Omenapuu ja sade

Olipa kerran pieni omenapuu, joka eli jumalan selän takana. Jumala ei koskaan lähettänyt sadepilviä omenapuun luokse, joten se kasvoi heikoksi ja omenat olivat pieniä ja happamia.
Eräänä päivänä keihäänheittäjä kompastui omenapuun juureen, joka oli hieman koholla maanpinnasta.
"Tästäpä minä saan kauniin vaatenaulakon eteiseeni", keihäänheittäjä sanoi ja alkoi sahata omenapuu-raukkaa irti kukkulalta, jolla se kasvoi. Kuullessaan sahaamisen ääntä jumala kääntyi ympäri niin, että auringonsäteet pääsivät lankeamaan ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen pienelle kukkulalle, jossa omenapuu oli niin pitkään odottanut sadetta. Jumala hymyili ja helisti pientä tiukua, minkä seurauksena lauma lampaan kaltaisia pilvenhattaroita ajelehti kuivuneen, surullisen omenapuun ylle ja kasteli sen nuokahtaneita oksia raikkaalla kesäsateella.
Keihäänheittäjä ei voinut sietää sadetta, joten hän juoksi nummen yli takaisin keltaiseen omakotitaloon, jossa hän ja hänen vaimonsa asuivat. Kun keihäänheittäjä söi kalakeittoa kuistilla vaimonsa kanssa, tämä osoitti äkkiä nummen keskellä olevaa kukkulaa ja sanoi: "Voi, miten kauniisti tuo vanha omenapuu viheriöi kukkulallaan. En ole ikinä nähnyt yhtä onnellista puuta koko elämäni aikana."
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-omenapuu- kirjoitti:

Olipa kerran pieni omenapuu, joka eli jumalan selän takana. Jumala ei koskaan lähettänyt sadepilviä omenapuun luokse, joten se kasvoi heikoksi ja omenat olivat pieniä ja happamia.
Eräänä päivänä keihäänheittäjä kompastui omenapuun juureen, joka oli hieman koholla maanpinnasta.
"Tästäpä minä saan kauniin vaatenaulakon eteiseeni", keihäänheittäjä sanoi ja alkoi sahata omenapuu-raukkaa irti kukkulalta, jolla se kasvoi. Kuullessaan sahaamisen ääntä jumala kääntyi ympäri niin, että auringonsäteet pääsivät lankeamaan ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen pienelle kukkulalle, jossa omenapuu oli niin pitkään odottanut sadetta. Jumala hymyili ja helisti pientä tiukua, minkä seurauksena lauma lampaan kaltaisia pilvenhattaroita ajelehti kuivuneen, surullisen omenapuun ylle ja kasteli sen nuokahtaneita oksia raikkaalla kesäsateella.
Keihäänheittäjä ei voinut sietää sadetta, joten hän juoksi nummen yli takaisin keltaiseen omakotitaloon, jossa hän ja hänen vaimonsa asuivat. Kun keihäänheittäjä söi kalakeittoa kuistilla vaimonsa kanssa, tämä osoitti äkkiä nummen keskellä olevaa kukkulaa ja sanoi: "Voi, miten kauniisti tuo vanha omenapuu viheriöi kukkulallaan. En ole ikinä nähnyt yhtä onnellista puuta koko elämäni aikana."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu