Eli millaista elämä on ollut ja kuinka lyhyen aikaa kestit tuon kumppanin kanssa elämää?
Oletko itse jostain kumman syystä saman diagnoosin leimaama?
Psy. puolen naittamisista ei sillai kauheesti puhuta, mutta....tahdon herättää keskustelua.
Oletko koskaan ihastunut skitsofreenikkoon?
_h-maikki
97
10217
Vastaukset
- haituva
Minulla oli kerran yhden illan juttu skitsofreenikon kanssa. Silloin vain en tiennyt sairaudesta, sain kuulla myöhemmin.
Tämä henkilö naureskeli itsekseen (kuulemilleen äänille kai...) ja minusta se oli lähinnä herttaista. Muistankin hämmästyneenä ja ihastuneena kysyneeni "mille sä naurat?" Päälle päin ihan tavallisen oloinen ihminen, ei edes mitenkään eristäytynyt. Alkoholi kyllä maistui (skitsofreenikoilla kai on usein alkoholi- tai huumeongelmia?), mutta niinhän se maistuu yleensäkin suomalaiselle miehelle.
Itselläni ei ole koskaan ollut mielenterveysongelmia, mutta olen ihastunut aina hyvin persoonallisiin ihmisiin. Siksipä varmaan ihastuin tähänkin ihmiseen, vaikka ei mikään hyvännäköinen ollutkaan... - aneyh
Olen seurustellut skitsofrenikon kanssa noin vuoden, suurimman osan ajasta siitä mitään tietämättä. Ei hän kertonut siitä minulle mitään ja minä en osannut edes mitään epäillä. Hän opiskeli ja oli töissä, eli suht normi elämää. Plus olin korviani myöten rakastunut häneen- ja hän minuun, luulin eläväni tyyliin vuosisadan rakkaustarinaa. Täytyy sanoa että tuota rakkautta häneen en ole koskaan kadottanut, vaikka hänet jätin. Mutta niin tosiaan, sain tietää tästä hänen sairaudestaan kun hän joutui sairaalaan psykoosin vuoksi. Ainut näin jälkeenpäin mistä olisin voinut jotain päätellä hänen sairaudestaan, ennen maailmani täydellistä romahtamista, oli hänen sairaanloinen mustasukkaisuutensa minusta.
Skitsofrenikoiden ja skitsofrenian kanssa täytyy muistaa aina että sitä on vakavampaa ja lievempää; osa potilaista ei pysty elämään itsenäisesti harhojen vuoksi vaan vaatii laitos ympäristön 24/7. Mutta toisaalta on ihmisiä, jos heitä edes skitsofrenikoiksi voi kutusa, joilla on psykoosijakso vain ehkä kolme kertaa elämän aikana. Ja henkilö joilla on skitsofrenia jaksoja tasaisin väliajoin, mutta terveinäkausina pystyvät hyvin olemaan perheen äiti/isä ja käymään töissä. Miten tuonkin sitten lapsille selittää kun jompi kumpi porukoista on aina välillä suljetulla ja voi muutenkin käyttätyä välillä todella oudosti. No mutta mihin pyrin on että, erilaisia skitsofrenioita on yhtä paljon kuin skitsofreniapotilaita, jokaisella on omat persoonaliset piirteensä sairaudessaan.
Hain silloin poikaystäväni psykoosin aikaan aika paljon tietoa skitsofreniasta ja juttelin hänen lääkärin kanssaan. En vielä silloin tiennyt oikeastaan mitään sairaudesta, tai no mitä telkkarista tai leffoista olin nähnyt. Ja itse tulin siihen tulokseen että minun on jätettävä hänet. Odotin tietysti siihen että hän 'normalisoitui', en tiedä teinkö oikein vain väärin..raskasta se oli, mutta en olisi varmaan kauaa enää jaksanut siinä suhteessa.
H-maikki en tiedä oliko tästä minun lyhestä stoorista mitään apua sinulle, mutta toivottavasti. Jos haluat jutella enemmän niin sähköpostiosoitteen voi laittaa :)- heikkihoo
en oo ihan noin kiinnostunut tietämään suhteenne saloista ja sen sellaisesta. Itse en ole ihastunut kehenkään eikä oman paikkakunnan hulluissa oo hurraamista. Halusin herättää yleistä keskustelua. Varsin syvällisiä vastauksia tuli. Kiiz siitä
- vertaistukea??
ANEYH!
Olen juuri siinä tilanteessa, että avomies on sairaalassa. Jos tavoitat tämän viestin, ole kiltti ja anna sähköpostiosoitteesi, kaipaan niin tukea tässä tilanteessa. En tiedä mitä tehdä!
Haluaisin kuulla, mikä sinulla johti eropäätokseen. Itsellä tosi vaikeaa tehdä mitään suunnitelmia tulevaidesta nyt! vertaistukea?? kirjoitti:
ANEYH!
Olen juuri siinä tilanteessa, että avomies on sairaalassa. Jos tavoitat tämän viestin, ole kiltti ja anna sähköpostiosoitteesi, kaipaan niin tukea tässä tilanteessa. En tiedä mitä tehdä!
Haluaisin kuulla, mikä sinulla johti eropäätokseen. Itsellä tosi vaikeaa tehdä mitään suunnitelmia tulevaidesta nyt!Jos tähän ketjuun ilmestyy sähköpostiosoite, ilmiannan sen välittömästi ylläpidon poistettavaksi.
Hauskaa skitsofrenian jatkoa :)- Örkki68
Elokuviin ei kannata uskoa, koska ne antavat yleensä väärän kuvan sairauksista kuten esim. Skitsofrenia, diabetes..
- OPM
Mielestäni elämä skitsofreenikon kanssa tai laajemmin otettuna vaikeasti mielenterveysongelmallisen kanssa tuo suhteisiin omanlaisensa ongelmat. Lisäksi psykoottisuuteen taipuvilla ihmisillä on usein persoonallisuushäiriö siinä lisänä joka saattaa tehdä henkilön käytöksestä arvaamatonta, äkkipikaista lähinnä oikea sana olisi epävakaata. Myös päihteiden väärinkäyttö (alko, lääkkeet, oikeat huumeet) saattaa olla lisänä.
Jos haluaa toimivan parisuhteen vakavasti mielenterveyshäiriöisen kanssa on oman psyykkeen oltava hyvin vahva. Jos henkilö on lisäksi persoonallisuushäiriöinen hän saattaa käyttäytyä hankalasti ja olla töykeä, ilkeä ja vastaavaa. Tämä on mahdollista ei yleistys. Joten ymmärrystä toisen käytökseen vaaditaan mutta mielestäni mitä tahansa ei tule sietää. Samoin jos henkilöllä on vakava päihdeongelma tai taipumus väkivaltaisuuteen on suhde luultavammin tuhoon tuomittu tai "epäjärkevä". Lisäksi oman psyykkeen on oltava vahva jos toisella on psykoottinen ja vainoharhainen kausi. Kuvittele rakastamasi henkilö sanomassa täysin vakuuttavasti että joku seuraa meitä tai jotain vastaava. Kun kuulet sitä päivästä toiseen rakastamaltasi henkilöltä niin on vaarana että rupeat itse uskomaan siihen eli lähdet mukaan toisen harhaan. On ihan mahdollista että rupeat itsekin uskomaan toisen vainoharhoihin. Lisäksi jos toisella on tarvetta sairaalahoitoon niin nämä kaudet / jaksot saattavat olla hyvin raskaita. Saatat pelätä koska toinen taas joutuu sairaalaan ja elämään epätietoisuudessa koska toinen tulee kotiin ja miten toiselle käy sairaalassa (onko hän esim. lepareissa). Jos toisella on univaikeuksia tai maanisuutta saattaa hän valvoa öisin ja touhuta omiaan. Lisäksi jos lääkitys on hyvin vahva saattaa toinen olla jatkuvasti väsynyt tai nukkua paljon. Myös ongelmat seksin kanssa ovat yleisiä koska psyykelääkkeet aiheuttavat haluttomuutta naisille ja potenssiongelmia miehille.
Perheen perustaminen on epävarmalla pohjalla jos toinen ei pysty edes huolehtimaan kunnolla edes itsestään niin osallistuminen lastenhoitoon on hänelle hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Kannattaa harkita hyvin tarkkaan.
Jos oma psyyke on hyvin vahva ja mielenterveys kunnossa niin kyllä hyväkin parisuhde skitsofreenikon kanssa on ihan mahdollista. Pitää vain tottua että toinen on mieleltään ja käytökseltään erilainen. Lisäksi pitää kestää toisen voinnin heikkenemisen pelko, heikkeneminen ja toisen sairaalassa olot. Lapsien hankkimista kannattaa harkita tarkoin.
Yhtenä asiana mikä pitäisi huomioida on että mielenterveysongelmaisten suhteet muodostuvat melko usein toisen mielenterveysongelmaisen tai päihdeongelmaisen kanssa koska esim. sairaaloissakin on alkanut parisuhteita. Silloin on kaksi ongelmaihmistä yhdessä. Ehkä hyvä, ehkä huono... riippuu tapauksesta..- apm2
kyse tahtoasiasta? Siis tahdon rakastaa tuota epämiellyttävän näköistä, lääkkeiden läskittämää harhojen piinamaa ihmistä? Taitaa olla 99,99%: ihmisille liian vastenmielinen ajatus.
- mieliharha
apm2 kirjoitti:
kyse tahtoasiasta? Siis tahdon rakastaa tuota epämiellyttävän näköistä, lääkkeiden läskittämää harhojen piinamaa ihmistä? Taitaa olla 99,99%: ihmisille liian vastenmielinen ajatus.
Kyllä minulle kelpaisi skitso tyttöystävä, mutta ainoastaan ilman lääkitystä.
- lääketyzä
mieliharha kirjoitti:
Kyllä minulle kelpaisi skitso tyttöystävä, mutta ainoastaan ilman lääkitystä.
mullakin on sit mahdollisuuksia. Jaksatko kantaa irraationaalisten ajatusten uuvuttamaa sadan kilon keijua tai kestää raivonpurkauksia taikka sit vielä valvoa öitä kauheen tupakansavun lomassa?
- -
Tuo on hyvä pointti, että etenkin lasten hankkimista mielisairaan kanssa kannattaa harkita tarkkaan. Lasten normaali kehitys on etenkin mielenterveyden osalta kovalla koetuksella, jos toinen vanhemmista on joko jatkuvasti hiukan harhainen tai toistuvasti todella psykoottinen. Pienen lapsen on mahdoton ymmärtää, miksi isä tai äiti on joskus ihan omituinen, ja harhainen käytös aiheuttaa lapsessa helposti pelkoa ja turvattomuutta, mikä voi jättää syvät arvet koko loppuelämäksi.
- Kristus se oikea
lääketyzä kirjoitti:
mullakin on sit mahdollisuuksia. Jaksatko kantaa irraationaalisten ajatusten uuvuttamaa sadan kilon keijua tai kestää raivonpurkauksia taikka sit vielä valvoa öitä kauheen tupakansavun lomassa?
Lapsia nyt ei kannata ylipäätään tehdä tähän maailmaan. Annetaan ihmiskunnan ja -lajin haihtua ja vajota pikku hiljaa unholaan. Eiköhän ole mellastettu jo tarpeeksi?!
- erässch.
- kirjoitti:
Tuo on hyvä pointti, että etenkin lasten hankkimista mielisairaan kanssa kannattaa harkita tarkkaan. Lasten normaali kehitys on etenkin mielenterveyden osalta kovalla koetuksella, jos toinen vanhemmista on joko jatkuvasti hiukan harhainen tai toistuvasti todella psykoottinen. Pienen lapsen on mahdoton ymmärtää, miksi isä tai äiti on joskus ihan omituinen, ja harhainen käytös aiheuttaa lapsessa helposti pelkoa ja turvattomuutta, mikä voi jättää syvät arvet koko loppuelämäksi.
joka sana....
- skitso
erässch. kirjoitti:
joka sana....
Onpa masentavaa luettavaa. Sairastan itse skitsoaffektiivista häiriötä, joka on melkein kuin skitsofrenia, ennuste vain ei ole ihan yhtä huono. Minulla on ollut kaksi psykoosijaksoa, joitten aikana olen ollut harhainen ja kyvytön huolehtimaan itsestäni. Muuten olen suunnilleen järjissäni, ei ole harhoja, mutta olen välillä todella masentunut, ja järkyttynyt siitä mitä minulle on tapahtunut. Uskon, että sairauteni on neurologinen; johtuu tietyn aivojen osan virheellisestä toiminnasta. Siinä mielessä en kovinkaan paljon eroa esim. Parkinsonin tautia sairastavasta. Lääkityksen avulla sairauteni pysyy kurissa ja pystyn huolehtimaan itsestäni, asumaan yksin ja opiskelemaan. Mielestäni mielenterveysongelmaisia leimataan tarpeettoman paljon, mikä lisää kärsimyksiä. Skitsoaffektiivinen häiriö ei ole koko persoonani, niinkuin ei muutkaan sairaudet määritä koko ihmistä. Olen hyvin tietoinen siitä, että en voi puhua sairaudestani vapaasti johtuen siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Jos mainitsisin asiasta esim. työpaikkahaastattelussa, tuskin saisin töitä. Treffikumppani voisi myös liueta paikalta aika pian. Ehkä ihmiset kuvittelevat, että olen aina jotenkin harhainen, vaikka todellisuudessa harhat rajoittuvat vain suhteellisen lyhyisiin, muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon pituisiin psykoosijaksoihin, jolloin olen aivan selkeästi sairaalahoidon tarpeessa, ja sairaalassa. Muuten olen kuin kuka tahansa muukin ihminen.
- heartshapedglasses
Pakko kertoa vähän omia mietteitä asiasta. Hyvin olit kirjoittanut. Itse en ole seurustellut skitsofreenikon kanssa, joten siitä en voi kertoa, mutta voin kertoa "toisen puolen" näkemyksiä. Itse siis sairastan skitsofreniaa. Olin 6:n vuoden suhteessa, 5 vuotta niistä avoliitossa. Kyllä skitsofreenikon kanssa voi olla hyvä suhde.:) Meillä ainakin oli ihan suht normaali. Olin osan siitä määräaikaisella eläkkeellä ja nukuin todella paljon (tosi vahva lääkitys), mutta loppuajasta olin jo päässyt opiskelemaan ja saanut paremman lääkityksen. Seksi oli oikeastaan ainoa ongelma, eikä sekään ollut ongelma läheskään koko aikaa. :) Erosimme ihan muista syistä ja olemme edelleen erittäin hyviä ystäviä, jopa hänen uutensa kanssa.;) Nyt olen vielä paremmassa kunnossa kuin suhteen loppuaikoina. Elän oikeastaan ihan normaalia elämää, kun on sopiva lääkitys. Opiskelen ammattiin, aion mennä töihin jne. Kukaan luokkakavereistani tai muista oppilaista ei tiedä, että olen sairas ja että minulla on pieniä erityisjärjestelyjä koulussa. Vain opettajat ja muu henkilökunta tietää. Muutenkin sairauteni tulee ihmisille aina täytenä yllätyksenä, vaikutan kuulemma niin normaalilta ja tasapainoiselta. Mulla on tavallaan 2 elämää. Vain ihminen joka on minulle todella läheinen ja jonka kanssa vietän oikeasti paljon aikaa, voi huomata, etten ole ihan normaali. Uusi kumppani on tervetullut, vaikka pärjään ja viihdyn yksinkin. Jos joskus tapaan uuden kiinnostavan ihmisen ja tuntuu että suhteesta voisi tulla jotain, aion kyllä suoraan suht alkuun kertoa, että minulla on skitsofrenia ja siihen liittyviä mielialaoireita. En missään nimessä aloita seurustelua ennen kuin tämä asia on selvä, en ala panttaamaan tämmöistä tietoa! Aion myös painottaa, että tällä hetkellä lääkitys on erittäin hyvä ja voin elää normaalia elämää, mutta tietenkin myöhemmin voi tulla huonompi kausi ja lääkitystä voidaan joutua vaihtamaan. teen myös selväksi, etten aio koskaan hankkia lapsia (ei mitenkään järkevää tämän sairauden kanssa, enkä myöskään ota riskiä siitä, että myös lapsellani olisi skitsofrenia (periytyvyys)), aion hankkia sterilisaation, enkä aio seurustella ihmisen kanssa, joka haluaa joskus lapsia. Olen myös itse miettinyt, että voisinko itse seurustella toisen skitsofreenikon kanssa. Luultavasti en. On hyvä, että suhteessa, jossa minä olen, on edes yksi selväjärkinen ja suht vakaa ihminen. Skitsofreenikkoystäviä minulla on ja nyt omana hyvänä kautena olen ollut heille tukena ja tiedän, etten jaksaisi sellaista parisuhteessa. Jos olisin terve, niin ehkä jaksaisin, mutta jossittelu on turhaa. Tämä oli nyt näin skitsofreenikon vinkkelistä.;)
- angelaaa
skitso kirjoitti:
Onpa masentavaa luettavaa. Sairastan itse skitsoaffektiivista häiriötä, joka on melkein kuin skitsofrenia, ennuste vain ei ole ihan yhtä huono. Minulla on ollut kaksi psykoosijaksoa, joitten aikana olen ollut harhainen ja kyvytön huolehtimaan itsestäni. Muuten olen suunnilleen järjissäni, ei ole harhoja, mutta olen välillä todella masentunut, ja järkyttynyt siitä mitä minulle on tapahtunut. Uskon, että sairauteni on neurologinen; johtuu tietyn aivojen osan virheellisestä toiminnasta. Siinä mielessä en kovinkaan paljon eroa esim. Parkinsonin tautia sairastavasta. Lääkityksen avulla sairauteni pysyy kurissa ja pystyn huolehtimaan itsestäni, asumaan yksin ja opiskelemaan. Mielestäni mielenterveysongelmaisia leimataan tarpeettoman paljon, mikä lisää kärsimyksiä. Skitsoaffektiivinen häiriö ei ole koko persoonani, niinkuin ei muutkaan sairaudet määritä koko ihmistä. Olen hyvin tietoinen siitä, että en voi puhua sairaudestani vapaasti johtuen siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Jos mainitsisin asiasta esim. työpaikkahaastattelussa, tuskin saisin töitä. Treffikumppani voisi myös liueta paikalta aika pian. Ehkä ihmiset kuvittelevat, että olen aina jotenkin harhainen, vaikka todellisuudessa harhat rajoittuvat vain suhteellisen lyhyisiin, muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon pituisiin psykoosijaksoihin, jolloin olen aivan selkeästi sairaalahoidon tarpeessa, ja sairaalassa. Muuten olen kuin kuka tahansa muukin ihminen.
Hyvää tekstiä, "skitso".
Minulle lääkärit ovat vihjailleet skitsofrenian puhkeamista tulevaisuudessa, nyt diagnoosina määrittelemätön psykoottinen häiriö, nuoren ikäni vuoksi (olen alle 20-vuotias, ei pystytä vielä määrittelemään mikä sairaus puhkeaa..) Todellisuudentajuni on kuulemma häiriintynyt ym..
Minuakin harmittaa lukea tai kuunnella keskustelua sairaista ihmisistä. Ikäiseni ihmiset ovat sanoneet, etteivät koskaan voisi seurustella psyykkistä pitkäaikaissairautta sairastavan ihmisen kanssa, juuri siksi, koska se olisi niin raskasta.. Tuntuuhan se pahalta kuunnella vieressä, kun itse kuuluu siihen kastiin, josta puhutaan. Jotkut keskustelua käyneet ihmiset eivät ole tienneet minun olevan sairas, mutta jotkut ovat, ja silloin sattuu enemmän.
Itse pystyn aika hyvin salaamaan/peittämään sairauteni muilta, eli selviydyn kaikesta huolimatta hyvin arjesta, opiskelen ja pidän huolta hygieniastani, tapaan ystäviäni ym. "Epäilyksiä" herättää ihmisissä eniten ehkä se, että saatan selittää omituisia asioita, mutta ehkä minua pidetään vain yleisesti outona ihmisenä.. Olen tottunut siihenkin.
Todennäköisesti en aio hankkia lapsia, ensinnäkään juuri sen takia, että en haluaisi oman lapseni joutuvan käymään läpi sellaisia asioita, joita olen itse tähän asti lyhyen elämäni kokenut. Jo murrosiässä alkaneet psykiatriset hoitokontaktit, kaikki alkoi masennuksesta, se paheni asteittain psykoottistasoiseksi ja sitten puhuttiinkin jo psykoosista.. Useista sairaalahoitojaksoista puhumattakaan.. Sinänsä mahdollisesti lapsettomaksi jääminen ei ahdista, koska en ikinä ole niinkään haaveillut sellaisestä idyllisestä perhe-elämästä, puoliso, lapset, omakotitalo jne..
En ole aikoihin seurustellut, en ole oikeastaan edes jaksanut vaivata päätäni sellaisilla asioilla, kun meneillään on ollut paljon suurempiakin huolenaiheita, sairauteni puolesta. En osaa edes kuvitella minkälainen "kumppani" olisin, vaikka vaikutan tietyn ihmisen tai porukan seurassa normaalilta, olen huomannut itse, miten erilainen olen sitten eri ihmisten seurassa.. Puhumattakaan siitä selittämättömästä sekavasta olosta, joka minulla on koko ajan.
Toisaalta todellakin ymmärrän, miksi kaikki ihmiset eivät olisi valmiita suhteeseen "sairaan" ihmisen kanssa. Olen hyvä esimerkki siitä, miksi ei. Mutta koska on myös sellaisia ihmisiä, joihin sairaus ei vaikuta niin paljoa, on suorastaan raivostuttavaa kuunnella ihmisten stereotypioita.. Vaikka meidät luokitellaan sairaiksi, ei se tarkoita sitä, ettemme olisi ihmisiä, aivan kuten puhtaiden papereiden kanssa elävät. Olemme vain hieman erilaisia kuin he. Ja erilaisuus on rikkautta. Toisaalta toivoisin olevani ns. "normaali", mutta toisaalta, eipähän käy elämä tylsäksi. Mutta ei tämä helppoakaan ole, mutta kenelläpä olisi. - 4+1
äläkä bamlaa täällä omiasi. Mielippiteitä ei kysytty...dami
angelaaa kirjoitti:
Hyvää tekstiä, "skitso".
Minulle lääkärit ovat vihjailleet skitsofrenian puhkeamista tulevaisuudessa, nyt diagnoosina määrittelemätön psykoottinen häiriö, nuoren ikäni vuoksi (olen alle 20-vuotias, ei pystytä vielä määrittelemään mikä sairaus puhkeaa..) Todellisuudentajuni on kuulemma häiriintynyt ym..
Minuakin harmittaa lukea tai kuunnella keskustelua sairaista ihmisistä. Ikäiseni ihmiset ovat sanoneet, etteivät koskaan voisi seurustella psyykkistä pitkäaikaissairautta sairastavan ihmisen kanssa, juuri siksi, koska se olisi niin raskasta.. Tuntuuhan se pahalta kuunnella vieressä, kun itse kuuluu siihen kastiin, josta puhutaan. Jotkut keskustelua käyneet ihmiset eivät ole tienneet minun olevan sairas, mutta jotkut ovat, ja silloin sattuu enemmän.
Itse pystyn aika hyvin salaamaan/peittämään sairauteni muilta, eli selviydyn kaikesta huolimatta hyvin arjesta, opiskelen ja pidän huolta hygieniastani, tapaan ystäviäni ym. "Epäilyksiä" herättää ihmisissä eniten ehkä se, että saatan selittää omituisia asioita, mutta ehkä minua pidetään vain yleisesti outona ihmisenä.. Olen tottunut siihenkin.
Todennäköisesti en aio hankkia lapsia, ensinnäkään juuri sen takia, että en haluaisi oman lapseni joutuvan käymään läpi sellaisia asioita, joita olen itse tähän asti lyhyen elämäni kokenut. Jo murrosiässä alkaneet psykiatriset hoitokontaktit, kaikki alkoi masennuksesta, se paheni asteittain psykoottistasoiseksi ja sitten puhuttiinkin jo psykoosista.. Useista sairaalahoitojaksoista puhumattakaan.. Sinänsä mahdollisesti lapsettomaksi jääminen ei ahdista, koska en ikinä ole niinkään haaveillut sellaisestä idyllisestä perhe-elämästä, puoliso, lapset, omakotitalo jne..
En ole aikoihin seurustellut, en ole oikeastaan edes jaksanut vaivata päätäni sellaisilla asioilla, kun meneillään on ollut paljon suurempiakin huolenaiheita, sairauteni puolesta. En osaa edes kuvitella minkälainen "kumppani" olisin, vaikka vaikutan tietyn ihmisen tai porukan seurassa normaalilta, olen huomannut itse, miten erilainen olen sitten eri ihmisten seurassa.. Puhumattakaan siitä selittämättömästä sekavasta olosta, joka minulla on koko ajan.
Toisaalta todellakin ymmärrän, miksi kaikki ihmiset eivät olisi valmiita suhteeseen "sairaan" ihmisen kanssa. Olen hyvä esimerkki siitä, miksi ei. Mutta koska on myös sellaisia ihmisiä, joihin sairaus ei vaikuta niin paljoa, on suorastaan raivostuttavaa kuunnella ihmisten stereotypioita.. Vaikka meidät luokitellaan sairaiksi, ei se tarkoita sitä, ettemme olisi ihmisiä, aivan kuten puhtaiden papereiden kanssa elävät. Olemme vain hieman erilaisia kuin he. Ja erilaisuus on rikkautta. Toisaalta toivoisin olevani ns. "normaali", mutta toisaalta, eipähän käy elämä tylsäksi. Mutta ei tämä helppoakaan ole, mutta kenelläpä olisi.On tosi masentavaa lukea stereotyyppisiä luonnehdintoja meistä skitsoista, jotka olemme usein myös persoonallisuushäiriöisiä. Juuri ihmisten kohtelun jälkeen sitä joutuu tunnustamaan, että tässä yhteiskunnassa jää häviölle, olisi kuinka sinnikäs ja tasapainoinen tahansa. Pieni ihminen ei jaksa taistella arvostuksestaan, kun asenteet toisilla on mitä on.
Olen skitso, ollut 7 vuotta, opiskelen yliopistossa, olen kihloissa terveen miehen kanssa. Aiomme perustaa perheen, kaikkien mielipiteistä ja asenteista huolimatta. En oikuttele, uskallan pysyä mielipiteissäni, kerron tunteistani, en ole ailahteleva, en loukkaannu helposti. Meitä on moneen junaan. Luojan kiitos, lähipiirinsä saa päättää itse ja jättää stereotyyppien kautta ajattelevat omaan arvoonsa.- 20+18
edellä mainitsemistasi syistä en kerro koskaan ainakaan heti MT-diagnoosistani (F29). Mutta toisaalta tähän asti olen törmännyt lähinnä päihde ongelmaisiin.
- emp234
apm2 kirjoitti:
kyse tahtoasiasta? Siis tahdon rakastaa tuota epämiellyttävän näköistä, lääkkeiden läskittämää harhojen piinamaa ihmistä? Taitaa olla 99,99%: ihmisille liian vastenmielinen ajatus.
