta toisensa jälkeen, että äidiltä ei huoltajuutta viedä, ellei tämä ole narkkari. Alan tosiaan itse olla aika väsynyt tähän tilanteeseen ja hätä on suuri siitä, että pikkumies vielä päätyy sijoitukseen. Miten tilanne teillä ratkesi? Kävikö hyvin ja jos kävi, niin mikä oli se käänteentekevä asia, millä tilanne rauhoittui?
Olen käsittänyt niin, että jos lapsi huostaanotetaan, sos tt päättävät sijoituspaikasta ja jos lapsi sijoitetaan avohuollossa, vanhempien mielipiteellä on isompi merkitys. Jos lastensuojelu puuttuu tapaukseen, yritä päästä mukaan palaveriin, johon kootaan perheen läheiset.
Meidän tianteemme ei ratkennut niin, mitä minäkin, sinun tavallasi, toivoin. Tilanteemme eroaa siinä, että tämän lapsen isästäkään ei ole huoltajaksi. Minä myös toimin eri tavalla kuin sinä, eli olin useasti yhteydessä lastensuojeluun. Tämä takasi sen, että kun tilanne oli siinä pisteessä, että lapsi oli pakko huostaanottaa, kysyttiin minulta, otanko hänet luokseni. ja nyt lapsi asuu meillä. Tyttäreni ei rauhoittunut sen jälkeenkään, vaan tahti jatkuu lähes ennallaan. Poika on asunut meillä nyt yli vuoden. Minäkin olen työelämässä, mutta onhan niitä hoitopaikkoja. Lastenvalvojia ei kannata pelätä. Päin vastoin, heiltä saa apua ja tukea. Tunnetko henkilökohtaisesti sen huonon sijaisperheen, josta kirjoitit, vai oletko vain kuulopuheiden varassa? Jos se on todella niin hirvittävä paikka, ettei sen pelossa uskalla pyytää apua omalle lastenlapselleenkaan, etkö voisi kertoa siitä lastenvalvojille? Tunnen muutamia perhehoitajia, ihan normaaleja ihmisiä kaikki.
Minäkin pelkäsin aluksi ilmoittaa viranomaisille tilanteesta, mutta nyt olen hyvilläni, että sen kuitenkin tein. Näin he olivat vakuuttuneet minun huolestani, ja sitä kautta kyvystäni huolehtia ainokaisesta lastenlapsestani. Kohtelu lastensuojelussa on aina ollut asiallista ja ystävällistä. Ja muista, jos pikkuisesi huostaanotetaan, silloin viranomaiset päättävät lapsen sijoituspaikan, ei äiti. Ei minun tyttärenikään olisi lasta minulle antanut, mutta häntä ei kuunneltu. Lapsi laitettiin paikkaan, joka oli hänelle tuttu ja läheinen. Lasta ei varmasti sijoiteta mihinkään vieraaseen perhehoitokotiin, mikäli läheisistä löytyy hyvät hoitajatT Luota siihen. Vielä vähemmän, jos isä pystyy hänestä huolehtimaan. Kerro viranomaisille, että pojalla on hyvä isä, kyllä sinua kuunnellaan. Sitä paitsi tarvitaan erittäin painavat syyt, ennen kuin lapsi noin vain huostaanotetaan. ensin annetaan tyttärellesi kaikki apu ja ohjaus avohuollon tukitoimenpiteenä, jos hän vaan ottaa sen vastaan. Ellei ne keinot auta muuttamaan tyttäresi käytöstä, vasta silloin huostaanotto tulee kyseeseen. Ellei pelätä lapsen tilanteen olevan niin paha, että pitää toimia heti. Tukitoimenpiteiden aikana kartoitetaan lapsen läheiset, jotka pystyisivät ja haluaisivat lapsesta mahdollisen huostaanoton jälkeen huolehtia. Eli lapsen isä ja teidät isovanhemmat.
Ottamalla yhteyttä lastensuojeluun, osoitat vastuullisuutesi isovanhempana. Samoin pitäisi tehdä myös lapsen isän. Siellä osataan aivan varmasti nähdä mikä on rakkaalle pikkuisellesi parhaaksi! Olen ollut tekemisissä näissä asioissa kolmen eri paikkakunnan lastensuojeluviranomaisten kanssa, ja olen saanut aina erittäin ymmärtävää ja ystävällistä kohtelua. Kokemuksesta tiedän, että on aivan hirveää mennä kertomaan omasta rakkaasta tyttärestään tuollaisia asioita viranomaisille, mutta se on vaan tehtävä, että saa avun pikkuiselle. Toivon sinulle rohkeutta, voimaa ja siunausta tarttua asiaan. Usko vaan, Kaikki järjestyy vielä! Minäkin uskon, että vielä joskus tyttäreni aikuistuu ja ymmärtää lapsensa arvon. Ehkä hän vielä palaa takaisin äidilleen, ellei niin käy, on hän kuitenkin nyt turvassa.
Nimimerkki Itsekin mummu kirjoittaa:
"Sitä paitsi tarvitaan erittäin painavat syyt, ennen kuin lapsi noin vain huostaanotetaan. ensin annetaan tyttärellesi kaikki apu ja ohjaus avohuollon tukitoimenpiteenä, jos hän vaan ottaa sen vastaan."
Minun oli nyt ihan pakko kirjoittaa lyhyt kommentti noihin väitteisiin. Suomessa lapsen huostaanottoon ei tarvitse mitään kunnollisia syitä, pelkät oletukset riittävät. Niin suuria toimenpiteitä ei tehtäne millään muulla hallinnonalalla yhtä köykäisin perustein kuin nimenomaan lastensuojelussa ja LASTEN KIIREELLISISSÄ HUOSTAANOTOISSA.
Ihmiset, niin mummot kuin isät ja äidit ja heidän lapsensa! Olkaa varovaisia ja varuillanne! Huostaanottoprosessit ovat järjettömiä.
Eikä noista nimimerkin mainitsemista avohuollon tukitoimista ole yleensä kuultukaan... Tai nimenomaan jotain on kuultu, kun niistä jatkuvasti kaikkialla toitotetaan, mutta eipä niitä ole missään nähty.
Kiitos kun kerroit teidän kokemuksesta. Paljon on yhtymäkohtia, vaikka tilanne ei meillä aivan sama olekaan. Ainakin sinä tiedät, kuinka pahalta tämä tilanne tuntuu. Toisessa vaakakupissa on oma rakas tytär ja toisessa vaakakupissa pikkuisen tulevaisuus. Vaikka tässä auttaa minkä voi, niin sekään ei tässä tilanteessa riitä. Ei tietenkään haluaisi välien rikkoontuvan omaankaan lapseen, mutta näin näyttää valitettavasti käyvän kun hän ei siedä minkäänlaista "sotkeentumista" elämäänsä ja bilettämiseensä. Minä kartan lastensuojeluun yhteydenottoa aivan viimeiseen asti, mutta kuten jo taisin aloituksessa mainita niin pelkään tyttären itsensä ottavan lastenvalvojaan yhteyttä yrittäessään estää lapsen isää ottamasta suurempaa vastuuta kasvatuksesta. Tytär itse on sanonut, että tekee kaikkensa ettei kukaan muukaan saa huoltajuutta (tarkoittaa lapsen isää ja mahd. meitä mummeja), jos se häneltä viedään. Hän haluaa kynsin hampain pitää lapsesta kiinni, vaikka ei jaksa/halua/kykene tässä tilanteessa lapsestaan täysipainoisesti huolehtimaan. Ristiriitaista! Syy miksi kartan lastensuojelua on tosiaan se, että lähipiiristäni tiedän yhden tapauksen, jossa tehtiin mielestäni järjetön huostaanotto ja sijoituspaikkakin oli vielä epäonnistunut. Tämä ei ole kuulopuhetta, vaan tunnen tuon perheen erittäin hyvin, ja tiedän että heillä ei ollut mitään lastensuojelun tarvetta. Perheen taistelu lapsensa puolesta oli jotain aivan käsittämätöntä. Ajattelen vaan, että jos tuo suloinen pikkumies jonnekin sijoitetaan (vaikka ajatus olisikin että vaan tilanteen rauhoittamiseksi) niin päätös tarkoittaisi 18 vuoden ikään asti. Siksi en ota sinne yhteyttä. Toivon, että tyttärellä menee vauhtivaihe ohi mahdollisimman pian. Kun hän vaan nyt jotenkin hyväksyisi sen, että lapsi olisi isällään kunnes tilanne rauhoittuu. Kuinka pitkään oma tyttäressi on vauhtia ottanut? Meillä tämä on mennyt niin, että lapsi oli 3 viikkoinen kun oli minulla ensimmäistä kertaa viikonlopun hoidossa ja siitä jatkuen meillä mummeilla vuoronperään ja sitten viikolla milloin kenelläkin useana iltana. Tytär on päätoiminen opiskelija ja jotenkin ihmeen kaupalla on opintoja kuitenkin ajallaan suorittanut. Ensi alkuun ajattelin, että meno on tarttunut tuolta opiskelijaporukasta ja heidän villistä ja vapaasta elämästä ja että se menisi nopeasti ohi. Toisin kävi. Mieltä lämmitti tuo kun kirjoitit, kuinka kauheaa on omasta tyttärestä mennä kertomaan tuollaisia asioita. Niin on ja tunnen itseni luopioksi ja olen miettinyt asiaa pääni puhki, mutta totuus ei siitä muuksi muutu: tyttäreni ei ole tällä hetkellä kykenevä lapsestaan huolehtimaan. Hienoa, että teillä on pikkuinen turvassa ja hyvässä hoidossa. Toivottavasti meilläkin käy samoin ja tytär lopulta suostuu siihen, että isä (meidän mummojen tukemana) lasta hoitaa kunnes hän itse saa elämänsä rauhoittumaan. Jostain syystä tosiaan suhtaudun tuohon lastensuojeluun epäluuloisesti, ehkä tuo tietämäni tapaus siihen vaikuttaa enkä kestäisi ajatusta, että pikkumies vietäisiin ties minne. Siinä vaiheessa varmasti tytärkin heräisi, mutta se olisi liian myöhäistä.
Minulla on kokemuksen tieto avohuollon tukitoimenpiteistä, kahden kaupungin alueelta, toinen pääkaupungistamme, sekä omalta asuinpaikkakunnaltamme. Niissä ainakin toimitaan yhtenäisesti, joten en oikein usko, että nämä ovat sattumalta ainoat paikkakunnat, joissa näin toimitaan. Välimatkaakin on jokaisella satoja kilometrejä. Oman tapauksen lisäksi tiedän työni kautta useita tapauksia. Lapsityössä ollessani olen ollut lastensuojeluun yhteydessä muutamien lapsiperheiden osalta havaitsemissani tapauksissa. Eikä yhdessäkään näistä perheistä lasta olla huostaanotettu, tilanne on kartoitettu ja tarvittaessa tarjottu apua. Avohuollon tukitoimenpiteet ovat tuntemissani tapauksissa olleet perheneuvolan palvelut, perhetyöntekijän tukikäynnit, vertaisryhmät, keskusteluapu, kotiapu, maksuton päivähoito avohuollon tukitoimenpiteenä, tukiperhe,
taloudellinen apu jne. Jokaisessa muissa tuntemassani tapauksessa nämä ovat olleet riittävät tukitoimenpiteet, ei tyttärelläni. Hänen tapauksessaan huostaanottoon jouduttiin turvautumaan, koska hän ei nähnyt tuen tarvettaan, eikä siksi suostunut ottamaan apua vastaan. Avohuoltona toteutettu sijoitus olisi purettu kolmen kuukauden jälkeen, VIIMEISTÄÄN, jos yhteistyöhalukkuus olisi sinä aikana herännyt. Lastensuojelu teki erittäin paljon työtä sen eteen, niin kuin me omaisetkin. Hänelle luvattiin perhetyöntekijän apu ja ohjaus kotiin ja itselleen säännölliset keskustelut aikuissosiaalityöntekijän kanssa. Myös perheneuvolan antama kasvatusapu oli tarjolla. Näillä tukitoimenpiteillä lapsi olisi saanut asua kotonaan. Mikään ei apu, eikä tuki kelvannut, vaikka hän vastusti huostaanottoa. Ja huom. minä TIEDÄN, että nämä kaikki olivat saatavilla. Jos tyttäreltäni kysytään, niin hän varmasti vastaa, ettei saanut mitään avohuollon tukitoimenpiteitä, ja että lapsi huostaanotettiin aivan ilman syytä. Mutta totuus on tässäkin tapauksessa aivan toinen, joten ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä lasten vanhemmat tännekin kirjoittavat ja pelottelevat avuntarvitsijoita. Huostaanotto on toimenpiteenä suuresti kuntia työllistävä, ja ennen kaikkea erittäin kallis toimenpide, joten tuntuu aika uskomattomalta, että missään kunnassa huostaanotettaisiin lapsia aiheettomasti. Ja miksi näin tehtäisiin? En keksi yhtään perusteltua syytä aiheettomiin huostaanottoihin. Toki joskus voi joku epäilys olla niin vahva, että lapsi otetaan kiireellisesti huostaan asian selvittämisen ajaksi, mutta puretaan varmasti , jos faktat osoittavat, ettei lapsen oloja mikään uhkaa. Typerää edes väittää, että lapsia otetaan hyvistä perheistä vain jotta perhehoitokodit tai lastenkodit saisivat asiakkaita. Kyllä totuus on se, että lapsia on tulossa enemmän, kuin niihin saadaan sijoitettua. Ja edelleen pidän siitä kiinni, että meillä jokaisella aikuisella on VELVOLLISUUS puuttua jokaisen lapsen huonoihin oloihin, on hän sitten sijaishoidossa tai kotonaan,. Joten rohkeasti vain tekemään ilmoitus, jos tiedätte, että lapsesta ei pidetä HYVÄÄ huolta, on hän sitte tuttu tai vieras. Oman huolensa voi rauhassa ilmoittaa, viranomaisten tehtävänä on ottaa selvää, onko huoli aiheellinen vai ei. Tällä palstalla huonoista paikoista vaahtoaminen ei auta lasta vähimmässäkään määrin. Pelottaa vaan vanhempia ja muita lasten läheisiä hakemasta apua silloin kun sitä tarvitaan! Tuetaan toisiamme ja pidetään toisistamme huolta, niin ehkä jonain päivänä maailma muuttuu paremmaksi paikaksi meille kaikille.
Aloittajalle: tyttäreni menokausi on kestänyt jo lähes kymmenen vuotta, eikä hän ole vieläkään valmis ottamaan mitään apua vastaan, vaikka sitä jatkuvasti hänelle ehdotetaan. Sosiaalityöntekijät tekevät turhauttavaa työtä perheen yhdistämisen eteen, kertaakaan he eivät ole nostaneet käsiään pystyyn, vaikka kaikista avuntarjouksista on kietäydytty. Tyttäreni ei ole alkoholisti, eikä huumeidenkäyttäjä, onpahan vain itsepäinen nuori nainen, joka on päättänyt, että hänen elämäänsä ei puutu kukaan, hän pärjää omillaan. Lastaan hän rakastaa ja lapsi häntä, mutta ei yhteistyö vaan suju. Häneltä itseltään on kysytty useita kertoja, millaista apua hän itse haluaisi, että apu osattaisiin kohdistaa oikein, kaikki turhaan. Myös meidän vanhempien toiveita kysytään. Huostaanotto tapahtui viime vuonna, joten ehkä aika ei vielä ole ollut riittävä, että hän ymmärtäisi että tarvitsee apua ja tukea. Sitä odotellessa me pidämme huolta hänen lapsestaan. Ja kieltämättä: kärsimme valtavasti tilanteesta. Onhan tyttäremme meille rakas, kaikella ymmärryksellämme kasvatettu jälkeläinen. Hänellä on kroonisia sairauksia ja ajoittaista masennusta, jotka osaltaan selittävät hänen käytöstään, mutta avusta kieltäytymistä en silti ymmärrä. Ehkä hän ei ole sinut sairauksiensa kanssa, eikä siksi ole vielä valmis apuakaan vastaanottamaan. En tiedä, mutta raskasta tämä kaikki on meille vanhemmillekin, saati sitten tuolle pienelle lapselle.
ja itsepintaisuus leimaa tätä meidänkin (aloittaja) tapausta. Tytär ei tosiaan näe menemisessään mitään väärää ja suuttuu silmittömästi kun siitä häntä huomautetaan. Pienelle lapselle ei tosiaan riitä se, että äiti muutaman tunnin jaksaa itse lastaan viikkoon hoitaa ja muut ajat lapsi on milloi kenelläkin ja äiti itse kavereineen "ulkona". Itseäni pelottaa jo sekin, että yksi kaunis kerta lapsi jätetään yksin nukkumaan, alkaa nämä vakiolapsenvahdit olla nimittäin jo sitä mieltä, että liika on liikaa. Me mummut ja lapsen isä toki otamme lapsen aina vaan kun pystymme, mutta meillä mummoilla on matkaa lapsen luo 150 km ja isällä n. 30 km, joten emme ole aina läsnä. "Tyttäreni ei ole alkoholisti, eikä huumeidenkäyttäjä, onpahan vain itsepäinen nuori nainen, joka on päättänyt, että hänen elämäänsä ei puutu kukaan, hän pärjää omillaan. Lastaan hän rakastaa ja lapsi häntä, mutta ei yhteistyö vaan suju." Tämä lainaus kirjoituksestasi on kuin suoraan omaa elämäämme, aivan sama tilanne. On tämä niin surullista, että ei tiedä mitä tehdä. Toisaalta tekisi mieli ottaakin yhteyttä lastensuojeluun, jos sieltä sitten oikeasti apua saisi, kuten teille on tarjottu. Toisaalta pelottaa tuo lähipiirin esimerkki, jossa koulusta kiusaamisen vuoksi paljon poissaollut esimurrosikäinen huostattiin. Perheessä ei todellakaan ollut eikä ole vieläkään mitään syytä huostaanottoon, syy oli olevinaan se, että turvataan lapsen koulunkäynti. Sijoituspaikka oli ankea uskonnollisen vakaumuksen omaavan pariskunnan ylläpitämä perhekoti, jossa lapsi kärsi suunnattomasti ja hänet yritettiin vieroittaa omasta perheestään. En usko tuon perheen valehtelevan ja näin itsekin mikä muutos tuossa nuoressa tapahtui huonompaan suuntaan aivan muutamaan kuukauteen. Se oli erittäin traumatisoiva kokemus heille koko perheelle ja he kävivät valtavan taistelun jopa siitä, että saivat lapsensa "ulos" sijoituksesta. Koulukiusattu lapsi perheineen sitten lopulta vaihtoi paikkakuntaa. Mielestäni lastensuojelu ei toiminut oikein, kiusaajia olisi pitänyt rankaista, ei kiusattua. Ymmärrät varmaan pelkoni, kun tällainen esimerkki on lähes naapurissa. Huoli pienestä miehestä on kuitenkin valtava ja johonkin suuntaan tämän tilanteen on ratkettava. Suurin kysymys on meillä se, että voiko tyttären vaatimus/uhkaus siitä, ettei huoltajuutta anneta isälle eikä varmasti myöskään meille mummoille, mennä läpi jos hän itsepintaisesti näin vaatii. Silloinhan lapsi varmasti lähtee vieraalle.
Nyt juuri en ehdi enempää, mutta laitan kuitenkin vähän. Meidänkin tyttäremme vastusti kiivaasti koko huostaanottoa ja yhtä kiivaasti sitä, että jos näin käy, niin minä en ainakaan tule koskaan hänen lastaan saamaan. Ennemmin hänet olisi kuulemma pitänyt viedä lastenkotiin. Ei missään nimessä minulle, joka tein yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Hän uhkaili myös muuttavansa ulkomaille, etten näkisi lasta enkä häntä enää koskaan jne. Hän uhkaili myös mustaavansa minun maineeni lastensuojeluviranomaisille yms. hurjaa, ja kieltämättä: myös pelottavaa. Yöt itkin ja rukoilin, pelkäsin valtavasti, että lapsi viedään joko isälleen, jota hän ei edes tuntisi, tai sitten täysin vieraaseen paikkaan.
