Harvoin tulee käytyä ulkona syömässä. Tänään Avantin kunniaksi käytiin Johans´ravintolassa. Vanhassa Porvoosa. Voi mikä pettymys, kaikin puolin, paitsi pöytäämme tarjoillut nuori mies!
Johans
avantiavanti
341341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kävin eilen kuuntelemassa musiikkia ja parilla juomalla ja todella viihtyisä paikkana, aivan ykkönen!
Ruokailu jäi väliin joten siitä en voi sanoa.
siis aivan kamala paikka!! mikään ei toiminut ravintolassa, ja moni muu tuttu joka on käynyt sanonut samaa. ei voi suositella kellekkään. niin kaunis paikka, ihanalla paikalla jokinäkymällä, siinä ainut hyvä asia mitä voin sanoa.
oli ruoka minun mielestäni. Meitä tosin oli iso seurue ja syötiin kolmen ruokalajin menu, joten varmasti panivat parastaan. Olihan tarjoilijoilla melkoinen duuni kanniskella annokset sinne vintin perukoille, joten en henno sitäkään puolta ruveta moittimaan.
ens vuonna sitten Laamanniin.
Hieno paikka ja ystävälliset terjoilijat mutta kaksi kertaa siellä ruokaileena ja pettyneenä en voi suositella kenellekkään.
ei se tarjoilijapoika susta ole kiinnostunu. Vaihda siis paikkaa.
Mitä ruokaan tulee, niin sitä koskevat terveiset asiakas lähettää yleensä keittiöön.
Samaa mieltä, ihanalla paikalla mutta palvelu erittäin hidasta eikä tarjoilijat seuranneet asiakkaita, toisissa ravintoloissa yleensä katsekontakti tarjoilijaan riittää mutta täällä yrittivät muutkin pöydät ensin katseella saada yhteyttä tarjoilijoihin, sitten kädellä vinkata ja lopuksi pöydistä rupesivat viheltelemään kun eivät muuten saaneet tarjoilijoiden huomiota, tarjoilijat siis seisoskelivat tiskin takana siellä pihalla missä itsekin olin ja seurasin menoa. Siis sama asia sekä ruokalistaa odottaessa että laskua. Ruokaakin joutui jonkin aikaa odottamaan mutta se ei mielestäni ollut suurin ongelma. No kaikista eniten harmitti että ruoka jonka tilasin (maissikuorrutettu kanan rintafilee) oli poltettu syömäkelvottomaksi, tai siis se kanan kuorrutus oli siis todella palanut, onneksi se irtosi hyvin niin sai kuitenkin kanan syötyä, joka tosin ei ollut rintaa vaan reittä/koipea.. Kysyttiin tätä tarjoilijalta niin hän siihen vain naurahti että "onkohan kokilla mennyt ruuminosat sekaisin"..
Noh typeräähän täällä valitella kun pitäisi asianomaisille se palaute antaa mutta mutta.. ;)
Lainaanpa tässä ketjun MIKROKULMA kirjoittajaa, että ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock Holmes ymmärtääkseen, mistä tämänkaltaisessa kirjoittelussa on kysymys. Hoh-hoijaa...
no meillä tästä "maissikanasta" puuttui tuo kuorrutus kokonaan... vai ymmärsinköhän jotain väärin?
taas kävi näin, että oli vaan se kuorrutus, mutta ei kanaa. Ja kuiteski lihapullia vuorenvarmasti tilasin!
Juhlistimme eilen hääpäivää ja menimme syömään Johans´iin: alkupalat, pääruoka ja jälkkäri. Ihmisiä oli lähes joka pöydässä eli asiakkaita piisasi. Tästä huolimatta palvelu pelasi ja se oli ystävällistä. Ruoka oli hyvää (rautua korvasienikastikkeella ja nokkospyreellä) ja sitä oli riittävästi. Jopa miehelle. Viini valikoima oli ok. Eli kaikinpuolin onnistunut ilta - ei mitään vätinän aihetta. Kiitos! Tulemme tostekin.
Me olemme käyneet kahdesti tuolla syömässä. Ensimmäisellä kerralla otimme buffet-annokset ja seurueen miehet jäi niistä nälkäisiksi. Suurin ongelma oli kuitenkin palvelun hitaus ja tarjoilijoiden sekoilu tilauksen kanssa. Tämä on ihan ymmärrettävää kun useampi tarjoilija hoitaa samaa tilausta, se ei vaan toimi. Toisella kerralla oli taas äärettömän hidas palvelu ja ruoka oli osalla seurueesta jäähtynyt pöytään tullessa sekä paistetut kasvikset olivat puoliraakoja. Harmi että nämä kaksi kertaa ovat olleet niin suuria pettymyksiä. Paikkanahan tuo on idyllinen ja tarjoilijat ovat todella ystävällisiä, siitä iso plussa! Ruokakin on tehty hyvistä raaka-aineista. Ehkä ensi kesänä homma on saatu hiottua paremmaksi.
että te ette tiedä, mikä on buffet ja mitä tarkoittaa al dente. Eli parasta grillailla makkaraa vaan, lähtee nälkä ja pystyy hammas. Plussaa henkilökunnalle, kun jaksavat ystävällisesti palvella törpömpääkin porukkaa.
Alkukesän alkukankeus oli ihan ymmärrettävää, mutta, mutta. Nyt ollaan puolivälissä elokuuta ja touhu on ehkä vieläkin kaoottisemppaa kuin aikaisemmin. En tiedä mistä tarjoilijat on rekrytoitu, mutta nyt ei kyllä kova yritys paikka ammattitaidon puutetta. Kuka johtaa toimintaa? Todennäköisesti ei kukann, ei keittiössä eikä "salissa"- Hinta-laatu-suhde katastrofaalinen. Ei miljöökään voi ihan kaikkea paikata. Tsempatkaa ennen kuin on myöhäistä, tällä hetkellä ainoa kelvollinen ruokalaji on Kronenbourg...
Älä nyt ihmeessä paikkaa vaida! Mistäs sitten enää kirjoittelet ja valittelet?
Vähän haiskahtaa homma, kyllä täyspäinen ihminen yleensä osaa valita paikat. Miksi kerta toisensa jälkeen maksat palveluista, jotka eivät tyydytä? HÄLMÖÄ!
Täysin samaa mieltä ! Alkukesän kankeudet voi ymmärtää, mutta vielä elokuun puolivälissä.....
Palvelu ei pelaa ja ruoka on superkallista laatuun nähden ; huhuh.
Sääli, paikka on hieno.
Toivottavasti sinne saadaan uudet vetäjät ja keittiöön keittotaitoinen !
samaa mieltä. Vituttaa niin vietävästi, että JUURI NÄMÄ ihmiset sitä paikkaa vetävät.
Ihan hyvä ehdostus, kiitos vaan, mutta söin siellä ensimmäistä (ja viimeistä?) kertaa.
Kyllä tämä porvoo on kummallinen paikka, kun ei voi mennä sen paikkaan, kun se sitä pitää tai se sen omistaa. Minusta Johansissa on ihan hyvä yritys luoda jotakin uudenlaista ja luulenpa että ensi kesä jo nämä ensimmäisen vuoden kommellukset on poissa, kaikki uuden opettelu vie aikansa. Tunnelma hieno, sisustus ihan jees ja kyllä ruokakin on ollut joskus aivan syötävää. Siis omistajat lippu vielä korkeammalle ja tuulta päin- ja hyvää jatkoa..
Eihän Porvoossa vikaa ole, mutta nää ihmiset....
kaupungilla puhutaan, että jokirannan keisarin putiikki olisi vuokrannut torinlaidan toisen kerroksen ravintolatoiminnan ja odotettavissa suuret remontit syyskuussa, pitääköhän paikkaansa, että taas yksi paikka johon ei voi mennä?
Samaa huhua olen minäkin kuullut. Siksi on sääli, kun tänne saadaan jotakin muuta kuin Oslan tai Grönmannin ravintoloita, niin homma ei hoideta kunnolla. Eipä Johans saannut kehuja Hesarin liitteen arvostelussa vaan ihmeteltiin todella annosten minimaalista kokoa. Itse jaksan ihmetellä sitä "kattilallista uusia perunoita "joka oikeasti oli neljä pikku pottua. Eikä kylmät annokset myöskään ole innostaneet. Neljä kertaa ruuasta maksaneena tänä kesänä ei jaksa enään uskoa uuteen nousuun. Puitteet ja sisustus ei korvaa ruokaa, jos ruokaravintolana haluaa onnistua. Onneksi Timbaali on ollut tänä kesänä todella hyvä. Laamannin samoten mutta siellä pojat saisivat jo vähän uusiintua.
on verrata kesäravintolaa Laamanniin tai edes Timbaaliin. Hinta-laatusuhde ratkaisee.
Onks Remu siirtyny sapuska-alalle???
Jos sanot,että hinta-laatusuhde ratkaisee, niin miksi on tyhmää verrata Laamanniin tai Timbaaliin? Suunnilleen samassa hintaluokassa Johans rypee.
Tarkoitatko, että Grönman liittyisi jotenkin Johansiin?
Ei pidä paikkaansa.
"Suunnilleen sama" - taitaa olla venyvä käsite eräillä.
Ei liity Rölli Johasiin mitenkään. Sillä on ihan omat kuviot kaupungin kanssa omista ravintoloistaan. Pitää muuten lisätä, että kyllä Walgrenissakin on tänä kesä saannut hyvää ruokaa. Ei ole kyllä super viihtyisä terassi mutta palvelu on ollut ystävällistä. Eilä pidä unohtaa El Albaa siellä taitaa olla rauhallisin terassi ja menee minun kesän ruokailujen vertailuissa reilusti plussan puolelle. Minä niputan El Alban, Walgrenin, Timbaalin, Laamanin ja Johanssin samaan kastiin keskenään kilpailemaan ja tämä Grandi siihen samaan pottiin. Sieltä terassilta käännytettiin pois 21.50 koska ruokaa ei saa ulos enään 22.00 jälkeen. Siellä syöminen jäi tuohon yhteen yritykseen. Pitäisikö viikonloppuna yrittää uudelleen? Ainakin lämpimiä iltoja on luvattu joten voin jatkaa vertailu kierrosta terasseilla.
Makuasia tietty sekin, mutta jos verrataan vaikka Johansin ja Timbaalin pää- ja jälkiruokia, niin ei mun mielestä "suunnilleen sama ole kovin kaukana totuudesta, vai?
JOHANS:
PÄÄRUOAT
HUVUDRÄTTER
MAIN COURSES
Grillattua marmorihärän ulkofilettä 200g, etanavoilla
Grillad marmorytterfilé av oxe 200 g med snigelsmör
Grilled marble sirloin beef 200 g with snailbutter
27,50
Porvoon ylikypsää villisikaa, puolukka-paistolientä
Övermoget vildsvin från Borgå med lingonsky
Porvoo’s overcooked wildboar with lingonberry gravy
23,50
Grillattua maissikananrintaa 250 g kesärakuunakastikkeella
Grillad majskyckling 250 g med sommardragonsås
Grilled cornfed 250 g with summer tarragon sauce
18,50 €
Päivän kalaa ja kermaista metsäsienikastiketta
Dagens fisk och gräddig skogssvampsås
Fish of the day and creamy mushroom sauce
19,00
Paahdettua vuohenjuustoa ja pähkinäsalsaa
Rostad getost och nötsalsa
Roasted goat cheese and nut salsa
15,50
JÄLKIRUOAT
EFTERÄTTER
DESSERTS
Tyrnimarja créme brulee ja jugurttisorbetti
Créme brule av havtorn och joghurtssorbet
Sea buckthorn créme brulee with yoghurt sorbet
8,50
Raparperikeittoa ja vanilja-mascarponemoussea
Rabarbersoppa med vanilj-mascarpone mousse
Rhubarb soup with vanilla flavoured mascarpone mousse
8,50
Suklaakakkua, valkosuklaajäätelöä ja herukkahilloketta
Chokladkaka med vitchokladglass och vinbärskompott
Chocolate cake with white chocolate ice cream and currant compote
8,50
TIMBAALI:
Pääruoaksi Hinta
Paistettuja etanoita ja oliivien kera haudutettua häränrintaa 19,50 €
Pariloitua siikaa parsan, tomaatti-perunamoussen ja vuohenjuustokastikkeen kera 22,80 €
Paistettua tonnikalaa, siitake linguinea ja parmesaania 20,80 €
Grillattua helmikanaa tryffelirisoton ja kevätsipulin kera 22,30 €
Karitsan potkaa neulapapuja ja peruna-basilikasosetta 21,40 €
Kokonaisena paistettua härän sisäfilettä perunafondantin ja balsamicossa keitetyn porsaankyljen kera 24,00 €
Grillattua vuohenjuustoa, paistettua tattirisottoa ja parsaa 19,50 €
Jälkiruoaksi Hinta
Yksi kotimainen ja kaksi eurooppalaista juustoa 11,50 €
Timbaalin Runbergintorttu ja vadelmasorbeeta 9,00 €
Suklaata riisiä ja mansikoita 9,00 €
Crème brûlée ja marinoituja lakkoja 9,00 €
Tryffeleitä Porvoon pienestä suklaatehtaasta 7,00 €
200-250 gr liha-annos, kuka sellaisia syö? Tosi syöpöille semmoiset annokset on, ja tietysti niistä myös maksetaan.
En oo käynny kummassakaan ja ruokalistojen mukaan ei tartte mennäkään. Kauheeta kakkaa noi myyki ja vielä kauheeseen hintaan! Meen heseen. Samaa roskaruokaa, samaan halpaan hintaan, yhtä hyvää tai pahaa, mutta tietääpä mitä saa ja palvelu on nopeeta. Jep! Sinne!
se oo parempi että saa vatsan täyteen, kun käy syömässä, ku se että tarvii lähtee ravintolasta ruokakauppaan ja kotiin tekemään lisää ruokaa....? HÄ?
Aika moneen keskusteluun sopii tuo; Oon 20 kertaa käynny syömässä ja joka kerta oli pahaa ruokaa. Oon kakskyt vuotta syöny ihan paskaa ruokaa ja nyt hokasin, ettei kannata. SIIS mitä helvettiä? Eikö ihminen tajuu, että jos kaksikin kertaa putkeen on saanut pahaa ruokaa, niin ehkä ei kannata tuhlata rahojaan sellaiseen paikkaan?!
Poltin sormeni hellalla ja päätin kokeilla hetken päästä uudestaan oliko se kuuma levy se mikä minua satutti. Oli se, poltin sormeni siis uudestaan. Minuutin päästä kokeilin kolmannen kerran, että sattuuko se oikeesti niin paljon ja kyllä se sattui. Seuraavana päivänä päätin kokeilla sattuuko toiseen levyyn poltettu sormi yhtä kovasti. Kyllä se sattui. Sitten tajusin sen!! Heureka! Kun laittaa sormet kuumalle levylle, se sattuu. Siis oikeesti URPÅT!
Lainaus toisesta keskustelusta; -Kahdenkymmenen vuoden jälkeen tajusin, että ei kannata ostaa paskaa ruokaa...?!?
Siis kakskyt vuotta???
Taitaa olla aika pitkät piuhat sunkin aivoissa...
Kyllä näyttää taas ihmiset menevän perse edellä puuhun ja näköjään vielä useita kertoja putkeen.
Mihin on kadonnut se normaali maalaisjärki, joka kertoo ihan päivänselvät asiat ja kertoo, että virheistä kannattaa ottaa oppia.. Se maalaisjärki joka pitää yllä ihmisen itsesuojeluvaistoa? Mihin?
Näreet. Oot tosi oikeessa! Hei.. ekaa kertaa mun pitää laskee tällanen laskusuoritus: 1 1= ööööööh *raapii päätään* Jos tää viesti tulee näkyviin, olen osannut ratkaista tämän visaisen aivopähkinän. No niin katsotaanpas.... *laskee sormillaan*