Verinen valkovuoto ja punoittava kohdunsuu?

Minulle tehtiin tänään ensimmäinen gynekologinen tutkimus(olen 18, yhdynnät alkaneet alkuvuodesta), ihan perus tk-lääkärin toimesta. Olen huomannut silloin tällöin valkovuotoni, joka on välillä hyvin runsasta ja kellertävää, olevan joskus myös veristä, yhdynnän jälkeen ja muulloinkin. Verta ei ole paljon, sellainen haalea limainen viiru paperissa, eikä sitä tosiaan tule jatkuvasti. No, PAPA-näytteiden oton yhteydessä lääkäri selosti, että siellä tosiaan näkyy verensekaista valkovuotoa sekä kohdunsuu hieman punoittaa, muuta poikkeavaa ei tutkimusten yhteydessä selvinnyt. Tiedustelin mistä nuo mahdollisesti johtuvat, mutta lääkäri vain totesi sen selviävän papasta sitten parin viikon päästä. Nyt sitä mietitään, onko kyseessä jotain ihan viatonta vai kenties pahempaa, kohdunkaulan syöpä..

Muilla ilmennyt samanlaista?
0461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Shiki kirjoitti:

Minulle tehtiin tänään ensimmäinen gynekologinen tutkimus(olen 18, yhdynnät alkaneet alkuvuodesta), ihan perus tk-lääkärin toimesta. Olen huomannut silloin tällöin valkovuotoni, joka on välillä hyvin runsasta ja kellertävää, olevan joskus myös veristä, yhdynnän jälkeen ja muulloinkin. Verta ei ole paljon, sellainen haalea limainen viiru paperissa, eikä sitä tosiaan tule jatkuvasti. No, PAPA-näytteiden oton yhteydessä lääkäri selosti, että siellä tosiaan näkyy verensekaista valkovuotoa sekä kohdunsuu hieman punoittaa, muuta poikkeavaa ei tutkimusten yhteydessä selvinnyt. Tiedustelin mistä nuo mahdollisesti johtuvat, mutta lääkäri vain totesi sen selviävän papasta sitten parin viikon päästä. Nyt sitä mietitään, onko kyseessä jotain ihan viatonta vai kenties pahempaa, kohdunkaulan syöpä..

Muilla ilmennyt samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu