Tekohengitystä Tigerille!

Yleensä, Applen tietoturvapolitiikka on yksinkertaisesti se, että vain kaksi uusinta julkaisua Mac OS X:stä (10.5 ja 10.6) on tuettuja ja sitä edellistä, tässä tapauksessa Mac OS X 10.4 Tigerin, elinkaarta venytetää joitakin kuukausia sen jälkeen kun on pari julkaisua tehty. Käytännössä tehdään joku päivitys paketti ja sen jälkeen sitten vaihtoon lähikuukausina.

Mutta, Mac OS X 10.4:n ja 10.5:n julkaisun väli oli tavallista pitempi, ja Mac OS X 10.4 oli se ensimmäinen varsinainen hittijulkaisu Mac OS X:stä kun tätä tuotiin Intel koneisiin joita ostettiin paljon ja samaan saumaan osuu myös Mac OS X:n suurempi leviäminen entisille Windowskäyttäjille jotka laiminlyö ylläpitoa (sitä kyllä käy Applen asiakkaillakin!)

Apple yrittää kyllä kovasti potkia Tigerin käyttäjiä vaihtamaan pikaisesti uuteen käyttikseen, mutta Mac OS X 10.4:n edelleen laajan käytön vuoksi, Apple tarjoaa Intel versiolle jonkin verran omatoimista tukea. Kaiketi imagosyistä ja että voi vedota ongelmien sattuessa vaikka siihen, että "olisitte itse päivittäneet".

No, ne joilla on EDELLEEN Mac OS X 10.4 (mistä olisi pitänyt hankkiutua eroon viimeistään helmikuun puolivälissä), voivat tukkia _jotain_ tietoturva-aukkoja ja bugeja näillä päivityksillä mikäli ei ole jo asennettuna:

http://support.apple.com/downloads/Safari_4_0_5&viewlocale=fi_FI&locale=fi_FI
http://support.apple.com/kb/DL1056?viewlocale=fi_FI
http://support.apple.com/downloads/QuickTime_7_6_for_Tiger?viewlocale=fi_FI

Käyttäkääpä nuo hyödyksi! Ei ole Tigerista pankkiasioiden hoitoon ja verkkokaupoissa asiointiin enää, ja tietokoneelta kannattaa poistaa arkaluontoiset tiedot (tunnukset yms.) mutta Intel -version käyttäjät voivat näillä päivityksillä hieman tekohengittää ja käyttää näillä konsteilla tilapäissurffaillussa kunnes saa uuden käyttöjärjestelmän hankittua.

4

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähän ketjuun voisi kerätä muita temppuja millä voisi tekohengittää Mac OS X 10.4:n tietoturvaa jos joillakin on niksejä. Joku Javascriptin, Javan ja Flashin blokkaus muualta paitsi valituilta nettisivuilta voisi olla erittäin hyödyllistä.

      • simppahemppa

        Nyt kun on mennyt reilusti puoli vuotta tästä aloituksestasi, voisi jo alkaa kerätä niitä ongelmia, joita 10.4:n käyttäjillä on ilmennyt tuon päivittämismahdollisuuden loppumisen takia. Ja jottei ketjusta tulisi ihan yltiöpitkä, niin sovitaanko, että ongelmien kirjaamisen tähän ketjuun voisi lopettaa jo 29.6.2015. Vai tarvitaanko pidempi aika?


    • mac..

      OSX Tiger on varmasti vähemmän käytössä kuin Linuxit yhteensä netissä, ketkä sille jaksaa vääntää tietoturvauhkia enää?? Mikä on hyöty??? Jopa Snow Leopard on vasta 5% netissä olevista koneista ja sekin on niin vähä, ettei taho edes nähä!

      Käyttäkää immeiset vain sitä Tigeriä jos vanhoja maccejä on vielä käytössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      386
      5772
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      1001
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      872
    6. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      862
    7. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      51
      860
    9. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      827
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    Aihe