Itkin kaikki uhkaukset ja pelkoni sosiaalityöntekijälle. Pelkäsin myös sitä, että ketä he uskovat, jos tyttäreni alkaa keksiä kauhujuttujaan minusta. Papereissa lukee, että tyttäreni vastustaa sijoitusta meille, mutta että tutun, läheisen perheen katsotaan kuitenkin olevan paras paikka. Kyllä lastensuojelussa on sydäntä jä järkeä. Uskaltakaa vaan luottaa. Virheitä tapahtuu joskus heillekin, uskon kyllä mitä kerrot, mutta luotan, että ne ovat kuitenkin harvinaisia. Kehotan sinua kertomaan pelkosi, ja myös mistä se johtuu. Rukoilen puolestanne.
Olen seurannut tilanteita läheltä ja tullut siihen tulokseen, että edelleen huostaanotto on viimeinen tukitoimi. Tehdään siis vasta kun muut ei auta tilanteen korjaamiseksi. Ja jos huostaanotto tapahtuu, niin yhäti olette läsnä, vaikka lapsi olisi sijoitettunakin. Lastenkodit pursuavat lapsia edelleenkin. Arkipäivää varmasti kriisipaikoilla on ruuhkaa. Sossut haluavat sijoittaa lapset ensisijaisesti isälle ja isovanhemmille, koska he ovat luonnollisia sijoituskohteita. Parasta tietysti olisi, jos kaikki menisi ihanteellisesti, että äiti suosiolla luovuttaisi lapsen teille ja isälle. Loppuajalle perhepäivähoitoon, joka ottaisi, kun muut ovat töissä ja äiti bilettää. Eli haepas nyt vaan paikkaa perhepäivähoitajalta teidän pikkuiselle. Toinen vaihtoehto on sotkee sossu asioihin, mutta se ei ilmeisesti ole vielä pakko.
Perhepäivä- ja muuhunkin päivähoitoon voi lasta hakea vain ja ainoastaan lapsen huoltaja/lähivanhempi, ei milloinkaan mummu tai muu perheen ulkopuolinen. Jos hoitopaikka on tukitoimenpide, sen saa ainoastaan lastenvalvojan lausunnon perusteella, silloinkin vanhemman täyttämällä hakulomakkeella. Joskus lastensuojelu voi velvoittaa viemään lapsen päivähoitoon, silloinkin se on siis tukitoimenpide ja tapahtuu vasta lastensuojelun toimesta. Hyvä ajatus sinulta, mutta tyssää taas ko. äidin yhteistyöhaluttomuuteen/tuentarpeen näkemisen puutteeseen. Kaikki tiet on aikanaan itsekin yritetty. Ainoat, jotka voivat virallista tietä lapsen oloja kohentaa, ovat lastensuojelu ja lähivanhempi itse. Lastensuojelu ei taas tiedä tuen tarpeesta ennen kuin joku taho rohkenee ottaa yhteyttä.
Meillä taas erikoisesti kävi niin että itse oma aloitteisesti hain lapselleni hoitopaikkaa päiväkodista niin sitten 8vuotta myöhemmin lausunnoissa näkyi että lastensuojelu oli muka järjestänyt lapselleni hoitopaikan. Olin äimän käkenä siitä että miten sossu saattoi tehdä noin, vääristeli asian niin että he olivat muka sen tarjonneet tukitoimenpiteenä. Sama juttu toistui nuorempienikin kohdalla kun töissä olin ja vuorot vaihtuivat niin että tarvitsin jo aamu varhain paikan hoitoon saadakseni lapseni.. Niin oma alotteisesti hain paikkaa vaan todellakin 8v jälkeen oli sitten perhetyöntekijän junailema huostaanotto edessä ja asiakas paperit saatuani hiukka ennen huostaanotto päätöstä oli maininta että sossu tarjonut tukitoimenpiteenä päiväkohin hoitoon pääsyn. Siis MITÄ? Minkähän takia minä töissä kävin ja maksoin lasteni hoidon??