hyppäsin eilen tandem hypyn,kun sain lahjakortin syntymäpäivälahjaksi.koskaan en ole haaveillut,että vois hyppää lentokoneesta alas. pelotti kyllä ajatus. tottakai mä käytin lahjakortin,koska olin sen lahjaksi saanut. ja se oli aivan mielettömän siisti kokemus ja tänään oon vaan pähkäillyt,että olisko kanttia mennä alkeiskursseille. toisaalta mieli tekis,mutta ajatus pelottaa,että joudun yksin hyppää.ja mitä jos se onkin mun juttu.jos siihen jääkin koukkuun.eniten pelottaa,että oppiiko ne kaikki jutut.kuitenkin se kuoleman vaara on itsestä kiinni,eikä niistä varusteista. ja miten jos siitä tulee harrastus,niin kuinka usein yleensä sitä harrastetaan? luin,että kurssi kestää 3päivää ja ehkä jopa viikon.ja ilmeisesti se aika vietetään siellä.täyspäiväisesti? lähinnä myös se mietityttää,kun olen kahden lapsen yksinhuoltaja,niin löytyykö siihen aikaa.vietetäänkö siellä aina koko päivä ja odotellaan hyvää säätä? kyllähän mä nyt muksut aina välillä saan hoitoon. en niinkään tota raha polittiikkaakaan kauhistele,koska noi hyppy hinnat kuulostaa edullisilta.mutta onko tossa se juttu,että siellä sit vierähtää aina monta päivää ja hypitään monta hyppyä? kertokaa vähän kokemuksia,miten te innostuitte ja innostuitteko vielä sen kurssin jälkeen.netistä kun jotain juttuja luin,niin ilmeisesti monella se jää siihen kurssiin eikä siitä tule harrastusta. ja meneekö sitä ihan lukkoon,kun pitää ite osata kaikki siellä taivaalla.helppohan se tossa tandemissa oli,kun luotti vaan siihen tandem mestariin,että se tietää kyllä mitä tekee ja hoitaa mut maahan asti.
paljon kaikkee tiedustelen samalla kertaa,mutta toivon että kerrotte kokemuksia,kannattaako mennä kurssille. nythän se olis mentävä jos menee.kun vielä säät sallii,mut sit tulee taas talvi ja vissiin talvella tota ei kauheesti harrasteta.
paljon kaikkee tiedustelen samalla kertaa,mutta toivon että kerrotte kokemuksia,kannattaako mennä kurssille. nythän se olis mentävä jos menee.kun vielä säät sallii,mut sit tulee taas talvi ja vissiin talvella tota ei kauheesti harrasteta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oli tekstin tulva...
Noh, jotain vastausta.
- Toiset jää koukkuun, toiset ei. On niitäkin, jotka tykkää hypätä tandemia, kun siinä ei tarvitse itse huolehtia mistään, mutta oikeasti hauskaan hyppäämiseen pääsee opettelemalla hyppäämään itsenäisesti ja siinä kyllä sitten pitää olla sinut sen tosiasian kanssa, että itse vastaa tekemisistään. Tosiasia on, kuten sanoit, että yleensä onnettomuuksissa syynä on hyppääjän tekemät virheet. Harvemmin kalusto. Tai ainakin niin, että kaluston pettäessä oikeat opitun mukaiset toimet pelastaisivat, mutta väärät johtavat vahinkoihin. Kuolemanvaara nyt ei ole se todennäköisin, suurin osa tapaturmista tapahtuu laskeutumisissa ja ainakin oppilailla ne ovat pääsääntöisesti lieviä.
- Kursseja järjestetään monella muotoa ajankäytön suhteen. Ohjeissa määritellään muun muassa, että kurssin tulee olla yhtenäinen kokonaisuus ja opetusta on annettava vähintään kolmena päivänä. Se on sitten kerhosta kiinni, miten sen järjestää. Omassani on iltakursseja (2 viikon arki-illat, 2-4h per ilta) ja sitten vaihtoehtona neljän päivän tiivistahtisempia leirikursseja kesällä.
- Loppu riippuu sitten omasta mielenkiinnosta. Ne, jotka paljon haluavat hypätä, viettävät paljon aikaa hyppypaikalla. Huomattava osa siitä ajasta on (varsinkin oppilailla) sitä odottelua kun odotellaan omaa vuoroa (mesut heittävät sitä tahtia kun ehtivät) ja välillä keliä (muutenkin keliriippuvaista, mutta erityisesti oppilailla). Sitten on niitä, jotka viettävät kentällä satunnaisen päivä siellä toisen täällä ja hyppäävät sitten sen mukaisesti pari hassua hyppyä vuodessa.
Ensimmäisellä tavallla selviää nopeasti eteenpäin oppilasuralla kohti itsenäisen hyppääjän lupakirjaa, toisella sitten huomattavasti hitaammin jos ollenkaan.
