juttua lehdessä ja tuli lapsuus mieleen. Ennen kansakoulua tapasi seudun lapsia laajemmalta alueelta vain pyhä- ja uimakoulussa. Äiti ompeli minulle uimapuvun jostain vanhasta vaatteesta ja pyöräilin 3 km. Lapsia oli valtavasti, opettajia 2, toisen nimen muistan. Hän oli Tuija, sukunimeä en viitsi julkisesti mainita. Meidät oli jaettu ryhmiin, yksi oli vedessä, muilla oli kuivan maan harjoittelua. Teimme maalla mm. rintauintiliikkeitä. Välillä menimme läheiselle tanssilavalle eväitä syömään ja piirileikkejä leikkimään. En muista, milloin opin uimaan. Mitään merkkejä en uinut enkä suorittanut kandidaatin tai maisterin tutkintoa.
Uimakoulusta oli
1943
561216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Et muuten usko kuinka huono on reilu 20 vuotisten nuorten uimataito. 100metriä tekee monelle tosi tiukkaa.
Hyvää, aurinkoista kesäpäivää siltä mieheltä,joka on joskus muistanut kehua sinua ja kirjoituksiasi.
kiitos kauniista viestistä ja toivotuksista. En ehtinyt ottaa aurinkoa, oli rästihommia sisätiloissa, niitä riittää. Ei minunkaan uimataitoni kehuttava ole, selköuintia en osaa lainkaan. Äiti opetti uimaan rannan suuntaan ja kauhistun, jos joku lähtee uimaan ulapalle. Minusta ei olisi pelastajaksi.
Ikä,pituus paino....pitää suorittaa karsivaa arvailua=)
Tuo on ihan totta etta moni on nykyaan huono uimaan. Itse olen ihan pienesta pitaen osannut uida ja hyvin. Vaiikei uimassa sinallaan kavisikaan, niin kylla uida pitaa silti osata.
samanlainen on omakin kokemukseni. Tuskastumiseen :)) asti sitä kuivaharjoittelua ´mukamas´oli - ainakin minulle, joka tieten olisin mulinut heti eikä myöhemmin.
En myöskään muista olinko 7 vaiko 9v uimataidon oppiessani, siltä väliltä. Kilometritkin jotakuinkin samat, uimapuku oli serkkuni entinen,alkuperää en tiedä:)
Mummon iki-ihanaa raparperi - mansikka mehua oli pullossa ja leivät, joskus jopa pullanviipaleitakin.
Hyvä että ehdin oppia, piankin sen jälkeen jokemme oli uimakiellossa saasteiden takia.
Uusi juomatehdas laski surutta jätteensä jokeen,eikä kukaan perään huudellut. Oli useita vuosia, ettei saanut jokeen mennä. Jotka joesta joutuivat karjalleen vettä antamaan oli heidän kiehautettava se ensin, siitä nousi vihdoin sellainen meteli, et juomatehdas joutui jotain suodatusta ottamaan käyttöönsä.
Tälläisiä muistoja minulle nousi mieleeni, aloituksestasi :))
vieressä oli puronen, jossa oli leveämpiä ja syvempiä lampia paikoitellen. Siellä mylläsimme naapurin lasten kanssa, meitä oli 6 kaikkiaan ja muilla ei ollut savista puroakaan. Puro oli savinen, mutta hygieenisesti puhdas. Nykyisellä asuinpaikkakunnallani on ihanan kirkkaat ja puhtaat vedet, joista nautin.
Lampi on järveä pienempi matalan veden allas. Ei sijaitse purosessa.
niin miksi kutsutaan purossa olevia leveämpiä kohtia? Lampia olivat kotipuolessani ja hyvin ymmärsimme, mistä oli kysymys.
opittiin, tai melkein, - isä oli silmänä ettei hukuttu. Meitä kun oli kolme lähes vuoden välein syntynyttä sisarusta siellä pulaamassa, ja neljäntenä hieman nuorempi sisko, - hänkin oppi uimaan nelivuotiaana, siinä sivussa vaan.
Lampi oli kotoa n. 200 metirn päässä, ja varmana tehtiin sen matkan juoksuennätys, monesti varvas iskettiin kiviin, mutta kipua ei huomattu kuin vasta kotona uintireissun jälkeen..voi sitä kilpajuoksua ja töminää, ihme kun ei hukuttu..
lampi oli syvälampi ja urotyö oli kulkea sen yli. Muistan kuinka vähän pelkäsin,kun varpasillani leuka pystyssä kävelin savipohjaa pitkin. Lähempänä kotoa oli muita lampia, muistan kuinka iilimadot paistattelivat päivää veden alla rannan tuntumassa.
Noi on niitä lapsuuden hienoja muistoja kun ei ollut stressiä mistään asiasta eikä väliä oliko vesi kirkasta vai savista,itse opin uimaan 3metriä leveässä purossa jossa vesi oli savista ja tipuin sinne noin 5vuotiaana,pakko oli rantaan uida vaikka matkaa ei ollut kuin puolitoistametriä ja kaverit samanikäisiä sen jälkeen uinti on kuulunut harrastuksiini jo vuosikymmeniä.
opin uimaan melkein itsekseen, sisarusten jatkeena, koska kesällä puljattiin järvessä kaiket ajat - siltä se ainakin tuntui. Sitten kun alettiin olla "sokerijuurikkaanharvennusiässä" niin pyytelin äidiltä että eikö saisi joka rivin välissä käydä uimassa. Äidistä se oli liikaa, ja nöyrästi toteltiin eli käytiin vain ruoka- ja mehutauoilla järvessä.
Olin minä parina vuonna uimakoulussakin, juuri koulun aloittamisen aikoihin, ja kandidaatin paperit sain. Todistuskin taisi tulla, missä lie. Kandidaatin merkki oli pyöreä, kankainen, joko niin että keskellä oli sininen ympyrä ja reuna valkoinen, tai päinvastoin. Se ylpeänä ommeltiin uikkariin vasemman jalan puolelle alhaalle. Muistan että minulla oli silloin sinenen uikkari, jossa oli kalan kuvia. Vanha ja virttynyt, varmaan sisaruksilta peritty.
En ole mikään hyvä uimari, esim. kroolia en ole oppinut koskaan. Mutta rintauintia menee vaikka kilometri tai ylikin jos tarpeen, ja selkäuintia osaan myös ja sukeltaa. Sekä kellua! Se taitaa ihmisille olla vielä vaikeampi taito oppia kuin uiminen.
Nyt on lämpimät vedet, yli 20 astetta, menkää ihmiset rannoille ja uikaa! Tekee kropalle hyvää ja kaloreita kuluu.
Jokohan taas joku polttaa hihansa kun me vanhoja muistellaan ;-D ???
kenenkään muistella, senkun hyppää yli ja elää nykyhetkeä. Vain yhden kesän olen asunut suuremman veden äärellä, senkin Lapissa. Mutta uimme joka ikinen päivä, minulle oli luksusta. Jossain vaiheessa mulla oli villainen tummansininen uimapuku. Ja Lapissa elämäni ensimmäiset bikinit. Minä ainakin aion uida.
Ei ollut uimakouluja meillä, ei omaa rantaa eikä yleisiä uimarantoja koko kylällä. Ei niistä oltu kuultukaan. Joskus etempänä olevien naapurin lasten kanssa heidän rannassaan sai räpiköidä. Ei ihme, että uimataito jäi todella heikoksi. Ei kehtaa nytkään mennä räpiköimään kun se osaaminen on niin vähäistä.
"Toisille luonto noin luo lahjojaan ja toisille hiukkasen vaan" lauloi jo Irwin.
Paljonkohan muuten Suomessa olisi rantaviivaa henkeä kohti? Kai senkin on joku laskenut, kun kuulemma meillä on ulkomaanvelkaakin niin ja niin paljon henkeä kohti vaikka minulla ei ole yhtään sitäkään.
opiskelin uimaan ja yksin. Asuin joen rannalla, ja ensimmäisen luokan keväällä meille jaettiin pieni mustanvalkoinen lehtinen, missä oli yksinkertaisin kuvin opetettu ensin vedessä liukuminen ja sitten se itse uiminen. Siitä vaan opettelin ja minusta tulikin melkoinen "vesipeto". Asuin suorastaan vedessä koko kesän.
Enpä olisi omia lapsiani laskenut noin nuorina yksin rannalle, mutta siihen aikaan 50-luvun lopulla, kun itse olin lapsi, ei paljon välitetty, ei meillä ainakaan. No säästyin hengissä, enkä hukkunut. Olin laiha ja lähes mustaksi paahtunut, kun kaikki aikani olin ulkona ja uimassa. Paistoiko se aurinko silloin lapsena enemmän, siltä tuntuu. No aika kultaa muistot.
Asuin noin kilometrin päässä merenrannasta, ihana hiekkaranta. Selviö oli, että vietimme kaikki kesäpäivät rannalla ja vedessä. Olin jo kymmenen kun sain mennä Folkhälsanin uimakouluun.
Eka kesänä opin uimaan 25 metriä. Se riitti äidille, jonka mielestä kaikki liikunta oli säädytöntä. Kursii myös maksoi pienen summan.
Seuraavana kesänä sain kurssirahat naapurilta joka ei muutenkaan ymmärtänyt äitini aivoituksia.
Käryhän siinä kävi, sisko tuli rannalle kun meillä oli loppukoe, selkään tuli, mutta opin uimaan ja sain kandin merkin sinä kesänä.
toisaalta nauratti ja toisaalta otan syvästi osaa. Ei ihme että uimataito on Suomessa- satojen tuhansien järvine maassa - sitä mitä on. Mainiota että naapuri tuli avuksi, jokaisen itsensä kannalta uimataito on tärkeä, on se varmaan surkeaa etelän maillakin matkustella talviaikaan jos ei minkäänlaista uimataitoa ole. Varmaan teitä sellaisiakin on vaikka kuinka paljon? Mutta uimataidon voi oppia vanhemmallakin iällä, ei muuta kuin reippaasti "kouluun" ja harjoittelemaan.
Mutta lohdutuksen sana: 1800-luvulla Saimaan rannalla syntynyt isoäitini osasi vain jotain "toispuoleista omatekoista koiraa", ei siis edes sataa metriä uinut kerralla. Sitä asiaa aikoinaan ihmettelin kovastikin, mutta vanhemmiten ymmärsin että ei se nakusillaan järveen meneminen - olletikin että asui aivan järven rannalla - ollut joka kantilta ihan yksiselitteinen juttu. Kun ei ollut sisaruksiakaan että ihan luontevasti järvessä olisi yhdessä puljattu ja samalla kunnollinen uimataito opittu.
Järvi-Suomen vedet on nyt 23-25-asteisia. Siis sellaisia että vedessä voi alkumetrien jälkeen olla vaikka kuinka kauan. Tulkaa kaikki puljaamaan! Tätä ei kestä kauan, kun Suomen kesän tietää.
oli tällä rintamalla vähän paremmin kuin Sinulla. Savinen puro ihan vieressä ja kolmisen kilometriä oli järvelle, savipohjainen sekin. Kunta oli edistyksellinen, kun uimakouluja järjestettiin. Nykyään vietän paljon aikaa mökillä, joka on suurehkon järven rannalla. Siellä on suurten vesien nykyinen ongelma,levää alkaa taas olla.
lapsia ei ollut. Melko laiha olin minäkin. Koko ajan touhuiltiin ulkona ja syötiin vain ruoka-aikoina. Ei ollut tapana loikoilla rannalla ja syödä perunalastuja kuten yhdet pulskat pojat yhtenä päivänä täällä.
