MItä tekisitte tilanteessani?

Kissamme on noin 4 vuotias leikattu uros kissa. Se oli pakosalla ainakin 3 vuotta elämästään kunnes löytyi sitten kovin laihtuneena. Veimme sen eläinlääkärille tutkittavaksi ja pian selvisi että sen kaikki oireet (laihtuminen, karvojen lähtö, jatkuva vessahätä, jatkuva nälkä ja hotkiminen, tahmea turkki) johtuisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja nyt se syö lääkettä siihen maksimi annoksen eli 1 tabletti 3 kertaa päivässä koska lääke ei tunnu tehoavan niin hyvin että maksa arvot laskeutuisivat normaali tasoon. Nyt on epäilyksenä että taustalla olisikin jotain muuta ja lääkäri suosittelee että veisimme sen kunnon tutkimuksiin. Hänen mielestä on outoa että näin nuori kissa on sairastunut vanhojen kissojen sairauteen ja lääke ei tehoa täysin toivotulla tavalla vaikka toki maksa-arvot ovat laskeutuneet. Uskookin siis että jotain muuta kissalla voisi olla!

Eli tässä nyt tulee ongelma : Olen 21 vuotias tyttö ja asun vielä lapsuudenkodissa perheen kanssa, meillä on tuon kissan lisäksi toinen kissa ja koira. Olen perheemme asukeista se joka eniten huolehtii kissoista ja kohtapuoliin syksymmällä olisin muuttamassa pois. Me emme myöskään ole rikkaita ja kissamme vieminen tarkempiin tutkimuksiin eläinsairaalaan tietäisi luultavasti 300-1000 euron kuluja. Myöskin se huolettaa ketä huolehtii kissoista sitten kun minä muutan pois, en luultavati ota kissoja kuitenkaan mukaan koska muutan poikakaverin luokse . Ei minulla olisi varaa huolehtia niistä jos ne sairastuisivat pahoin, eläisin opiskelija tuilla. Lisäksi perheeni ei kuitenkaan huolehtisi niin hyvin kissoista kuin toivoisin (esim äitini ei ole antanu kissoille vettä kuppiin vaan "unohtanut" sen, se on minusta jo todella pohjanoteeraus ja siitä moitinkin todella. )Olemme harkinneet jo kissan lopettamista, olisiko se surkea päätös kaikelle vaiko pitäisikö kissalle antaa vielä mahdollisuus elää (voi olla ettei sen huonolle terveydelle koskaan löydykkään syytä, ei tiedä ei) ? Mitä mieltä olette?
4242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

viekää kodittomii kissoihin... on hirveetä jos lopetetaa turhaa..onha se siel luonnoski eläny 3v iha hyvi. vaik lahtunu onki..

Äänestä
  • ei ole kodittomien eli löytölöiden huostassa, sehän ei ole koditon ja veisi silloin oikeasti jonkun kodittoman paikan. Eikä ole oikein luovuttaa sairasta eläintä toiseen paikkaan, vaan se hoidetaan ensin kuntoon ja vasta sitten luovutetaan vaikka hoitokuluja vastaan. Jokainen huolehtii omistaan ja tekee ratkaisunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Eläinsuojelulaki määrää hoitamaan sairaan eläimen kuntoon tai sitten sen kärsimykset pitää lopettaa. Sairaan eläimen paikka ei myöskään ole löytölässä tai vieraassa kodissa jossa stressi aiheuttaa lisää ongelmia.

    Äänestä

  • paikka.. kirjoitti:

    ei ole kodittomien eli löytölöiden huostassa, sehän ei ole koditon ja veisi silloin oikeasti jonkun kodittoman paikan. Eikä ole oikein luovuttaa sairasta eläintä toiseen paikkaan, vaan se hoidetaan ensin kuntoon ja vasta sitten luovutetaan vaikka hoitokuluja vastaan. Jokainen huolehtii omistaan ja tekee ratkaisunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Eläinsuojelulaki määrää hoitamaan sairaan eläimen kuntoon tai sitten sen kärsimykset pitää lopettaa. Sairaan eläimen paikka ei myöskään ole löytölässä tai vieraassa kodissa jossa stressi aiheuttaa lisää ongelmia.

    Osa eläinsuojeluyhdistyksistä ottaa huostaansa myös kissoja joita ei voida pitää, osa tarjoaa nettisivuiltaan tilaa niiden luovuttamista varten. Paras olisi etsiä kissalle koti jossa siitä voitaisiin huolehtia kunnolla. Ota yhteys lähimpään eläinsuojeluyhdistykseen, he osaavat varmaan neuvoa paremmin. Laita myös ilmotuksia nettiin, mutta kerro reilusti mikä kissalla on, toki se vaikeuttaa kissan uudelleen sijoittamista, mutta takaa kissalle parhaat oltavat.

    Äänestä

  • kissan paras kirjoitti:

    kertoa reilusti mikä kissalla on jos ei sitä tiedetä, vain arvion että tutkimuskulut ovat luokkaa 300-1000 euroa? Miten monella eläinsuojeluyhdistyksellä on varaa pistää tuo summa hoitoihin? Miten moni uusi koti on valmis ottamaan sairaan ja hoitoa vaativan kissan? Miksei kissan kärsimyksiä voi vain lopettaa kun ne kerran on tiedossa?

    Sairaan kissan antaminen uuteen kotiin on aina lisästressi sille kissalle ja tuo mukanaan lisää ongelmia. Lopulta voidaan olla tilanteessa jossa se lopetus on kuitenkin tehtävä. Eikö olisi sairaan kissan kohdalla paras ratkaisu nukkua pois oman omistajan saattelena kuin täysin vieraan?

    Täällä palstalla kovin helposti ollaan sitä mieltä, että kissallakin on tunteet. Paitsi silloin kun on kyseessä kissan lopetus, ollaan mieluummin siirtämässä kissa toiseen kotiin tai vielä stressaavampaan paikkaan löytölään jossa on vieraita kissoja ja hajuja. Kissalla ei ole samanlaisia tunteita kuin ihmisillä, ne eivät ajattele loogisesti tunteella. Mutta kyllä ne varmasti mieluummin sairastaisivat tutussa paikassa, tuttujen ihmisten luona, mieluummin kuin vaihtaisivat paikkaa olleessaan haavoittuvimmillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmuuli kirjoitti:

Kissamme on noin 4 vuotias leikattu uros kissa. Se oli pakosalla ainakin 3 vuotta elämästään kunnes löytyi sitten kovin laihtuneena. Veimme sen eläinlääkärille tutkittavaksi ja pian selvisi että sen kaikki oireet (laihtuminen, karvojen lähtö, jatkuva vessahätä, jatkuva nälkä ja hotkiminen, tahmea turkki) johtuisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja nyt se syö lääkettä siihen maksimi annoksen eli 1 tabletti 3 kertaa päivässä koska lääke ei tunnu tehoavan niin hyvin että maksa arvot laskeutuisivat normaali tasoon. Nyt on epäilyksenä että taustalla olisikin jotain muuta ja lääkäri suosittelee että veisimme sen kunnon tutkimuksiin. Hänen mielestä on outoa että näin nuori kissa on sairastunut vanhojen kissojen sairauteen ja lääke ei tehoa täysin toivotulla tavalla vaikka toki maksa-arvot ovat laskeutuneet. Uskookin siis että jotain muuta kissalla voisi olla!

Eli tässä nyt tulee ongelma : Olen 21 vuotias tyttö ja asun vielä lapsuudenkodissa perheen kanssa, meillä on tuon kissan lisäksi toinen kissa ja koira. Olen perheemme asukeista se joka eniten huolehtii kissoista ja kohtapuoliin syksymmällä olisin muuttamassa pois. Me emme myöskään ole rikkaita ja kissamme vieminen tarkempiin tutkimuksiin eläinsairaalaan tietäisi luultavasti 300-1000 euron kuluja. Myöskin se huolettaa ketä huolehtii kissoista sitten kun minä muutan pois, en luultavati ota kissoja kuitenkaan mukaan koska muutan poikakaverin luokse . Ei minulla olisi varaa huolehtia niistä jos ne sairastuisivat pahoin, eläisin opiskelija tuilla. Lisäksi perheeni ei kuitenkaan huolehtisi niin hyvin kissoista kuin toivoisin (esim äitini ei ole antanu kissoille vettä kuppiin vaan "unohtanut" sen, se on minusta jo todella pohjanoteeraus ja siitä moitinkin todella. )Olemme harkinneet jo kissan lopettamista, olisiko se surkea päätös kaikelle vaiko pitäisikö kissalle antaa vielä mahdollisuus elää (voi olla ettei sen huonolle terveydelle koskaan löydykkään syytä, ei tiedä ei) ? Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu