Miten teitte aloitteen?

Olisi kiva kuulla, miten olette tehneet aloitteen kun olette kiinnostuneita jostakin tytöstä/naisesta? Tai miten joku on lähestynyt teitä?
Mitä olette sanoneet ja millaisessa tilanteessa?

Kyselen koska kerään rohkeutta itse lähestyä ihastustani.. Tiedän että hän on lesbo ja vieläpä sinkku, ja pientä flirttiä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta pelkään että joku muu ehtii viemään hänet, jos en pian toimi ;)
Toivoisin saavani vähän vinkkejä ja rohkaisua onnellisista tarinoista, joten suuri kiitos jos joku viitsii vastata! :)
291427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Törmäsin tähän ihastukseeni torilla ja hänellä oli söpö koira mukana.Mikäs sen helpompaa kuin mennä taputtelemaan koiraa ja juttelemaan siitä.Kaikki koiraihmiset pitää siitä että niiden koiraa kehutaan;)
Sitten rohkeesti vaan kysyin kävelläänkö samaa matkaa pois (vaikken asunut siellä päinkään).Juttu luisti niin hyvin, että sovittiin että nähdään ulkoilun merkeissä jussin jälkeen.Sitä odotellessa :)

Rohkeesti vaan juttelemaan!Sitä paitsi monet pitää sitä söpönä että uskaltaa mennä vaikka ihan turhastakin vääntämään juttua, mikäs sen selvempää että on kiinnostunut toisesta;)

Äänestä
  • ku heinänteko!??vaikee uskoo et noi helposti käy.mistä tiijät onko nainen lepso?

    Äänestä

  • iitu22 kirjoitti:

    ku heinänteko!??vaikee uskoo et noi helposti käy.mistä tiijät onko nainen lepso?

    Seuraavalla kerralla vaan sanon että panettais ja kysyn että ottaako sulla ja eteen?

    Äänestä

  • iitu22 kirjoitti:

    ku heinänteko!??vaikee uskoo et noi helposti käy.mistä tiijät onko nainen lepso?

    itse vastaan, eli mä en tuota "panetus" juttuu kirjoittanut!

    No en tiiä tykkääkö musta sillain, mutta kyllä hän ainakin bi on.
    Ei voi tietää ennenkuin yrittää tutustuu.Sitäpaitsi miks ei vois yrittää ensin ihan vain ystävystyä ja sit jos jotain muutakin kehkeytyy niin hyvä niin.Mutta olis hienoo jos hän pitäis musta edes niin paljon että haluaa vaikka ihan ystävän musta!!!

    Sitä voi miettiä miten sitä ystävystyy jonkun kanssa...eli ensin ihastuu että onpa kiva tyttö ja sitten tutustuu ja jutut menee yksiin.Ihan silleen vaan ottaa kontaktii toiseen samanlailla:)

    Äänestä

No jos teillä on flirttiäkin jo ollut niin älä nyt turhaan aikaile. Pistä tekstari ja pyydä iltalenkille tai pidemmälle retkelle. Kauniita kesäisiä päiviä ei kannata heittää hukkaan, pistä töpinäksi.
Olen melkein sata varma, että kyseinen tyttö odottaa samalla tavalla tapaamistanne. Nyt känny käteen ja viestejä naputtelemaan ja viettämään ihania kesäisiä päiviä ulos.

Äänestä

vaan härkää sarvista. Tekstareilla hyvä aloittaa lähestyminen (jos ette ole jo läheisesti tekemisissä), jotain kivaa ym. siitä sitten jatkoa riippuen miten reagoi. Tai jos jo näette muuten usein niin pyydät vaan kahville, terassille jne. Tietääkö hän sun kiinnostuksesta naisiin?

Äänestä
  • Tekstarilla voi aloittaa suhteen. Mutta moniko on lopettanut suhteen tekstarilla? Aika usein varmaan se sama joka aloitti tekstareilla lopettaa myös tekstarilla :-D

    Äänestä

  • tekstarisuhde kirjoitti:

    Tekstarilla voi aloittaa suhteen. Mutta moniko on lopettanut suhteen tekstarilla? Aika usein varmaan se sama joka aloitti tekstareilla lopettaa myös tekstarilla :-D

    ei tietenkään mitään "alatsä seukkaa" viestiä, vaan jotain ihan muuta. en oo ikinä kuullut kenenkään aloittaneen seurustelun tekstarilla ennen kunnon tutustumista

    Äänestä

  • tekstarisuhde kirjoitti:

    Tekstarilla voi aloittaa suhteen. Mutta moniko on lopettanut suhteen tekstarilla? Aika usein varmaan se sama joka aloitti tekstareilla lopettaa myös tekstarilla :-D

    On se totta ainakin, että ne jotka tykkää tekstailla mielummin ku vaikka soittaa, niin ne hoitaa riitelyn yms. tekstaamalla!
    Mulla on sellainen tyttis.Onhan se ihanaa saada monta kertaa päivässä ikävä-,rakkaus pusi pusi-viestejä.Mut musta ihan tuntuu että se varmasti semmoisen tilanteen tullessa varmasti jättääkin tekstiviestillä!

    Äänestä

  • tekstarisuhde kirjoitti:

    Tekstarilla voi aloittaa suhteen. Mutta moniko on lopettanut suhteen tekstarilla? Aika usein varmaan se sama joka aloitti tekstareilla lopettaa myös tekstarilla :-D

    kummastakin tapauksesta. Jättäminen on helppoa kun laittaa vaan tekstarin et emmä enää haluu jatkaa piste

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    kummastakin tapauksesta. Jättäminen on helppoa kun laittaa vaan tekstarin et emmä enää haluu jatkaa piste

    Ihan mielenkiinnosta, minkä ikäisiä te tekstarisuhteilijat olette? :) Muistaakseni tuollaista aika monet kaveripiirissä harrastivat ollessani yläasteikäinen, mutta ei nyt sen jälkeen enää sentään.

    Äänestä

  • 17+11 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta, minkä ikäisiä te tekstarisuhteilijat olette? :) Muistaakseni tuollaista aika monet kaveripiirissä harrastivat ollessani yläasteikäinen, mutta ei nyt sen jälkeen enää sentään.

    No ihan lähemmäs kolmekymppisistä löytyy näitä tyyppejä, jotka haluaa kommunikoida tekstiviesteillä. Oikeesti se on tietysti todellisen kommunikoinnin välttelyä. Heti taas mietin, et miks helvetissä tuhlaan aikaani ihmiseen, jonka kanssa ei edes oikein voi puhua muuten kuin tollasen kapulan välityksellä ja siis vielä viestein. Näin siis vakavissa asioissa lähinnä, tyttö ei joistain asioista, joita on nk. selvitetty viestein, sanonu kertaakaan mitään kasvokkain.

    Äänestä

  • -joo-o--- kirjoitti:

    Olet varmasti oikeassa siinä, että se on todellisen kommunikoinnin välttelyä. Mitä jos vain kieltäytyisit puhumasta mistään vähääkään vakavammista asioista tekstareilla, laittaisit vaikka takaisin viestin, että jutellaan tästä sitten kun nähdään tms?

    En minä ainakaan sellaista jaksaisi... tosin sanottakaan että inhoan tekstareita muutenkin ja usein reaktiota vaativan viestin kohdalla soitan takaisin, kun en jaksa alkaa näpytellä viestiä...

    Äänestä

  • Ei olla läheisesti tekemisissä, eikä mulla ole edes hänen numeroaan.. enkä ole uskaltanut pyytää :D
    Muutenkin juttelen mieluiten kasvotusten, näkee miten toinen reagoikin.
    Olen melko varma että hän tietää suuntautumiseni, näkyy kai se vähän päällepäinkin, ainakin monet on niin sanoneet

    Hän on asiakaspalvelutyössä ja tapaamme siis hänen työpaikallaan. Lisäksi minun eksäni tunsi joitain hänen kavereitaan, ja sitä kautta olen kyllä tiennyt hänet nimeltä jo pari vuotta, mutta hän ei (kai) tunne minua.
    Se flirtti saattaa olla vain toiveajattelua, mutta mielestäni olen saanut erityiskohtelua. Silmäpeliä, hymyä ja pitkiä katseita on ollut, ja flirtiksi olen ne tulkinnut, ja mielestäni hän ei katso samanlailla kaikkia asiakkaita.
    Koko ajan ihastun häneen lisää, ja menen enemmän sekaisin hänen lähellään, enkä oikein saa sanotuksi mitään...

    Äänestä

  • lindse kirjoitti:

    Ei olla läheisesti tekemisissä, eikä mulla ole edes hänen numeroaan.. enkä ole uskaltanut pyytää :D
    Muutenkin juttelen mieluiten kasvotusten, näkee miten toinen reagoikin.
    Olen melko varma että hän tietää suuntautumiseni, näkyy kai se vähän päällepäinkin, ainakin monet on niin sanoneet

    Hän on asiakaspalvelutyössä ja tapaamme siis hänen työpaikallaan. Lisäksi minun eksäni tunsi joitain hänen kavereitaan, ja sitä kautta olen kyllä tiennyt hänet nimeltä jo pari vuotta, mutta hän ei (kai) tunne minua.
    Se flirtti saattaa olla vain toiveajattelua, mutta mielestäni olen saanut erityiskohtelua. Silmäpeliä, hymyä ja pitkiä katseita on ollut, ja flirtiksi olen ne tulkinnut, ja mielestäni hän ei katso samanlailla kaikkia asiakkaita.
    Koko ajan ihastun häneen lisää, ja menen enemmän sekaisin hänen lähellään, enkä oikein saa sanotuksi mitään...

    Jos teillä on yhteisiä tuttuja, niin etenisikö juttu sitä kautta jotenkin? Jos vaikka voisitte tavata jossain muualla kuin hänen työpaikallaan? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, että mistä tiedät hänen olevan lesbo (ja sinkku)?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eksän kanssa on yhteydenpito jäänyt ja hän myös asuu kaukana nykyään, ja muita yhteisiä tuttuja ei ole. Tai ainakaan sellaisia joiden kautta tätä asiaa voisi alkaa järjestellä..

    Facebookista tiedän. :D En ole lisännyt kaveriksi kun periaatteessa ei tunneta, mutta julkisissa tiedoissa lukee että on sinkku ja kiinnostunut naisista.

    Entä jos vain antaisit hänelle oman puhelinnumerosi? Näin saat tehtyä hienovaraisen aloitteen, mutta seuraava siirto jää hänelle (ja hän saa tarvittaessa aikaa ajatella asiaa).

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Entä jos vain antaisit hänelle oman puhelinnumerosi? Näin saat tehtyä hienovaraisen aloitteen, mutta seuraava siirto jää hänelle (ja hän saa tarvittaessa aikaa ajatella asiaa).

    En tiedä uskallanko laskea sen varaan että hän tosiaan ottaisi yhteyttä.. Jos hän jättääkin siirtonsa käyttämättä, ja sitten minun pitäisi antaa hänen olla, enkä voisi enää yrittää muutenkaan hurmata häntä ;D

    Äänestä

  • lindse kirjoitti:

    En tiedä uskallanko laskea sen varaan että hän tosiaan ottaisi yhteyttä.. Jos hän jättääkin siirtonsa käyttämättä, ja sitten minun pitäisi antaa hänen olla, enkä voisi enää yrittää muutenkaan hurmata häntä ;D

    Minkälaisessa paikassa hän on töissä? Näettekö useinkin? Itsekin olen asiakaspalvelutyössä ja omalla työpaikallani en toivoisi pääseväni kovin suurieleisen hurmausyrityksen kohteeksi työkavereiden ja asiakkaiden edessä, vaikka olisikin toivotulta taholta - ujompi sellaisessa tilanteessa helposti hämmentyy ;). Siksipä hienovarainen lähestyminen olisi ainakin minusta suotavampaa...

    Ja sillehän ei mitään voi jos toinen ei vain ole yhtään kiinnostunut, mutta voihan se ajan kanssa muuttua? Eli ei kai tarvitse antaa olla, jatkat vaan omana hurmaavana itsenäsi olemista, mutta älä nyt ihmeessä rupea ketään stalkkaamaan sentään ;D.

    Äänestä

Tämä on pieni paikkakunta :D ja kukaa ei olisi uskonu musta.. Ihastuin tosi vahvasti erääseen naiseen joku aika sitten. Kun me olimme samassa baarissa odotin kunnes hän oli yksin ja istuin hänen viereensä ja töksäytin "Kuules musta tuntuu et oon tosi ihastunu suhun" hämmentyi totisesti xD Tiesin etukäteen hänen olevan lesbo.

Äänestä
  • Miksi nimimerkkisi on Nolo, tuossa ainakaan ei ollut mitään noloa. :) Päinvastoin ihailtavaa rohkeutta ja suoruutta. Mites tarina jatkuu? Oletteko yhdessä vai jäikö se siihen?

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Miksi nimimerkkisi on Nolo, tuossa ainakaan ei ollut mitään noloa. :) Päinvastoin ihailtavaa rohkeutta ja suoruutta. Mites tarina jatkuu? Oletteko yhdessä vai jäikö se siihen?

    Juteltiin mukavia, juotiin ja tarjottiin toisillemme vahvat drinkit. Loppuillan sähläsin nolosti. Olisi pitänyt jättää hänen tarjoama drinkki väliin :D, koska olin melko humalassa. Se ei ole kauhean edustavaa. Hänellä oli yksi toinen tyttö kiikarissa joten se jäi siihen. Tämä oli esimmäinen kerta ku yritin jotaa ihmistä, ehkä ensi kerralla paremmin :D

    Äänestä

  • Nolo:S kirjoitti:

    No seuraavalla kerralla sit parempi onni! :) Itse olen ihan toivottoman huono aloitteiden tekijä, ja vaikka sillä nyt ei sinänsä ole väliäkään kun seurustelen, mutta ärsyttävää silti olla niin arka tuollaisissa asioissa, varsinkin kun tietää ettei siinä nyt mitään pakkeja kamalampaa voi pahimmassakaan tapauksessa käydä. Yritän ottaa sinusta mallia (ilman sitä humalaa :D ) jos se vielä joskus tulee ajankohtaiseksi. :)

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    edes miettiä "seuraavaa kertaa", kun seurustelee vielä toisen kanssa?
    Ette taida olla kauheas onnellisesti yhdessä?!

    Äänestä

  • Kuinka sitä voi kirjoitti:

    edes miettiä "seuraavaa kertaa", kun seurustelee vielä toisen kanssa?
    Ette taida olla kauheas onnellisesti yhdessä?!

    Kun sanoin että seuraavalla kerralla parempi onni, osoitin sen siis tietysti nimimerkille Nolo... se oli siis sellainen toivotus, että hei better luck next time, oliko se jotenkin hassu anglismi tai jotain?

    Ollaan me onnellisesti yhdessä ja jos minusta riippuu niin toivottavasti loppuelämä, mutta eihän sitä tietää voi. Lähinnä minä pohdin vain omia rajoitteitani sosiaalisessa kanssakäymisessä, joista yksi ja oikeastaan ainoa (ainakaan itse itsessäni tunnistama) on se, että olen ihan saamattoman huono tekemään aloitteita, etenkin tuntemattomampien ihmisten kanssa. Se on ihan mielenkiintoista koska se on niin epärationaalista, en tiedä onko kyse jostain epävarmuudesta vai mistä, vaikka yleisesti ottaen en kyllä pidä itseäni epävarmana ihmisenä. En siis tosiaan suunnittele tai mieti mitään "seuraavaa pokaa", saati toivo sellaista koskaan tulevan, ihan vaan yleisesti minusta on hyvä tunnistaa ja tajuta omat heikkoutensa ja vahvuutensa.

    Äänestä

Oltiin samalla luokalla ja pidempi loma oli tulossa. Katselin toista ja ajattelin mielessäni että ikävä tulee olemaan kova jos en saa nähdä toista hetkeen. Kun kaikki muut luokasta oli lähteneet lomille ajattelin nyt tai ei koskaan. Menin hänen luo ja halasin häntä kaikkien niidenkin kertojen edestä kun olin mielessä halunnut häntä halata. Se vaan tuntui niin käsittämättömän hyvältä ja jotenkin yllätyin itsekin kun huomasin seuraavaksi suutelevani häntä kaulalle. Olin jo lähdössä kotiin mutta en osannut päästää toisen kädestä irti millään. Olisin halunnut olla siinä aina.
Ainiin. Ja ei, ei tullut avokämmenestä vaan positiivista hämmennystä senkin edestä. Ja sain herätä parin päivän päästä hänen viereltään :).

Äänestä
  • Mitäs sitten kun palasitte lomien jälkeen kouluun?
    Aloitteko seurustelemaan lomalla ollessa ja jatkuko suhde?Vai viilenikö välit koulun alkaessa?

    Nimittäin mulla kävi niin:( Lukion ekalla oli ihastunut saman luokan tyttöön.Olin vasta muuttanut koko kaupunkiin ja kaipasin ystävää.Juuri ennen loman alkua tein siirtoni, yllättävää näin jälkikäteen ajateltuna(olen melko ujo).Tarkoitus ei ollut kuin hieroa ystävyyttä, mutta se menikin flirtin puolelle ja "osu ja uppos":)
    Vikana päivänä menin ja hänen luo.Toivotin hyvää lomaa ja jäätiin katsomaan toisiamme silmiin.Sitten hän sanoi että "tuu tänne" ja halattiin.Sain suukon poskelle ja seuraavana päivänä suulle:)
    No, kesä meni yhdessä ja erikseen hengaillessa.Oli ihanaa ja pari yötä vietettiin yhdessä.Toisella kerralla rakasteltiin, tai no oltiin niin kun nyt kaks tyttöä ekaa kertaa on toistensa kanssa:)

    Jokatapauksessa, kun koulu alkoi ystäväni tunteet viileni.Hänen entiset ystävät koulusta tuli kuvioihin ja minulle ei ollutkaan enää aikaa.Vetäydyin ja masennuinkin hieman.Keskityin opiskeluun ja etsin harrastuksen josta löysinkin ystävän ja unohdin pikkuhiljaa pettymykseni "lomaystävääni".

    Sen jälkeen ei ole tullut tehdyksi aloitteita tyttöjen suuntaan, enkä kyllä ole kehenkään ihastunutkaan.

    Äänestä

Nykynen nainen jonka kanssa on nyt säätöä, tavattiin baaritiskillä. Heitin pokkana et onks sul karttaa ku hukuin sun silmiin enkä löydä pois. Hymyili mulle ja sano kiitos, tarjosin drinkin ja siitä se juttu lähti luistaa. Nykyään ollaan tapaillaan. :)

Äänestä

olen kokeillut jutella sille ihastukselleni paljon. ollaan samassa työpaikassa. olen ehkä vähä huono katsomaan pitkään silmiin, varsinkin jutellessa, mutta hänen kohdalla olen tosissani yrittänyt tapittaa ja suorastaan porautua tajuntaansa. hän on jännä tyyppi... hän ei karta kosketusta. esim. tilanteessa, jossa hän ojentaa jotain, hän ei jätä esineeseen ns. tarttumavaraa, ettei kosketus olisi välttämätön. ja vaikka itse jättäisinkin, hän useimminten koskettaa silti. (okei, ehkä tämä on pieni ja mitätön asia, mutta...) olen siis hakeutunut fyysisestikin hänen lähelleen... tunnen latausta välillämme, mutta luulen ettei hän tunne... hän on kyllä sinkku, mutta olen olettanut hänen olevan umpihetero. mahdollisesti voisi olla bi... ehkä... voi, olisipa...

ehkä nämä keinot olisivat tepsineet, jos kohde olisi ollut tavoitettavissa... vai mitä mieltä olette...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lindse kirjoitti:

Olisi kiva kuulla, miten olette tehneet aloitteen kun olette kiinnostuneita jostakin tytöstä/naisesta? Tai miten joku on lähestynyt teitä?
Mitä olette sanoneet ja millaisessa tilanteessa?

Kyselen koska kerään rohkeutta itse lähestyä ihastustani.. Tiedän että hän on lesbo ja vieläpä sinkku, ja pientä flirttiä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta pelkään että joku muu ehtii viemään hänet, jos en pian toimi ;)
Toivoisin saavani vähän vinkkejä ja rohkaisua onnellisista tarinoista, joten suuri kiitos jos joku viitsii vastata! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu