Tuttavani kertoi, että hän on eronnut ensimmäisestä miehestään yli kymmenen vuotta sitten, mutta he eivät ole tehneet omaisuuden ositusta tai mitään paperia omaisuuden jaosta. Voiko tämä olla laillista? Ex voi hakea sitten kuulema hänen kodistaan vaikka huonekaluja kun tarvitsee.
Osituspakkoko?
Hämmästynyt Onni
5189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se on laillista. Kummallakin puolisolla on toistensa omaisuuteen avio-oikeus, ellei sitä ole avioehtosopimuksella poissuljettu. Laki ei kuitenkaan pakota eronneita puolisoja jakamaan omaisuuttaan.
Jos esim. huonekaluista tulee erimielisyyttä, niin paras kaino ratkaista se, on silloin tehdä se omaisuuden ositus.
Molemmille tulee tietysti aikanaan esiin perunkirjoitus, tällöin se on lain mukaan tehtävä ja omaisuudet selvitettävä.
Toinen vaarini kuoli 1929 ja toinen 1945, kummankaan omaisuudesta ei ole tehty ositusta.
Toki osituskin tai osuuksien myynti jossain vaiheessa on järkevää, muuten joutuu keräämään kaikkiin isoihin asioihin kaikkien nimikirjoitukset.
Keiden kaikkien? Kun tämä tuttavani tai hänen ensimmäinen mies kuolee.. Tuttavani meni uusiin naimisiin. Tämä hänen aviopuoliso kuoli. Tällä vainajalla on lapsia edellisestä avioliitostaYhteisiä lapsia ei tällä parilla ollut. Ositus on tehty lasten ja tämän lesken kesken. Tarvitaanko enää näiden, siis vainajan lasten allekirjoitusta tuossa tilanteessa?
Tilanteesi vaikuttaa hieman sekavalta, sitä en ala kommentoimaan.
Omassa suvussani asiat ovat hoituneet 80 vuotta ilman mitään osituksia, osakkaat vaan vaihtuvat kun vanhempaa sukupolvea kuolee ja uutta syntyy. Ainoa riesa on kerätä kaikkien allekirjoitukset mihinkään suurempaa sekä valtakirjat asioiden hoitamiseen muuten. Tarvitaan ehkä kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.
Omassa suvussani ei ole ollut uusia naimakauppoja joten sikäli tilanne on ollut helppo. Yhteensä yksitoista ihmistä eivät ole vaan kukaan alkaneet riitelemään, asiat on hoidettu sovussa.
Olikohan ystävättärelläsi avioehto uuden miehensä kanssa, vai miten ositus onnistui laillisena tietämättä lesken omaa varallisuutta exän kanssa tekemättä olevan osituksen takia. No, tehdäänhän näitä ja hyvin menee, ellei tule käräjöintejä. M.o.t. tehkää ihmeessä osituspaperi vaikka olisitte erotessa varattomia.