Ja rahaa saa palamaan juuri sen määrän mitä haluaa. Ei siellä ketään pakoteta hyppäämään ja jos hyppää esimerkiksi yhden per päivä niin ei sitä viikonlopussa paljoa rahaa kulu.
- Mahdotonta sanoa, miten laji itselle kolahtaa. Itse jäin lähes heti kiinni, mutta siinäkin olet oikeassa, että kurssin käyneistä vähemmistö jatkaa hyppäämistä ja pienestä osasta tulee lupakirjahyppääjiä. Varsinkin alussa se vaatii sitkeyttä ja kykyä sietää pettymystä kun koko päivä odotellaan keliä ja kun illalla oppilaat pääsevät hyppäämään niin itse onkin listalla vasta niin monentena, että ei enää ehdi.
Itseni se ainakin kuitenkin lopulta on palkinnut mahtavilla hypyillä, hienolla porukalla, johon kuulua ja nykyään se ajan viettäminen hyppypaikalla ei ole edes huonolla kelillä vastenmielistä, koska siellä on mukavaa porukkaa, joiden kanssa viettää aikaa.
Talvella ei tosiaan Suomessa juuri hypätä, mutta toisensa tunteva hyppääjäporukka keksii sitten yleensä muita ajanviettotapoja vähän väliä.
kiva kun edes joku kommentoi jotain. kiitos vastauksesta. ilmottauduin kurssille ja se alkaa vasta kuukauden päästä joten joutuu tässä vielä odottelemaan. se jää nyt sitten nähtäväksi,että jääkö koukkuun vai ei.ei malttais odottaa,mutta pakko.
laittakaa muutkin kokemuksia.olis kiva lukea.
liian monet. Varsinkin Imatralla ja Kouvolassa.
muut ilmailijat Imatralla ja Kouvolassa ovat sitten ihan ok-väkeä ja vain hyppääjät kusipäitä?
Ettei vikaa yhtään ole kirjoittajassa?
Kaikilla kentillä missä itse olen hypännyt ovat hyppääjät ja muut ilmailijat sopineet hyvin keskenään niin samalle taivaalle kuin samoille saunanlauteille tai ravintolasaliinkin.
Tietysti jos oma asenne on se, että on ihan ok ja asiallista huudella anonyyminä moderoimattomalla keskustelupalstalla epämääräisiä solvauksia vailla mitään yksilöintejä tai perusteluja niin ei sitä välttämättä sitten tule toimeen oikeassakaan elämässä ihan kaikkien kanssa.
Nimimerkkiisi on vaikea uskoa. En itse tunne yhtään oikeaa ilmailijaa, jolla olisi tuollainen asenne.
Itsekin olen ollut jo pitkään yksinhuoltaja ja hyppääjä. Ihan vauvaikäisten lasten kanssa se hoitoon vieminen on se toimivin ratkaisu. Tuollaisten 5-vuotiaiden kanssa jo sujuu kerhollakin kun järjestää sinne ajankulua ja joku katsoo hypyn ajan vähän niiden perään. Tänäänkin oli kehollani kaksi hyppäävää isää ja kolme lasta noin 4-5 vuotta, hyvin sujui. Toki tässä voi olla kerhokohtaisia eroja, mutta uskoisin että sujuu kaikkialla.
Olet jo hypännyt kerholla tandem-hypyn. Tandem-hyppyyn sisältyy kerhon jäsenmaksu samoin se sisältyy kurssimaksuun. Ei tietystikkään tarvitse liittyä jäseneksi kahta kertaa, joten muista pyytää jäsenmaksun verran alennusta, jos eivät huomaa sanoa. Ja niinkuin tuossa on sanottukin ajasta ja rahasta: vähälläkin tulee toimeen mutta kaikkikin saa menemään.
Ja muista hyppääminen voi olla harrastus tai vakavasti otettava kilpaurheilumuoto, mutta ennenkaikkea se on elämäntapa todella mukavan ja solidaarisen porukan kesken.
no tulihan sieltä jotain fiksuakin tekstiä :) mä oon miettinytkin,että muksut vois ottaa sinne mukaan,en ollut vaan ihan varma onko se kovin sopivaa.tietty jos jonkun ottais vielä sinne vahtimaan niin helpomminhan se menis tai sit ihan vaan hoitoon.
se on kyllä totta,jos jää koukkuun tohon hommaan niin varmasti saa palamaan helposti paljon rahaa. täytyy pitää järki mukana.
Omat lapseni viettävät huomattavia aikoja hyppykerholla. Silloin kun Lapset mukana mennään niiden ehdoilla mutta yleensä hoitaja onnistuu ja vastavuoroisesti itse olen aina valmiina katsomaan muiden muksuja kun aikaa ja maassa olen.
Niin se menee ja eikus mukavia hyppyjä
Kahden lapsen yh ja hyppään myös =) Kävitkö kurssin, jäitkö koukkuun?