lastensuojeluun taas näistäkin päiväkodin tädeista?
Olisiko lastensuojelussa työskentelevien sostanttain keskityttävä vaan tähän ihan yleiseen lastensuojeluun
kun tuntuu että päiväkodeissa ei enää ole mitään jälkeäkään mistään lapsen edusta tai oikeuksista......
Koulut ja muutkin instanssit vaatisivat kokoaikaisen tanttalauman valvomaan että lasten oikeuksia toteutetaan eikä yhteiskunnan järjestämissä palveluissa ainakaan pahoinpidellä lapsia ja nuoria.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010063011959911_uu.shtml
Poliisi epäilee:
Pikkutytöt teipattiin tuoliin päiväkodissa
Keskiviikko 30.6.2010 klo 04.07
Päiväkodin hoitajien epäillään pakkosyöttäneen parivuotiaita.
Päiväkodin työntekijöiden epäillään teipanneen pikkulapsia kiinni ruokailujen ajaksi.
Poliisi tutkii Helsingissä tapausta, jossa päiväkodin työntekijöiden epäillään teipanneen lapsia kiinni tuoleihinsa ruokailutilanteen yhteydessä. Lapset olivat tekohetkellä 2-3-vuotiaita.
Lasten teippauksen epäillään tapahtuneen ensimmäisen kerran joitakin kuukausia sitten.
Iltalehden tietojen mukaan tapauksia on mahdollisesti useampia.
olisiko syytä ilmnoittaa
25
466
Vastaukset
- Joku tolkku.
Iltalehdessä oli useapiakin tapauksia. Ehkä olisi hyvä kerätä tähän ketjuun kaikki vastaavat uutiset, jotta syntyisi kokonaiskuva "lastensuojelusta".
Laita otsakkeeksi uutinen, niin tiedetään, mikä uutinen on jullkaistu, ettei tule päällekkäisyyksiä.
Iltalehden uutisiin liittyy myös keskustelua aiheesta, joissa keskustellaan aiheesta laajemmin. On myös ehkä omakohtaisia, tai lähipiirin, tai tuttavien kokemuksia.
Iltalehti 9.2.2009. Kolme lasta pakeni Paloaukean päiväkodista suunniteltuaan tekoa viikon.
Katso. Lisää aiheesta.
Lisää muualla.
Näytti siltä, että tuorein uutinen on Tyttö lavasti sieppauksensa. Ilmeisesti kysymyksessä on tapaus, jossa tyttö oli sidottuna kylmään puroon.
Eikö nähin tapauksiin saada mitään tolkkuam,vai luulevatko jotkut, että he ovat suojelusenkeleitä, kun hostaanottavat lapsia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009090810204114_uu.shtml
----- Joku tolkku.
Iltalehti 18.4. 2010. Elmore 3v, katosi lastenkodista.
Tamparelainen äiti tuli hakemaan poikaansa päiväkoti Sinilinnusta.
Päiväkodista löytyi kuitenkin vain vanhempien koululainen.
Tyttö lavasti sipeppauksensa uutinen on tämän päivän iltalehdessä. Ei olut vielä luettavissa.
Lue. Keskustelu.
Lisää aiheesta.
Aiheista muualla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041811499217_uu.shtml
- ekkope
Mahtaako kukaan tietää mikä päiväkoti oli kyseessä?
- memama
Niin juuri, sen minäkin haluaisin tietää! Tytär juuri kesäpäiväkodissa (onneksi vain viikon) ja touhu ihan järkyttävää. Lapset leikkivät yksinään suurella pihalla, aikuiset eivät tunne lapsia ollenkaan. Mahdollisuus onnettomuuksien, karkailujen ym. tapahtumiseen siis yhä suurempi. Oma lapseni on todella sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen sekä lasten että aikuisten kanssa. Mutta eilenkin lasta hakiessani leikki YKSIN pihan nurkassa. Äidin hätä on suuri!
- oi elmore, amore
memama kirjoitti:

on se, mistä Elmore karkasi. Helsingin juttua en tiedä, ehkä ei ole vielä julkisuudessa.
- Halleluja.
oi elmore, amore kirjoitti:
on se, mistä Elmore karkasi. Helsingin juttua en tiedä, ehkä ei ole vielä julkisuudessa.
Googlasin > stainerkodit
- Lisää julkisuutta.
Halleluja. kirjoitti:
Googlasin > stainerkodit
Hesrissa käydään keskustelua aiheesta.
"Päiväkotitoimen esimies Nina Fabricius ei kommentoinut lehdelle ovatko työntekijät edelleen töissä kyseisessä päiväkodissa".
Linkki Hesarin uutiseen ja keskusteluun. Kommentteja oli 140 kpl.
Ottakaa osaa keskusteluun Hesarissa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Iltalehti Lapsia teipattiin tuoleihin päiväkodissa/1135258239649
----- - Sossunsuojelua?
Lisää julkisuutta. kirjoitti:
Hesrissa käydään keskustelua aiheesta.
"Päiväkotitoimen esimies Nina Fabricius ei kommentoinut lehdelle ovatko työntekijät edelleen töissä kyseisessä päiväkodissa".
Linkki Hesarin uutiseen ja keskusteluun. Kommentteja oli 140 kpl.
Ottakaa osaa keskusteluun Hesarissa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Iltalehti Lapsia teipattiin tuoleihin päiväkodissa/1135258239649
-----Aamulehti 30.6.2010. Poliisi tutkii Helsingin tapausta tapausta, jossa päiväkodin työntekijöiden uskotaan teipanneen lapsia pöytään ruokailuhetken yhteydessä.
Ylikomisaario Tuomo Lotan mukaan poliisi aloitti tutkinnan kahden vanhemman jättämän tutkintapyynnön takia.
Lapsilla ei fyysisiä vammoja.
Helsingin ruotsinkielisen päivähoitoalueen päällikkö Nina Fabricius ei kerro suoraan, ovatko kyseiset henkilöt yhä töissä päiväkodissa.
Ei ensimmäinen kerta.
Turun hovioikeus tuomitsi viime vuoden lokakuussa kaksi naista lievistä pahoinpitelyistä.
Katso.
Lisää aiheesta.
Aiheesta muualla.
17 kommenttia.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/183135.shtml
----- - ...
Halleluja. kirjoitti:
Googlasin > stainerkodit
ihmeen stainerkodit?? Sillä hakusanalla ei kyllä löydy mitään...
- Lastesuojelu hanskas
Sossunsuojelua? kirjoitti:
Aamulehti 30.6.2010. Poliisi tutkii Helsingin tapausta tapausta, jossa päiväkodin työntekijöiden uskotaan teipanneen lapsia pöytään ruokailuhetken yhteydessä.
Ylikomisaario Tuomo Lotan mukaan poliisi aloitti tutkinnan kahden vanhemman jättämän tutkintapyynnön takia.
Lapsilla ei fyysisiä vammoja.
Helsingin ruotsinkielisen päivähoitoalueen päällikkö Nina Fabricius ei kerro suoraan, ovatko kyseiset henkilöt yhä töissä päiväkodissa.
Ei ensimmäinen kerta.
Turun hovioikeus tuomitsi viime vuoden lokakuussa kaksi naista lievistä pahoinpitelyistä.
Katso.
Lisää aiheesta.
Aiheesta muualla.
17 kommenttia.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/183135.shtml
-----HBL. Iltalehti Lapsia teipannut hoitaja 23-vuotias nainen.
Parivuotiaita lapsia epäillään pakkosyötetyn päiväkodissa teippaamalla heidät tuoliin kiinni.
Syö ruokasi tai muuten XX tulee teipin kanssa.
Myös Helsingin sosiaaliviraston johto tapaa kaikki asianosaiset ja pyytää selvityksen tapahtuneesta.
HBL. Oletko törmännyt epäkohtiin päivähoidossa.
Kommentoi ja jätä yhteystietosi.
Katso Iltalehti. Keskustelufoorumi.
Katso.
Lisää aiheesta.
Aiheesta muualla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070111969914_uu.shtml
------ - steinerlainen?
Halleluja. kirjoitti:
Googlasin > stainerkodit
nykyisin kaikki ideologiat huu-haata, mitä eräs palstan vallannut idiootti ei itse hyväksy.
Oletko oikein aikuinen ihminen, jos et tiedä, mitä Steiner-filosofia pitää sisällään?
Googleta, googleta, googleta, googleta tapasi mukaan, niin jos vaikka vähän viisastuisit ja pääset raivoamaan taas täysillä. Kyllä sieltä jotain huu-haata löytyy ihan varmasti, kuten kaikista ideologioista, omastasikin. - steinerlainen?
... kirjoitti:
ihmeen stainerkodit?? Sillä hakusanalla ei kyllä löydy mitään...
Eikö löydy? Joku höyryhattu taas heitti tuollaisen yhdyssanan huostaäitien vaahdottavaksi. Jos vaikka sittenkin olisi oikein steinerKOTEJA jossakin, tiedä häntä... Kokeile vaikka steinerpäiväkoti tai steinerkoulu, jos vaikka tärppää paremmin. Vai OLISIKO ihan huostalapsille omia steinerKOTEJA, voi kauheaa sentään!
- Lapsiuhrit.
steinerlainen? kirjoitti:
nykyisin kaikki ideologiat huu-haata, mitä eräs palstan vallannut idiootti ei itse hyväksy.
Oletko oikein aikuinen ihminen, jos et tiedä, mitä Steiner-filosofia pitää sisällään?
Googleta, googleta, googleta, googleta tapasi mukaan, niin jos vaikka vähän viisastuisit ja pääset raivoamaan taas täysillä. Kyllä sieltä jotain huu-haata löytyy ihan varmasti, kuten kaikista ideologioista, omastasikin.Kokonaistilanteen hahmoittamiseksi lastensuojelun tilasta yksikään asiallinen linkki ei ole turhaa.
Linkki Perusopetus sivustoille, jossa järkyttäviä tarinoita, joita on kertnyt jo 12. Lisää saa tulla.
Linkissä eräään nuoren tarina, sekä paljon muita lastensuojeluun liittyvää.
Mm. Päivi Lipposen kannaotto huostaanottoihin, sekä eduskunnalle esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia.
http://www.perusopetus.fi/?p=802
--- - Tejpningen
Lastesuojelu hanskas kirjoitti:
HBL. Iltalehti Lapsia teipannut hoitaja 23-vuotias nainen.
Parivuotiaita lapsia epäillään pakkosyötetyn päiväkodissa teippaamalla heidät tuoliin kiinni.
Syö ruokasi tai muuten XX tulee teipin kanssa.
Myös Helsingin sosiaaliviraston johto tapaa kaikki asianosaiset ja pyytää selvityksen tapahtuneesta.
HBL. Oletko törmännyt epäkohtiin päivähoidossa.
Kommentoi ja jätä yhteystietosi.
Katso Iltalehti. Keskustelufoorumi.
Katso.
Lisää aiheesta.
Aiheesta muualla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070111969914_uu.shtml
------Tässä ketjussa on viitattu Hufvudstadsbladetissa (HBL) käynnissä olevaan keskusteluun, se löytyy täältä:
http://www.hbl.fi/text/inrikes/2010/6/30/w48987.php
Teippauksesta epäilty päiväkoti on ruotsinkielinen.
Toivoisin, että asiaan (siis johonkin nettisivuun) ensimmäisenä viittaava toisi näihin keskusteluihin myös linkin, se nopeuttaa ja helpottaa muidenkin kulkua tiedon lähteille. - Anonyymi
memama kirjoitti:
Niin juuri, sen minäkin haluaisin tietää! Tytär juuri kesäpäiväkodissa (onneksi vain viikon) ja touhu ihan järkyttävää. Lapset leikkivät yksinään suurella pihalla, aikuiset eivät tunne lapsia ollenkaan. Mahdollisuus onnettomuuksien, karkailujen ym. tapahtumiseen siis yhä suurempi. Oma lapseni on todella sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen sekä lasten että aikuisten kanssa. Mutta eilenkin lasta hakiessani leikki YKSIN pihan nurkassa. Äidin hätä on suuri!
No älä sit hanki lapsia. Kukaan ei oo pakottanu sua
- Varo päiväkotia
Onhan se aika erikoista, että päiväkodin henkilökunta asettuu myös lapsia vastaan.
Se jo tiedetään, että helposti päiväkodin henkilöstö ryhmittyy vastustamaan vanhempaa.
Aivan erityisessä vaarassa taitavat olla naispuoliset vanhemmat eli äidit. Päiväkotien työntekijät kun ovat naisia, eivätkä naisporukat ole kovin lojaaleja omaa sukupuoltaan kohtaan. (Sama ilmiö nähdään myös sosiaalityössä; naisvaltainen sosiaalityöntekijöiden kaarti käy mieluusti naisen kimppuun, mies sen sijaan voi jo omalla läsnäolollaan rauhoittaa sosiaalityöntekijöitä, naispuolisella asiakkaalla kannattaa aina olla mies tukenaan, kun hän asioi sosiaalitoimistossa...)
Suomi on vastakkainasettelun ja sisäisten ristiriitojen maa. Sanoipa Kokoomus vaalikampanjassaan mitä tahansa. Vastakkainasettelu elää ja voi hyvin suomalaisten kuntien sosiaaliosastoissa, jonne päivähoitokin luokitellaan. - ......
päiväkotitanttaset siis velvoitetaan jo lakienkin mukaan ilmoittamaan pieniä huolia ja suuria huolia ja harmaita huolia ja enemmän harmaita huolia
............... ja tietenkin
lastensuojelullisista tarpeista heidän hoitamiensa lasten kohdalla.
Kyllä pitäisi tanttain laumat päiväkodeissakin sitoa viikoiksi lastensuojelun haukkain kuulusteltaviksi
ja
laittaa sitten nämä päiväkotitanttaset sijaishuoltoon hoivattavaksi ja huollettaviksi
leivinpelleillä ja muilla keittiövälineillä.....
suomalaista suurta lasten suojelun sirkusta ja
- päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuutta
> pieni huoli > suuri huoli > harmaa huoli> viranomaistantain laumain mielipuolet .....................
http://www.isonetti.net/lastensuojelu/Heinonen_140408.pdf - No onhan
noista jo viranomaisille ilmoitettukin, kun kerran poliisi on jo mukana jutussa. Mihin vielä pitäisi mielestäsi ilmoittaa? presidenttikin lienee jo tietoinen tapauksesta ainakin lehtijuttujen jälkeen.
- Lintukodit kriisissä
Tämän päivän 2.7.2010 Iltalehdessä aiheena.
Lyömistä, sitomista pakkosyöttämistä.
Hoitajat kertovat Iltalehden kyselyssä itse millaisia kauheuksia päiväkodeissa tapahtuu.
Uutisen lopussa linkkejä muihin uutisiin aiheesta.
Lue uusi aloitus. Pehekodista hätäviesti lapselta.
Linkki uutiseen ja keskusteluun.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070211977311_uu.shtml
--- - ...............
ei poliisi riitä.... tarvitaan legioona muita eri hallinnonalojen viranomaisia. Nythän on vielä kyse (ilmeisestikin) viranomaisten toiminnasta päivähoidossa niin siihen nyt luulisi tarvittavan normaalia enemmän viranomaisia asiaa hoitamaan.
Lastensuojelun viranomaisen työpanosha on tietenkin kaikkein tärkein .... kun on siis kyse lapsista.
Lisäksihän on aina maan tapa (laki velvoittaa siis)
etä kymmenkunta muuta eri hallinnon alan viranomaista
kokoontuu seuraavan vuoden aikana tapahtuneesta
tietyn väliajoin miettimään, keskustelemaan ja neuvottelemaan
lastensuojelullisesta tilanteesta (joko asiaakkaan läsnäollessa tai ilman).
Onhan sitä nyt kaikkien tässäkin päivähoidonkin tilanteessa
oltava muillakin sanansa ja asiantuntijuutensa sanottavissa, eikös niin?
Miettimässä ja neuvomassa päivähoidon hoitajien toimia jne ja siis koko päiväkodinkin tilannetta
ja tietenkin aina ylintä hallinnon ja kaupungin johtoa myöten .....
Ja seuraavaksi tulevaksi vuodeksi on tietenkin ja ehdottomasti saatava
kaiken maailman psykiatrien ja muiden asiantuntijoiden lauma
selvittämään tätä tragediaa hoidettavien lasten osalta.
Sehän kun jo kuuluu lasten luontaisiin etuihinkin tässä maassa,
että kun jotain tapahtuu (lapsi putosi puusta, loukkasi kivikkoon jalkansa ....)
niin psykiatria tarvitaan, niin näissä pienissä kuin isoissakin murheissa ja tapahtumissa,
taviskansalaisen maalaisjärjen käyttöhän kun on aivan o u t ja jopa kiellettyä tässä maassa.....
No minnes unohtuivat KORVAT .... pers...lään istuksijat, mitään tekemättömät "kuuntelijat",
neuvojat, ohjaajat, keskustelijat, asioiden esille nostajat
PERHETYÖNTEKIJÄT?
Ehdottomasti riittävä lauma näitä pikkupsykologeja leikkiviä,
ties millä koulutuksella varustettuja, henkilöitä istuksimaan
koko loppuvuodeksi nyt vähintäänkin
hoitajia opastamaan ja ohjaamaan tässä hoitotyössään.
Mielellään ja tietenkin ruoka-, ja kahviaikaan
ja tietenkin ehdottomasti niinä päivinä kuin on muuta kuin puuroa lapsukaisillekin ruokana.
Unohtuiko tästä viranomaislaumasta vielä joku taho ....?
Vai olisiko tässä jo riittävästi viranomaisväkeä ......?
Ja tietenkin olisi hyvä että jokaisen hoitajan tekemiset, sanomiset ja tekemättä jättämiset kirjattaisiin tuomiopäivään asti kirjoihin ja kansiin
ja tietenkin mielellään vielä pienellä, eri viranomaisten omalla "henkilökohtaisella värityksellä", varustettuna,
muutoinhan tämäkin tapahtuma jäisi jälkipolville vielä ikävän tylsäksi luettavaksi ................ - venajalainen
............... kirjoitti:

muutoinhan tämäkin tapahtuma jäisi jälkipolville vielä ikävän tylsäksi luettavaksi ................venäjälläkin kiinnostutaan taas asioista : http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/07/helsinkilaislasten_pakkosyotosta_tuli_skandaali_venajalla_1805137.html
- Seli. Seli.
venajalainen kirjoitti:
venäjälläkin kiinnostutaan taas asioista : http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/07/helsinkilaislasten_pakkosyotosta_tuli_skandaali_venajalla_1805137.html
Helsingin Sanomat. 4.7.2010.
Tuomioja: Päiväkodin teippaamiskohin taustalla rahojen puute.
Erkki Tuomiojan mielestä päiväkotien ongelmat eivät poistu yksinomaan henkilöstöä syyttämällä.
Tapauksen tultua julki Helsingin lastentarhaopettajien antoi helsingin Sanomissa neuvoja oikukkaiden lasten rauhoittamiseksi.
Syytettyjen penkillä tulisi istua niiden päättäjien, jotka ovat alimitoittaneet resurssit.
Linkki uutiseen ja keskusteluun. Kommentteja oli 7 kpl.
Katso myös linkki Erkki Tuomioja blogi.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Tuomioja Päiväkodin teippaamiskohun taustalla määrärahojen puute/1135258348789
--- - pitihän se arvata
............... kirjoitti:
ei poliisi riitä.... tarvitaan legioona muita eri hallinnonalojen viranomaisia. Nythän on vielä kyse (ilmeisestikin) viranomaisten toiminnasta päivähoidossa niin siihen nyt luulisi tarvittavan normaalia enemmän viranomaisia asiaa hoitamaan.
Lastensuojelun viranomaisen työpanosha on tietenkin kaikkein tärkein .... kun on siis kyse lapsista.
Lisäksihän on aina maan tapa (laki velvoittaa siis)
etä kymmenkunta muuta eri hallinnon alan viranomaista
kokoontuu seuraavan vuoden aikana tapahtuneesta
tietyn väliajoin miettimään, keskustelemaan ja neuvottelemaan
lastensuojelullisesta tilanteesta (joko asiaakkaan läsnäollessa tai ilman).
Onhan sitä nyt kaikkien tässäkin päivähoidonkin tilanteessa
oltava muillakin sanansa ja asiantuntijuutensa sanottavissa, eikös niin?
Miettimässä ja neuvomassa päivähoidon hoitajien toimia jne ja siis koko päiväkodinkin tilannetta
ja tietenkin aina ylintä hallinnon ja kaupungin johtoa myöten .....
Ja seuraavaksi tulevaksi vuodeksi on tietenkin ja ehdottomasti saatava
kaiken maailman psykiatrien ja muiden asiantuntijoiden lauma
selvittämään tätä tragediaa hoidettavien lasten osalta.
Sehän kun jo kuuluu lasten luontaisiin etuihinkin tässä maassa,
että kun jotain tapahtuu (lapsi putosi puusta, loukkasi kivikkoon jalkansa ....)
niin psykiatria tarvitaan, niin näissä pienissä kuin isoissakin murheissa ja tapahtumissa,
taviskansalaisen maalaisjärjen käyttöhän kun on aivan o u t ja jopa kiellettyä tässä maassa.....
No minnes unohtuivat KORVAT .... pers...lään istuksijat, mitään tekemättömät "kuuntelijat",
neuvojat, ohjaajat, keskustelijat, asioiden esille nostajat
PERHETYÖNTEKIJÄT?
Ehdottomasti riittävä lauma näitä pikkupsykologeja leikkiviä,
ties millä koulutuksella varustettuja, henkilöitä istuksimaan
koko loppuvuodeksi nyt vähintäänkin
hoitajia opastamaan ja ohjaamaan tässä hoitotyössään.
Mielellään ja tietenkin ruoka-, ja kahviaikaan
ja tietenkin ehdottomasti niinä päivinä kuin on muuta kuin puuroa lapsukaisillekin ruokana.
Unohtuiko tästä viranomaislaumasta vielä joku taho ....?
Vai olisiko tässä jo riittävästi viranomaisväkeä ......?
Ja tietenkin olisi hyvä että jokaisen hoitajan tekemiset, sanomiset ja tekemättä jättämiset kirjattaisiin tuomiopäivään asti kirjoihin ja kansiin
ja tietenkin mielellään vielä pienellä, eri viranomaisten omalla "henkilökohtaisella värityksellä", varustettuna,
muutoinhan tämäkin tapahtuma jäisi jälkipolville vielä ikävän tylsäksi luettavaksi ................että asiallista keskustelua on turha tältä palstalta hakea. Minä vain ihmettelin, että kun kerran jo poliisit ovat tämän asian ottaneen hoitaakseen, niin mitä muita viranomaisia tässä vaiheessa tarvittaisiin. Poliisien mukanaolohan varmistanee sen, että ko. hoitajat erotetaan työstään ja että he eivät enää koskaan voi lasten kanssa työskennellä.
Mitä muuhun provoiluusi tulee, niin varmaan tiesitkin, että päivähoidon henkilötöä kyllä jo nyt koulutetaan paljonkin siitä, kuinka lapset tule kohdata ja kuinka heitä kohdella. Hoitotyöhön opastusta järjestetään kymmenin erilaisin koulutuksin vuosittain. Näitä koulutuksia ei toki itetenkään järjestetä ruoka- tai kahvitauon aikana, sillä hoitohenkilöstöllä ei esim. ruokataukoa ole ollenkaan. ja kahvitauotkin jäävät monesti jopa lakisääteisestä vajaaksi. ja yhtään ainutta sellaista päivää ei olekaan, että lapsukaisille ei olisi muuta ruokaa kuin puuroa tarjolla.
Mutta ethän sinä vakavissasi selvästi ollutkaan, kunhan provoilet huviksesi. - Tejpningen
pitihän se arvata kirjoitti:
että asiallista keskustelua on turha tältä palstalta hakea. Minä vain ihmettelin, että kun kerran jo poliisit ovat tämän asian ottaneen hoitaakseen, niin mitä muita viranomaisia tässä vaiheessa tarvittaisiin. Poliisien mukanaolohan varmistanee sen, että ko. hoitajat erotetaan työstään ja että he eivät enää koskaan voi lasten kanssa työskennellä.
Mitä muuhun provoiluusi tulee, niin varmaan tiesitkin, että päivähoidon henkilötöä kyllä jo nyt koulutetaan paljonkin siitä, kuinka lapset tule kohdata ja kuinka heitä kohdella. Hoitotyöhön opastusta järjestetään kymmenin erilaisin koulutuksin vuosittain. Näitä koulutuksia ei toki itetenkään järjestetä ruoka- tai kahvitauon aikana, sillä hoitohenkilöstöllä ei esim. ruokataukoa ole ollenkaan. ja kahvitauotkin jäävät monesti jopa lakisääteisestä vajaaksi. ja yhtään ainutta sellaista päivää ei olekaan, että lapsukaisille ei olisi muuta ruokaa kuin puuroa tarjolla.
Mutta ethän sinä vakavissasi selvästi ollutkaan, kunhan provoilet huviksesi.Lienet oikeassa ydinväittämässäsi, keskustelun aloittaja eli AP. Se ei nimittäin takaa vielä paljon mitään, kun poliisi tutkii. Kun on kyse viranomaisten (päiväkodin henkilökunta) toiminnasta, poliisi tuskin tekee ainoatakaan lastensuojeluilmoitusta kyseisestä laitoksesta.
Seuratkaapa vain, poliisi tutkintakin päättyy helposti siihen, ettei näyttöä ole lasten vanhempien väitteille. Tai teippausta sinänsä ei sitten enää pidetäkään kovin suurena haittana ja vahingontekona lapsille. Löytynee joitakin lieventäviä syitä, jotka teipin kanssa heiluneet työntekijät voivat kääntää edukseen.
Korkeintaan pikku rangaistuksen saa päiväkodin johtaja, jonka tulisi paremmin valvoa alaisiaan....
En ole juurikaan seurannut tätä teippausta lehdistä lukemalla, mutta mielestäni tämä vaikuttaa vähäiseltä rötökseltä. Lastenkin kannalta. Jos ateriointiin on liittynyt pakkosyöttöä, sen ikävää, mutta eipä siinä lapsijoukossa ketään voitane syöttää kuin ranskalaista hanhea, joka on maksanturvotuskuurilla.
En silti tietenkään hyväksy teippausta enkä muutakaan mitä tuon päiväkodin ateriointiin saattaa liittyä. Ja nostaisin varmaankin itsekin asiasta mekkalan, jos tähän kasvatuskeinoon törmäisin.
Anyway, päiväkodeissa tapahtuu pahempaakin, sellaista mitä ihmiset eivät ymmärrä nähdä vaikka asiat ovat joka päivä heidän edessään.
PAHEMPAA minusta on muutama muu asia päiväkodeissa. Esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten kyhäily ja niiden alituinen uhka aiheuttaa lapsiperheissä varmasti enemmän stressiä kuin lapsen teippaaminen. Se on päivähoidon likaista toimintaa, josta kärsivät hyvin laajat ihmisryhmät, oikeastaan kuka tahansa päivähoitoon turvautuva.
- Päiväkoti Koivulinna
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=331104
Iltalehdessä on tosi pitkä, lähes 40-sivuiseksi venähtänyt keskustelu päiväkotien toiminnasta. Sen on käynnistänyt lehden toimitus. Kirjoitin sinne jo sensaatiojournalismista, jota päiväkodit ovat alkaneet viljellä lastensuojeluilmoituksissaan. Kuten minun poikani tapauksessa päiväkoti Koivulinna Jämsänkoskella (Jämsässä).
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=3905167
Pelkästään siis päiväkodit eivät ole syytösten kohteina. Päiväkodit ovat itse ottaneet hampaisiinsa lasten vanhemmat. Kunnallinen päivähoito rakentaa käsittämättömiä ristiriitoja kunnallisen peruspalvelun ja kuntalaisten välille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391