Eatton Fuller

Mitenkähän sillä SM300 Sisulla ajetaan, kun keppi tuuttaa kokoajan varattua?
5758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yleensähän sillä ajetaan eteenpäin. Tosin jos haluaa taaksepäin niin pitää peruuttaa.

Äänestä

helposti menee rutinoitta vaihteet päälle kun sovitat kytkettävien hammaspyörien nopeudet kohdalleen. Pienemmälle vaihdettaessa joutuu antamaan välikaasua. väkisin runnomalla vaihtaminen ei onnistu! Kytkintähän ei juurikaan tarvitse, eikä fulleria parempaa ja nopeampaa vaihteistoa ole. vaatii vaan opettelua

Äänestä
  • Tuohon on vaikea antaa kirjallisia ohjeita. Ajamalla sen oppii. Omasta ajokista sen verran, etta tayden vaihteen vali on 400 rpm ja puolivaihteen 200 rpm. Siita vaan sorvaamaan. Kestavia lootia ne on, aikoinaan kerralla tehty valamiiksi.

    Äänestä

Isommalle päib vaihtaessa kaksois poljennalla. Siis kytkimen kans vaihde vapaalle ja kun on vapaalla käytät kytkintä ylhäällä. Uudestaa kytkin pohjaan ja isompi vaihde silmään. Muista kuitenkin että painat kytkin jarrulle asti vain liikkeelle lähtiessä. Kun painat kytkimen aivan pohjaan tuntuu lopussa selvästi jäykempi osuus. Kytkinjarru pysäyttää rattaat laatikossa ja saa liikkelle lähtö vaihteen helpommin kytkeytymään.
Pienempään päin vaihdolla sama homma kuin isommallekin päin. lisäksi painat välikaasua siinä kohtaa kun vaihde on vapaalla ja kytkin ylhäällä.
Toinen tapa on sitte ilman kytkintä ajaminen paitsi liikkeelle lähdössä. Isommalle päin vaihtaessa tökkäät vapalle kun päästät kaasun ja isompaa silmään. Pienemmälle päin sama homma taas paitti että toppaat kepin vapaan kohdalla ja polkaset sen välikaasun. Kaiken tarkotuksena on saada rattaat pyörimään samalla nopeudella ennen kytkeytymistä. Yleensä synkro renkaat hoitaa asian mutta Fullerissa se on tehtävä itse.
Ei muuta kun harjottelemaan, sillä oppii oikeat kierrokset välikaasuun yms... Fulleri on kestävä ja toiminta varma laatikko jolla on todella nopea vaihtaa kun sen vaan oppii. Kestävää perustekniikkaa ilman turhia sähköleluja.

Äänestä

fuller laatikolla oleva ei tarvi kytkintä kun lähössä ja sillonkin varmaan tuuttaa varattua.Eli lähtö vähän pakki ryömmintä ja vaihe päälle.sen jälkeen kierroksilla pelaus ja eten päin.Paras loota mitä tiedän vaatii vaa pientä totuttelua.Eihän kukaan oo seppä syntyessään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pörrr kräääk kirjoitti:

Mitenkähän sillä SM300 Sisulla ajetaan, kun keppi tuuttaa kokoajan varattua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu