mistä takuuvuokra

huolestunut...

jouduimme muuttamaan pois kaksiosta viime helmikuussa tilanpuutteen ja kasvavan perheen vuoksi ja otimme ensimmäisen asunnon, kolmion 10km päästä siitä missä ennen asuimme, koska silloissella vuokranantajalla ei ollut tuolloin tarjota meille isompaa asuntoa.
Muutimme saton vuokra asuntoon ja nyt meille vanha vuokranantaja (eläkevak.yhtiö) on tarjonnut kolmiota ihan vanhan asuntomme vierestä. Pääsisimme siis muuttamaan takaisin "kotikulmille" ja otimme heti tarjouksen vastaan. Emme ole viihtyneet uudella alueella ja lapsiperheelle naapurien joka viikottaiset juhlat on ollut todella inhottavaa ja väsyttävää. Muuta muutto uhkaa meillä ei siis ole ollut.
Vuokrasopimukset on allekirjoitettu ja vanhan asunnon irtisanominen tehty. Muutto olisi tämän kuun lopussa.

Sitten tulikin ongelma. haimme takuuvuokraa varten lainaa pankista. Vuokra on yhden kuun vuokra, päälle 1000e. Ja tätä ei meille myönnettykkään..
Olemme nuoria, vastavalmistuneita, itse olen äitiyslomalla, kotihoidontuki 600e/kk ja miehen palkka 1700e/kk eli tulot on ihan ok. Säästöjä ei ole ehtinyt kertyä.

Mistä siis apua takuuvuokran maksuun?

18

6306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as

      Tiedän, että jossain ainakin on tullut apuun.

      • Sossu anna

        Sossusta on turha kysyä, jos tulot ovat tuotakin luokkaa.

        Ainut neuvo aloittajalle, että pyrkikää lainaamaan tutuilta/vanhemmiltä.

        Teillä on kyllä raha-asiat totaalisesti solmussa, jos pankki ei noin pientä lainaa anna teidän tuloillanne.

        Eli mitä jätit kertomatta rahatilanteestanne? Luottotiedot kuralla ja pikavipit rästissä?

      • ap
        Sossu anna kirjoitti:

        ei ole mitään solmussa. Unohdin sanoa että 1v sitten haimme lainaa takaajan kanssa 2000e. Siitä on jäljellä 1000e. takaajaa emme saa uudelleen.
        Pankki sanoi että täytyy ottaa 2000e laina ja maksaa 1000e pois entistä lainaa. Ja tätä 2000e ei sitten myöntänytkään.

      • 33232
        ap kirjoitti:

        Kuka kehtaa mennä kysymään 1000e lainaa pankista tai edes paria tonnia.

        Kai ne pankissakin vähän nauravat melkein.
        Koska jo tuon 1000e lainan järjestelykulut ovat helposti melkein 200e.

        Parhian pyytää sukulaisilta tai sitten kertoa uudelle vuokranantajalle tilanne rehellisesti. jota suosittelen ymmärtää varmasti ja voitte maksaa takuu vuokran myöhemmin kun saatte edellisen takuu vuokran takaisin.
        Perustelleen koska uusi vuokranantaja tietää tiedät entuudestaan ja että pidätte asunnon kunnossa ja maksatte ajallaan.
        Kannattaa menne noyränä kertomaa tilanne. Koska olette nykyisen jo irti sanoneet niin pihalle lenättä siitä joka tapaukasessa.

    • kyllä kai tuon verra

      Saisiko sossusta sitä nk. sosiaalista lainaa?

      Eikös tuollaisen lainan saa vaikka puhelimmella pikavippinä?

      tosin jos kahden tonnin lainasta saa vuodessa lyhennettyä vain tonnin, niin talouden pelivarat taitaa olla melko niukassa. Itse lyhennän asuntolainaa tonnilla joka kuukausi ja tuollaisen touhutonnin saisin helpoiten ottamalla yhden kuukauden lyhennysvapaata.

    • katsotaan ja

      "Olemme nuoria, vastavalmistuneita, itse olen äitiyslomalla, kotihoidontuki 600e/kk ja miehen palkka 1700e/kk eli tulot on ihan ok. Säästöjä ei ole ehtinyt kertyä."

      ihan oikein katsotaankin, että jos noilla tuloilla ei ole tonnia pystynyt säästämään niin
      kyllä jossain on jotain mätää.

      • ap

        vai näin.
        Meillä on lapsi, toinen tulossa, ei ole helppoa säästää perheellisenä ja opiskelijana.
        verojen jälkeen mun etuudet on kuukaudessa 500e, miehen tulot verojen jälkeen 1300e/kk, vuokra on 1000e/kk sähkö puhelimet työmatkat (emme omista autoa) ruokaan laitamme 500e/kk (sisältää siis pesuaineet, ruuat vaipat ym...) sanotko, että on helppo säästää 1000e näillä tuloilla ja menoilla?
        Pyytäisin asiallisia vastauksia.
        Uusi asukas muuttaa elokuun alussa tähän asuntoon, eli tämä asunto on jo menetetty. Ja takuuvuokra tässä asunnossa oli vain 250e, joka ei läheskään riitä uuden asunnon takuuvuokraan.
        Ei ole mahdollisuutta lainata sukulaisilta tuota summaa... Ja pikavippien korot on turhan suuria meille..

      • ap kirjoitti:

        Täytyy kyllä sanoa, että noiden aikaisempien vastaajien hehkutukset teidän "korkeista" tuloista ovat aika huvittavia. Ovatko kaikki palstalaiset toimeentulotuella eläviä?

        Yksi vaihtoehto voisi olla lainan saaminen miehesi työnantajalta, jota lyhennettäisiin esim. 50 €/kk suoraan palkasta. Takaisinmaksu kestäisi 15 kuukautta (teillä on pohjalla tuo 250 € vakuus, joten lainatarve on 750 €).

        Ja käy nyt vain suosiolla siellä sossussa, vuokravakuus ei maksa kunnalle mitään (kunhan maksatte vuokranne), ja heidän on muuten pakko järjestää teille asunto (lapsiperhe).

      • katsotaan ja
        ap kirjoitti:

        vai näin.
        Meillä on lapsi, toinen tulossa, ei ole helppoa säästää perheellisenä ja opiskelijana.
        verojen jälkeen mun etuudet on kuukaudessa 500e, miehen tulot verojen jälkeen 1300e/kk, vuokra on 1000e/kk sähkö puhelimet työmatkat (emme omista autoa) ruokaan laitamme 500e/kk (sisältää siis pesuaineet, ruuat vaipat ym...) sanotko, että on helppo säästää 1000e näillä tuloilla ja menoilla?
        Pyytäisin asiallisia vastauksia.
        Uusi asukas muuttaa elokuun alussa tähän asuntoon, eli tämä asunto on jo menetetty. Ja takuuvuokra tässä asunnossa oli vain 250e, joka ei läheskään riitä uuden asunnon takuuvuokraan.
        Ei ole mahdollisuutta lainata sukulaisilta tuota summaa... Ja pikavippien korot on turhan suuria meille..

        "..vuokra on 1000e/kk.."

        tosiaan säästetä.
        Mutta onpas tosiaan. hurja vuokra opiskelijaparilla!

        Itse olen monta vuotta ollut osa-aika eläkkeellä, nettotulot n.900€/kk ja säästän siitäkin
        n. 250€/kk, yhdestä lapsesta maksan elatusmaksua.
        Vuokrani tilavasta kaksiosta on 270€/kk, mutta en asukaan WestEndissä.

      • samaa mieltä

        "Meillä on lapsi, toinen tulossa, ei ole helppoa säästää perheellisenä ja opiskelijana."

        Niin, samaa mieltähän se pankikin oli, eli ei oikein uskonu että saatte maksettua lainan takaisin.

      • Vuokranantajana
        katsotaan ja kirjoitti:

        "..vuokra on 1000e/kk.."

        tosiaan säästetä.
        Mutta onpas tosiaan. hurja vuokra opiskelijaparilla!

        Itse olen monta vuotta ollut osa-aika eläkkeellä, nettotulot n.900€/kk ja säästän siitäkin
        n. 250€/kk, yhdestä lapsesta maksan elatusmaksua.
        Vuokrani tilavasta kaksiosta on 270€/kk, mutta en asukaan WestEndissä.

        Kaikki köyhätkään voi asua että kaksion vuokra olisi 270 e vaikka en pääkaupunkiseudulla asukkaan ison kaksion vuokrat ovat 550- 700e kk tällä seudulla.

    • Alkuperäinen kirjoitti, että
      "jouduimme muuttamaan pois kaksiosta viime helmikuussa"

      Missä ovat tämän asunnon takuuvuorarahat?
      Vai oliko sekin Saton asunton (= takuu vain 250e)

      Mites vanhemmat, eivtäkö voi lainata?

      Sinänsä on aika hurja vuokra tuloihinne nähden 500e 1300e = 1800e
      Ja vuokra (1000e) yli puolet tuloista!

      • VuokranantajaJKL

        Eipä tuossa mitään ihmettelyä ole ettei lainaa saa, ei yksikään pankki anna lainaa jos vuokra on reilu tonni ja tulot alle 2t käpälään YHTEENSÄ. Takaisinmaksukyky on todella heikko, laskee sitä miten vaan. Teille jää siis noin 700e vuokran jälkeen, siitä ruokamenot 500e eli jäljellä on 200e. tuosta kun vähennetään puhelinlaaskut yms niin eihän lainaa pysty maksamaan mitenkään.

    • voisi olla hyvä

      Sossu varsin mielellään maksaa muuton ja antaa vuokravakuuden, jos muuttaa toiselle paikkakunnalle.

      Saa tukiasiakkaan toisen kunnan riesaksi :)

      • unalie

        Näin luulisi, mutta ei vaan ole. Kävin juurikin selvittämässä omaa tilannetta sossussa, kun yksin muutan halvempaan asuntoon nykyisestä, niin silti jaksoivat kitistä, ettei muka tarpeeksi halvempaan ja vaikka muutan toiseen kaupunkiin, niin ei sekään tuntunut auttavan asialliseen palveluun. Muuttokustannuksiin saatan näillä näkymin saada apua, mutta vuokravakuudestakin kitisi täti niin ettei taida apua tulla tähänkään tilanteeseen miten kuuluisi saada :(

    • 20000000E

      No on se kumma jos ei paria tonnia vanhemmilta löydy. Muutenkin toi vuokra kuulostaa kyllä isolta. Asutte varmaan Helsingin keskustassa. Jotakin on kyllä pielessä jos ei pankistakaan saa paria tonnia ulos. 10 vuoden maksuaika ja maksatte muutaman kympin kuussa. Uskomaton tarina.

    • 39

      teidän tulonne riittäisi max. 600-700e/kk asuntoon, ei yhtään sen kalliimpaan. Ei mitään järkeä siis muuttaa. Toivottavasti ette muuttaneet vaan pysyitte siinä halvemmassa asunnossa.

    • NiinMakaaKuinPetaa

      Realiteetit kannattaa ottaa huomioon AINA ensin ja vasta sitten pistää nimeään paperiin.... Entisen asunnon irtisanominen on sitova, eli sille kämpälle voitte heittää hyvästit. Uuden asunnon vuokrasopparissa on mitä ilmeisimmin ehtona tuo vuokravakuuden toimittaminen sopimuksen voimaanastumiseksi... Asunto on selkeästi ihan liian kallis. Asumisen ja muidenkin menojen suhteen pitää huomioida AINA olemassaolevat realistiset nettotulot. Ainahan sitä saa haluta kaikenlaista, mutta jos ei ole rahaa, haluamiseksi se myös jää. Nykyään on aika kummallinen tapa elää yli varojensa ja sitten itkeä kun on korviaan myöten kusessa... tässäkin tapauksessa koko poppoo jää herkästi kokonaan asunnottomaksi! Sossusta ei tuollaisia summia tule irtoamaan, siellä hyväksytään vain kuntakohtaisten rajojen mukaiset vuokrat. Vakuuksia ei sossusta saa, ainoastaan mahdollisen maksusitoomuksen hyväksyttävän vuokravakuuden osalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2810
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2030
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1543
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      989
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe