Okei, olen parin kuukauden päästä 18v täyttävä nuori "nainen". Haluaisin saada itselleni jonkun, jonka kanssa puhua tuntemuksistani ja ajatuksistani ja vain vaihtaa kuulumisia. Ystävä ja tuki henkilökohtaisesti vaikeissa asioissa olisi suorastaan mieluisaa, sillä tähän asti olen joutunut kärsimään suoranaisesta yksinäisyydestä transsukupuolisuuteni edessä.
Jo ala-asteelta asti olen tiennyt olevani kiinnostuneempi vastakkaisesta sukupuolesta ja kiinnostukseni suuntautuikin aina milloin kehenkin läheiseen tyttöön, jonka kanssa vain tulin viettäneeksi aikaa. Yläasteella vasta kuitenkin uskaltauduin ns. "ulos kaapista" ja tunnustin lesbouteni koko asuinkuntani edessä. Nykyään en koskaan kiellä alle 50v ihmisiltä sitä tosi asiaa, että rakastan ainoastaan tyttöjä/naisia. En ole pätkääkään kiinnostunut miehistä. Elän nyt siis suhteellisen tavallista lesbon elämää, mutta totuus elämästäni on vallan toinen. Olen pienestä lapsesta asti pitänyt itseäni vallan miehenä. Jo pienenä luulin itseäni pojaksi ja omassa ajatusmaailmassani kuvittelin joskus olevani komea, parrakas mies.
Nyt varttuneempana, kun minun pitäisi ns. "sisäistää" roolini naisena, on alkanut sukupuoleni minua vaivaamaan. En tunne itseäni lainkaan tyytyväiseksi tai onnelliseksi omassa kehossani. Naisen sukupuoli elimet ja muut naiselliset piirteet ahdistavat minua aina kun joku vain mainitseekin niistä tai joudun katsomaan niitä peilistä. Olen pyrkinyt viimeisinä vuosina (päästyäni vanhempieni pakotuksesta eroon) olen pyrkinyt vaatteillani, tyylilläni ja käytökselläni korvaamaan sisäistä vajettani: tietoisuutta siitä, etten ole mies vaikka sellaiseksi itseni tunnenkin. Käytän pääosin miesten vaatteita, käyttäydyn monessa mielessä kuin mies ja olen monille ystävillenikin kertonut totuuden. Kukaan ei kuitenkaan tunnu ikinä täysin ymmärtävän miltä minusta tuntuu ja miten haluaisin elää ja muuttaa itseäni. Seurustelen naisen kanssa, jolle olen kertonut alusta lähtien olevani paremminkin transsukupuolinen, kuin mies. Hän kuitenkin kohtelee minua täysin lesbona ja ei tunnu myöskään ymmärtävän todella, miltä minusta tuntuu. Oloni on hirveä. Haluaisin puhua asiasta ja tunteistani jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtäisi tilanteeni!
Etsin siis ystäviä/juttuseuraa transihmisistä. Mieluiten yhteyttä ottavat voisivat olla 14-25 vuotiaita naisia, jotka tuntevat olevansa paremminkin miehiä.
Toivon pikaisia yhteydenottoja, mutta yhteyttä saa ottaa ihan koska tahansa sähköpostiin: [email protected], vastaan viesteihin niin nopeasti kuin suinkin pystyn, luultavasti 1-3 päivän kuluessa. :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa harkita myös vertaistukea ja osallistua vertaistukiryhmiin. Niissä pääsee puhumaan henkilökohtaisesti asioista joista ei netin keskustelupalstalla eikä aina sähköpostillakaan puhuta. Aktiivisemmin toimiva löyhä vertaisryhmä kokoontuu torstaisin Helsingissä Setan toimistolla. Ammattilaisvetoinen äijäryhmä kokoontuu harvemmin. Tampereella ja Jyväskylässä on myös säännöllistä transryhmien kokoontumisia, joten asuinpaikasta riippuen kannattaisi hakeutua näihin mikäli se on mahdollista. Transtukipiste ja Trasek antaa sitten enemmän ammattilastyyppistä neuvontaa.
Täältä löytyy myös vertaistukea www.wtftm.org :]
Onko sulla meseä? laitoin äskettäin kutsun sulle mesen kautta, olis tosi kiva jutella kun on itsellänikin melkeenpä ihan sama juttu. Olen miettiny kenen kanssa siitä voisi puhua kun ei tunnu kukaan kunnolla ymmärtävän, eikä muihin transmiehiin ihan joka päivä törmää.