Vilhunkulman tontin rakennustyömaalta Kauppakadun vastakkaisella puolella sijaitsevan ravintola Birran terassille. Rikkoi myös seinää. Onneksi kukaan ei loukkaantunut.
Työkone kaatui
Onni onnettomuudessa
4606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onnettomuus sattui Lappeenrannan keskustassa.
voi näitä mamman tissivierotus juottoloita o tällä kylällä riittävasti kaatais se kone loputkii
Olikohan ketään terassilla kun se kone kaatui ja ehti juosta karkuun? Etelä saimaan Kuvan ja ylen uutisten mukaan näyttää siltä, että ainekset oli suuronnettomuuteen, jos terassi oli täynnä ja ohikulkevat jalankulkijat oli myöskin vaaravyöhykkeessä. Onneksi kenellekään ei käynyt mitää, mutta on se kumma että tuonkokoinen kone pääsee kaatumaan keskellä kaupunkia.
Eikös siinä maaperä pettänyt koneen alla, oliskohan kannattanut tutkia ensin, ennenkuin noin julma vehje siihen tuotiin. Se vanha sana, että vahingon veräjällä ei kukaan seiso, osoittautui jälleen todeksi.
Tiedä sitten, kuinka nopeasti tuollainen kone kaatuu, ehtiikö juosta alta pois, vai ei.
Hyvä, ettei kukaan jäänyt alle, materiaalia ja koneita saa uusia, mutta ei menetettyjä ihmishenkiä.