uimari, koska oli suurten vesien äärellä varttunut. Lapsuudessani tuon ikäiset ( s. 1907) eivät juuri uineet, äiti oli esiintynyt uimanäytöksissäkin. Pidettiin outona "kalana", kun vielä hiihtikin talvella, aikuinen nainen? Äiti ymmärsi uimataidon merkityksen ja opetti uimaan rannan suuntaan.
on myös aikuisille. Minunkin pitäisi mennä oppimaan uusia tyylejä. Isäni en muista koskaan uineen, mutta osasi kyllä. Hän kertoi, että nuoruudessa pojat kilpailivat järven yli (leveys noin 1 km) uinnissa. Kukaan ei ollut hukkunut, mutta melko uhkarohkeaa touhu oli. Olen nauttinut uimisesta, eilenkin pulahtelin vedessä tämän tästä. Nyt on vaihteeksi ahertamisen aika.
Koululuokat ovat täynnä pulskia poikia ja pulskat isopyllyset tytöt ajelee skoottereilla.
En oppinut uimakoulussa uimaan ohjaajat 2kpl olivat niiden isojen tyttöjen kanssa. Opin tykkäämään kun lukivat tirlittania. Kesti vuosia ennenkuin ymmärsin mikä sairaus on Luuvalo, ei se ole sellainen että luu säteilee.
OIpin ihan yksin ja puolivahingossa uimaan Tuusulanjärvessä.
Maagikko
Uimaan opin melkein yht'aikaa kävelyn kanssa... Asuttiin järven rannassa ja kaksi vanhempaa siskoani tuon jutun opettivat... Pulikoitiin vedessä aina kun oli vapaata "työvelvoitteista"... :)
Olisikohan tuo "toispuoleista omatekoista koiraa" samaa kuin kylkiuinti? Se lienee helpointa aloittelijalle heti koiran jälkeen.
en kylläkään usko. Tiedätkö vai luuletko? Tunnen mm. peruskoulunopettajan, joka ei päästänyt oppilasta "käsistään" ellei (viimeistään) voikkatunneilla hankittua uimataitoa ollut. Hatunnosto hänelle!
Kyllä uimataito sentään nykynuorillakin on jotain sanoisinko vähintään 50 prosentin luokkaa. Tuo nyt oli hatusta nostettu luku, onko jollain faktatietoa? Minä en viitsi räpeltää mokoman vuoksi netissä, kun on mukavampaakin tekemistä. Esimerkiksi ihan pian lähden iltauinnille reilusti yli 20-asteiseen veteen.
armeijasta heinäkuussa kotiutuneelta naisvänrikiltä: uimaan ei saanut heinäkuun helteelläkään mennä!
Et usko. Se on sinun asiasi. Itse tiedän asiasta paljon enemmän kuin sinä, SATAVARMASTI.
Sinut pitäisi viedä sinne katsomaan sitä räpeltämistä.
Pysy hyvä ihminen asiassa, vaikka kuinka ottaa päähän nää "kaverisi" tällä palstalla.
Anteeksi,sinä taidat sittenkin olla oikeassa. Kaikki varusmiehet ja henkilökunta ovat uimataidoiltaan, hyvää kansallista tasoa.
Hei tästähän on poistettu se viesti mihin vastasin! Vastaus tuohon 1943:n edellä olevaan viestiin se ei ollut, niinkuin nyt näyttää. Taidan muistaakin... no antaa olla.
Ja onkohan tuo "kaikkitietävälle" -nimimerkillä kirjoitettu viesti siis tarkoitettu minulle? En herravarjele tunnusta että olisin tietävinäni kaiken, en näillä sivuilla enkä oikeassa elämässäkään. Saahan asioita kyseenalaistaa, eikö muka? Mistähän hyvästä moinen vastaus minulle siis?
