MIssä on moraali? Varastetaan sumeilematta julkisista istutuksista kurjenmiekkoja.Yksityisiltä kieloja, sireeneitä, ruiskaunokkeja.
Jos ihminen varastaa ensin vähän hän voi varastaa joskus paljonkin.
Jos ihminen varastaa ensin vähän hän voi varastaa joskus paljonkin.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tässä pyhinä radiosta kuultua:
Mummeli asustaa yksinään mökissään ja pihapiiri on tietysti tähän aikaan vuodesta komeassa kukkaloistossaan. Mummeli kertoi, että hän vain joutuu katselemaan ikkunasta, kun autoja pysähtelee vähän etäämmälle ja sitten tulevat oikein pariskunnat yhdessä keräämään hänen pihaltaan hänen istuttamiaan puutarha kukkia. Kertoi olevansa niin hidaskulkuinen, ettei ehdi pihalle asti kun sitten jo varkaat häippäsevät irti revittyjen kukkien kanssa.
Röyhkeimmät ovat tulleet jopa lapion kanssa.
Ei ole röyhkeydellä rajaa. Eipä nuo kesäkukka kimput paljoa maksaisi edes torilla, mutta miksi pitää varastaa???
ei kuulu kukkiin eikä kasveihin. Johan se mummonikin joskus vuosia sitten väitti, että jos kukan tai taimen ottaa luvatta, ei varasta, niin se kasvaa kauniisti.
Otatko luvatta myös puutarhamyymälöistä ja taimitarhoilta vai pelkästään muiden pihoista?
Ne on niitä Raamatun kieltäjiä, ei kunnioiteta mitään mikä on lähtöisin Raamatusta. Kuten laki Älä varasta.
Voitko antaa esimerkin, nimetä jonkun joka sinun tietosi mukaan on varastanut kukkia.
Yleisellä tasolla tarkoitin varkaita!
Mikä helvetti siinä on että sulle pitäis aina olla jakamassa NIMIÄ?????
moraalisesti nähnyt aloituksesi asiattomaksi, omituista tomintaa sanavapauden estämistä.
Voi helvetti! Kuka TÄMÄN on klikannut? Joku kukkavarasko?
Mut tulee väkisin mieleen yks pariskunta. Rouva on erittäin allerkinen kaikille tuoksuille, kukille, sekä siite- ja kaikille pöylyille- siis kaikielle.
Ja mies kantaa selkä vääränä tuoksuvia kukkia yms. kotiinsa.
Ja rouva on niin ah, autuaan tietämätön, kun ei tajua mikä ukollaan on takka-ajatuksena. No tiätty, että pääsis akastaan äkkiä eroon kunnollisen allerkia kohtauksen kautta edes.
Näitähä riittää.
Ilmeisesti varastelee sitten muualtakin, ja muutakin tavaraa. Kriminaali sanoisin.
muistanko oikein, myös mustaa magiaa harrastavat noidat pahoja henkiä loitsuessa kaiken maailman yrttejä ja kukkia käyttävät
värjätään hiukset mustaksi, musta raamattu kädessä paholaisen "ilosanomaa levitellen kaikelle kansalle"
ei loukkaa kenenkään oikeuksia kun niitä ei kenenkään pihoista tai julkisista istutuksista nappaile.
Kieloja löytää metsistä, sireeneitä löytyy villiintyneenä ei kenenkään maalta. Samoin täällä päin jos tuuria on löytyy noita mainitsemiasi keltaisia kurjenmiekkoja ojan pientareelta (lue Vähäjoen) melkein vedestä jossa keväisin kukkivan mm. rentukat........Puna-apilat ovat ihania maljakossa, kuten kurjenkellot, peurankellot jne.
Ei kenenkään maa? Ei sellaista ole olemassakaan Suomessa! Maa ja sillä kasvavat kasvit ovat aina jonkun omaisuutta.
Mutta jokamiehenoikeudet ovat Suomessa voimassa edelleen, vaikka niitä varmasti pitäisi monen mielestä kaventaa.
Jokamiehen oikeuksien mukaan saat poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia;
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=108391
Sireeni on puu, et saa katkoa puiden oksia.
Jokamiehenoikeudet kieltävät oksien taittamisen puista.
Kukasta oli kyse eikä oksasta.
Älä puita vahingoita, Älä parjaa, Älä pauhaa:))
Sireenit joita maljakossamme on aina ainakin kerran kesässä.....ovat laillisesti otettu ja sinun hyväksyntääsi edelleenkään emme tarvitse.
Oliko sulla vielä muuta moralisoitavaa??
PS eikö olekkin kauniita.
http://www.aijaa.com/v.php?i=6376338.jpg
http://www.aijaa.com/v.php?i=6376342.jpg
olisivat vielä kauniimpia, just siinä paikkaa mihin ovat kasvaneet. Eka kuvassa muuten eivät olleet kauniita, vaan rumia kun olivat jo lakastuneet. ja tokakuvassakin ovat kohta finito. Ei ne kauaa maljakossa menesty.
eivät ole finito läheskään vaan kestävät kauan maljakossa. Vaatii veden vaihtoa ja varsien pesua, sekä jo kukkineitten kukintojen pois nyppimistä.
Keltaiset kurjenmiekat ovat vielä partsin pöydällä ja avasi ne nupussakin olleet. ne mitkä näkyy samassa kuvassa kurjenmiekkojen kanssa ovat jo nyykähtäneet.
Missä on puhuttu SINUN sireeneistäsi? Omituista että luulet kaiken palstalla liittyvän sinuun.
Mistäs se sireeni sit keskusteluun tuli? No uman viestistä! Ja sit kirjotettin uman viestin perään näin: 'et saa katkoa puiden oksia'
Eik sillon jo viitata aika selvästi umaan tossa sireenijutskassa
Aloitusviestissä puhuttiin sireenien katkomisesta.Umaa ei mainittu, vai mainittiinko SINUN mielestäsi?Aloittaja kirjoitti varkaista!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9168731
No mut miksei uma silti sais kirjottaa omasta puolestaan? =)))))))))))))))))))))))))))9
Uman viesti oli ilkeä ja hyökkäävä, hän väitti kirjoittajan moralisoivan häntä vaikka kirjoittaja on puhunut varkaista mainitsematta umaa.
ei ole olemassa ei kenenkään maata,vaan joku aina omistaa ja omistaja on helpostikin löydettävis.olet sä aikas talido ko et tuon vertta tiiä.
ko jokamiehenoikeus ei anna lupaa mennä toisen omistamalle maalle keräämään yhtään mitään.
tuon tyhmemmäksi ei enään kukaan voi tulla
kui ihminen voi ollakaan nui yksin kertaisen dille ko sää.typerii kuvii ja misä ne sireenit kalkki aivo ?
http://www.pori.fi/ysto/joikeudet.html!!!!
"ET SAA
* Kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta "
Suomeksi sanottuna syreenin oksien katkominen ei ole luvallista ilman omistajan lupaa.
Jokaisen tämän maan puun omistaa joku.
Missä sun mielestä sireenin kukat on kiinni? OKSISSA PÖNTTÖ!
Entäs pihlajanmarjat? Niitäkin on lupa kerätä. NIIN MISSÄ NE ON KIINNI, PÖNTTÖ?????
Äly hoi älä jätä! Sireenin kukka on osa oksaa.Oksa ei putoa pois kukan lakastuttua. Oksia ei saa katkoa.
Ellet tiedä marjan ja oksan eroa olet aika tyhmä!
Kauniit o kukkaset juups, kaiken roinan keskel, oikeest eksää kunnioita yhtääs kauneutta, kukkaset pitääp laittaas iha edustaval paikal, eikävaa hettääs roinain keskel ?
Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen kansalaisen
oikeuksia käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa
alueen tai on sen haltija. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien
sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan
lupaa eikä jokamiehenoikeuksien käyttämisestä tarvitse
maksaa mitään. Jokamiehenoikeuksiin sisältyy aina
vaatimus niiden harmittomuudesta: oikeutta ei saa käyttää
haittaa tai häiriötä tuottavalla tavalla.
Luonnontuotteiden
ottaminen
Rauhoittamattomia kukkia, metsämarjoja ja sieniä voi poimia
sieltä, missä liikkuminenkin on sallittua.
Rikoslain 14 §:ssä on mainittu tärkeimmät niistä luonnontuotteista,
joiden kerääminen on sallittua. Luettelo ei ole
tyhjentävä. Näin ollen esimerkiksi erilaisten luonnonvaraisten
yrttien ja maustekasvien kerääminen on sallittua
elleivät ne ole luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja.
No jopas on laki muuttunut radikaalisti sitten.
Tossa pidetä kukkia. Siinä vaan plotataan ne vaaseihin.
teil si plotataa ain kukkii, roinain keskel ol blogissaiski kukat, ja ku kukkii kuvataa ni ei niit plotates pirä kuvailla.
kyllä viimesyksynä vielä käytiin sienet ja puolukat poimimassa "kenen lie" metsästä :)
sitten kuvataan...sitten siirretään:))
pokkaa riittää niin mikä jottei. Kunhan jättää niihin istutuksiin edes mutaman ettei kaikkia pölli. ;))))))))))))))
nyt julkisia istutuksia, en yksityisten. =)