Bullshit!!!! ei sille voi mitään jos sairastuu skitsofreniaan, kuka tahansa voi sairastua, jopa sinä. Miten sä edes kehtaat sanoa mitään tuollaista!? jos oikeesti rakastaa toista ihmistä niin lääkkeiden aiheuttamat muutamat lisäkilot ei haittaa paskanvertaa! ei ainakaan mua haittais, eikä ihmisen tarvitse mikään langanlaiha ollakkaan. Pitäs laittaa sinunkin asiat tärkeysjärjestykseen...
- victim1
skitso kirjoitti:
Onpa masentavaa luettavaa. Sairastan itse skitsoaffektiivista häiriötä, joka on melkein kuin skitsofrenia, ennuste vain ei ole ihan yhtä huono. Minulla on ollut kaksi psykoosijaksoa, joitten aikana olen ollut harhainen ja kyvytön huolehtimaan itsestäni. Muuten olen suunnilleen järjissäni, ei ole harhoja, mutta olen välillä todella masentunut, ja järkyttynyt siitä mitä minulle on tapahtunut. Uskon, että sairauteni on neurologinen; johtuu tietyn aivojen osan virheellisestä toiminnasta. Siinä mielessä en kovinkaan paljon eroa esim. Parkinsonin tautia sairastavasta. Lääkityksen avulla sairauteni pysyy kurissa ja pystyn huolehtimaan itsestäni, asumaan yksin ja opiskelemaan. Mielestäni mielenterveysongelmaisia leimataan tarpeettoman paljon, mikä lisää kärsimyksiä. Skitsoaffektiivinen häiriö ei ole koko persoonani, niinkuin ei muutkaan sairaudet määritä koko ihmistä. Olen hyvin tietoinen siitä, että en voi puhua sairaudestani vapaasti johtuen siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Jos mainitsisin asiasta esim. työpaikkahaastattelussa, tuskin saisin töitä. Treffikumppani voisi myös liueta paikalta aika pian. Ehkä ihmiset kuvittelevat, että olen aina jotenkin harhainen, vaikka todellisuudessa harhat rajoittuvat vain suhteellisen lyhyisiin, muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon pituisiin psykoosijaksoihin, jolloin olen aivan selkeästi sairaalahoidon tarpeessa, ja sairaalassa. Muuten olen kuin kuka tahansa muukin ihminen.
Voin kertoa, että minuakin on luultu skitsofreenikoksi. Tiedän, etten ole. Oma käsitykseni on, että ihmiset pelkäävät skitsofreniaa. Me emme voi tietää mitä se on, ellemme itse sairasta sitä. Ei minullakaan ole harmainta hajua. Silti edelleen tuntuu hyvin hyvin pahalta, että tosiaan oikeasti luultiin skitsofreenikoksi. Tämä keskustelu on myös hyvin arkaluontoinen. Esim. lomamatkolla voi saada samantapaisen reaktion. Hyvin ikävää, että täällä julkisesti kohistaan. Olen kerran keskustellut todenköisesti skitsofreenikon kanssa ja olen siis jollain tavalla tietoinen mikä se sairaus on. En voi tietää oliko hän, vai oliko lääkäri näkevinään hänessä skitsofrenian oireita. Elämme tavallaan siis keskiaikaa edelleen. Voiko suomen kansa olla nän pelokas? Skitsofreenkikko harvoin murhaa ja vahingoittaa ketään. Kumpi onsiis mielestänne hullu? Ihminen joka vahingoittaa rikollisen tavalla jonka seurauksena uhri saa lääkityksen vai tiedemies? Ihminen ei ole diagnoosi. Tieteestäkin voi saada shokin. Tietämättömyyttä tämän sairauden suhteen kyllä on.
- amator1
emp234 kirjoitti:
Bullshit!!!! ei sille voi mitään jos sairastuu skitsofreniaan, kuka tahansa voi sairastua, jopa sinä. Miten sä edes kehtaat sanoa mitään tuollaista!? jos oikeesti rakastaa toista ihmistä niin lääkkeiden aiheuttamat muutamat lisäkilot ei haittaa paskanvertaa! ei ainakaan mua haittais, eikä ihmisen tarvitse mikään langanlaiha ollakkaan. Pitäs laittaa sinunkin asiat tärkeysjärjestykseen...
Hei emp234! Minäkin suutuin. Tämähän on hävytöntä. Mikä oikeus ihmisillä on täällä amatööritietoutunsa perusteella julkisesti keskustella skitsofreniasta? Varman puhelimet terapeuteilleja psykiatreille soi hei kokoajan? Mitä jos jollakin skitsofreenikolla loppuu tämän keskustelun takia esim. rahat? Itse en ole, mutta en oikein pidä tästä. Hölmöläisten hommaa.. Mistä voitte tietää kuka on skitsofreenikko? Hekin kuulemma voivat parantua!
- Anonyymi
apm2 kirjoitti:
kyse tahtoasiasta? Siis tahdon rakastaa tuota epämiellyttävän näköistä, lääkkeiden läskittämää harhojen piinamaa ihmistä? Taitaa olla 99,99%: ihmisille liian vastenmielinen ajatus.
On harhaluulo, että kaikki skitsofreenikot olisi lihavia.
- Anonyymi
- kirjoitti:
Tuo on hyvä pointti, että etenkin lasten hankkimista mielisairaan kanssa kannattaa harkita tarkkaan. Lasten normaali kehitys on etenkin mielenterveyden osalta kovalla koetuksella, jos toinen vanhemmista on joko jatkuvasti hiukan harhainen tai toistuvasti todella psykoottinen. Pienen lapsen on mahdoton ymmärtää, miksi isä tai äiti on joskus ihan omituinen, ja harhainen käytös aiheuttaa lapsessa helposti pelkoa ja turvattomuutta, mikä voi jättää syvät arvet koko loppuelämäksi.
Pakko kommentoida ite psyykkisesti sairaan isän tyttärenä, että jos tämä mielenterveysongelmainen on kerran ollut vakavasti sairas, se ei tarkoita, että se on sairas ja ns. huonossa kunnossa koko ajan...... 😉🙂
Oon ite 35-vuotias nainen, joka on kans mielenterveyskuntoutuja ja tällä hetkellä hyvässä kunnossa - käytän mielialalääkkeitä ja oon tällainen herttainen sekopää......... 😉🙂😁
Oon avioeroperheestä ja mun isä sairastaa kakssuuntaista mielialahäiriötä - kun käyttää lääkkeet, on ihan kuin kuka tahansa muukin normaali ihminen, mutta sit, kun ei oo käyttäny ja on mania - tilanne on toisenlainen........ 😐☹️
Mulla on ollu rankka lapsuus ja nuoruus - koulukiusattuna ja sit ei oo mikään helppo suhde ollu mun äidinkään kanssa teini-iässä......... Sairastuin myös masennukseen jo ylä-asteella ja itsetunto oli tosi huono....... Olin syvästi masentunu 16-17-vuotiaana ja aloin viiltelemään sillon ja mietin suikkaria........ 17-vuotiaana toivuin siitä lääkityksen avulla, mutta sit aloin viiltelemään ja otin yliannostuksia lääkkeitä, kiitos mun kusipääkiusaajien takia kaikki tuo paska ja huonon itsetunnon........😔
Sit myöhemmin mulla diagnosoitiin skitsoaffektiivinen häiriö ja kakskymppisenä alotettiin unta antava lääkitys, joka pitäis ottaa illalla oikeeseen aikaan ja mä inhoon sitä......... 😶😝
No mutta vaikka mulla onki nää kaikki diagnoosit, se ei tarkoita sitä, että mä oisin nyt masentunu, harhainen yms. muuta....... Oon ihan täysissä järjissään oleva ihminen ja
fiksu, tosin mun vuorokausirytmi ei oo mikään paras, mutta ei oo varmaan monella muullakaan........ 😉😊😆
Joten ei kannata tuomita ihmistä täysin sen diagnoosien perusteella - se, että on voinu välillä huonosti, ei tarkoita, että voi aina huonosti...... 🙂😏
Joo, iteki haluaisin lapsia, mutta en tiedä, onko se fiksu valinta tämmösessä elämän tilanteessa ja en tiiä, jaksaisinko huonoja yöunia pienen vauvan takia ja lasta, joka herää sillon, ku ite haluaa vielä nukkua........ 🙂😶
Lasten kanssa arki on kuitenki raskasta ja työtä 24/7........😐
Mutta sellasta, tää oli vaan mun kannan otto asiaan.........Elämä ei ole helppoa, joten kenen tahansa psyyke voi välillä horjua eikä se tee ihmisestä mitenkään pahaa tai huonoa,
se, mikä ei tapa, vahvistaa......... 😉🙂
- sks91
koska kuulen ääniä. Mutten naureskele niille vaan kuuntelen vakavalla ilmeellä. Minulla ei myöskään esiinny niitä psykoosijaksoja missään muodossa. Minun ja kumppanini elämä on täysin normaalia diagnoosistani huolimatta
- Indiana Jones
Yritän aukaista silmänne, tällä rakkaudeksi kutsulla saralla. Olen vuonna 1977 syntynyt mieshenkilö. Menestynyt loistavasti elämässäni aina vuoteen 2003 asti, sitten sain psykoosin, joka on ollut ainoa minulla ja vuonna 2007 sain skitsofreniadiagnoosin. Olen ollut ala-asteella hymypoika, saanut kivakaverilautasen sekä arvostetun koulun lautasen, urheilu- ja koulumenestyksen ansiosta. Olen voittanut neljä suomenmestaruutta juniorisarjoissa yleisurheilussa ja naisiakin on riittänyt aina tuonne skitsodiagnoosiin asti. Olen ollut tanssilattioiden parkettien partaveitsi terveinä päivinäni, huumorintajuinen hieman SPede tai PP- Petelius, huumorissani naisseurassa, mutta en mikään ällöttävä naistenkarkoittaja, voisi sanoa että olen aina pistänyt itseni likoon 110%:sesti.
Vuonna 2007 erosin viiden vuoden seurustelun jälkeen ja huomasin olevani täysin yksin työttömänä skitsofreniapaperit taskussa. Hirveä olo, kun todella sosiaalinen ihminen jää täysin yksin. Onneksi oli vanhoja kavereita muutama, joihinka sain yhteyttä ja ponnistelin pikkuhiljaa taas ihmisten ilmoille. Opiskelin, mutta jotkut skitsofreniset oireet pakotti tarttumaan kaljakahvaan ja opinnot päättyi kesken. En näe harhoja saatan naureskella itsekseni, joillekin ajatuksille mutta ei minusta koskaan huomaa että sairastaisin jotain, ellei elämääni seuraa läheltä. Pelkään etten tule enää koskaan löytämään sopivaa kumppania tätä niin ihmeellistä elämää jakamaan, suurta kärsimystä koen. Elämä on kuitenkin niin ulkoisten puitteiden ylläpitämistä ja heikkouden pelkoa, että olen alkanut inhoamaan koko yhteiskunnan ja rahan tuomaa täydellisen elämän harhakuvitelmaa, mitä ihmiset yrittävät sokeasti jahdata. Olen hippihenkinen, vaikken mikään huumeidenkäyttäjä olekaan, ikuiseen rakkauteen ja ihmisen nöyryyteen Jumalan edessä uskova. Mutta tarvii todeta, että Saatana taitaa hallita enemmän ihmistä kuin koskaan ennemmin. Televisio, kellokorttifilosofia työpaikoilla, tuloskeskeisyys, inhimillisyyden unohtaminen, ihmisen konemaisuuden kunnioittaminen saa minun henkilökohtaisen Kapteeni Amerikka supersankarin heräämään, jotain tarvii tehdä, jos rakkaus on vain ulkoisten puitteiden ylläpitämää viitekehystä.- Palasista ihmisiksi
avata silmäsi.
Olen -79 syntynyt mies ja olisin voinut lukea itseni tuosta sun lapsuudesta ja menneisyydestä. Mun elämä taas romahti 2001. Oikeestaan 2000 jo. Tyttöystävästä johtui ero. Ei mikään yllätys siis. Mulla oli kaikenlaisia oireita ja psyykoosien jälkeen sain skitson diagnoosin. Romahdus oli mullekin suuri, kaverit katos, aloin eristäytymään koska pelkäsin ihmisiä ja aloin kans juomaan. Mutta kokoajan söin lääkkeitä mitä lääkäri määräs. Ja sen verran fiksuna ihmisenä, keskustelin asiallisesti lääkäreiden kanssa aina vaihdosta ja minkälaisia sivuoireita ne aiheutti ja miltä musta tuntui. Olen aina pystynyt hyvin kuvaamaan sen sekavan sisäisen maailmani terapeutille ja lääkäreille josta on ollut apua kartoittamaan hoitoa. Lisäksi oli hyvin analysoiva ja itsetarkkaileva ihminen pahimpina aikoina ja halusin todella analysoida mitä päässäni liikkui. Mitä kauemmin meni aikaa sitä selkeemmäksi ajatukseni tulivat. Mutta on siellä viellä sellaisia ajatuksia mitä muut ihmiset pitävät irrelevanttina elämänsuhteen, mutta mulle ne on totta. Olen kyllä päässyt sairauden aiheuttamista ylimalkaisista ja jargonistisista ajatusmalleista eroon. Mutta nyt on 9 vuotta mennyt sairauden kanssa ja voin sanoa, että olen aika onnellinen. Löysin naisen 2 vuotta sitten jonka kanssa tehtiin lapsi yli puoli vuotta sitten. Toki vaikeuksia on vielä koska on tullut alamäkiä sairauden takia, mutta lääkityksen nostolla pääkoppa on saatu kondikseen. Mun pointti on se kaikille tän ketjun lukijoille, että skitsokin pärjää elämässä, lääkityksellä tosin. Mikään muu sitä aivokemiaa korjaa päästä kuin lääkkeet. Kiltisti olen syönyt lääkkeet 9 vuotta. Tosin välillä kapinoiden koska on tuntunut ettei ne auta, mutta nyt katsottuna ajassa taaksepäin niin on hyvä, että olen jatkanut lääkitystä. Ajan kanssa vaan. Aika tähän auttaa. Näet oletko tullut terveemmäksi lääkkeitä syömällä vai mennyt huonompaa kuntoon jos et oo syönyt lääkkeitä tai sitten olet. Ai niin. Skeptikoille sanon, että menin 4 vuodeksi tosi paskaan kuntoon ja olin 3 kertaa lataamossa kun aloitin lääkityksen. Tuntui, että silloin vasta palasiks meninkin. Mutta jotenkin luotin siihen hommaan ja annoin itseni mennä aivan palasiksi ja kasasin itseni miettimällä kuka olen jne. Lääkitys pitää mut "tiellä" ettei tule takapakkeja.
En mainosta lääkkeitä tai muutakaan. Kerroin vaan lyhyesti mitä erään skitsofrenikon elämään kuuluu tällä hetkellä. - sama hemmo
Palasista ihmisiksi kirjoitti:
avata silmäsi.
Olen -79 syntynyt mies ja olisin voinut lukea itseni tuosta sun lapsuudesta ja menneisyydestä. Mun elämä taas romahti 2001. Oikeestaan 2000 jo. Tyttöystävästä johtui ero. Ei mikään yllätys siis. Mulla oli kaikenlaisia oireita ja psyykoosien jälkeen sain skitson diagnoosin. Romahdus oli mullekin suuri, kaverit katos, aloin eristäytymään koska pelkäsin ihmisiä ja aloin kans juomaan. Mutta kokoajan söin lääkkeitä mitä lääkäri määräs. Ja sen verran fiksuna ihmisenä, keskustelin asiallisesti lääkäreiden kanssa aina vaihdosta ja minkälaisia sivuoireita ne aiheutti ja miltä musta tuntui. Olen aina pystynyt hyvin kuvaamaan sen sekavan sisäisen maailmani terapeutille ja lääkäreille josta on ollut apua kartoittamaan hoitoa. Lisäksi oli hyvin analysoiva ja itsetarkkaileva ihminen pahimpina aikoina ja halusin todella analysoida mitä päässäni liikkui. Mitä kauemmin meni aikaa sitä selkeemmäksi ajatukseni tulivat. Mutta on siellä viellä sellaisia ajatuksia mitä muut ihmiset pitävät irrelevanttina elämänsuhteen, mutta mulle ne on totta. Olen kyllä päässyt sairauden aiheuttamista ylimalkaisista ja jargonistisista ajatusmalleista eroon. Mutta nyt on 9 vuotta mennyt sairauden kanssa ja voin sanoa, että olen aika onnellinen. Löysin naisen 2 vuotta sitten jonka kanssa tehtiin lapsi yli puoli vuotta sitten. Toki vaikeuksia on vielä koska on tullut alamäkiä sairauden takia, mutta lääkityksen nostolla pääkoppa on saatu kondikseen. Mun pointti on se kaikille tän ketjun lukijoille, että skitsokin pärjää elämässä, lääkityksellä tosin. Mikään muu sitä aivokemiaa korjaa päästä kuin lääkkeet. Kiltisti olen syönyt lääkkeet 9 vuotta. Tosin välillä kapinoiden koska on tuntunut ettei ne auta, mutta nyt katsottuna ajassa taaksepäin niin on hyvä, että olen jatkanut lääkitystä. Ajan kanssa vaan. Aika tähän auttaa. Näet oletko tullut terveemmäksi lääkkeitä syömällä vai mennyt huonompaa kuntoon jos et oo syönyt lääkkeitä tai sitten olet. Ai niin. Skeptikoille sanon, että menin 4 vuodeksi tosi paskaan kuntoon ja olin 3 kertaa lataamossa kun aloitin lääkityksen. Tuntui, että silloin vasta palasiks meninkin. Mutta jotenkin luotin siihen hommaan ja annoin itseni mennä aivan palasiksi ja kasasin itseni miettimällä kuka olen jne. Lääkitys pitää mut "tiellä" ettei tule takapakkeja.
En mainosta lääkkeitä tai muutakaan. Kerroin vaan lyhyesti mitä erään skitsofrenikon elämään kuuluu tällä hetkellä.Kuten viestistä huomaa, ajatukset ei pysy vielä täysi koossa ja olen aina ollut huono äidinkielessä:) Pahoitteluni.
- pharmakos
sama hemmo kirjoitti:
Kuten viestistä huomaa, ajatukset ei pysy vielä täysi koossa ja olen aina ollut huono äidinkielessä:) Pahoitteluni.
Lääkkeet eivät muuta pelkästään aivokemiaa vaan tuhoavat aivokudosta pikkuhiljaa.
- barcwe10
pharmakos kirjoitti:
Lääkkeet eivät muuta pelkästään aivokemiaa vaan tuhoavat aivokudosta pikkuhiljaa.
jos joku on sairaudesta huolimatta saanut muodostettua perheen. Tosi hieno asia. Ja olen kas sitä mieltä, että lääkkeet kannattaa syödä, nehän on vain apukeino.
- rakastununuorinainen
Palasista ihmisiksi kirjoitti:
avata silmäsi.
Olen -79 syntynyt mies ja olisin voinut lukea itseni tuosta sun lapsuudesta ja menneisyydestä. Mun elämä taas romahti 2001. Oikeestaan 2000 jo. Tyttöystävästä johtui ero. Ei mikään yllätys siis. Mulla oli kaikenlaisia oireita ja psyykoosien jälkeen sain skitson diagnoosin. Romahdus oli mullekin suuri, kaverit katos, aloin eristäytymään koska pelkäsin ihmisiä ja aloin kans juomaan. Mutta kokoajan söin lääkkeitä mitä lääkäri määräs. Ja sen verran fiksuna ihmisenä, keskustelin asiallisesti lääkäreiden kanssa aina vaihdosta ja minkälaisia sivuoireita ne aiheutti ja miltä musta tuntui. Olen aina pystynyt hyvin kuvaamaan sen sekavan sisäisen maailmani terapeutille ja lääkäreille josta on ollut apua kartoittamaan hoitoa. Lisäksi oli hyvin analysoiva ja itsetarkkaileva ihminen pahimpina aikoina ja halusin todella analysoida mitä päässäni liikkui. Mitä kauemmin meni aikaa sitä selkeemmäksi ajatukseni tulivat. Mutta on siellä viellä sellaisia ajatuksia mitä muut ihmiset pitävät irrelevanttina elämänsuhteen, mutta mulle ne on totta. Olen kyllä päässyt sairauden aiheuttamista ylimalkaisista ja jargonistisista ajatusmalleista eroon. Mutta nyt on 9 vuotta mennyt sairauden kanssa ja voin sanoa, että olen aika onnellinen. Löysin naisen 2 vuotta sitten jonka kanssa tehtiin lapsi yli puoli vuotta sitten. Toki vaikeuksia on vielä koska on tullut alamäkiä sairauden takia, mutta lääkityksen nostolla pääkoppa on saatu kondikseen. Mun pointti on se kaikille tän ketjun lukijoille, että skitsokin pärjää elämässä, lääkityksellä tosin. Mikään muu sitä aivokemiaa korjaa päästä kuin lääkkeet. Kiltisti olen syönyt lääkkeet 9 vuotta. Tosin välillä kapinoiden koska on tuntunut ettei ne auta, mutta nyt katsottuna ajassa taaksepäin niin on hyvä, että olen jatkanut lääkitystä. Ajan kanssa vaan. Aika tähän auttaa. Näet oletko tullut terveemmäksi lääkkeitä syömällä vai mennyt huonompaa kuntoon jos et oo syönyt lääkkeitä tai sitten olet. Ai niin. Skeptikoille sanon, että menin 4 vuodeksi tosi paskaan kuntoon ja olin 3 kertaa lataamossa kun aloitin lääkityksen. Tuntui, että silloin vasta palasiks meninkin. Mutta jotenkin luotin siihen hommaan ja annoin itseni mennä aivan palasiksi ja kasasin itseni miettimällä kuka olen jne. Lääkitys pitää mut "tiellä" ettei tule takapakkeja.
En mainosta lääkkeitä tai muutakaan. Kerroin vaan lyhyesti mitä erään skitsofrenikon elämään kuuluu tällä hetkellä.Ensimmäiseks onnitteluni perheen perustamisesta!:) Oisko mitään neuvoja mulle miten mun pitäis yrittää elää miesystäväni kanssa jolla on skitsofreenia? Ollaan seurusteltu noin 3kk ja olen ihan pihalla kaikesta, yritän olla tukena yms, mut välil ei juurikaan tunnu olevan mistään mun teoista mitään hyötyä?! Miten siis mun pitäis yrittää suhtautuu toiseen kun huomaan toisen menevän iha "maihin" mut muutaman tunnin kulues taas kaikki paremmin? Joskus taasen kestää pari päivää ennen kuin kaikki on "kunnossa" jälleen :o Oon ihan PIHALLA!(: Ja todella rakastunut!! :)))
- Palasista ihmiseksi
rakastununuorinainen kirjoitti:
Ensimmäiseks onnitteluni perheen perustamisesta!:) Oisko mitään neuvoja mulle miten mun pitäis yrittää elää miesystäväni kanssa jolla on skitsofreenia? Ollaan seurusteltu noin 3kk ja olen ihan pihalla kaikesta, yritän olla tukena yms, mut välil ei juurikaan tunnu olevan mistään mun teoista mitään hyötyä?! Miten siis mun pitäis yrittää suhtautuu toiseen kun huomaan toisen menevän iha "maihin" mut muutaman tunnin kulues taas kaikki paremmin? Joskus taasen kestää pari päivää ennen kuin kaikki on "kunnossa" jälleen :o Oon ihan PIHALLA!(: Ja todella rakastunut!! :)))
Suosittelen että haet tietoa Omaiset Mielenterveyden Tukena yhdistyksestä ja luet niiden antamaa materiaalia. Lisäksi ota selvää mitä skitsofrenikon oireita on. Parhaiten tiedät kun annat puolisosi kertoa niistä.
- potilas 69
Palasista ihmiseksi kirjoitti:
Suosittelen että haet tietoa Omaiset Mielenterveyden Tukena yhdistyksestä ja luet niiden antamaa materiaalia. Lisäksi ota selvää mitä skitsofrenikon oireita on. Parhaiten tiedät kun annat puolisosi kertoa niistä.
on minuun moni ihminen ollut ihastunut =)....mutta monelle myös diagnoosi järkytys...vaikka käytännössä se välillä tarkoittaa vaan tabelettia kerran vuorokaudessa....en tiedä sitten....on hyvä muistaa kuitenkin että skitsofrenia on hyvin laaja oireyhtymä jonka ilmenenminen on jokaisell potilaalla hyvin erilaista...ja jokaista potilasta toisestaan erottaa myös luonne,persoona,temperamentti,kasvuympärsitön kokemukset,oma asenne elmään jne....eli kahta samanlaista diabeetikkoa ei ole mutta ei myöskään kahta täysin samanlaista skitofreenikkoa....
- :::hulluutta::::
et koskaan tule löytmään ketään. Varsinkin jos olet hippi.
- vaikannattaako?
rakastununuorinainen kirjoitti:
Ensimmäiseks onnitteluni perheen perustamisesta!:) Oisko mitään neuvoja mulle miten mun pitäis yrittää elää miesystäväni kanssa jolla on skitsofreenia? Ollaan seurusteltu noin 3kk ja olen ihan pihalla kaikesta, yritän olla tukena yms, mut välil ei juurikaan tunnu olevan mistään mun teoista mitään hyötyä?! Miten siis mun pitäis yrittää suhtautuu toiseen kun huomaan toisen menevän iha "maihin" mut muutaman tunnin kulues taas kaikki paremmin? Joskus taasen kestää pari päivää ennen kuin kaikki on "kunnossa" jälleen :o Oon ihan PIHALLA!(: Ja todella rakastunut!! :)))
yrittää ollenkaan. Oot varmaan tosi nuori kun oot "rakastunu". Ei kuule jää kuin paskaa käteen.....hushus....pesulle siitä!
- annamunkaikkike_stää
potilas 69 kirjoitti:
on minuun moni ihminen ollut ihastunut =)....mutta monelle myös diagnoosi järkytys...vaikka käytännössä se välillä tarkoittaa vaan tabelettia kerran vuorokaudessa....en tiedä sitten....on hyvä muistaa kuitenkin että skitsofrenia on hyvin laaja oireyhtymä jonka ilmenenminen on jokaisell potilaalla hyvin erilaista...ja jokaista potilasta toisestaan erottaa myös luonne,persoona,temperamentti,kasvuympärsitön kokemukset,oma asenne elmään jne....eli kahta samanlaista diabeetikkoa ei ole mutta ei myöskään kahta täysin samanlaista skitofreenikkoa....
paskaahan toi on
pharmakos kirjoitti:
Lääkkeet eivät muuta pelkästään aivokemiaa vaan tuhoavat aivokudosta pikkuhiljaa.
Vaan lääkkeet korjaavat vaurioita, jota dopamiinin liikatuotanto aiheuttaa aivoissa. Tutkittu juttu.
- pelkäävä
Palasista ihmisiksi kirjoitti:
avata silmäsi.