Eikö olisi kaikille mukavampaa jos käyttäisimme asiallista kieltä? Silloinkin kun olemme eri mieltä.
Toivon,että "osutte" uimahalliin yhtaikaa kun varusmiehille annetaan uimaopetusta. Ihan kun olisitte päiväkodissa. Onko kaikki aika mennyt mopojen rassaamiseen,keskioluen kittaamiseen vai mihin ?
Perustaidot ihan hukassa, työkaluja ei osata käyttää, polkupyörän rengasta ei pystytä paikkaamaan,mitään kädentaitoja ei ole. Vaikea on vajaassa vuodessa mitään taikatemppuja opettaa.
opi, ellei vanhemmilla ole aikaa tai halua opettaa lapsilleen mitään, - ei lasta voi yksin laittaa alle kouluikäisenä opettelemaan esim. uinnin taitoja.
Mutta 17 vuotiaana voi aloitaa jo itsekin opettelemaan,ettei kapiaisten aika mene uimaopetukseen.
Eikö tuo ole sama mihin se ´aika´ menee, palkka lienee sama? Mikä siellä nykyaikana niin tärkeätä on, pokkuroida pissaa päähän lirahtaneille kapiaisilleko?
Mikä saa ihmisen kouluttamaan itsensä kapiaiseksi ?
Ei silloin vanhemmilla ollut aikaa eikä mielenkiintoa penskojen opetukseen muussa kuin kotitöissä, käytöksen perusasioissa ja moraalissa!
Alle kouluikäisinä temuttiin rannassa.
Joukossa oli jokunen, vuoden tai pari vanhempikin jotka osasivat joten, kuten uida.
Käsipohjasta siirryttiin koiraan ja siitä yksilöllisesti eteen päin rinuliin.
Minut opetti 11-vuotisena kyykäärme kroolaamaan hengittämättä.
Hengityksen opin myöhemmin.
Porukkamme ensimmäinen hukkuminen tapahtui parikymmentä vuotta myöhemmin kännipäissä.
14-vuotisena olin EG:n Kaukopään tehtaan yhteydessä ns. Enson rannassa kesätöissä ikäkavereiden kanssa.
Ensimmäisenä päivänä meidät pantiin järvelle kokoamaan irtopropseja kopukoille.
Liivejä ei tietenkään ollut eikä pomo kysynyt uimataitoa.
Se oli itsestään selvä osaaminen.
Tuntuu että nykyään kullanmurut suojellaan avuttomiksi ja varsinkin vastuuttomiksi!
Kadis oli varteenotettava vaihtoehto köyhän työläisperheen pojalle.
Joskus jälkeen päin olen jopa katunutkin päätöstäni.
Silloin kadikseen oli helppo päästä.
Teologisen kynnys oli myös matala mutta militarismi kiehtoi enemmän kuin taivasasiat.
RUK:ssa ollessani ehdotettiin päivän retkeä kadettikouluun tutustumiseen.
Metsässä temuaminen oli muuttanut ajatyuksiani enkä lähtenyt.
En ajatellut etteivät upseerit, jotakin nuorta luutnanttia lukuun ottamatta, siellä peuhanneet.
Ajelivat maatureilla.
...kerran kun likkakaverin kanssa oltiin lammin rannassa aurinkoa ottamassa n.12v:na, pulahdin lampeen ja aloin uida.en ollut mitään kuivaharjottelua tai liukumisia ikinä tehny, koko lapsuuden vaan hyppiny laiturilta veteen.mikä ihmeen idea tossa vesiliukumisessa on hyi, en ikinä haluu panna naamaani veteen vieläkään enkä varsinkaan silmät auki.kertois vaan joku uimaope et miks se liukuminen muka tärkeää!
Harrastusuimareilla on usein käytössä tyyli, jossa päätä pidetään jatkuvasti pinnan yläpuolella, etteivät hiukset kastuisi tai siitä syystä, että uimari ei hallitse hengitystekniikkaa. Tässä tyylissä on vaarana niskan rasittuminen
Liekö tuon kummallisempaa syytä.
Itse opin uimaan jo niin nuorena etten edes muista kunnolla milloin. Kuitenkin ennen kouluikää opin uimaan eli joskus 5-7 vuotiaana.
Ala-asteella tempo oli vähän turhan liukuhihnamainen, etenkin kun luokalla oli 30 oppilasta. Siinä ei sitten hirveästi yksilöihin keritty paneutua, ja uimiset jäi oppimatta. Yläasteella mentiin parin koulukaverin kanssa uimakouluun, ja sieltä se ajatus sitten lähti. Tosin uinnin perusteet opittua olinkin taas pari vuotta uimatta, mutta nykyään uin mökillä joka kesä.
Ainoo mielekäs uintityyli tällä hetkellä on rintauinti. En edelleenkään jaksa satoja metrejä, yläkroppa on niin hintelä, ettei lihaksissa loputtomasti puhtia ole. Toki jos snorkkelin ottaa mukaan niin sitten...voip välillä lepuutella :D
Kovinkaan syviin vesiin ei mieli halaja, kun pari vuotta sitten kärsin vielä suonenvedoista. Kerran oli läheltäpiti-tilanne, kun olin aavistuksen kauempana, eikä jalat yltäneet vähään aikaan pohjaan. Siinä sitten yritti pysyä rauhallisena, vaikka vaikeaa tekikin. Nykyään syön magnesiumia, eikä ole vielä tänä kesänä iskenyt..kop, kop, kop.
Mutta kyllä olis parantamisen varaa ja syytä opetella lisää tekniikoita. Pitäs tuo snorkkeli hommata, nii voip sitte rauhassa harjotella välittämättä vesistä ja hengityksestä. Sitte kun saa varmuutta nii harjotteleepi sitte ilman.
Aloitin uimakoulun melkein 10-vuotiaana. Olen tehnyt myös hauskan ennätyksen, jossa uin Vantaan Päiväkumpussa joen toiselle puolelle edestakaisin. Se oli hauskaa!
Minut pysymään poissa rannoilta aina 6 vuotiaaksi asti.
Sitten kesällä 1948 olin pohjoissuomessa jossa oli paljon sahateollisuutta ja niinmuodoin myös "pyräitä" eli tukkilauttoja. Noista lautoista karkaili silloin tällöin tukkeja ja yhden tuollaisen päälle kapusin tarkoituksena seilata sillä.
No, seuraushan oli, että jonkin matkaa melottuani kahareisin ja makuulla tukin päällä, se pyörähtikin ympäri ja sitten sitä oltiinkin veden alla, eikä jalat ottaneet pohjaan.
Hädissäni aloin tietysti sätkyttelemään ja kuinka ollakkaan nousin pintaan ja sain vedetyksi henkeäkin.
Samalla rauhoituin ja havaitsin että jalkoja ja käsiä liikuttelemalla pysyn pinnalla, siitä alkoi sitten uimisen nautinnot ja 1951 suoritin uimakanditaatin tutkinnon ja vuotta myöhemmin uimamaisterin, uimisesta muodostuikin sitten mieliurheiluni ja voitin useitakin kilpailuja, kunnes harrastus jäi muiden tieltä taka-alalle.
Kukaan ei siis opettanut varsinaista uimataitoa, mutta myöhemmin taitoja hiottiin kyllä kilpauintiin sopivaksi!
Noin viisi vuotiaana,kun äitini opetti. Alta kymmenen sukeltelin jo kevyesti 25 metriä ja vedestä tuli miellyttävä elementti,josta nautin edelleenkin. Kyllä vanhemmilla on suuri vastuu siitä,oppiiko lapsi uimaan ja pitämään vedestä.
Siinä sitä kotijoessa opittiin uimaan. Tänään kun on selällään vedessä tuntuu että ilmaa on välissä, miten voi ihminen hukkua jos hengittää ilmaa ja makaa vedessä riittää kun vähän heiluttaa sormia.