Olen -79 syntynyt mies ja olisin voinut lukea itseni tuosta sun lapsuudesta ja menneisyydestä. Mun elämä taas romahti 2001. Oikeestaan 2000 jo. Tyttöystävästä johtui ero. Ei mikään yllätys siis. Mulla oli kaikenlaisia oireita ja psyykoosien jälkeen sain skitson diagnoosin. Romahdus oli mullekin suuri, kaverit katos, aloin eristäytymään koska pelkäsin ihmisiä ja aloin kans juomaan. Mutta kokoajan söin lääkkeitä mitä lääkäri määräs. Ja sen verran fiksuna ihmisenä, keskustelin asiallisesti lääkäreiden kanssa aina vaihdosta ja minkälaisia sivuoireita ne aiheutti ja miltä musta tuntui. Olen aina pystynyt hyvin kuvaamaan sen sekavan sisäisen maailmani terapeutille ja lääkäreille josta on ollut apua kartoittamaan hoitoa. Lisäksi oli hyvin analysoiva ja itsetarkkaileva ihminen pahimpina aikoina ja halusin todella analysoida mitä päässäni liikkui. Mitä kauemmin meni aikaa sitä selkeemmäksi ajatukseni tulivat. Mutta on siellä viellä sellaisia ajatuksia mitä muut ihmiset pitävät irrelevanttina elämänsuhteen, mutta mulle ne on totta. Olen kyllä päässyt sairauden aiheuttamista ylimalkaisista ja jargonistisista ajatusmalleista eroon. Mutta nyt on 9 vuotta mennyt sairauden kanssa ja voin sanoa, että olen aika onnellinen. Löysin naisen 2 vuotta sitten jonka kanssa tehtiin lapsi yli puoli vuotta sitten. Toki vaikeuksia on vielä koska on tullut alamäkiä sairauden takia, mutta lääkityksen nostolla pääkoppa on saatu kondikseen. Mun pointti on se kaikille tän ketjun lukijoille, että skitsokin pärjää elämässä, lääkityksellä tosin. Mikään muu sitä aivokemiaa korjaa päästä kuin lääkkeet. Kiltisti olen syönyt lääkkeet 9 vuotta. Tosin välillä kapinoiden koska on tuntunut ettei ne auta, mutta nyt katsottuna ajassa taaksepäin niin on hyvä, että olen jatkanut lääkitystä. Ajan kanssa vaan. Aika tähän auttaa. Näet oletko tullut terveemmäksi lääkkeitä syömällä vai mennyt huonompaa kuntoon jos et oo syönyt lääkkeitä tai sitten olet. Ai niin. Skeptikoille sanon, että menin 4 vuodeksi tosi paskaan kuntoon ja olin 3 kertaa lataamossa kun aloitin lääkityksen. Tuntui, että silloin vasta palasiks meninkin. Mutta jotenkin luotin siihen hommaan ja annoin itseni mennä aivan palasiksi ja kasasin itseni miettimällä kuka olen jne. Lääkitys pitää mut "tiellä" ettei tule takapakkeja.
En mainosta lääkkeitä tai muutakaan. Kerroin vaan lyhyesti mitä erään skitsofrenikon elämään kuuluu tällä hetkellä.Kiva kuulla,että sinun elämäsi on sujunut silti vaikka sairaus on läsnä.Minun läheinen ihminen on sairastanut skitsofreniaa jo 19 vuotta.Meillä on yhteinen lapsi,joka on jo aikuinen.
Minua pelottaa vain että lapseni sairastuu psyykkisesti. - äläviitsivalehdella
"Vaan lääkkeet korjaavat vaurioita, jota dopamiinin liikatuotanto aiheuttaa aivoissa. Tutkittu juttu."
Täysin bullshitia ja vailla kunnon todisteita tuo dopamiiniteoria.
- voimia
Rohkeita olette, jos on uskallusta ruveta skitsofreenikon kanssa seurustelemaan. Tai edes ihastumaan. Mutta heitäkin on erilaisia; jotkut ovat harhaisia, jotkut makaavat sängyssä kaiket päivät, jotkut itkevät taukoamatta. Mikä pahinta, jotkut ovat hyvin väkivaltaisia. En kyllä uskaltaisi.
- rakkaudesta mieheeni
Huomasin tämän keskustelun joten aloinpas vastailemaan.
Eli itse olen naimisissa skitsofreenikon kanssa ja meillä on 4 lasta.
Ensin suhteemme oli aika normaalia seurustelua.Olimme aika paljon toistemme seurassa.Vuoden päästä aloin odottamaan ensimmäistä lasta.Mieheni joutui vauvan synnyttyä sairaalaan psykoosin vuoksi.
Meni 3 kk ja hän pääsi pois.
Meni pitkän aikaa ilman ongelmia joten menimme naimisiin 2 vuoden seurustelun jälkeen.
Silloin ajattelin ettei hän varmasti ajattele asioita niin pitkälle että kosisi,mutta niin kävi kuitenkin.
Aloin odottaa poikaamme ja avioliittomme oli toiminut tosi hyvin.jonkun ajan päästä aloin odottaa toista poikaamme.Hän oli oikein ihana isä.Muutimme toiselle puolen kaupunkia.Hän alkoi kuulla ääniä,vesitornissa olevista kaijuttimista kuului hänen ajatukset,häntä seurattiin,joku jutteli hänelle jatkuvasti tuuletuskanavien kautta ja haukkui häntä.Hän meni psykoosiin taas.Tällä kertaa olikin 9 kuukauden hoitojakso.Oikeat lääkkeet löydettiin hänen sairaalassa ollessaan.Lääkäri epäili ettei hän koskaan parantuisi ja palautuisi entiselleen,mutta kyllä hän vaan palautui.Mulle sanottiin että jos en olisi käyny katsomassa miestäni joka päivä,hän ei olisi koskaan parantunut ja lisäksi mulla kuulemma oli parantava vaikutus mieheeni.Miehelläni on sellainen skitsofrenian alalaji että hän haluaa loukata rakastaan mahdollisimman paljon ja lisäksi paranoidi skitsofrenia.Hänellä on nyt ollut 8 vuotta ilman psykoosia ja hienosti tullaan edelleen toimeen! Kaikki asiat on ihmisestä kiinni ja siitä jaksaako puoliso olla tukena vaikeinakin jaksoina.Itse en ole kertaakaan edes epäillyt jaksamistani.Rakkaudesta häntä kohtaan olen jaksanut.Itse olen sen verran vahva ihminen,että hänen psykoottiset harhansa eivät ole minuun vaikuttaneet.Itse en voisi kuvitellakkaan että hylkäisin jonkun sairauden takia koska ihminen ei sille itse mitään voi jos sellainen sattuu suvussa vaikka kulkemaan.Tuskin kukaan ihminen haluaisi sairastua tahallaan.Olen itse ainakin sitä mieltä että asian kanssa pystyy elämään jos vain jaksaa uskoa toiseen ja suhteeseenne.Ja jos rakastat häntä.Itse en vaihtaisi miestä toiseen vaikka mikä olisi.Ilman sairauttaan hän ei olisi se mies johon rakastuin,joten ei edes oltaisi välttämättä yhdessä.Kukaan ei ansaitse tulla hylätyksi sairauden takia.Sitä kun ei pysty itse päättämään. - M
Haista vittu.
- Toistaiseksi terve
rakkaudesta mieheeni kirjoitti:
Huomasin tämän keskustelun joten aloinpas vastailemaan.
Eli itse olen naimisissa skitsofreenikon kanssa ja meillä on 4 lasta.
Ensin suhteemme oli aika normaalia seurustelua.Olimme aika paljon toistemme seurassa.Vuoden päästä aloin odottamaan ensimmäistä lasta.Mieheni joutui vauvan synnyttyä sairaalaan psykoosin vuoksi.
Meni 3 kk ja hän pääsi pois.
Meni pitkän aikaa ilman ongelmia joten menimme naimisiin 2 vuoden seurustelun jälkeen.
Silloin ajattelin ettei hän varmasti ajattele asioita niin pitkälle että kosisi,mutta niin kävi kuitenkin.
Aloin odottaa poikaamme ja avioliittomme oli toiminut tosi hyvin.jonkun ajan päästä aloin odottaa toista poikaamme.Hän oli oikein ihana isä.Muutimme toiselle puolen kaupunkia.Hän alkoi kuulla ääniä,vesitornissa olevista kaijuttimista kuului hänen ajatukset,häntä seurattiin,joku jutteli hänelle jatkuvasti tuuletuskanavien kautta ja haukkui häntä.Hän meni psykoosiin taas.Tällä kertaa olikin 9 kuukauden hoitojakso.Oikeat lääkkeet löydettiin hänen sairaalassa ollessaan.Lääkäri epäili ettei hän koskaan parantuisi ja palautuisi entiselleen,mutta kyllä hän vaan palautui.Mulle sanottiin että jos en olisi käyny katsomassa miestäni joka päivä,hän ei olisi koskaan parantunut ja lisäksi mulla kuulemma oli parantava vaikutus mieheeni.Miehelläni on sellainen skitsofrenian alalaji että hän haluaa loukata rakastaan mahdollisimman paljon ja lisäksi paranoidi skitsofrenia.Hänellä on nyt ollut 8 vuotta ilman psykoosia ja hienosti tullaan edelleen toimeen! Kaikki asiat on ihmisestä kiinni ja siitä jaksaako puoliso olla tukena vaikeinakin jaksoina.Itse en ole kertaakaan edes epäillyt jaksamistani.Rakkaudesta häntä kohtaan olen jaksanut.Itse olen sen verran vahva ihminen,että hänen psykoottiset harhansa eivät ole minuun vaikuttaneet.Itse en voisi kuvitellakkaan että hylkäisin jonkun sairauden takia koska ihminen ei sille itse mitään voi jos sellainen sattuu suvussa vaikka kulkemaan.Tuskin kukaan ihminen haluaisi sairastua tahallaan.Olen itse ainakin sitä mieltä että asian kanssa pystyy elämään jos vain jaksaa uskoa toiseen ja suhteeseenne.Ja jos rakastat häntä.Itse en vaihtaisi miestä toiseen vaikka mikä olisi.Ilman sairauttaan hän ei olisi se mies johon rakastuin,joten ei edes oltaisi välttämättä yhdessä.Kukaan ei ansaitse tulla hylätyksi sairauden takia.Sitä kun ei pysty itse päättämään.No just. Itselläni on skitsofreeninen äiti ja veli. Mielestäni on edesvastuutonta tehdä lapsia skitson kanssa. Ne traumat jotka lapsuudesta jäävät väistämättä (vaikka kuinka sairas ei halua olla sairas, niin voi voi, ei pieni lapsi sitä niin syvällisesti analysoi) ovat hyvin tuhoisia ja johtavat monesti aikuisiällä mielenterveysongelmiin, masennukseen, päihdeongelmiin jne. Tai sitten vaan lapsuus on pilalla ja loppuelämä menee sitä terapoidessa. Kärjistetysti.
Itse en ikinä alkaisi parisuhteeseen mielisairaan kanssa. En vain yksinkertaisesti halua sellaista elämääni. Muut tehkööt mitä tykkää, mutta siinä vaiheessa kun aletaan lapsia tehdä, pitäisi mielestäni pystyä ajattelemaan muutakin kuin sitä omaa rakkautta "joka kestää kaiken". Lapsi ei kestä, eikä tarvitse kestää, kaikkea. - minä
Toistaiseksi terve kirjoitti:
No just. Itselläni on skitsofreeninen äiti ja veli. Mielestäni on edesvastuutonta tehdä lapsia skitson kanssa. Ne traumat jotka lapsuudesta jäävät väistämättä (vaikka kuinka sairas ei halua olla sairas, niin voi voi, ei pieni lapsi sitä niin syvällisesti analysoi) ovat hyvin tuhoisia ja johtavat monesti aikuisiällä mielenterveysongelmiin, masennukseen, päihdeongelmiin jne. Tai sitten vaan lapsuus on pilalla ja loppuelämä menee sitä terapoidessa. Kärjistetysti.
Itse en ikinä alkaisi parisuhteeseen mielisairaan kanssa. En vain yksinkertaisesti halua sellaista elämääni. Muut tehkööt mitä tykkää, mutta siinä vaiheessa kun aletaan lapsia tehdä, pitäisi mielestäni pystyä ajattelemaan muutakin kuin sitä omaa rakkautta "joka kestää kaiken". Lapsi ei kestä, eikä tarvitse kestää, kaikkea.fuck you.
- epäilevä tuomas
Niin mikä tän ketjun tarkoitus oli? Jakaa ilmeisesti kokemuksia. Onnitelut.
- Terrence
Olin ihastunut. Kun hän oli psykoosissa, kärsin hänen puolestaan. Kun hän alkoi käydä hoidossa, kunnioitin häntä hirveästi. Kun hän urhoollisesti otti lääkkeitään, ja kävi terapiassakin. Hän ei minua sitten halunnut. En ole varma, oliko se skitsofrenia, eikä sillä niin väliä, mutta psykooseja oli ollut, ja oli silloin alkuvaiheessa.
- puoliso
Puolisoni kanssa aikoinaan, kun tavattiin ja ihastuttiin. Sit rakastuttiin ja ollaan oltu naimisissa jo useampi vuosi. Puolisollani on skitsofrenia eikä sairaus ollut mulle koskaan este vakavaan ja luottamukselliseen suhteeseen. Kaikki me täällä maailmassa olemme yhtä arvokkaita. Kunnioittakaa läheisiänne ja pyrkikää keskusteleen; sillain selviää pitkälle
- -
Mielenkiintoinen ketju, pakko kommentoida.
Olen ollut vuosikausia yhdessä skitsofreniaa sairastavan miehen kanssa.
Omasta tahdosta ja sairauden laadusta se on kiinni - kestääkö elää "hullun" kanssa, ja että kuinka paha se skitsofrenia toisella osapuolella on, onko siihen löydetty lääkkeet ym.
Häät ovat tulossa ja haluamme lapsia. Mieheni on aivan kuin kuka tahansa, en ole kertonut edes kaikille ystävilleni tai sukulaisille miehen sairaudesta. Hänessä ei ole mitään sellaista, joka viittaisi mielenterveysongelmiin. Hän on siisti, sosiaalinen, hurmaava mies. Lääkitys auttoi hänellä ja lopetti vainoharhat. Nuoruuden huumeidenkäyttö ilmeisesti laukaisi sairauden (tiedän valitettavan monta ihmistä, joille päihteet ovat aiheuttaneet mielenterveydellisiä ongelmia, miksei siitä puhuta päihdevalistuksissa?). Mieheni oli jo tutustuessamme päässyt eroon alkoholista ja huumeista, nyt hän on ollut jo vuosia selvinpäin. Hän ei korkkaa sitä ensimmäistäkään kaljaa, ja suosittelen samaa kaikille mielenterveydellisistä ongelmista kärsiville!
Hän ei ole ainoa skitsofreenikko, jonka tunnen. Minulla on kaksi ystävää, yksi tuttu, toinen vanhemmista ja yksi sisar, joilla tauti on. Kun mieheni kertoi minulle (heti ensimmäisenä iltana, kun tavattiin) sairaudestaan, en säikähtänyt, sillä tauti oli ollut sisarellani jo vuosia. Ja on edelleen. Sisarellani tauti on vähän pahempi, hänellä oli yksi psykoosijakso, tosin lähes 10 vuotta sitten. Se oli raskasta aikaa koko perheelle. Sisarellani on myös ajoittain kausia, jolloin hän ei jaksa peseytyä yms.
Toivon, ettei mieheni saa koskaan ensimmäistäkään psykoosijaksoa, mutta jos niin käy, niin olen hänen tukenaan. Toinen vanhemmistani ei ehtinyt kauaa elää harhoissaan...Tauti puhkesi vasta kun me kaikki lapset olimme jo "isoja", itsekin olin silloin jo aikuinen. Niin, ja yhdellä sisaruksellani on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus. Kylläpäs ollaan hullua porukkaa ;)
Sen vain haluan sanoa, että skitsofreniaa on montaa sorttia, ja kaikki lääkkeet eivät toimi samalla tavalla kaikilla. Sisareni psykoosijakso päättyi, kun hänelle löydettiin vihdoin sopiva lääke - ensimmäisenä kokeillut saivat hänet aivan sekaisin ja erittäin itsetuhoisiksi.
Myös toisen vanhempani skitsofrenia sai hänet itsetuhoiseksi. Hän päätti elämänsä viitisen vuotta sitten, vain noin puoli vuotta taudin puhkeamisen jälkeen. Ajattelen häntä edelleen päivittäin toivoen, että hän olisi saanut apua eikä vain läjän pillereitä kouraan. Hän olisi tarvinnut jonkun, jolle puhua. Jos hänen ongelmansa olisi otettu vakavasti, eläisikö hän vielä?
Onneksi mielenterveysongelmista puhutaan nykyään avoimemmin, kuin mitä esimerkiksi silloin 10 vuotta sitten. Kun kävin joka päivä sairaalassa katsomassa psykoosista kärsivää sisartani, niin jopa koulumme terveydenhoitaja sanoi eräänä koulupäivänä minulle että voisin lakata ramppaamasta hullujenhuoneella, ei hullujen seura tee hyvää minulle. Huh!! Siitä ämmästä laitettiin kyllä valitus silloin eteenpäin, mm. vuosittainen terveystarkastukseni meni siinä kun hän vain uteli kaikkea "hullusta" sisarestani, ja hankki tietoja, joita hänellä ei olisi edes ollut oikeus nähdä. Oli vähän utelias eukko. - mikrobiologia
Skitsofreniaan tehoaa parhaiten sellaiset neuroleptit jotka häiritsevät toksoplasma-alkueläinloisen solujen kehittymistä ja ravinnon saantia.
Skitsofrenia onkin 80% tapauksista toksoplasman aiheuttama eikä siis sillä ole mitään tekemistä mielisairauden kanssa.- Anonyymi
”Skitsofrenia onkin 80% tapauksista toksoplasman aiheuttama eikä siis sillä ole mitään tekemistä mielisairauden kanssa.”
Päästäsikö revit näitä valheellisia lukemia?
Skitsofreniapotilaiden joukossa toksoplasmoosi-infektio todettiin seitsemällä prosentilla, mikä oli noin neljänneksen enemmän kuin verrokkien parissa. Ero todettiin sekä ennen skitsofreniadiagnoosia että sen jälkeen kerätyistä verinäytteistä.
Skitsofrenialla ja toksoplasmoosilla ei ole todennäköisesti mitään tekemistä keskenään. - Anonyymi
Hyvinkin saanut toksoplasman lapsena hiekkalaatikosta kissast
- Ihastuttavia
Olen itse skitsofreenikko ja minulla on ihana (terve) kumppani, joka on sanonut rakastavansa minua. Miksi epäilet, ettei elämää kestäsi kuin lyhyen aikaa tällaisen kumppanin kanssa. Skitsofreenikoilla voi olla terve tausta ja sairastuminen tapahtuu jonkun asian takia jossain elämänsä aikana. Skitsofreenikot ovat älykkäitä ja rakastettavia kumppaneita, mutta sairaus voikin johtua juuri rakkaitten lähimmäisten puuttumisesta ja yksinäisyydestä. Olen kiitollinen , että olen löytänyt rakastavan kumppanin ja hän on saanut minutkin luottamaan ja auttanut parantumisessa...
- firefly000000
Olen seurustellut 6 vuotta skitsofrenikon kanssa ja mielestäni ihan normaalia parisuhdetta eletään. Joskus terveinä kausina tuntuu jopa että suhteemme on paljon tasapainoisempi/arvoisempi kuin monen ystäväpariskuntamme, jotka muuten jakavat saman arvomaailman ja elämäntyylin kuin me.
Tietysti psykoosikausina on henkisesti myös itse aika kovilla kun avomieheni ei ymmärrrä silloin tilaansa ja mielestäni erittäin haavoittuvassa tilassa. Silloin joutuu kantamaan suuren vastuun itsensä ja toisen hyvinvoinnista.
En silti ikimaailmassa vaihtaisi suhdettamme mihinkään! Niinkuin joku ketjussa aiemmin kirjoitti että skits. puolison pitää olla itse terve, niin olen täysin samaa mieltä. Sairas ei osaa tukea toista sairasta. Aiheesta sen enempää avautumatta voin sanoa todenneeni itse jossain vaiheessa tämän kun tunsin alkavani itsekkin menettämään otettani elämästä. Sen jälkeen ymmärsin että ei pidä yrittää täysin yksin pärjätä, vaan surutta sysätä vastuuta myös muille sairastuneen läheisille. Myötä- kuin vastoinkäymisissä pätee mielestäni ehdottomasti myös sisaruksiin,ystäviin ja vanhempiin.Lapsistakin joku kirjoitti aiemmin ja täytyy sanoa että haluaisin itsekin kovasti jossain vaiheessa lapsia, mutta en ole varma onko se viisasta. Lapsen hyvinvointi on ehdottomasti se tärkein asia ja jos minusta tuntuu että se tarkoittaa sitä etten voi koskaan saada lapsia, niin siinä on sulateltavaa että miten paljon parisuhteelle on valmis uhraamaan. Ajattelen positiivisesti että tilanteemme paranee kun mennään vielä eteenpäin, niinkuin sen on parantunut koko ajan tähänkin asti. Tällä hetkellä avomieheni ei olisi valmis isäksi, ehken minäkään äidiksi mutta toivon että vielä joskus on! Olemme vielä nuoria ja paljon on maailmaa nähtävänä ennen perheen perustamista. Kannustan kaikkia mielenterveysongelmaisten puolisoita yrittämään mahdollisimman pitkään oman jaksamisensa rajoissa jos SUHDE tuntuu sen arvoiselta, kenenkään säälijäksi/pelastajaksi ei kannata koskaan ryhtyä. - Salamo
eckhart Tolle - Läsnäolon voima. Siinä on hyvä kirja , suosittelen teille ( meille ? ) skitsofreenikoille luettavaksi.
Ja mikä sit on normaalia käytöstä ja mikä ei ? - Lapsia vai ei
Tämä ei vastaa ihan skitsofrenian kaltaista sairautta, mutta toinen vanhemmistani oli bipolaarinen. Hän onnistui jotenkuten kasvattamaan minut ja sisareni yksinhuoltajana lukuunottamatta muutamia viikkoja jotka vietimme lastenkodissa isän sairaalajaksojen aikana. Muistan, että olimme jatkuvasti veloissa, isä ryyppäsi toisinaan rankasti ja kärsi alkoholipsykooseista. Maanisina aikoina ei voinut tietää mikä sen puheissa oli totta ja mikä ei. Muistan hetkiä jolloin löysin isän keittiöstä kusemasta kahvikuppiin tai syömästä CD-levyjä täysin harhaisena. En ymmärtänyt isän sairautta ollenkaa, vaikka perheterapiassa sitä yritettiin selittää. Turvattomuuden tunne oli pahinta, sillä pelkäsin isän kuolevan tai yrittävän itsemurhaa. Tunsin myös itseni jatkuvasti huonoksi, koska tulin tällaisesta perheestä ja kärsin yhä itsetunto-ongelmista sekä pelkotiloista.
Lasten hankkiminen mielenterveysongelmaisen kanssa tuntuu epäreilulta lapsia kohtaan, riippuen tietenkin kuinka vaikeasta sairaudesta on kyse ja käykö kyseinen henkilö hoidossa ym. Oman kokemukseni perusteella siinä on niin valtavasti huonoja puolia ettei se kannata. - mental
Jos on hoitoviettiä ja rakastaa niin miksi ei voisi olla yhdessä skitson kanssa?Mutta toisaalta elämässä voi päästä helpommallakin.Mt-sairaudet on ikäviä mutta niitä riittää.Omakin neuvoni on,että älkää tehkä lapsia,sairaus on todettu perinnölliseksi.Se lapsi voi olla jo 30 -vuotias sairastuessaan ja onko oikein,että tieten tahtoen tekee sairaita ihmisiä tänne? Ja sitä lasta kohtaan se ei todellakaan ole oikein.Mitä niistä kasvaa katsellessaan vanhemman psykooseja ja odotellessaan häntä pois sairaalajaksolta....Mun mielestä suurin osa mielisairaista tulisi pakkosteriloida,anteeksi nyt vaan.
Vaimolla on skitsoaffektiivinen häiriö, mulla välillä masennus. Ollaan oltu yhdessä 5 vuotta aikalailla normaalia elämää, lapsia ei kuitenkaan uskalleta hankkia.
En tiennyt että vaimollani oli sah kun tutustuimme.Oletteko molemmat siis sairaita?Älkää hankkiko lapsia ?Vaikka kokemuksesta tiedän,että suurin osa meistä on sairaita,mutta koittakaa saada jotain keskenänne sovittua ja kuntoon ennen lasten hankintaa ,asiat voi toimia:) jos halua on ja rakkautta:)
- Cindy620
Olen seurustellut vuoden miehen kanssa jolla paranoidinen krooninen skitsofrenia. Hänellä ei ole lääkitystä, koska ei itse tunnusta sairastavansa skitsofreniaa. Skitsofreniaa on hänen äidin puoleisessa suvussa mm. äidillä. Mulla pelastus oli, että sain heti seurustelun alkuvaiheessa lukea hänen sairauskertomuksensa, jossa diagnoosi tuli ilmi. Hän on mitä ihastuttavin ihminen, auttavainen, herkkä, vilpitön, huumorintajuinen ja rakastan häntä todella paljon. Mustasukkainen minusta, mutta sen kanssa tulemme toimeen. Kun hän on harhoissa, annan hänen olla rauhassa, mutta kuitenkin lähellä, hänen tukena. Sanon aina että jos on paha olo, niin olen viereisessä huoneessa. Silloin kun hänellä on harhoja, hän on pahantuulinen ja vetäytyvä. Kuulee ääniä ja ihmiset puhuvat hänestä...varsonkin naapurit. Samoin naapurit varastavat hänen asiapapereita, pankkikortin joten ne ovat kaikki lukkojen takana.
- sosjo
Kaikki ei pysty seurustelemaan hullun kanssa. Mun entinen poikaystävä oli, silloin ei ollu viel diagnoosia, mutta nyt on skitsofreenikko. Hän on tosi omalaatuinen ja outokin ihminen. niin minäkin ja siksi kai häneen rakastuin. ja kiltti, älyttömän hellä, herkkä lempeä mies. Kumminkin oli juutuja, mitä en kestäny kattoa sivusta, en tiedä ooliko ne nyt varsinaisesti siihen sairauteen liittyviä. Hänen elämäntapa oli niin... hällä väliä, että se tuntu ettei yritäkään mikään ja semmosen ihmisen kanssa just ajatella lapsia, niin siitähän ahdistuu... No nykyään olen itse yhtä hullu kuin hän silloin ja hullumpikin. No en skitsofreenikko, mutta mutta...sairas
- Sosjo
Nyt mulla on terve ja ihana mies. On hänelläki ollu synkät aikansa, ehkä siksi osaa niin hyvin tukea mua a pystyy jotenkin ymmärtään. Tietenkin joskus pelottaa, että olen liian sekopäinen ja pelotan hänet, ei jaksa enää. Mut tunnen kyllä olevani kokoajan menossa parempaan ja tasapainoisempaan suuntaan.
- Pelottaa....
En. Pelkään aina kun näen niitä. Siksi liikun aina puukko mukana.
- vertaistukea???
ANEYH!
Olen juuri siinä tilanteessa, että avomies on sairaalassa. Jos tavoitat tämän viestin, ole kiltti ja anna sähköpostiosoitteesi, kaipaan niin tukea tässä tilanteessa. En tiedä mitä tehdä!
Haluaisin kuulla, mikä sinulla johti eropäätokseen. Itsellä tosi vaikeaa tehdä mitään suunnitelmia tulevaidesta nyt!Jos tähän ketjuun ilmestyy sähköpostiosoite, ilmiannan sen välittömästi ylläpidon poistettavaksi.
Hauskaa skitsofrenian jatkoa :)- Palstahullu
palstasoturi kirjoitti:
Jos tähän ketjuun ilmestyy sähköpostiosoite, ilmiannan sen välittömästi ylläpidon poistettavaksi.
Hauskaa skitsofrenian jatkoa :)Paitsi että tänne ei ole kukaan omaa söhköpostiaan laittanut, joten haista vittu.
- Mind Growth
Suomessa mielen oirehtiminen on vielä niin huonostiymmärrettyä, että äärimmäisen huonosti siedettyä.
Suosittelen lämpimästi etsimään tietoa asioista, ennen kuin hylkäätte ihmisen, jota rakastatte - kommunikoi hän ulkomaailman kanssa minkälaisella "sairaanoloisella" puheella tai käytöksellä tahansa.
On aivan eri asia olla negatiivinen ihminen, kuin olla negatiivisessa elämäntilanteessa tai kokea negatiivisia tunteita voimakkaina.
Esimerkiksi lukemalla suomalaista blogia, psykoosi - henkinen herääminen, voi muodostua asiasta ihan toisenlainen kuva, kuin mitä ennakkoasenteet antavat ihmisen olettaa.
Ne, jotka pohtivat perinnöllisiä ongelmia, tässä julkaisu, josta voi olla ajatuksillenne hyötyä
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/schulman206.htm - n.n1
Itse ihastuin ja olin parisuhteessa skitsofreniasta kärsineen miehen kanssa, hän sitten myöhemmin jätti minut koska en itsekään ollut kovin tasapainoinen nuori.
Hetkeäkään en pelännyt suhteen aikana.
Nyt olen itse saanut ensin skitsofrenia, sittemmin skitsoffektiivisen persoonallisuuden diagnoosin.
Nykyisen mieheni kanssa olen tuntenut yhdeksän vuotta ja naimisissa ollaan oltu kolme vuotta.
Ihmiset ovat erilaisia, minulla on lapsuudesta alkanut, ehkä jo vauvana, käytöshäiriö. Olin lapsena hyvin ujo, pelkäsin ihmisiä, arka ja minulla oli vähän ystäviä silloin. Lisäksi en saanut, tai ehkä häiriö juuri siitä johtuu, juuri ollenkaan tukea ihmissuhteisiin vanhemmiltani, äitini oli "terve" erakkoluonteinen ja isä "terve" myöhemmin alkoholisti. Äitini sai silloin jopa lapsettomuushoitoja vaikka ei edes pidä lapsista, silloin kuului hankkia lapsia että oli hyvä nainen.
Nyt siskoni on terve, ilman diagnoosia, erakkopersoona, kuitenkin lapsia vaikka ennen niitä ilmaisi lähes inhoa vauvoja kohtaan.
Nyt olen läpikäynyt lapsuuttani terapiassa ja ilman, mennyt niistä muistoista psykoosiin asti, mieheni on ollut tukena. Muutama ystävyyssuhde on katkennut sairauteni takia, koska olen tukeutunut liika, puhunut, ystävilleni ongelmistani kun ne ovat rasittaneet, ei sitä kukaan jaksa määrättömästi. En ole siitä mitenkään ylpeä, mutta tajuan etten ole pystynyt muuhun. Osa ystävistä ja mieheni ovat sanoneet minua ihanaksi ihmiseksi, diagnoosi ei ole siihen vaikuttanut. Mieheni sanoo, että saa minusta paljon enemmän hyvää oloa kuin huonoa ja että olisin todennäköisesti parempi äiti kuin omani oli.
Emme käytä ehkäisyä ja lapsi saa tulla jos saadaan, minulla on aiemmasta lääkityksestä johtuvaa reilua ylipainoa ja oikeastaan toivon että saan nämä lapsuuteni asiat lopullisesti käsiteltyä ja laihdutettua ennenkuin lapsi saa alkunsa. Sitä mieltä olen että lääkkeet kannattaa reilusti syödä, kun sopiva löytyy se tukee mielenterveyttä, mutta kyllä niitä asioita pitää muutenkin käydä läpi, ei tämä sairaus ilman syytä puhkea. En pidä itseäni vastuuttomana, mieheni on fyysisesti ja psyykkisesti terve, ja uskon itse, että jos olen mahdottoman huono äidiksi niin luonto hoitaa etten tule edes raskaaksi, silloin on surtava lapsettomuuden suru pois, siihen ja toiveeseen saada lapsi on jokaisella ihmisellä oikeus, nimenomaan toiveeseen, ja sitä ei mikään diagnoosi vie pois tai kukaan voi tuomita. - Virheellinen käsitys
Olen samaa mieltä edellisen kanssa vaikka hän voimakkaasti asian ilmaisikin. Kyllä varmasti toki syystäkin, suututtaa että monilla ihmisillä on nykyyänkin vielä niin paljon ennakko-luuloja mielenterveysongelmaisia kohtaan. Suvussani on paljon mielenterveysongelmia, joten aihe koskettaa minua. Media mässäilee ja antaa täysin virheellistä kuvaa esimerkiksi juuri skitsofreenikoista. Lähipiirissäni on kaksi skitsofreenikkoa ja voin sanoa että eivät ole lähellekään sitä millaista kuvaa media ja muut ennakko-luuloiset ihmiset yrittävät heistä antaa. He eivät ole muille ihmisille vaarallisia eivätkä aggressiivisia.
- Joutse
Skitsofreenikot voivat olla hyvin viehättäviä ja suorastaan lumoavia ihmisiä, kaikista harhoistansa ja käytöksensä epäsopivuudesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi.
Kaikille ihmisille on joku! Siihen uskon. Mun ihminen voisi ihan hyvin olla eräs tietty maailman komein ja lahjakkain skitsofreenikko. Voin toki olla harhainenkin. :D - lasku oli 3+1
Minä olen seurustellut tytön kanssa, jolla on skitsofrenia. Sain tietää siitä vasta suhteemme loputtua, joka kesti noin 3kk. Hänen käytöksensä on ihan normaali, ehkä joskus hieman ajattelematon. Harhoista hän kärsii, ja on niiden takia ollut sairaalassa. Koen kuitenkin että suhteemme oli normaali, enkä olisi todellakaan jättänyt häntä skitsofrenian takia, jos olisi sen minulle suhteemme aikana kertonut.
Ihmiset vaan tuntuu yleistävän, että skitsofreenikko on aina jollain tavalla"hullu" ja todella vainoharhainen ihminen, joka seisoo öisin veitsi kädessä ikkunalla kuin jossain leffassa ja joka tarvitsee jotain erityishoivaa. Ihminen joka kuuluu AINA osastolle ja jolle täytyy suunnilleen tavuttaa sanat että ymmärtää, ei pysty normaaliin arkeen jne jne. Lista jatkuu.
En tietenkään sano että kaikki käyttäytyisivät tällä tavoin, mutta valitettavasti monta sellaista tunnen ja kyllä siinä alkaa itse kullakin sappi kiehumaan kun kokemuksesta kuitenkin tietää että näin ei ole.
Hyvää uutta vuotta ja muistakaa että kyllä nekin on ihan tavallisia herttaisia ihmisiä, ainakin oman kokemuksen perusteella :) - Nainen 111
Olen seksikäs nainen, jolla on paljon kokemusta erilaisista miehistä. Voin sanoa, että skitsofreenikot ovat kaikista parhaimpia miehiä, varsinkin sängyssä!
- Totta(ko)?
Näinkö on? Miten skitsofrenia mielestäsi vaikuttaa sänkytaitoihin?
- hhhyyy
Neuroleptilääkitys tuottaa usein impotenssia.
- pete´´
Lapsuudessa huhuttiin että naapurin skitsoäijä kävelee alasti talossa, toiset lapset olivat huomanneet.
- 2w3433
Eiks ihmiset saa kävellä alasti omassa kotonaan, tai siis onko joku joka ei muka toisinaan ole kotonaan alasti?
- sipuli2
Tiesittekö että raaka sipuli ruisleivän päällä on herkku? Ja kaupantekiäisenä saa hyvät pierut. Mutta harhat on kivoja, siihen tottuu kun saa olla sekaisin. Lääkkeeitä omonnomnom, kaksin käsin naamaan vaan ::)))) kyllä skitsot on lepposia, hullut mahtavi!!
- Nainen vain
Seurustelen skitsoaffektiivista häiriötä sairastavan miehen kanssa jo 5 vuotta. Voin sanoa että oma psyyke täytyy olla vahva, mulla sellainen tapaus, että psykoosi kohtaukset ovat erittäin väkivaltaiset. Kuristelua, heittelyä, nimittelyä yms. lista vain jatkuu... Hän ei kuulemma voi niille mitään saatikka muista tapahtunutta.
Aina saa selitellä toiselle mitä tämä on mennyt tekemään. Olen mustelmilla ja haavoilla. Olen taas mustelmilla ja kurkku hellänä kuristamisesta.
Tuntuu pahalta olla toisen kanssa, mutta pakko se on myöntää rakastavani hänen hyvää pehmeää puolta. Yritän olla ymmärtäväinen parhaani mukaan, se tuntuu vain joskus niin mahdottomalta. Voimani loppuvat tätä menoa miinuksille.
Rakastan miestäni, mutta vihaan hänen sairautta!- Anonyymi
ei se välttämättä siitä sairaudesta lopu.mitä jos se sun mies on myös narsisti,ei kaikki skitsot ole väkivaltaisia.hölmöähän se on niin uskoa.Ei se kuulu siihen sairauteen automaattisesti.tietty sun miehelläs voi olla myös narsistinen persoonallisuushäiriö,sit se selittelee niitä hommia muka sillä skitsodiagnoosilla.en tunne yhtään skitsofreenikkoa joka olisi tollan väkivaltainen,että ota nyt ero jumalauta..
- SinäKohtaloni
Jep. Itse olen skitso, enkä ole seurustellut sitten diagnoosin saannin, enkä paljoa sitä ennenkään. Minulla on kuitenkin visioita, jotka varmaankin toteutuvat. Olen hyvin henkinen ihminen ja henkisyyteen suuntauduin saatanallisen tuskan vuoksi, joka aiheutui siitä diagnoosin kirjoittamisesta. Olen nyt 56 vuotias ja aika vanha siis, mutta vahvasti epäilen, että aloitan seurustelusuhteen, sillä on todella paljon merkkejä sellaisen suhteen alkamisesta. Vanhuus tulee ja kuolema, mutta tulkoon. Sitä ennen vähän tässä ajassa paikkaillaan menetyksiä. Hulluutta tai ei mutta kehotan uskomaan Jumalaan, Jeesukseen, Buddhaan tai vaikkapa Krishnaan. Mikä ikinä miellyttääkään
- Skitsofreenikonpuoliso
Elämäni hänenen kanssaan on ollut yhtä helvettiä.
- joseitoimieitoimi
No siinä tapauksessa et vermaan ole hänen kanssaan nykyisin vaan otit eron?
- Äitiskitso
Ei monilla skitsofrenia haittaa elämää juurikaan. Parisuhteessa pystyy elämään, jos on hyvä ja tasapainoinen puoliso. Rankinta lapsenteossa on ollut lastensuojelun käynnit alkuvaiheessa ja varhaisen vuorovaikutuksen seuranta. Ainakin minulla ne "pakotettiin" ottamaan tueksi, mutta itse koin ahdistusta ajatuksesta, että kyseiset sosiaalityöntekijät voivat ehdottaa lapsen sijoittamista toiseen kotiin periaatteessa. Perinnöllisyys mietityttää etenkin, kun tiedostan poikani olevan herkkä lapsi ja miehillä sairaudessa on muutenkin huonompi ennuste.
- Hmm_mm
Ihastuivatkohan entisaikaan noitiin..
Mikä siinä on että en ole koko ikänäni kuvitellutkaan olevani kenenkään kanssa suhteessa, seksisuhteessa, avioliitossa tai edes kihloissa. Olin vähän aikaa kihloissa, tosin tiedostin asian että toisellakaan ei ole asiat kunnossa ja hän asui kaukana. Pistin välit poikki vähän aikaa sitten, se oli ensimmäinen varsinainen suhde yläasteen jälkeen. Sekin tuntui pahalta, tuntuu pahalta kun joku sanoo rakas kihlattu. Sitä alkaa epäillä tätä asiaa, varsinkin kun toista ei fyysisesti edes tunne. En todellakaan anna minkäänlaista mahdollisuutta esim. yhden illan juttuun baarissa, se tuntuu kaikista pahemmalta. En halua kertoa toiselle mitään ja se tuntuu hyvältä. Elän omassa maailmassani ilman sukupuolirooleja. Haluan vain keskittyä seksuaalisuudessani ihan minimaaliseen hetkeen jonka saan kun liikuttelen elintäni edestakaisin. Sanoisin että en ole peräkammarin poika koska olen harrastanut ehkä kaksi kertaa seksiä elämässäni. Ei tullut negatiivista palautetta, mutta silti muistutan itselleni joka kerta kun kosken sitä että se on liian pieni. Ei kaikista terveistäkään ole sukupuolisuhteeseen. En halua edes miehiä, vaikka minulla oli murrosiässä kyllä vaihe milloin sama sukupuoli tuntui jotenkin helpommalta ratkaisulta. Nykyään on yhtä kaukainen ajatus kuin erisukupuolikin. En keksi mitään syytä miksi seurustelisin ja skitsofreenikkoja on varmasti muitakin jotka ajattelevat tällä tavalla. En ole siis enää yksin.
- pitäskötämäkinpoistaa
Joku näitäkin lukee - vielä.
Hyvä, että ovat tallessa.- Pitäisvarmaannämäkinp
Pitäisi varmaan poistaa, ei järjen hiventä
- Killi8
Minullakin on kitsofreniaa sairastava aviopuoliso. Olen monta vuotta jo ajatellut lähteä pois tästä suhteesta olen ollut avioliitossa jo 16.v. Ja koko tänä aikana se on ollut haluton tekemään mitään töitä. Syyttää töiden tekamättömyydstä minua . Haukkuu pohjalaiset,, perkeleeksi se tuntuu tosi pahalta ite ole asunut siellä ja olen 16 v.,sitten muuttanut pois sieltä. Ei ollut kivaa tällainen juttu on ollut psykoosi jaksoja ei ole käynyt sairaalassa. On suht hyvä lääkitys sillä. En vaan oikein jaksa enää. Olen niin masentunut ja ahdistunut oman tilanteen suhteen. Olen tosi paljon masentunut siitä. Olen joutunut kärsimään mieheni takia asioita rahapelaamisia ja muista riippuvuuksia. Tässä lyhyesti..
- Anonyymi
Ylensä skitsofreniassa ne lääkkeet auttaa.Jos vaan kaikki söisi niitä lääkkeitä.On yleistä että sairaudet toistuu jos lääkkeitä ei syödä.On turha yleistää ja pelätä että kaikki skitsofreenikot olisi epätasapainoisia ja arvaamattomia.Minullakin on perhe,olen skitso lääkkeet toimii ja hyvin pyyhkii.
- Anonyymi
Ottakaa huomioon että skitsot eivät ole yhden tyyppisiä ihmisiä.Se on sama asia kun yrittäisi lokeroida kaikki masennusta sairastavat samaan lokeroon tai maanisdepressiiviset.Ihmiset on erilaisia.Ne myös handlaa eri tavalla oireet,ja kaikilla ne oireet eivät ole samankaltaisia.Tästä minulla on paljon tietoa.Harha oireet voi olla näkö tai kuuloharhoja,psykoosissa sitten luullaan että ne on totta tai että joku muu asia on totta mikä ei liity välttämättä harhoihin.Ylensä jos kuulee ääniä tai näkee harhoja voi silti elää lääkkeiden kanssa ihan normaalia elämää.Äänien kanssa oppii elämään ja joskus lääkitys vie ne kokonaan pois,ja huomio tähän kaikki skitsot eivät kuule ääniä.Tästä voit katsoa enemmän moniäänisten sivuilta.
- Anonyymi
Itellä on skitsofrenia ja ois kiva jos ois puolisolla skitsofrenia. Sais yhdessä pohtia maailmaa ja paiskoo astiat lattialle.
- Anonyymi
https://madinfinland.org/perusongelmia/
Avoimen dialogin mallista saatujen kokemusten perusteella, sekä Martin Harrowin ja Lex Wunderlinkin pitkän aikavälin seurantatutkimusten perusteella psykoosilla on taipumus mennä ohi psykososiaalisella tuella tai hoitamatta ollenkaan akuuttijakson jälkeen (olen kirjoittanut blogeja aiheesta Tutkimus-osioon). Tehokkaan hoidon salaisuus näyttäisi olevan siinä, mitä ei tehdä pikemminkin kuin siinä, mitä tehdään: mitä vähemmän lääkkeitä käytetään, sitä paremmat hoitotulokset saadaan.
Kaikesta huolimatta ihminen on perustavanlaatuisesti sosiaalinen eläin, ja psykososiaalisen tuen voidaan olettaa olevan toipumisen taustalla silloinkin kun lääkärien tulkinnan mukaan “psykoosi paranee itsestään”. Lääkkeettömyys ei tarkoita sitä, että ihmiset pitäisi jättää heitteille. Myös psykologiset traumat syntyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja toisaalta kaupunki ympäristönä on havaittu psykoosille enemmän altistavaksi asuinympäristöksi kuin maaseutu. Tähän yhtenä selityksenä lienee yhteisöllisyyden puute kaupungeissa. Yhteiskuntatieteissä psykiatriaa on kritisoitu ihmisen ottamisesta pois sosiaalisesta kontekstistaan, ja kritiikki osuukin kohdalleen. Ihmissuhteet ja ympäristö eivät ole vain “huomioon otettava asia” tai “laukaiseva tekijä”, vaan paljon enemmän.
Vaikka psykoanalyyttistä psykiatriaa on syystäkin kritisoitu liiallisuuksiin menneestä analyyttisyydestä, “psykiatriset reaktiot” sekä trauman käsite ovat olleet huomattavan edistyksellisiä verrattuna nykyiseen neuropsykiatriaan. Nykyään “mielen sairauksien” katsotaan johtuvat potilaiden viallisista geeneistä tai aivoista, mikä on tietenkin omiaan passivoittamaan potilaita. Miksi yrittää kuntoutua, jos ongelma on viallisessa keskushermostossa ja ratkaisu lääkityksessä.
Valitettavasti biologisen psykiatrian tarinoille ei ole löytynyt vahvistusta, eikä vähiten psyykkisten pulmien perusluonteen väärinymmärtämisen vuoksi. Kyse on psyykkisistä reaktiosta ympäristön tapahtumiin, eli ei varsinaisesti sairauksista tai “psykopatologiasta” ollenkaan. Siksi myös vastauksen psyykkisiin pulmiin tulee olla inhimillistä tukea antava, ja voimakasta fyysistä riippuvuutta aiheuttavia sedatiiveja tulisi käyttää psykiatriassa vain hätätapauksissa.
Eräs merkittävä ongelma liittyy siihen, että psykiatriassa tehdään runsain mitoin psykiatrisia arvioita ja uusia diagnooseja jo valmiiksi lääkityille potilaille, jolloin pystytään diagnosoimaan lähinnä lääkkeiden haittavaikutukset psykiatrisiksi sairauksiksi. Lisäksi esimerkiksi skitsofrenian diagnostisiin kriteereihin kuuluvat erottamattomasti lääkkeiden aiheuttamat kognitiiviset oireet, kuten ajattelun kokonaisvaltainen heikentyminen, sekä negatiiviset oireet, kuten ilmeettömyys ja eleettömyys.Olen samoilla linjoilla. Lääkkeillä on monille haittavaikutuksia, usein sellaisia joita ei tajua ennenkuin lukee jostain. Mun kokemuksen mukaan tunteet kannattaa käsitellä ja lääkkeet ei auta tässä ellei ole niin voimakkaita tunteita että keho ja mieli on vaarassa lamaantua. Silloinkin lääkitys pitäisi pikimmiten yhdistää oikeanlaiseen terapiaan ja itsehoitoon ja katkaista lääkitys heti kun pahin on ohi eikä käyttää vuosia niinkuin nämä... (jätän sanomatta koska tulee vaan todella negatiivista settiä) ... väittävät.
- Anonyymi
HulluUkkoMetsästä kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla. Lääkkeillä on monille haittavaikutuksia, usein sellaisia joita ei tajua ennenkuin lukee jostain. Mun kokemuksen mukaan tunteet kannattaa käsitellä ja lääkkeet ei auta tässä ellei ole niin voimakkaita tunteita että keho ja mieli on vaarassa lamaantua. Silloinkin lääkitys pitäisi pikimmiten yhdistää oikeanlaiseen terapiaan ja itsehoitoon ja katkaista lääkitys heti kun pahin on ohi eikä käyttää vuosia niinkuin nämä... (jätän sanomatta koska tulee vaan todella negatiivista settiä) ... väittävät.
Klooripromatsiini ensimmäinen neurolepti/psykoosinestolääke.
1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10).
https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/
Psykoosilääkkeiden käyttö on ollut viime vuosina kasvussa. On arvioitu, että noin 200 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä, ja syntymäkohorttia 1997 seuranneen tutkimuksen perusteella psykoosilääkkeiden määrääminen on ulottunut Suomessa koskemaan laajamittaisesti myös lapsia. Itse asiassa niin sanotuista psykoosilääkkeistä on tullut yleislääkkeitä, joita määrätään monenlaiseen tarkoitukseen, kuten hankaliksi koettujen vanhusten ja lasten rauhoittamiseen. Tämän taustalla on se tosiasia, että psykoosilääkkeillä ei ole minkäänlaista erityistä vaikutusta psykoosiin. Kyse on todellakin yleislääkkeistä, jotka oli otettu ensin käyttöön leikkauspotilaiden rauhoittamiseksi, minkä jälkeen ne siirtyivät psykiatriaan voimakkaina rauhoittajina, jotka tuottivat potilaille lobotomiaa vastaavan tilan.
Kannattaa muistaa että skitsofreenikkoja ja psykoosin kanssa eläviä on yhtä moneen junaan kuin on ihmisiä. Kaikki käsittelee ne asiat omalla tavallaan joten kannattaa antaa todella paljon painoarvoa henkilöön tutustumiseen.
Mulla oli psykoosi ja sinä aikana yks nainen ihastu muhun vähän pahemmin, en tiedä oliko ainoa. Eihän se menoa haitannut vaikkei siitä mitään tullut, nykyään oon paljon terveempi ja ihan eri valmiudet käsitellä niitä "harhoja", joten siltä osin kaikki kunnossa.
En koe että psykoosi vaikuttaa mun ihmissuhteisiin muutenkaan, näin oireettomana ainakaan. Jos tulee pahempia oireita, voin hyvin eristäytyä muutamasta päivästä pariin tuntiin, ei muuta. Ja ehdottomasti kumppanille kerron, koska oon koko paketti, ei musta voi ottaa vaan parhaita puolia.- Anonyymi
Itse en olisi ehkä koskaan saanut skitsofreniadiagnoosia, ellei minuun olisi ihastuttu vaikutuksille herkässä kehitysvaiheessa. Tuo minuun ihastunut nuori mies ei saanut tunteilleen vastakaiku, mikä johti siihen, että hän alkoi kiusata minua. Kiusaaminen eteni aika pahaksi ja lopulta tuhosi itsetuntoni ja identiteettini. Samoihin vuosiin sijoittui ikäviä kokemuksia. Minut raiskattiin ja minua hyväksikäytettiin seksuaalisesti. Tämä teki minusta , vetäytyvän, aran ja pelokkaan ihmisen. Suoritin kuitenkin lukion kohtuullisin arvosanoin ja sain jatko-opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta. Ulkoisesti vaikutinkin ihmiseltä, jolla on kaikki hyvin.
Vieraalle paikkakunnalle muutto laukaisi minussa kuitenkin psykoosin. Tämä vaikuttaa näennäisen pieneltä stresssitekijältä, mutta ihmiselle, jonka minuus on rakentunut tietyllä tavalla, se voi hyvinkin laukaista psykoosin. Äkkiä "löysin" kummallisen, suorastaan yliluonnollisen, yhteyden ihmiseen, joka tuhosi itsetuntosni ja minuuteni. Aloin kuulla tuon alkoholisoituneen, ahdistuneen, turhautuneen miehen ajatuksia päässäni päivästä toiseen ja käydä läpi minuuttani rajusti muokanneen häiriintyneen "kiintymyssuhteen" aiheuttamaa traumaani. Psykoosi eteni siihen, että menetin lopulta paitsi oman mieleni hallinnan, myös oman kehoni hallinan ja uusinsin raiskatuksi ja nöyryytetyksi tulemisen kokemista päässäsi. Jouduin tuon psykoosin aiheuttaman lamaantumisen ja sekavuuden takia sairaalaan, ja sain lopulta diagnoosin oletetusti perinnöllisestä sairaudesta, joka antoi minulle psykiatrin näkökulmasta outoja ja mahdottomia ideoita. Myöhemmin sain kyllä puolison, joka korjasi osan minuuteeni syntyneistä vaurioista ja kuulin, että entinen koulukiusaajani tosiaan oli hukuttanut ahdistuksensa viinaan nuoruudessaan, kuten olin psykoosissani kuvitellut Hän oli kuulemma myös kuollut siihen.
Kiintymyssuhteet ovat monella tavoin ihmisen mielenterveyden perusta. Ne voivat joko viedä hautaan ja mielisairaalaan tai pelastaa ihmisen sieltä. Niitä kannattaa vaalia ja muistaa, että sillä on väliä, miten kohtelet toisia ihmisiä. - Anonyymi
kiintymys my ass... loooll
- Anonyymi
minulla on skitsofrenia ja olen avoliitossa ollut 18 vuotta ja meillä on lapsikin.Lääkitys toimii hyvin minulla ja mitään oireita ei ole.Mieheni on nähnyt mut 3 kertaa psykoosissa mutta ei välitä siitä.Täyty kyllä tähän sanoa vielä että en itse pystyisi varmaan seuruselemaan skitsofreenikon kanssa joka oireilee jatkuvasti eikä syö lääkkeitään.Olin itse ennen hyvin låäkevastainen ja lopetin aina lääkkeet ja tästä seurasi se että psykoosi jossain vaiheessa uusiutui.Kyllä se lääkitys on tärkeä tässä sairaudessa.Nyt kun olen syönyt lääkkeitä monta vuotta ei ole enää psykoosia tullut.Ja en kuule enää ääniharhojakaan.moni pärjää ihan hyvin lääkehoidon kanssa ja sit täytyy muistaa että tämä sairaus on hyvin erinkaltainen eri ihmisillä.20 prosenttia skitsofreenikoista on oireettomia lääkityksen avulla.Minä kuulun heihin.70%kärsii vaan lievistä oireista lääkityksen avulla,eli ei mene ihan psykoosiin vaan handlaa oireensa ja sitten on se pieni 10 prosenttia joille ei oikeen mikään tunnu auttavan.Et semmosta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913010Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031410- 871401
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21139Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun335917Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden263891