Enkä opettele, minulle ihan turha taito.
Lapsena uintitaito opittiin leikin varjolla; uitiin koiraa, kissaa, sikaa, kilpikonnakelluntaa, käsinseisontaa, delfiiniä ja vaikka mitä erilaisia vesileikkejä ja -pelejä oli, ja sekä ite keksittiin lisää serkkujen ja naapurien penskojen kaa! "Äiti sanoi, älä istu, isä sanoi istu vaan ja sitten sitä istuttiin!" Eli otettiin nenästä kiinni ja "istuttiin" eli kastauduttiin veden alle umpisukkeluksiin.
lopetin sen, kun piti liukua ja laittaa pää veden alle. En tee sitä mielelläni vieläkään. Uimaan opin kyllä ihan leikin varjolla ja jaksan uida pitkiä matkoja - tosin väärällä tekniikalla: pää pystyssä. Myös selkäuinti
(mikä liittyy uimataitovaatimuksiin, kuulemma) onnistuu, samoin kelluminen.
Tämä kesä on minulta mennyt "förbi" uimisen puolesta tuon olkapään rasitusvamman vuoksi. En pysty uimaan kivun vuoksi kuin parikymmentä metriä. Nytkin ollaan lähdössä virvoittavien vetten ääreen ja harmittaa kun vain pieni pulahdus on mahdollinen.
Enkä minä käytä turvavöitä.
uitiin naapurien pentuin kanssa kilpaa kuka enempi käy järvessä..järvelle oli matkaa n.5-600m ja oma ennätys oli 16x yhtenä päivänä, naapurin tyttö 17x, mutta sillä olikin 100m lyhempi matka :D no sitä käytiin uimassa ja isäni opetti uimaan, olin n. 4v kun opin kellumaan ja siitä selkäuintia jne. kuin olin uimaan oppinut niin sen jälkeen sain käydä uimassa ilman vanhempia omat sisarukset ja naapurin pennut mukana. uimakoulussakin kävin ne oli mukavia hetkiä perunamaan- ja lanttupenkin kitkemisen välissä ja sen joka vuotisen halonhakkuun lomassa. järvi jossa uitiin niin siinä oli pienempi lahukka halkasialtaan n. 300m ja se joka ui siitä yli niin kaverit anto pari merirosvonamia. minä olin 7v kun uin siitä yli ja se oli n.4m syvä, hitsi että olin ylypee kun tulin takasi rantaan. ei ollut uimahalleja oli vain järvi ja sekin kesäisin sula mutta uimaan opittiin... hyvää kesää kaikille osaatpa uida tai et, mutta jos veneeseen meinaat niin uimataito ois hyvä asia :D
Opin uimaan joskus kolmannella luokalla ollessani. Tai siis olin sen kesäloman aikana oppinut ihan itsekseni ja oli pollea olo kun sain kertoa siitä koulussa. Ikinä en uimakouluissa käynyt kun ei niitä täällä maalla niin ollutkaan.
Yläasteelta jäi todella ikävä muisto mieleen. Meillä oli liikuntatunti ja piti uida kaksi kertaa altaan väli edestakaisin lepäämättä välillä. Olin hiukan tukeva ja kömpelö ja opettaja oli jo valmiiksi päättänyt että en sitä voi millään jaksaa uida. Ihan kevyesti se matka kuitenkin meni ja olin iloinen, mutta opettaja totesi siihen vain että lepäsit sitten välillä, kielsin levänneeni, koska en niin ollut tehnyt, mutta opettaja katsoi kuin halpaa makkaraa! Olin niin vihainen, miksi en sitä muka olisi pystynyt muuten uimaan, enkä taatusti levännyt. Voi perkele tollasia "opettajia". Sitten vielä ihmetellään miksi koululiikuntaa pelätään ja inhotaan!
juttua siitä, että suuri osa hukkuvista painuu vain hiljaa veden alle ilman mekastusta ja "Apua"-huutoja. Minua kauhistuttaa, kun ihmiset uivat syvälle ulapalle. Kelle vain voi sattua jokin häiriö, minusta ei ainakaan ole pelastajaksi syviltä vesiltä. Itse uin rannan tuntumassa.
olen ruvennut uimaan poikieni kehotuksesta. En ole aikaisemmin osannut varoa, kun ei ole taipumusta suonenvetoihin, eikä tiedossa ole mitään sairauksia (tuota tämänhetkistä olkapääavaivaa lukuunottamatta).
Ei varovaisuus pahasta ole silti. Pari vuotta sitten hukkui meidän tuttu kotijärveen. Oli hyvä uimari - sairaskohtaus yllätti. Niin, että eihän sitä tiedä, näillä vuosin.
Pelastajaksi ei minustakaan olisi. Meidän sukulaismiehellä oli tapana pelastaa mies joka juhannus - näin hän itse asian ilmaisi - kun parina peräkkäisenä juhannuksen veti jonkun kuiville. Nämä helteet ovat kyllä riskiaikaa, kuten olemme lehdistä saaneet lukea. Ja että pieniä lapsiakin on hukkunut...
Turha hukkuneiden kohdalla ulista uimataidosta. Ihmiset hukkuu suomessa koska ovat kännissä! Uaimataito ei kännistä auta ja uimataidoton ei järveen mene!
Kuten myös, rannan suuntaisesti. Kun kramppaa jo "kuivallakin" toisinaan en kyllä kovin kauaksi päästä rantaa silmistäni. Niin olisko et uija saanut jonkun sairauskohtauksen ja siksi vaipuu veden alle ilman apua - huutoja?
Nämä sepalusauki turjakkeet on luku sinänsä, niistä sen enempää!
Oikeastaan melko hämärä muistikuva.
Kylän kakaroiden kanssa, ranassa pulatessa.
Ei meitä kukaan opettanut eikä vahtinut.
Sen muistan että käsipohjasta siirryin sujuvasti koiraan jota jaksoikin jumputtaa pitkiä aikoja.
Hidastahan se oli.
Jossain vaiheessa ryhdyin opettelemaan rinulia.
Raajojen synkronointi ei ollutkaan helppoa.
Kroolaamaan minut opetti 11-vuotisena pieni kyykäärme.,
Hengittämään opin parin vuoden päästä.
Nykyään uin mieluiten selkäkroolia ja rinulia.
Perhosta olen kokeillut mutta ei siitä tule, muutamaa delfiinipotkua ja roiskaisua lukuun ottamatta, mitään.
Tuntuu kaiken lisäksi hiivatin raskaalle.
Omien penkojemme opetuksen löin laimin.
Takaraivossa oli ajatus että uimataitohan tulee automaattisesti.
Toinen oppi veneilykesinä perusteet.
Toiselle opettelu jäi aikuisikään.
Hänen kelluntaominaisuutensa muisuttavat silitysrautaa joten laitesukellus on luontevampi tekniikka.
Ikää on kohta kolmekymmentä, mutta vieläkään en oikein osaa uida. Kyllähän sitä varmaan parisen sataa metriä pääsisi, jos rauhakseltaan ui ja esimerkiksi selkääkin jotenkin uin. Mutta jotenkin tuskaista se on. Selällään helpompaa, ainakin lyhyissä matkoissa.
En tiedä mistä johtuu tämä. Olen kuitenkin asunut aina järvien lähellä, ja joka kesä tuli mukulana rannoilla pyörittyä. Joskus käytiin kesäloman ajat päivittäinkin vedessä pulikoimassa. Tosin itse tykkäsin enemmän tutkia järven pohjaa, kuin varsinaisesti uida, joten siksi kai se harjaannus uupuu. Kunto on muuten hyvä, mutta uidessa se loppuu tosi nopeasti.